Sunnuntai 27.5.2012

Barack Obama Uudessa Suomessa: ”Nato-ovi auki”

Luotu: 
20.11.2010 09:56
  • Kuva: EPA / All over Press
    Barack Obama pitää Nato-ovea auki eurooppalaisille valtioille.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupaa, että Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato voi ottaa uusia eurooppalaisia jäseniä.

- Meidän tulee pitää ovi auki eurooppalaisille Nato-jäsenyyden täyttäville demokratioille, Barack Obama kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossaan.

Obama osallistuu tänä viikonloppuna Lissabonissa järjestettävään Naton huippukokoukseen sekä Naton ja Venäjän huippukokoukseen.

Obama kirjoittaa, että Nato haluaa lisätä yhteistyötä sitä lähellä olevien järjestöjen, kuten EU:n YK:n ja Euroopan turva- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n kanssa.

Kokoukseen osallistuu myös Venäjän presidentti Dmitri Medvedev.

- Lissabonissa voimme tehdä selväksi, että Nato näkee Venäjän kumppanina, ei vihollisena, Obama kirjoittaa Puheenvuorossaan.

Uusi Suomi julkaisee yksinoikeudella Suomessa presidentti Barack Obaman kirjoittaman artikkelin. Teksti on Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön kääntämä. Artikkeli julkaistiin tällä viikolla myös International Herald Tribunessa.

Lue Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman kirjoitus Uuden Suomen Puheenvuorosta.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Aristotellus

USA:n on lähestyttävä Venäjää, jottei tämän kahdenkeskiset välit Kiinan kanssa lyö Sam-setää poskelle. Mutta mikä on Suomen rooli liittymisen jälkeen? Mikä muuttuu, kun nyt jo olemme sotaretkillä heroiinikauppaa tukemassa. Turvatakuut? Ketä vastaan, jos kohta Venäjäkin on Natossa, tai ainakin sen rauhankumppani?

Jos EU oli virhe, niin mitä Nato sitten on? Tarvittaisiin vähintään Paasikiven tasoista valtiomiestä tuomaan Suomelle takaisin edes jokinasteinen suvereniteetti. Olisiko Pohjoismainen yhteistyö sittenkin ollut parempi vaihtoehto alunalkaen niin taloudellisesti, ideologisesti kuin kulttuurillisestikin?

Ilkka Luoma

(Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta [MTS 1/] julkaisi yksityiskohtaisen raportin tehdystä kansalaistutkimuksesta, koskien mm.. liittymistä Natoon, ulkopolitiikan hoitoa ja asevelvollisuusarmeijaa)

[ ... toistaiseksi valtakunnallinen paperillisesti informoiva valtamedia julkisti tavallansa uutisoinnin MTS: tutkimuksesta - suomalaiset eivät edelleenkään innostu Natosta ja epävarmat voivat olla nimenomaan huomisen Nato kannattajia ... ]

Kansalaiset sen sijaan ilmoittivat suoraan, että 28% haluaa Natoon ja 60% ei halua, 12% ollessa "ei osaa sanoa". Tyytyväisyys ulkopolitiikan hoitoon, joka on suora tuki vahvalle presidentti-instituutiolle, oli 79% (84% - v. 2007), jota voidaan pitää erittäin suurena lukuna, vaikka HS ilmaisi sen - "tasaisessa laskussa".

Sanatarkasti HS kirjoitti liittymisen Natoon mm. "ei osaa sanoa" osalta seuraavasti: "Epätietoisten osuus taas on kasvanut, eli suomalaiset ovat siirtyneet tarkkailuasemiin. He voivat olla tulevaisuudessa Naton kannattajia - toki näin, mutta voitaisiin se toisinkin tulkita - epätietoisten määrä on noussut halusta olla enemmän puolueettomia, ei haluta ottaa edes kantaa koko kysymykseen - siksi taajaan näitä kyselyitä tehdään, ...tarkoitushakuisestiko?.

Helsingin Sanomat ajaa omaa käärmettään pyssyyn, kuten vapaa kolumnisti Olli Kivinen muotoili jo aiemmasta halustaan kääntää Hesarin päätä Natolle myönteiseksi. Sittemmin Hesari onkin ottanut natoilijan roolin, jossa kansaa koetetaan opastaa tottelevaisuuden tielle ja kuuliaisuuden uralle.

Merkittävää on myös kansalaisten vankkumaton tuli varusmiespalvelukselle lakiin kirjattuna velvollisuutena. Kansalaiset ovat maalais- ja kaupunkilaisjärkisesti huomanneet varusmiespalveluksen tekevän pääsääntöisesti pojista miehiä - naisiakin on nykyään.

HS:n Olli Pohjanpalon ilmaus: "Miehistä Natoon liittymistä kannattaa lähes kolmasosa, 31 prosenttia. Naisista Suomen haluaisi Natoon vain joka neljännes, 25 prosenttia". Naisilla on tunnetusti ollut käytännön järki ja tunteet ymmärtää täyttä turvallisuutta enemmän kuin miehillä, sillä naiset ovat säilyttäjiä jo ominaisuuksiensakin takia - hehän synnyttävät kaikki, ne myös sotaisat miehet, jotka ne kahinat aloittavat testosteronihuuruissaan. Neuvostoliiton kerrotaan voittaneen II maailmansodassa saksalaiset nimenomaan kotirintaman äitien ansiosta. Pojilla on aina äitinsä olleet.

Todellisuudessa Suomessa vain Kokoomus selvästi liputtaa Natoa - 62 prosenttia, mikään muu puolue ei pääse likikään, demaritkin vain 23 prosenttiin. Miksi Kokoomus ajaa omaa käärmettä pyssyyn, miksi se haluaa vääntää suuren kansan peukaloa sellaiseen sotilasliittoon, jonka edes lähitulevaisuutta ei kukaan tiedä. USA:n roolitus voi muuttua oleellisesti ja nimenomaan Euroopan osalta.

Euroopalla on omat pyrkimykset, vaikka media koettaa vakuuttaa lukijoitaan, että Venäjän puolustusyhteistyöpyrkimykset Euroopalle lujittavat ja eheyttävät mm. EU:ta. Erityisesti Saksalla on selvästi omia pyrkimyksiä omaan itsellisempään Eurooppapuolustukseen sekä hyviin taloudellisiin suhteisiin Venäjän kanssa. On hyvin lyhytnäköistä Venäjä vastaisuudella ajaa sitä Kiinan kanssa yhteistoimintaan, sillä tuo liitto on maailman suurin yhdistelmä työnä, energiana ja raaka-aineina.

