Sunnuntai 27.5.2012

McDonald’s tekee valtion läskiohjetta? – Britit ihmeissään

Luotu: 
14.11.2010 11:36
Päivitetty: 
14.11.2010 11:38

Britannian terveysministeriö on nostanut pikaruokaketjut kuten McDonald’sin ja KFC:n sekä muun muassa virvoitusjuomayhtiö Pepsin tärkeään osaan laajassa selvitystyössä, jonka avulla valtio pyrkii löytämään muun muassa lainsäädännöllisiä keinoja vähentää ylipainoa ja parantaa kansanterveyttä, kertoo brittilehti The Guardian ihmetellen.

Terveysjärjestöjen mukaan ratkaisu vastaa sitä, että tupakkayhtiöt määrättäisiin päättämään tupakointikielloista. Guardianin haastattelemat asiantuntijat pelkäävät, että valtion pyrkimys kaikkien osapuolten kuulemisesta johtaa siihen, että muun muassa alkoholifirmat sekä pikaruoka- ja kauppaketjut saavat liikaa valtaa valtion laajassa selvityksessä.

Terveysviranomaisten mukaan selvitykseen osallistuvat kaikki sellaiset osapuolet, joita esimerkiksi ruoka- ja alkoholilainsäädäntö koskee. Tämän vuoksi myös yritysmaailman osallistumista tarvitaan. Yritykset ovat muun muassa määritelleet sellaisia EU-lakeja ja -rajoituksia, joista ne haluaisivat päästä eroon.

Guardian ihmettelee myös sitä, että yksityisten kuntosalien etujärjestö Fitness Industry Association on saanut suuren roolin selvityksen kuntoilua koskevassa osassa.

Yritysten vaikutusvallasta on huolissaan muun muassa Britannian johtava maksaekspertti, professori Ian Gilmore. Gilmore päätti osallistua selvitystyöhön, mutta hän ei usko, että yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö lainsäädännön määrittämisessä olisi kovin järkevää.

–Juomateollisuuden tärkein tehtävä on kerätä rahaa osakkeenomistajilleen, kun taas viranomaiset yrittivät vähentää kulutusta, sanoo Gilmore Guardianille.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

rape

Suomessahan oli vastaava ilmiö havaittavissa uudessa asunto-osakeyhtiön lainvalmistelussa, jossa Kiinteistöliittö oli aktiivinen.

Nämä asiat tunnetaan maanläheisellä termillä "pukki kaalimaan vartijana". Tämänkaltainen toiminta näyttää olevan hyväksyttyä nykypäivänä.

iTri343hb

"Terveysjärjestöjen mukaan ratkaisu vastaa sitä, että tupakkayhtiöt määrättäisiin päättämään tupakointikielloista."

Tai kansainväliseltä suurlääketeollisuudelta rahaa vastaanottavat virkamiehet muotoilisivat hoitosuositukset, kuten Suomen oma Käypä hoito -farssi.

Ja nämä ovat "suosituksia" ainoastaan Orwell-kielellä.

Todellisuudessahan ne ovat MÄÄRÄYKSIÄ.

iTri343hb

"tupakkayhtiöt määrättäisiin päättämään tupakointikielloista."

Jotta koko Orwell-maailman naurettavuus kulminoituisi: Tupakkayhtiöthän OVAT tosiasiassa juuri niitä, joiden intressissä on täysi tupakointikielto - täysin riippumatta siitä kauhistelevatko ne näitä kieltoja julkisuudessa vai eivät.

Jos tuo on liian vaikeatajuinen asia, kannattaa muistaa, että suuret kansainväliset tupakkavalmistajat harjoittavat laajaa, systemaattista salakuljetusta. Täysin julkista tietoa. Taannoin uutisointiin kuinka mm. Suomi oli saamassa salakuljetusoikeudenkäynnin päätteeksi miljoonakorvauksia veromenetyksistään.

Kun tupakka on lopulta saatu lobattua täysin kielletyksi, on historia taas kerran toistanut itseään: katumyyntihinnat nousevat pilviin ja tuotto on verotonta. Lisäksi vankilat saavat paljon näppäriä työntekijöitä (kunhan pahimmat vieroitusoireet on takana).

mr_kalle

Mäkkärin pienimmälläkin ÄÖ:llä varustettu työntekijä ylittää Brittein korkeimmallakin ÄÖ:llä varustetun virkamiehen tai poliitikon ÄÖ:n vähintään satakertaisesti...

Eli Suomennettuna, tyhminkin työntekijä Mäkkärissä on satakertaisesti älykkäämpi, kuin valtion fiksuinkaan virkamies tai poliitikko...

Ihan samahan se on Täällä koti Suomessa, ei poliitikoilla ja virkamiehillä yksinkertaisesti ole, millä ajatella...