Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

EU haluaa antaa miljardit Irlannin pankeille

EU haluaa antaa miljardit Irlannin pankeille
Julkaistu: 17.11.2010 7:12
Päivitetty: 17.11.2010 9:13
Kuva: EPA/All Over Press
Kuva
EU:n talouskomissaari Olli Rehn.
Kuva: EPA/All Over Press
EU:n talouskomissaari Olli Rehn.
Euroopan tuorein kriisimaa Irlanti ei ole rahoitustukea pyytänyt, mutta EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF valmistelevat jo maan pankkien tukemista. Ne lähettävät Dubliniin asiantuntijoita valmistelemaan tuen antamista, talouskomissaari Olli Rehn kertoi myöhään tiistai-iltana.

Tuki kohdistettaisiin Irlannin kriisissä olevalle pankkisektorille, Rehn sanoi Brysselissä järjestetyn euromaiden valtiovarainministerien kokouksen päätteeksi myöhään illalla. Kokouksessa päätettiin eilen, että Irlannin valtiolle ei ainakaan vielä avata rahoitusapupakettia.

Rehn ei suostunut arvioimaan Irlannille mahdollisesti annettavan tuen suuruutta, vaan piti kysymystä ennenaikaisena.

Rehn sanoi uskovansa, että Irlannin hallituksen lähiviikkoina julkaistava nelivuotinen vakautusohjelma sekä sitä seuraava ensi vuoden budjetti ovat vakuuttavia ja onnistuvat palauttamaan Irlannin julkisen talouden kestävälle polulle.

Irlannille mahdollisesti annettava rahoitustuki nousi euromaiden valtiovarainministerien kokouksen pääaiheeksi. Irlanti ei ole tukea pyytänyt, mutta muun muassa Euroopan keskuspankki on kehottanut Irlantia tarttumaan tukitoimiin rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomi sai kokouksessa osittain läpi vaatimuksensa lainavakuuksista, kertoo Yle. Jos vastaisuudessa jokin EU:n jäsenmaa hakee avustusta hätärahastosta, hakijamaalta selvitetään ensin, voidaanko siltä saada vakuuksia lainan takeeksi.

- Saimme runnottua läpi sellaisen periaatteen, että joka kerta kun joku jäsenmaa pyytää tukea, niin joka kerta arvioidaan mahdollisuudet saada vakuudet tälle tuelle. Siis emme päättäneet etukäteen, että joka tapauksessa vakuudet saadaan, mutta se mahdollisuus selvitetään, Katainen sanoi Ylen mukaan.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 
 
 
 
 

Suomen talous

Kurkatkaa täältä miten Suomella itsellään menee:

www.valtiokonttori.fi/public/download.aspx?id=81078&guid={b7d7f5d5-ecb9-452e-b526-85d3bdca8ee7}

parasta parhautta

Parasta tuossa graafissa on että valtion menoja nostettiin nousukauden aikana oikeistohallituksen toimesta 10 miljardilla. Valtion tämänhetkinen velkaantuminen (10 miljardia vuodessa) ei siis ole laman aikaansaannosta, vaan seurausta aikaisempien vuosien holtittomasta tuhlauksesta.

Vuoden 2005 menoilla meillä olisi nyt nollabudjetti ja edellisen laman velkaakin olisi saatu maksettua pois.

Tarvitaan siis sosialistihallitus

Kuristamaan sosiaalimenoja.

Kataisen aikomus ja kommentti siitä, että Suomi tulee vaatimaan

vakuuden/pantin lainalleen on ehdoton vaatimus! Turha Ollin on sellaista edes yrittää torpata. Vakuus vain, ja sillä sipuli!
Vaikka hyvää turvesuota Vapolle muutama tuhat km2.

Ilmeisesti Suomi ei anna rahaa,vaan takauksen lainalle

EU hoitaa rahoituksen.Suomi joutunee takaajana antamaan vakuuden.Riittääkö Ahvenanmaan saaristo,valtion metsät vai mikä ?

No sanotaan sitten, että vakuuden antajan ottama vakuus

omalle vakuudelleen. Kyllä se on Irlanti rahaa vastaa ottavana taattava jotenkin antajien saamiset.
Mieluummin hyvin kiinteätä omaisuutta. Kultakin kelpaa.

Pelastakaa sijoittajat!

He ovat vaarassa menettää rahojaan joten EU:n veronmaksajien on tultava apuun!

Kirjava joukko

Punaniskakommunistit kuvittelevat, että sijoittajat pankkien takana ovat ökyrikkaita multimijardöörejä. Tosiasiassa rahojaan korkorahastoihin ovat sijoittaneet valtiot, kunnat, ylipistot, yritykset ja monet muut yhdistykset sekä säätiöt. Pankin kaatuminen koskettaa koko yhteiskuntaa eli koko EUta.