Nykyinen Nato on suurelta osin menneen maailman pakosta syntynyt vastakkainasettelu, jonka tehoaika oli nimenomaan jo kuolleen Varsovan liiton aikana - silloin oli tarve olla varustusten molemmin puolin - nyt ei ole.

EU on vielä heikko jättiläinen, mutta nousee varmasti ja erityisesti Venäjän mittaamattomien raaka-ainevarojen myötä kuin Venäjän markkinaimunkin vuoksi. EU-Venäjä suhde on huomista työtä, mutta vaarana ympäristölle, ellemme ymmärrä, erityisesti Venäjällä - että ympäristöinvestoinnit ovat ylihuomisen elämän takaaja ja vakuus.

MTS:n tutkimus kertoo, että kansa elää enemmän ajassa ja "iholla" kuin hallituksemme ja kansalaisten valitsemat edustajat suuressa salissa. Kansan nyt jälleen kerran sanoessa painavan sanansa, voisimme siirtyä keskustelemaan mm. ympäristöstä, työpaikoista ja kansakunnan yhteydestä - Natosta on nyt keskusteltu tarpeeksi, jopa ylikin. Käärme ei tunnetusti itse luikertele pyssynpiippuun.

1/
Kts. linkki: --- http://www.defmin.fi/index.phtml?s=179 ---

Ilkka Luoma
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakansio -
kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - [ Copyright by Ilkka Luoma 2008 ]

Kuvakansio 1
MTS:n tutkimuksessa kansalaiset olivat vastahankaisempia ja epäilevämpiä kuin aiemmin koskien mm. yhteistoiminnasta Nato-johteisten joukkojen kanssa - "Miten suhtaudutte siihen, että Suomi osallistuu Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF) muodostamiseen" --- 42% myönteisesti (2007 - 49%) ja kielteisesti 45% (2007 - 45%)
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8o+ilkka-luoma-eduskunta-paatti-.html ---
...

Kategoriat:

NATO , PUOLUSTUSVOIMAT , ULKOPOLITIIKKA

erjuvain

Suomen on vihdoinkin aika liittyä Natoon. Hallituksen tulisi käynnistää liittymisneuvottelut ja eduskunnan tehtävä päätös seuraavalla vaalikaudella.
Näin pitkään jatkunut odottelu on ollut ulkopoliittinen suurenluokan virhe.
Liittymisprosessi kannattaa nyt käynnistää ihan Suomen omien taloudellisten, poliittisten ja turvallisuuspoliittisten etujen vuoksi.
Suomen pitää ottaa täysivaltaisesti paikkansa läntisten ja eurooppalaisten demokratioiden ja avoimen markkinatalouden yhteisössä.

Voi voi

Luojalle kiitos että Nato kunnioittaa demokratiaa. Se tarkoittaa sitä, että kansan edenemmistön pitää kannattaa Natoa ennenkuin Suomi kelpaa Natolle.

Suomella onneksi yli 50% VASTUSTAA Natoa ja vain noin 24% kannattaa Natoa joten ei olla littymässä.

Tuttu

"NATO:on ja äkkiä."

Kunhan varmasti saamme sitä myötä muutamia tuhansia ydinkärkiä, tähdättäväksi esimerkiksi Ruotsiin ja muihin vastaaviin lällärivaltioihin.

Ed Göran

Oreck on ollut positiivinen yllätys, aikaansaapa ja karismaattinen. Saapa nähdä saako Obaman kirjoittamaan vastauskommentteja Uuteen Suomeen.

Herkuinta olisi jos Medvedevkin julkaisisi juttujaan Usarissa ja yltyisivät vaikka keskustelemaan, jopa keskenään.

Htalk

Suomalaiset poliitikot saisivat olla olla yhtä taitavia Venäjän suhteen... Parannettavaa on aika paljon nyt..

Esimerkki:
Suomella on nyt käytännössä yksinoikeus sekä myös tulevaisuudessa mahdollisuus päättää siitä onko Venäjän Nato-raja pohjoisessa olennaisesti suurempi (mm. Murmanskin alueella) ja sama kuin Suomen ja Venäjän raja. Tämä ei varmasti ole hyödytöntä päätösvaltaa Suomelle eikä mitenkään huono neuvotteluasema Suomen ja Venäjän välillä käydyissä ystävällismielisissä keskusteluissa...

Turtunut

Puolueettomuus on meidän turvamme.

Nato sitoisi meidät maksamaan mielettömiä summia sotakaluston päivityksiin ja joukkojen lähettämisen milloin mihinkin ja tämä maksaa aivan tajuttomasti.

Onnittelut minunkin puolestani uudelle suomelle. Todella merkittävän henkilön blogin olette saaneet.

Htalk

NATO yhteensopivuus ja Pohjoismainen puolustusyhteistyö on kustannustehokkain ratkaisu hoitaa Suomen puolustus. Tämä on eri asia kuin NATO jäsenyys.

Perustelu lyhyesti:
Suomella on nyt ja tulevaisuudessa mahdollisuus päättää siitä onko Venäjän Nato-raja sama kuin Suomen ja Venäjän raja. Tämä ei varmasti ole hyödytöntä päätösvaltaa eikä mitenkään huono neuvotteluasema Suomen ja Venäjän välillä käydyissä ystävällismielisissä keskusteluissa.

Kyse ei ole puolustuskyvyssämme siitä, siitä että läntiset pohjoismaiset naapurimme tulisivat miehissä apuun, vaan siitä että meillä on materiaaliset resurssit parhaalla kustannustehokkuudella puolustaa itse itseämme ja samalla pysyä kansainvälisten selkkausten ulkopuolella.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kustannustehokkuus tulee aselajien työnjaosta, hankintojen, koulutuksen ja huollon osalta. Toimivuus tulee esimerkiksi siitä, että pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat ovat koneiden lukumäärällä mitattuna mahdollisuus saattaa suuremmaksi kuin yhdelläkään Länsi-Euroopan maalla yksin.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen Naton vaihtoehtona tai tienä Natoon:

Perustelut eriteltyinä:

1. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan puolustuksen säilyminen, mikä ei Suomen Nato jäsenyyden kohdalla ole itsestäänselvyys.

