YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO on tänään varoittanut vehnän ja muiden perustarvikkeiden hälyttävästä hinnannoususta viimeisen vuoden aikana.
FAO:n mukaan uudet hinnannousut ovat todennäköisiä, jos tilanne ei merkittävästi parane vuonna 2011. Varoituksellaan FAO huomioi viimeaikaiset pelot uuden ruokakriisin puhkeamisesta, uutistoimisto AP kirjoittaa.
Vuonna 2008 jyllännyt ruokakriisi aiheutti väkivaltaisia mellakoita joissain maissa.
FAO:n mukaan tilanne viljojen suhteen on nyt parempi, mikä pienentää ruokakriisin riskiä. Hälyttävä merkki on järjestön mukan kuitenkin se, että maailmalla hinnat ovat nousseet viime vuoden aikana nopeammin kuin vuosina 2007–2008.
Ruoan hinnannousun taustalla on etenkin Venäjä, jonka viljasatoon kuivuus on iskenyt rajusti. Venäjän pääministeri Vladimir Putin ilmoitti syyskuussa, että Venäjän on jatkettava viljanvientikieltoaan ensi vuoden sadonkorjuun päättymiseen asti. Myös Ukrainassa vientiä on rajoitettu kuivuuden takia.
Venäjän kuivuus on näkynyt Suomessa vientipotkuna.
–Pietariin viedään paljon perunaa, koska kuivuus ja metsäpalot ovat vaikuttaneet maatalouteen siellä. Venäjä aikoo tuplata perunan tuonnin, mikä on hyvä uutinen suomalaisille perunantuottajille, kertoi Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tiri Uudelle Suomelle aiemmin tässä kuussa.

Kommentit
Lopetetaan jo
Tämä jokaviikkoisten uusien "kriisien" keksiminen. Kun talouspuolella ei ole uutta kriisiä joka päivälle täytyy näköjään keksiä muuta. Koko sana on kärsinyt inflaation ja tyylikin on outo, puhutaan nälkäkriisistä wienerleipä suussa ja läskinpoltto-GYMin salikortti taskussa!
Connect the dots - yhdistä pisteet, vaikka muisti olisikin huono
.. kenelläkään se ei kuitenkaan voi olla niin huono, ettei muistaisi kuinka aivan tuokio sitten uutisoitiin kansainvälisten sijoittajien (oikeammin saalistajien, preditors of humanity) ostavan ruokaraaka-aineet vauhdilla.
Vanha temppu: ostetaan pois markkinoilta, ja näin saadaan aikaan keinotekoinen pula vauhdittamaan vähäistä oikeata pulaa. Mutta ennen kaikkea nostamaan hinnat köyhien ulottumattomiin.
Tuon sijoittajaporukan ytimessä toimii kourallinen ihmisiä. Heillä on todellinen valta ja he vihaavat ihmiskunnan hyvinvointia ja vapautta.
Valtioiden johdossa pitäisi olla ihmisiä, jotka tuntisivat tämän porukan historian ja heidän sukupolvelta toiselle siirtyvän agendansa.
Me olemme heille lypsylehmiä, työmehiläisiä tai -muurahaisia, joiden keon he potkaisevat nurin niin halutessaan. Ja me rakennamme vähin äänin uudelleen.
Ruokakriisi
On tuon tuleminen ollut tiedossa jo pitkään. Tässä esim. viime vuoden lopulta:
http://www.marketskeptics.com/2009/12/2010-food-crisis-for-dummies.html
Vehnä on yksi suurin syypää vatsasyövän yleisyyteen
joten antaa vain hinnan nousta, syöpä vähenee!
Vehnä pitäisi lailla kieltää! Se on kaikkien ruokaperäisten tautien äiti.
Tämä on odotettavissa
Intian viimeiset hedelmälliset viljelysmaat ovat ehtymässä lannoittamisen ja myrkytyksen vuokksi noin 3-5% vuosivauhdilla. Sama on tapahtumassa myöskin etelä-euroopassa ja amrikassa. Venäjällä sijaitsee hedelmällisestä maasta 1/3 osa, mutta Venäjä on suurimman osan vuodesta lumen peitossa.
Ruokariisi tulee pahenemaan merkittävästi. Myöskin karja kuluttaa rehua ja vettä kuin myöskin viljelysmaat.
Niin
On sitten jotakin epämielyttävää totuutta luettu tai ilmastomuutoshörhöjen sivuilla vierailtu vai ihanko Pentti Linkola sieltä kirjoittelee.
Perustietoa
Kyllä tämä tieto on kerrottu aivan peruskoulun oppimäärässä. Voi olla ettei vanhemman sukupolven perustiedot käsitä kyseistä tietoa, mutta nuorempi sukupolvi kyllä tietää.
Syyt taustalla
Syynä on raha joka etsii varmaa turvapaikkaa! Kulta on jo spekuloitu niin korkealle, että sen ostaminen ei enää kannata, täytyy siis valita jotakin jonka hintaa voi hinata ylös. Jäljelle jää vain ruoka ja sen kohdalla vilja. Viljaa voi varastoida pitkiäkin aikoja sen varalta, että hinta nousee. Ja kyllä hinnan saa nousemaan kun pistää tarpeeksi viljaa jemmaan pois markkinoilta. Myyntiin pistettävästä voikin silloin vaatia kovempaa hintaa. Apuna ovat tietysti lehtimiehet jotka eivät koskaan jätä käyttämättä tilannetta lietsoa panikkia. Ja sitten homma onkin hallussa ja viljan hinta nousee!
Peruna on viimeisten tutkimusten mukaan mainettaan paljon
parempi elintarvike kuin esim. pasta ja valkoinen riisi, joissa ei ole lainkaan mitään hivenaineita.
Peruna pelasti irlantilaiset totaaliselta sukupuutolta edellisessä suuressa nälänhädässä.
Perunan hinnan muodostumisessa tuolloin syntyi uusi kansantalouden teoriakin, vieläkö muistatte mikä?