Kirjava joukko pankkiireja ja miljardöörejä

Aika vähän ainakin Anglo-Irish Bank'in (joka on isoin noista Irlannin valtion takaamista & tukemista pankeista) bondien omistajina näkyy olevan eläke/vakuutuslaitoksia: vain 7 on co-operative/pensions-alalla 80 suurimmasta omistajasta (ja nuo 7 ovat siellä pienimpiä).

Hyvin suuri osa hyötyjistä - ja nimenomaan suurimmista hyötyjistä - on *yksityisiä pankkeja*. Älkää uskoko minua vaan lukekaa:

http://golemxiv-credo.blogspot.com/2010/10/who-are...

Pankit toimivat ketjussa

Yksi pankki lainaa toiselta jne.. Lisäksi erilaisia sijoitusinsturmentteja joiden loppu tai alkupäässä on ihan tavallinen sijoittaja, vaikkapa tanssinopettaja.

Kummisetä Rehn

tekee nyt tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä:
"Tehän muuten otatte sata miljardia tai itkette ja otatte!"
Irlannin pankit: "Eikä oteta, nouse ensin ainakin 200 miljardiin. Sitten harkitaan, ettei pantaiskaan valtiota konkeloon!"
Irlannin vvm: "Eihän me edes olla konkkaan menossakaan."
Rehn ja pankkiirit kuorossa: "Pulinat pois, kun rahan äänellä panee!"

Rahalla ostettua rakkautta tämä EU:n huolenpito

ei muuta kuin galoschin kuva persieelle bärsaukisille EU:sta

Ainoa oikea tapa hoitaa asioita. Goodbuy..

Ei se ole olenkaan huono skenaario, että EU:sta eivät jäljelle jää muut kuin protestanttiset pohjoiset valtiot jotka ovat perinteisesti osanneet hoitaa hommansa hyvin

Vaiennut

Vaiennut on vaierrus. Poliisin verkkosivut takkuavat. Pravdan Taloussanomien nettiversion kaikki kommentit poistettu. Vaikenemalla voidaan hoitaa vaikeat asiat hiljaisuudessa. Eli verorahoilla pelastetaan taas holtittomien finanssitalojen osakkeenomistajat. Niinkuin aina.

Haluaa ANTAA, eli Irlanti tuskin maksaa takaisin.

Irlannille rahat tuli pyytämättä, niin tuskinpa maksavat takaisin.

EU turvaa Saksan talouskasvun tällä pakkolainalla ja Suomi maksaa kiltisti muiden mukana. Kataisen ininä takuista vaimennetaan ja Suomi laitetaan ruotuu kilttinä maksajana.
* huokaus *

Kataisen on viisasta olla tiukkana siinä neuvottelussa! Vakuus

tai ei mitään! Muuten ei tartte edes unelmoida pääministerin paikasta vaalien jälkeen!

Tästä nousee muussa tapauksessa sellainen äläkkä, ettei edes savolainen kehtaa nousta sen jälkeen pukille.

Leuka Virtanen: Tahdonvastaista hoitoa Irlannille

Vaikka mitään hätää ei ole, kaikki eurottuneet ovat paniikissa: Irlanti on pakkorokotettava!

http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/ulkomaat/2010/11/...

Irlantilaiset ovat viisaita. He ilmoittavat, että loppu tulee loppukesästä. Tähän mennessä eurottuneet ovat jo laskeneet alle ja maksaneet Irlannin hallitukselle siitä, että nämä vastentahtoisesti suostuvat ottamaan rahaa vastaan.

Antaa mennä vain suoritustilaan ja siinä on oiva jalansija sitte

Kiinalle Euroopassa, sen ulkokiinalainen osavaltio.
Näin se menee maailmanvalloitus pikku hiljaa pala palalta verettömästi kun on täppiä.
Myöskin Venäjää voi Irlannin osto kiinnostaa; siitä saisi mainion atlanttisen tukikohdan Venäjän laivastolle.

Irlannin voisi myydä Kiinalle

Mainio ajatus! Näin olisi helppo hoitaa Kiina-asioita EU:n sisällä. Ehdotan, että Irlanti luopuu eurosta ja siirtyy renmibiin.

Ehdotan

että Irlantilaisten pankkien osakkeet huutokaupataan Kiinalaisille. Loppuu pankkikriisit Euroopasta välittömästi.

Miesmuisti on lyhyt

1990 meillä oli pankkikriisi. Sen laskun maksoivat asuntovelalliset ja pienyrittäjät. Kauan ei paina mielessä Suomen taloushistorian suurin omaisuuden uusjako. Miltä olisi tuntunut naapurimaiden ehdotukset maan myynnistä?
Minkä taaakseen jättää sen edestään löytää. Pian on taas meidän vuoromme olla pankkikriisissä?

Ja silloin meitä autetaan, niinkö?

Eikö kapitalistisen järjestelmän tunnusmerkkejä olekaan konkurssit? Pankkien mukana menee myös asuntovelallisten rahat (muttei velat), kuten mainitsit, mutta mikä onkaan niiden omistuspohja?