2. Kustannustehokkaat yhteishankinnat (maa-meri ja ilmavoimat)

3. Kustannustehokkaat huoltojärjestelmät(maa-meri ja ilmavoimat)

4. Takaa riittävän ennaltaehkäisevän mittakaavan Suomen puolustukselle (mm. Pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat on mahdollista saattaa ilmavoimien konelukumääräisesti suuremmaksi kuin millään Länsi-Euroopan maalla.)

5. Pohjoismainen työnjako eri puolustushaarojen kautta mahdollistaa kunkin pohjoismaan keskittymisen myös omaan turvallisuusstrategiaansa. (mm. Ruotsi, kansainvälinen rauhanturvaaminen)

6. Tarpeeton vastakkainasettelu vähenee. Kauppasuhteet Venäjän kanssa kehittyvät ja hyödyttävät sekä pohjoismaita että Venäjää.

7. Suomen painoarvo Venäjän kanssa neuvoteltaessa on suurempi, kun Nato-kortti on kääntämättä. Perustelu: Suomen valtiollinen merkitys Venäjän turvallisuudelle on selvästi pienempi kuin Nato-rajan tuominen Suomen ja venäjän väliselle rajalle. Eli Venäjällä ei ole järkeä toimia keskinäisissä suhteissa siten että Suomi käyttää Nato-korttia. Tätä Suomelle erittäin suotuisaa neuvotteluasemaa ei pidä hukata ilman todella hyvää syytä.

8. Pohjoismainen puolustusyhteistyö mm. Norjasta johtuen tuo silti yhteiset puolustusjärjestelmät luonnollisen kehityksen kautta myös Nato-yhteensopiviksi, myös Suomen osalta.

9. Pienen maan (Suomen) on suurvallan rinnalla järkevää pysytellä suurten maiden konfliktien ulkopuolella. ( Vrt. Ruotsin n. 200 vuotinen rauhan historia.)

10. Suomen mahdollisuus kehittää puolustusvoimat Nato-yhteensopiviksi, provosoimatta Venäjää. Tämä on pohjoismaisen puolustusyhteistyön kautta myös taloudellisesti kustannustehokkaampaa, johtuen Pohjoismaisen puolustusyhteistyön työnjaon tuomista kustannussäästöistä.

11. Suomi on riippumattomampi kehittämään omaa kansainvälistä rauhanturvatoimintaa (=siviilikriisinhallintaa), ilman että sitoudutaan kolmansien osapuolten mahdolliseen tahtoon sotilasjoukkojen lähettämisestä esim. Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin. ( Ei se Afganistan ratkea sotimalla vaan sopimalla...)

12. Pohjoismainen puolustusyhteistyö ei poista Natoon liittymismahdollisuutta vaan tuo Suomen tarvittaessa Nato-yhteensopivammaksi alhaisemmin kustannuksin ja samalla tarpeetonta vastakkainasettelua Venäjän kanssa välttäen. ” Jokainen osaa vittuilla , mutta kuka osaa… ”

13. Ruotsin mukaan tuleminen pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön aidosti ei ole pois suljettu.
Perustelu: Takaiskuja on pohjoismaiden yhteishankinta projekteissa ollut, mutta ei se poista pohjoismaisen puolustusyhteistyön rauhanajan kustannushyötyjä kun puolustusmenot kasvavat kun halutaan säilyttää edes nykyinen taso puolustusvalmiudessa.

Enpä tiedä onko se Ruotsillekaan ihan huono mahdollisuus olla mukana puolustusyhteistyössä, joka mahdollistaa heidän puolustusvoimien integroinnin tarvittaessa Nato-yhteensopivaksi kustannustehokkaasti. Voi myös olla että Ruotsin puolustusteollisuus saattaa hyötyä pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittämisestä.

Nato-kortti missä on myös Ruotsin nimi Suomen ja Nato-Norjan ohella on pöydässä merkityksellinen ilman että sitä tarvitsee edes nostaa pakasta... Kysymys ei ole yhdenkään pohjoismaan yksittäisestä arvosta vaan yhteisestä arvosta.

Pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä kysymys ei ole liittoutumisesta, vaan mahdollisesta yhteistyöstä hankintojen, huoltojärjestelmien ja mm. meri ja ilma-alueiden valvontaan liittyvien valvontajärjestelmien yhteensovittamisesta ja siihen liittyvästä alueellisesta ja aselajikohtaisesta työnjaosta.

Pohjoismainen puolustusjärjestelmien integraatio ei vähennä tarvittavaa luottamusta vaan päinvastoin.
Pohjoismainen puolustussopimus ei ole luottamus asia vaan sopimusasia, jolla on… tai ei ole ennalta ehkäisevää vaikusta. Reaalivakuudet eivät missään valtioiden välisessä sopimuksessa käytössä muualla kuin paperilla.

Kysymys on viime kädessä todellisesta yhteistyön integroimisesta myös operatiivisella tasolla ja tämän tuomasta keskinäisestä puolustusriippuvuudesta. Työnjakoa maavoimien osalta ei liene vaikea hahmottaa, Suomi, Ruotsi, Norja akselilla.
Meri- ja ilmavoimien osalta "järjestelmähankinnat" eivät ole taloudellisesti Suomelle yksin kovin houkutteleva vaihtoehto... vaikka meillä olisikin tulevaa kykyä käyttää erilaisia puolustusjärjestelmiä koulutuksen kautta.
Ei Suomi nyt eikä tulevaisuudessakaan voi luottaa kuin itseensä ja yleiseen asevelvollisjärjestelmäänsä, oli Suomen suunta mihin tahansa liittoon... Se että meillä olisi 5x-10x? ”järjestelmäresurssit" voisi olla ihan hyvä asia...

Max Jakobson on kirjoittanut talvisotaa edeltävästä ajasta pohjoismaisesta yhteistyöstä mielenkiintoisesti kirjassaan Paasikivi Tukholmassa (1978).

Maailma on muuttunut talvisotaa edeltävästä ajasta, mutta kirja kertoo mielenkiintoisesti myös Mannerheimin ja silloisen ”päivänpolitikoinnin” hyvinkin ristiriitaisen köydenvedon eri suuntiin. Analogia tähän päivään on havaittavissa. Tehtävä Paasikivellä ei ollut helppo, eikä aikataulu varsinkaan ollut kovin realistinen. Ehkä mieskään ei ollut jälkikäteen arvostellen ainakaan Mannerheimin mielestä ihan sopivin...

I_K_L

"Kyse ei ole puolustuskyvyssämme siitä, siitä että läntiset pohjoismaiset naapurimme tulisivat miehissä apuun, vaan siitä että meillä on materiaaliset resurssit parhaalla kustannustehokkuudella puolustaa itse itseämme ja samalla pysyä kansainvälisten selkkausten ulkopuolella."

Ja sanaa edeltävä saattaisi pitää paikkaansa, tosin Ruotsi on jollain lailla sitotunut avittamaan. Ja sanan jälkeinen osa on aika ihmeellinen tulkinta. Vaikka emme ole NATO:n jäseniä, niin Lipposen aloittamalla tiellä jatketaan ihan hinkuen osallistua kansainvälisiin selkkauksiin. Eli onko niin, että NATO jäseninä emme osallistuisikaan esim Afganistanin kaltaisiin selkkauksiin, kun ei enää ole tarvetta mielyttää USA:n hallintoa?

Htalk

"Eli onko niin, että NATO jäseninä emme osallistuisikaan esim Afganistanin kaltaisiin selkkauksiin, kun ei enää ole tarvetta miellyttää USA:n hallintoa?"

Jos vertaa sitä uhrimieltä kaatua Afganistan-asian puolesta valtiollisesti ja kansalaisten kannalta, on NATO-mailla, Virolla ja Tanskalla sekä heidän kansalaisilla suurempi halu ja velvollisuudentunne kaatua ihan "natouttaan" Afganistanissa...

Ilkka Luoma

Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla - historiamme ei ole rinnasteinen Keski-Eurooppaan ja vanhoihin Nato-maihin
(HS:ssa 5.10.2008 kansantaloustieteen prof. Panu Poutvaara [Hgin yliopisto] kirjoittaa asevelvollisuuden olevan kalliimpaa kuin palkka-armeija)

[ ... Suomessa nuoriso hakee uutta linjaansa hukassa ja vähemmän hukassa - kahtiajako on vedenjakajahallituksemme aikana kasvanut entisestään. Varusmiespalvelus on tärkeä osa miehistymistä - tuvissa on ennenkin riehuttu, mutta ongelmat on hoidettu ovien sisäpuolella ja palautuma siviiliin on ollut hiljaisempaa ... ]

Suomeen rantautuva pankkikriisi ja kulutusähkyyn väsähtäminen eivät saa viedä määrärahoja huomisen mahdollisuuksilta. Varusmiespalvelus riittävällä ja yksilön huomioitsevalla koulutuksella on keino tehdä eksyneistä pojista vastuun ymmärtäviä miehiä. Nuoret naiset pienenä vähemmistönä selvinnevät paremmin palveluksesta - naisten määrää pitäisi kannustaa suuremmaksi.

Palkka-armeija on kuin työ, jota tehdään "8:sta 16:sta" - se on ammattimaisuutta, jossa työehtosopimus, ylityölisät ja lomallekarkaamisrahat ratkaisevat. Maanpuolustus on taas tahdon asia, jossa ratkaistaan kohtalo -- ja taistelutahto on suoraan verrannollinen yhteishenkeen ja ryhmäkuuluvuuteen. Viimeisellä rintamalla ei kysellä yli- tai raskaantyönkorvauksien perään - vaan toveruus ja oma koti ratkaisevat.

USA:lla on ehkä tunnetuin palkka-armeija. Palkollisia voidaan rahan voimin määrätä vaikkapa Irakiin. Suomalainen ei sinne olisi mennyt suin surminkaan - omassakin on puolustamista, ainakin henkisesti. Suomessa armeija on ratkaisu huolehtimaan oman maan turvallisuudesta, eikä suuntautumisesta vieraiden asioihin sotkeutumiseen.

Suomi rakentaa parhaan brändinsä kyvykkäästä armeijasta, joka perustuu pohjiltaan asevelvollisuuteen, maanpuolustushenkeen ja haluun vapaaehtoisesti osallistua YK-tehtäviin - pääsihteerin niin pyytäessä. Ei ole häpeä pitää yllä yhtä suhteellisesti Euroopan suurinta reserviläisjoukkoa - olkoot heitä vaikka 500.000 - se onkin merkki kenelle tahansa, että tuohon maahan hyökkääminen on liian kallista.

Suomi voi nostaa määrärahoja yleiseen asevelvollisuuteen ja palvelusaikoja on lisättävä sen mukaan millaista yleistä henkeä tai hengettömyyttä nuorisomme esittää. Armeija on myös "kasvatuslaitos", jossa riittävän yksilöllisellä koulutuksella huolehditaan varusmiehistä - kannustaen heitä yhteisöllisyyteen, terveeseen kilpailuhenkeen ja tahtoon olla suomalainen omassa maassansa. Aiemmin monet äidit totesivat, että pojastahan tuli mies.

Palkka-armeija on esiaste pakkoliittoon Naton kanssa. Palkka-armeijalaiset valmistelevat pieneen miesmäärään vedoten lisävahvistuksen saantia Natosta. Kohta joku Nato-kiihkoilija hoksaa kysyä, kuinka paljon Hornet rynnäköintivarustus ohjuksineen maksaisi, jos liittyisimme Natoon. Alennuskuponki lienee olemassa - tietääkö puolustusministeri Häkämies alennuksen suuruuden?

Varusmiespalvelus on osa suomalaista, varsinkin nuorien miesten yhteiskuntaa. Edelleen 80% ikäluokista koulutetaan, tosin huonompi kuntoisina kuin koskaan. Tämän vuoksi palvelusaikaa on lisättävä, jotta saamme aktiivisempia, osallistuvampia ja yhteisöllisyyteen paremmin mukautuneita kansalaisia armeijan jälkeisiin tehtäviin. Nuorisotyöttömyyttäkin heti peruskoulutuksen jälkeen on jo liiaksi. Suomi elää kansalaisistaan, ja valtiovallalla on velvollisuus huolehtia tulevista veronmaksajistaan.

Väestömme pienenee, siispä on lisättävä aktiivisuutta varusmiespalvelukseen tulevien joukkoon. Esimerkkinä Israel on vahva maa, koska siellä on pääsääntöisesti halu ja kyky osallistua itsestään selvään ja pitkään varusmiespalvelukseen. Palvelusaika voi sisältää muutakin koulutusta kuin puhdasta tappamisen filosofiaa - kriisienhallinta yms. voisi sisältyä koulutukseen, kunkin koulutettavan suuntaumishalun mukaisesti.

Suomi on toden tullen vahva vain omiensa kanssa. Vahvuus saavutetaan motivoinnilla, koulutuksella ja huolehdinnalla - myös armeijassa - ja rahan puute ei saa vaivata tärkeintä osa-aluetta - turvallisuuttaamme mitä tahansa ulkoista uhkaa kohtaan. Puolustusvoimat voivat tarpeensa mukaan myös kouluttaa tarvitsemiaan erikoisjoukkoja erityisvälinein.

Asevelvollisuus ei ole kansantaloudellinen rasite, se on pikemminkin mahdollisuus rakentaa yhteisöllisempää Suomea, saaden samalla kertaa kansalaisille tunteen, että heidän turvallisuudestaan huolehditaan. Kansakunnalla on muitakin arvoja kuin markkinatalousraha. Arvoista suurin, tunne omasta maasta ja sen huolehdinnasta, pitää nostaa kansallisten arvojen joukkoon.

Suomella on länsimaalaisittain pieni puolustusbudjetti ja silti omaamme suuren koulutetun reservin harvaan asuttuun ja pinta-alaltaan suureen maahamme. Kaikki neliöt pitää voida huolehtia, kuten kaikki nuoret, jotka huomenna maksavat suurenevan "eläkelaisarmeijamme" hyvinvoinnin.

Kansa tukee sotilaallista liittoutumattomuutta ja sen takuuna pitää olla riittävän voimakas ja kykenevä oma puolustustahto ajanmukaisin välinein.

Ilkka Luoma
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakansio ~
kuvia saa käyttää ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - [Copyright by Ilkka Luoma 2007]

Kansio
(Suomalaiset veteraanit juhlivat Helsingin Senaatintorilla 2007 - kansalaisia oli heti aamusta runsaasti liikkeellä - suuri kansa on aina pitänyt veteraaneistaan ja nyt unohdamme surulliset vuodet 1945-1970 ---)
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28fq2+ilkka-luoma-sotakalustoa-senaatint... ---

...
Kategoriat:

NATO , POLITIIKKA , EU , PUOLUSTUSVOIMAT

---
Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla
11.01.2009 - 20:56
Cc: presidentti@tpk.fi ; olli.nepponen@eduskunta.fi ; juha.korkeaoja@eduskunta.fi ; hannes.manninen@eduskunta.fi ; jyri.hakamies@defmin.fi ; juhani.kaskeala@mil.fi ; panu.poutvaara@helsinki.fi
Sent: Monday, October 06, 2008 4:15 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Suomen paras turva on oma ja riittävän kyvykäs armeija

puutarhamies

Naton presidentin blogin julkaiseminen US:ssa on mieluinen kunnianosoitus lehdelle. Se kertoo samalla verkkolehden voimasta näkyä koko maassa. Maan ykkös-printtilehti ei saanut Obaman kirjoitusta.

Myös HS.fi jäi varjoon. Sitä ei voi pitää alkuunkaan vastaavana sananvapauden edustajana kuin Usaria. Levikkikin on pienempi.

olavinieminen

Olisiko jo aika jättää suomettuminen kun NL on jo kaatunut?

Venäjä ja Naoto ovat läheisempiä kuin Suomi ja Nato.
Pienen Suomen ainoa vaihtoehto on ollaa EU:n enemmistön mukana Natossa. Vasta silloin Lissabonin sopimus ja EU:n yhteinen puolustus toimii.
Todella kiemuraiseksi menee jos Venäjä liittyy EU/Naton yhteiseen ohjuspuolustukseen mutta Suomi ei.

Mihin tämä härkäpäinen Natofobia perustuu.
Eivätkö suomettuneet vieläkään opi että NL on kaatunut?

Miksi Suomi ei valvo etujaan edes Nato-Venäjä neuvostossakaan?

Ola

Niinpä niin. Nyt kun pahimmat Nato vastustajien esikuvat "vankileirien saaristo Suomeen" J Laakso ja "kommunistidiktatuurin ihannoija" E-J Tennilä poistuvat on Suomenkin aika palata länsimaisten sivistysvaltioiden joukkoon. Onneksi Seppänen on jo pois kuvioista.

Yucca

Tietääkö Obama itse US-puheenvuorostaan? vai onko se
vain jonkun diplomaatin toimittama?

Seuraako jatkoa?
Tuleeko Obamasta vakio puheenvuorolainen?

tapio_o_neva

"Tietääkö Obama itse US-puheenvuorostaan?"

No ei varmasti. Obamalla on varmaan noin 30-40 puheenkirjoittajaa ja IHT:n menevän kirjoituksen hän on varmaan vilkaissut muutamassa sekunnissa.

Obamalla taitaa olla turvallisuuskoneistoakin ulkomailla mukanaa noin 500 henkilöä.

tapio_o_neva

No nyt olisi aika hankkia Uuteen Suomen Medvedevin YK- ja Etyj-henkinen puheenvuoro. Ei taida onnistua, koska päätoimittaja Huusko dissasi itsensä jo Uuden Suomen ensimmäisissä numeroissa moittimalla suoraan Venäjän fedeaation Helsingin suurlähettilästä. Silloin ei ollut vielä varmaa, tuleeko Uudesta Suomesta vanha porvarillien kulttuurilehti, urheilulehti vai iltapäivälehti.

Etelävuori

NATO:n uuden strategian mukaan sen jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa jäsenmaata

..eli Suomi Nato jäsenenä voisi päästä mukaan puolustamaan Jenkkejä, eli mukaan sen hyökkäys sotaan jos joku uusi terrori-isku sitä vastaan liitetään johonkin valtioon ja Jenkit sitten hyökkää sinne

Nato hyväksyi ohjuspuolustuksen Eurooppaan
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/nato_hyvaksyi_ohjuspuolustuksen_e...

”..uuden strategian mukaan Naton jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa jäsenmaata.

Uusi strategia hyväksyttiin Naton 28 jäsenmaan huippukokouksessa Lissabonissa Portugalissa. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ei vielä perjantai-illan tiedotustilaisuudessa kertonut kovin yksityiskohtaisia tietoja uudesta strategiasta.
-Tämä on historiallinen hetki. Nato on vertaansa vailla oleva rauhan, turvallisuuden ja yhteisten arvojen yhteisö, mutta maailma on muuttumassa, Rasmussen totesi.”

markkuhuusko

Kiitos Usarille tulleista onnitteluista Yhdysvaltain presidentin tekstin julkaisemisesta.

Kiitos myös USA:n Helsingin-lähetystölle ja tietysti itse presidentti Barack Obamalle.

Judgement Day

Suomea tarvitaan ainoastaan maksajan pallille - ei muuhun.

Neuvostoliiton KGB:n ja DDR:n Stasin vehkeilyt ovat viimeisten 20 vuoden aikana tulleet mediassa tutuiksi.

Teoksesta saa aineksia myös vaikkapa suomalaiseen Nato-keskusteluun. Se tarjoaa asiallista vastapainoa Naton ja Yhdysvaltojen kritiikittömälle käsittelylle tutkimuksessa ja mediassa.

Vaikka Gladio onkin nyt historiaa, on turha kuvitella, että sotilasliittojen ja tiedustelupalvelujen toiminta olisi yhtäkkiä muuttunut viattomaksi. Ihmisiä hallitaan edelleen pelolla ja viholliskuvilla: kommunismin sorruttua sellaiseksi on nostettu islamilainen terrorismi. Jo nyt on vahvoja merkkejä siitä, että terrorismi olisi osittain synteettistä, esimerkiksi salaisten palvelujen tuottamaa.

Daniele Ganser: Naton salaiset armeijat. Suomentanut Lauri Itäkannas. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat, Pystykorvakirja 2009 (alkuteos ilmestynyt 2005). 416 sivua.

Tanka

-- Ensinnäkin, Afganistanissa voimme yhdistää ponnistuksemme vastuun siirtämiseksi afganistanilaisille samalla kun jatkamme tukeamma Afganistanin kansalle.

(lainaus Obaman artikkelista)

Huippukokouksen Afganistan-osuudessa on tarkoitus tehdä päätös turvallisuusvastuun siirtämisestä afgaaneille ensi vuonna. Ohessa HRW:n terveiset Lissaboniin.

http://www.hrw.org/en/news/2010/11/18/natoafghanistan-abusive-partners-u...

Partiohavyton

Suomen kansa on ollut erittäin tyytyväinen vahvistuvaan
natotukseen. Natomaihin halutaan päästä aina turvaan.

Hyvät maat saavat puolustaa Suomea stalinismia vastaan.
Meitä saa ja pitää puolustaa. Onneksi meillä on Nato.

Rikollinen roisto haluaa hajottaa yhtenäisen vapaiden
kansojen lännen. Kansainvälisellä yhteisöllä on Nato.

Vapaiden ja itsenäisten maiden puolustusjärjestö on Nato.
Nato perustettiin puolustamaan Suomen arvoja vuonna 1949.

Onneksi meitä natotetaan kohti osoitettua päämäärää.
Natotukseen ollaan oltu erittäin tyytyväisiä koko ajan.

Suomen tulee olla Naton jäsen. Euroopan ja Yhdysvaltojen
puolustamisen hoidamme yhdessä sivistyneen maailman kanssa.

Krottinen

Joku höperö päästi seuraavanlaisen aivopierun:

"Viimeiset korpikommunistit vastustavat NATOon liittymistä vielä senjälkeenkin kun Venäjä on täysjäsen. Umpiluupäähän ei millään mahdu muu ajatus kuin, että USA ja länsi on paha Venäjä ja itä on hyvä. Ja rikkailta ryötämällä kaikki muuttuu hyväksi."

Tuota.. voitaisiinko ajatella niin, että liittoutumattomuutta voi kannattaa myös muut kuin "korpikommunistit"? Voitaisiinko ajatella jopa niin, että on olemassa ihmisiä, joilla ei sinällään ole mitään Natoa vastaan, mutta pitävät silti liittoutumattomuutta parhaana vaihtoehtona Suomelle?
Vai oletko todella sitä mieltä, että enemmistö ruotsalaisista, itävaltalaisista, sveitsiläisistä ja irlantilaisista ovat korpikommunisteja?

jkalervo

Suomihan on Venäjän vasallimaa joka kuuntelee tarkalla korvalla mitä mieltä itäinen suurvalta on asiasta jos toisesta.Sen mukaan sitten puhutaan ja toimitaan.Haloska onkin kunnostautunut siinä asiassa oikein kiitettävästi.No, naapureiden kanssa pitää tulla toimeen pienemmässäkin mittakaavassa mutta kun ajattelee pienen Suomen resursseja puolustuksellisesti niin selvähän se on että ilman liittoutumista tämä maa on suupala idän jättiläiselle jos se niin haluaa.Jotka toista väittävät ovat idiootteja tai ovat jonkun toisen maan asialla.

Koba

"Vai oletko todella sitä mieltä, että enemmistö ruotsalaisista, itävaltalaisista, sveitsiläisistä ja irlantilaisista ovat korpikommunisteja?"
Tutkipa vähän karttaa. Mikään näistä maista ei sijaitse imperialistisen suurvallan rajanaapurina. Niiden maiden on hyvä elvistellä puoluettomuudella ja vaikka poistaa armeija (Ruotsi).
Mihinkään näistä maista ei imperialistin itäinen suurvalta ole hyökännyt. Suomeen on.
1930-luvulla hoettiin samaa virttä: Suomen ei kannata huolehtia riittävästä puolustuksesta, koska Suomi on puolueeton ja kukaan ei meitä uhkaa.
Viron pelasti 2007 Naton jäsenyys. Ei sinisilmäisyys.

mr_kalle

Muutama satamiljoonaa vuodessa suomalaisten verorahoja naton pohjattomaan kassaan.

Natossa taas kaikki valta on keskitetty yhdysvalloille.

Tietty, jos sotahullut kokoomus ja kepluttelu poliitikot haluaa lahjoittaa Suomen valtion budjetin verran rahaa Yhdysvalloille saamatta mitään vastineeksi ja osallistua öljysotiin lähi-idässä...

mr_kalle

Yhdysvallat saa halpaa öljyä 20 litraa satasella kuluttaviin jenkkirautoihin lähes ilmaiseksi.

Julkista liikennettähän Yhdysvalloissa ei juuri ole, joten NATON tehtävä on sotia öljyalueet Yhdysvaltain haltuun lähi-idässä... ei sen kummempaa.

joukoakoskinen

. . . on FAOn mukaan jo alkanut. Se ei vielä muutamaan vuoteen liikauta peräkammarin poikia vällyjen alta pirtin puolelle vaikka syytä olisi. Olisi liittouduttava globaalin toimijan kanssa Japanin, Saksan, E-Korean etc. - menestyksekkäiden mallien mukaan, tietenkin paikallisesti sovellettuna.

Intiassa rakennetaan suurta ydinvoimakompleksia pelkästään puhtaan veden tuottamiseen. Suomen vesivarojen vaihtoarvo voidaan hyödyntää huolehtimalla maanpuolustuksesta uskottavasti.

pakista

Suurvalta USA:n puolustuksen varmistamiseksi ylläpidetään suurin kustannuksin fossiilli-Natoa. Suunnitteilla on lisäksi sen vasalliksi luisuneen EU:n ja semisuurvalta Venäjän yhteishanke, jonka koomiselta vaikutttava nimi on Ohjuskilpi. Mitä varten?

Sen tarkoitukseksi ilmoitetaan suoja suhteellisen pienen,
Iraaniksi kutsutun, pappisvaltion ohjusuhkaa vastaan, joiden ohjuksista on tuskin tietoa ja jonka ydinohjelmasta on vain arvailuja.

Ei voi välttyä ajatukselta, että nyt jokut tahot vedättää puolta maailmaa herra Katainen mukaanlukien.

http://www.youtube.com/watch?v=oV5hEBqYfTE

Jostakin on löydettävä aina militääri-kapitalistisen uskon kannustava motiivi köyhtyvälle lännelle.

KooAa

Mitä isompi, sitä vähemmin voimankäyttöä. Jotenkin tuolleen sen pitäisi mennä vaikka vaikeaa se onkin. Mitä enemmin voimaa käyttää sitä enemmin satuttaa.

mikaat

Jengi ihan kiimoissaan ja onnittelee presidenttiä, vaikka tismalleen sama Nato-mainos on julkaistu Albanian, Viron, Portugalin ja Romanian US-lähetystöjen sivulla sekä nyt, ylläri-pylläri myös Suomessa, US:n Puheenvuorossa.

"With this week's NATO and U.S.-EU summits in Lisbon, I am proud to have visited Europe..."
embusa.es/indexbis.html

"With this week's NATO and U.S.-EU summits in Lisbon ..."
romania.usembassy.gov

"With this week's NATO and U.S.-EU summits in Lisbon, I am proud to have ..."
tirana.usembassy.gov/10pr_1119.html

"With this week's NATO and U.S.-EU summits in Lisbon, I am proud to have visited Europe a half-dozen times as President. This reflects an enduring truth of ..."
portugal.usembassy.gov/

"With this week’s NATO and U.S.-EU summits in Lisbon, I am proud to have visited Europe a half-dozen times as President. This reflects an enduring truth of American foreign policy"
http://barackobama.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Huom. lause: "This reflects an enduring truth of American foreign policy"

Exactly. Kaad pless amerika.

Tom B

NATO:N jäsenenä Suomesta tulisi valuuttaa USA:n ja Venäjän välisissä suhteissa. Jenkit myisivät Suomen heti kun se olisi heille edullista ja siitä tulisi etua jenkki yrityksille.

Mieluummin asevelvollisuus pakolliseksi myös naisille. Siviilipalvelusta haluavat ja muut kieltäytyjät vankilaan viideksi vuodeksi ja sen jälkeen äänioikeuden menetys kahdeksikymmeksi vuodeksi sekä vaalikelpoisuuden menetys loppuiäksi. Reservi 500 000:een ja taisteleva reservi 100 000:een. Kalustoon ja koulutukseen huomattava laadullinen ja määrällinen parannus.

Masa Lahti

On kiva kun löytyy luovia esityksiä asiaan kuin asiaan.
500 000 sinne ja tänne, 100 000 tonne.
Nyt vaan tarttis löytyy fyffee tähänkin jutskaan.

Ilkka Luoma

(Uutisointi hersyttää puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) sanailua maamme puolustuksesta ja sen kehittämisen suunnattavan mm. seuraavaan hallitusohjelmaan)

[ ... kansakunta seuraa mielenkiinnolla marssivaa armeijamme Itsenäisyyspäivän paraatia. Tavalliset kansalaiset pitävät puolustusta meidän kaikkien asiana - armeijasta ollaan ylpeitä, ja armeijaan luotetaan - kuten poliisiin. Tavallinen ihminen on järjestystä kaipaava ja pitää tiukasti kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudesta kuin myös yleisestä asevelvollisuudesta ~ kansalaiset pohdiskelevat keskenään: "Antaa teflonpoikien puhua, me pidämme hevosta" ... ]

Jyri Häkämies haluaa sanattomasti poissulkea vaalikamppailusta kansalle erinomaisen tutun Nato-keskustelun. Kokoomus, mm. ulkoministeri Alexander Stubbin suulla kehottaa kansakuntaa keskusteluun, jonka kansa on jo käynyt useaan kertaan, jopa väsyksiin saakka - "Natoon emme halua mennä", kuuluu vastaus.

Pelkääkö Häkämies, että vaalikamppailussa kansan epäsuosiossa oleva Nato-jäsenyys tuhrii ja tahraa Kokoomuksen teflonpintaa? Olisikohan se epämieluisaa, jos Kokoomus joutuisi vaalikamppailussa liputtamaan voimakkaasti kannattamaansa Nato -jäsenyyttä? Kokoomus ainoana puolueena on kansan enemmistöä vastaan Nato -kysymyksessä. Pelkääkö Häkämies valtiovarainministeri Jyrki Kataisen käskystä tuomasta vaalikamppailuun Nato -keskustelua?

Suomessa armeija on koko kansan asia

Suomen puolustusvoimat - kansanomaisesti armeija, on koko kansan asia, ei pelkästään kansanedustajien, ei hallituksen saati sitten Kokoomuksen vaalikeskusteluestolistan ja sen kielletyn aiheen. Suunnitteleeko Kokoomus salaa hilaavansa Suomen Natoon suotuisan vaalituloksensa myötä?

Kokoomuksella on realistinen mahdollisuus vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi, niin kauan kuin hätää kärsiviä kansalaisia on vähemmän kuin 25 prosenttia kansasta ja hehän eivät tunnetusti uurnille eksy - ellei sitten perussuomalaiset saa aikaiseksi todellista kansainvaellusta*/.

Olisiko maanpuolustus- ja armeijakeskustelusta demareille vaalioljenkorsi?

Demarit ovat oikeassa puolustuspolitiikan ja armeijan kehityskeskustelun avaamisesta nyt heti - sillä kansalaisten on hyvä tietää ennen äänestystä, mikä on minkäkin puolueen kanta seuraavalle vaalikaudelle - ettei kansalta "salaa" Suomea yritetä ujuttaa ja ängetä Natoon. Kokoomus on rehdisti ja kirkkaasti Natoon liittymisen kannalla - kansasta taas noin 27 prosenttia haluaa Natoon ja Natoon ei halua - kallupista toiseen - selkeä ja yksinkertainen suuri kansakunnan enemmistö.

Häkämiehen, Stubbin ja Kataisen aikomukset salata vaalikeskustelusta natokysymys, verhottuna hallitusohjelmaan jengatusta armeijaselonteosta kehitysoptioineen on estettävä kansalaisten toimesta jo vaaliuurnilla. Hallitusohjelmaa ei voida tehdä ennen kuin kansa on päättänyt ketkä Arkadianmäelle kiipeävät päättämään hallituksesta ja sen ohjelmasta.

Suomi elää omasta identiteetistä, omasta omintakeisesta luonteenlaadusta ja omasta puolustuksesta. Meillä ei ole varaa jättää armeijaamme ja sen kehitystä pelinappuloiksi vänrikki nappuloille. Armeija on väkevä kansallinen kysymys ja kansakunta kokonaisuudessaan sen kulut maksava rahanlähde. Puolustuksemme ydin on armeija sekä siihen liittyvät rakenteet ja nämä ovat koko kansan asioita!

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.kuvat.fi/
http://www.facebook.com/first.ilkka

*/
--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41646-u-aanestamattomyys-kimp... ---

...
Puolustukseen liittyvä NRF-kuvakansio eduskunnasta -

--- http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/Eduskunta%20p%E4%E4tti%20.../ ---
(Kansion jokaista kuvaa on käynyt katsomassa ~ 400 henkilöä)

Kiinnostuneille Nato -asiaa kansalaisten näkökulmasta 'tuutin täydeltä':

--- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/category/NATO ---

Sent:
Cc: liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu ; heidi.haavisto@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; seppo.kaariainen@eduskunta.fi ; ari.puheloinen@mil.fi ; juha.korkeaoja@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; alexander.stubb@formin.fi ; jyri.hakamies@defmin.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; haavisto@fin.la

Sent: Friday, October 08, 2010 10:08 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Puolustus on koko kansakunnan asia - ei vain hallitusohjelman tai edes hallituksen

Masa Lahti

Puretaan total kaikki militanttiorganisaatiot. Jatkuvasti jossainosin telluksella
ruuti palaa. Viattomat kuolevat ja kärsivät. Jotkut käärivät kivat katteet sijoitetulle dollarille. Näillä taaloilla saataisiin helposti rauhallisemmat
maisemat maailmaan, pallolle joka kiihkolla kirii loppulaukkaan.

REXILEX

On itsestään selvää, Suomen ollessa Euroopan Unionissa ja NATO:n kanssa yhteisissä sotaharjoituksissa, kuuluu maamme automaattisesti liittovaltionsa kautta, samaan sotilasliittoon.

Ikävin poikkeus tässä tapauksessa on se, ettei julkishallintomme ole, monista humautuksista huolimatta, noudattanut YK:ssa yhteisesti ratifioitua lakia; Joka edellyttää: Itsenäisten valtioden, huolehtivan omista alueistaan sekä valvovan rajanylityspaikkoja.

Ei ole Venäjän, eikä U.S.A.:n asia huolehtia Suomalaisten virkamiesten valalla lupaamista velvollisuuksista.
Kuitenkin asian parhaiten ymmärtävät Suomen kansalaiset, jotka vanhempia valtiomiehiä myöden, ovat samaa mieltä; Karjalan, Petsamon ja Sallan, kansainvälisten lakien mukaan, kuuluvan Suomeen. Kaksikymmentä vuota asian kanssa on jahkailtu ja pelätty muka Venäjän turvautuvan barbariaan, eli aseelliseen ylivaltaan; Vaikka raja kulkee sieltä, mistä laki määrää !!

Suomen koko kansaa pidetään ääliömäisenä, joka alistuu barbariaan, ei lakiin; Koska demokraattisesti valittu julkishallintomme ei ole ryhtynyt, laillisiin ja konkreettisiin toimiin; Rajavartioasemien siirtämiseksi paikoilleen, tällätavoin myös näytetään muulle maailmalle, että Suomi ei ole Venäjän talutusnuorassa, kuten Neuvostoliiton aikana.
Myöskin kansainvälisien rauhaa turvaavien lakien täyttäminen on ensisijaisen tärkeää, etenkin sivistysvaltioiden näyttäessä esimerkkiä, rauhanomaisesta rinnakkaiselosta.

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, molemmin puolin rajaa, myös poikkeuslain aikaan, 22.11.2010.

REXILEX

On itsestään selvää, Suomen ollessa Euroopan Unionissa ja NATO:n kanssa yhteisissä sotaharjoituksissa, kuuluu maamme automaattisesti liittovaltionsa kautta, samaan sotilasliittoon.

Ikävin poikkeus tässä tapauksessa on se, ettei julkishallintomme ole, monista humautuksista huolimatta, noudattanut YK:ssa yhteisesti ratifioitua lakia; Joka edellyttää: Itsenäisten valtioden, huolehtivan omista alueistaan sekä valvovan rajanylityspaikkoja.

Ei ole Venäjän, eikä U.S.A.:n asia huolehtia Suomalaisten virkamiesten valalla lupaamista velvollisuuksista.
Kuitenkin asian parhaiten ymmärtävät Suomen kansalaiset, jotka vanhempia valtiomiehiä myöden, ovat samaa mieltä; Karjalan, Petsamon ja Sallan, kansainvälisten lakien mukaan, kuuluvan Suomeen. Kaksikymmentä vuota asian kanssa on jahkailtu ja pelätty muka Venäjän turvautuvan barbariaan, eli aseelliseen ylivaltaan; Vaikka raja kulkee sieltä, mistä laki määrää !!

Suomen koko kansaa pidetään ääliömäisenä, joka alistuu barbariaan, ei lakiin; Koska demokraattisesti valittu julkishallintomme ei ole ryhtynyt, laillisiin ja konkreettisiin toimiin; Rajavartioasemien siirtämiseksi paikoilleen, tällätavoin myös näytetään muulle maailmalle, että Suomi ei ole Venäjän talutusnuorassa, kuten Neuvostoliiton aikana.
Myöskin kansainvälisien rauhaa turvaavien lakien täyttäminen on ensisijaisen tärkeää, etenkin sivistysvaltioiden näyttäessä esimerkkiä, rauhanomaisesta rinnakkaiselosta.

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, molemmin puolin rajaa, myös poikkeuslain aikaan, 22.11.2010.