Tämä osoittaa, kuinka poliitikot komissaareja myöden tukevat suuromistuksia meidän kaikkien rahoilla. Kusetus on täydellinen, eikä kukaan voi estää taloudellisen ja poliittisen maailmanvallan kehitystä.

Vaihtoehto

Ei kapitalisteja
Ei pankkeja
Ei euroa
Ei rahaa
Ei velkaa
Ei takauksia
?
Kaikki toimivat omavaraisesti metsästyksellä ja kalastuksella. Pääministeri turkiksilla. Kotamajaan ei tarvita asuntolainaa ja ainut mikä kuplii on kiljupönikkä.

Sama se mikä kuplii, mutta

ääripäiksi ja ainuiksi vaihtoehdoiksi syntyi näemmä joko globaali maailmanvalta jättiyrityksineen ja jättiomistajineen tai kommunistinen järjestelmä, jonka toteuttaminen on katsottu ihmiselle mahdottomaksi. Vapaa markkinatalous on jossakin siellä välimaastossa, kohta osana ihmiskunnan historiaa.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta vapaa markkinatalous nimestään huolimatta on oltava säädeltävissä, jottei globaali järjestelmä lyö silmille kansallisia poliittisia säätelyjärjestelmiä. Nythän poliitikot toimivat maailmantalouden marionetteina - eivät kansallisten, paikallisten ja kulttuuristen päämäärien puolustajina. Näillä kun on tärkeä tehtävä ja arvonsa tasavertaisessa kapitalistisessa järjestelmässä.

Kansanäänestys

Näistä pitäisi alkaa tehdä kansanäänestyksiä ennen kuin rahaa syydetään joka suuntaan samalla kuin suomella menee talous alamäkeä(kiitos ensimmäisen viestin lähettäjälle linkistä!). Ei tämmöinen peli vetele!

pikkupojan yli käveltiin taas kerran

Kun on kerran mennyt vakuudetonta lainaa myöntämään, on sitä mahdotonta toistamiseen kieltää. Vakuudet joko on tai ei ole. Väite siitä että vakuuksien saamista tutkitaan tapauskohtaisestii tarkoittaa käytännössä sitä että vakuuksia ei ole eikä tule. Katainen ei henkilönä ole sellainen joka pystyy estämään vakuudettomien lainojen myöntämisen. Tämä on tullut jo harvinaisen selväksi.

Suomen ehkä huonoin valtiovarainministeri.

Uutisvuoto

Uskaltaakohan Jari Tervo heittää EU:n budjettikirjan lattialle ensi lauantaina?

Tätä ei enää jaksa

ymmärtää Erkin serkkukaan, valtavia velkasummia ristiin rastiin, eikä edes häntää näy. Taloussanomat koettaa kertoa, mistä on kysymys, jos joku ei ole vielä sitä juttua lukaissut:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/11/1...

Joku tolkku se olla pitää kerjätessäkin!

Ensin Lissabonin sopimus pakkomyytiin Irlannille. Nyt sille pakkosyötetään rahaa? Mihin menet EU?

Kiinalainen juttu -Tarina ei kerro kenen rahat lainataan?

... kiinalaisten- vai eurooppalaisten pankkien?

Tää on niin helppo homma ratkaista oikein kun ei ole kuin yksi ongelma-pankkien valvonta.

Kukaan ei osaa kertoa oikeasti miksi ja miten Irlantilaisten pankkien alasajo on EURO kannalta kohtalokasta... Todellisuudessa pankkien ristiin-lainaamista ei varmasti tiedetä, koska ei ole järjestelmää josta nähtäisiin kokonaistilannekuva.

Jos ei suostu valvontaan niin miksi Irlantilaisien ja muidenkin pankkien omistajilta ei oteta näiden osakeomistustaan vakuudeksi jos omistajien työntekijät ovat pankissa sössineet?

Ainakin Kreikan rahoittamista Kiina on ilmeisesti tavoitellut, miksei Kiina tavoittelisi myös Irlannin pankkien rahoittamista?

Auttakaamme takausten avulla -talvisodan hengessä nyt ulkolaisia pankkeja rahoittamaan irlatilaisia pankkeja.

EU kansanäänestyksen VASTAINEN ...

Suomalaiset ovat joutuneet PETOKSEN KOHTEEKSI ...

KYLLÄPUOLI LUPASI MEILLE, ETTÄ OLEMME NETTOSAAJIA EU:LTA...

MEIDÄN PITÄÄ LOPETTAA KAIKKI MAKSUT EU:LLE HETI JA VAATIA VÄHINTÄÄN MILJARDI EU:LTA JOKA VUOSI....

Ja poliitikot, jotka muuta tekevät, syyllistyvät VALTIOPETOKSEEN MEITÄ VIITTÄ MILJOONAA SUOMALAISTA KOHTAAN JOTKA ÄÄNESTETTIIN KYLLÄ NETTOSAAJAKSI EU:SSA!!!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely