Paljastussivusto WikiLeaksin uusin temppu jakaa ulkopolitiikan asiantuntijoiden mielipiteitä, mutta enemmistö tuntuu uskovan diplomaattisähkeiden julkaisemisen aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kansainvälisesti sivuston toiminta on tuomittu laajalti, koska diplomaattien salaisiksi tarkoitettujen keskustelujen julkitulo voi haitata kansainvälisiä suhteita. Kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) yhtyy tähän arvostelijoiden kuoroon Ylen haastattelussa.
Tuomiojan mukaan massavuoto voi lisätä salailua ja haitata luottamuksellista keskustelua.
– Tulee entistä enemmän salailua, ja salailuteknologiaa lisätään. Luottamuksellinen keskustelu voi myös siirtyä kokonaan pois arkistoitavista kanavista. Se olisi suuri vahinko, sanoi Tuomioja Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.
Tuomioja kritisoi WikiLeaksia siitä, että se ei ole käynyt läpi kaikkia asiakirjoja ennen julkaisua. Hänen mielestään massavuoto ei edistä demokratiaa, sillä mikään hallinto tai demokratia ei toimi ilman mahdollisuutta luottamukselliseen keskusteluun.
Toisaalta esimerkiksi WikiLeaksin kanssa yhteistyötä tekevä New York Times -lehti on kertonut sensuroivansa materiaalien julkaisua oman harkintansa mukaan.
Ulkopoliittisen instituutin akatemiatutkija Mika Aaltola on Ilta-Sanomien paperilehden haastattelussa hieman eri linjoilla kuin Tuomioja. Hänen mukaansa on ”kaikkien etujen mukaista” saada tieto esimerkiksi siitä, että Yhdysvallat on kehottanut diplomaattejaan urkkimaan tietoja YK:n johtajista.
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) tuomitsee Iltalehden paperiversion haastattelussa WikiLeaks-ilmiön ”vastenmieliseksi”. Hänen mielestään avoimuutta julistava sivusto toimii itse asiassa avoimuutta vastaan, koska paljastusten vaara voi estää diplomaatteja kertomasta havaintojaan suorasanaisesti.
Yhdysvallat on julistanut paljastukset hyökkäykseksi sitä ja kansainvälistä yhteisöä vastaan. WikiLeaksista on myös aloitettu rikostutkinta. Yhdysvallat tulee myös kiristämään tietoturvallisuuskäytäntöjään, kertoo uutistoimisto AP.
Onko vuodoista mielestäsi enemmän haittaa vai hyötyä? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Kommentit
Toivottavasti Iranin silmät nyt aukeavat, että turhaan se nyt
arabien puolesta uhoaa, koska ne eivät ole Iranin kanssa suinkaan samaa mieltä.
Hoitais nyt vain omat asiansa ja paranatais kansansa elintasoa ja jättäisi pullistelun vähemmälle.
Ahmadinejad on juutalaista sukua
Kannattaa muistaa, että Islamilaisen tasavallan Israeliin kohdistettu sanoma on erikoistunut vasta juutalaissukuisen presidetti Ahmadinejadin aikana, jolloin on otettu käsittelyyn kaikki se, mikä ärsyttää siionistia.
Kannattaa myös muistaa, se, ettei Ahmadinejad entisen juutalaisuutensa lisäksi ole arabi, vaan iranilainen eli persialainen eli arabien perinteinen vihollinen.
Se, mistä Iranissa on kysymys, lienee Zbigniew Brzezinskin kirjassaan kuvailema geopoliittinnen oppi, jonka mukaan Yhdysvaltain kannattaa pureutua öljyn vuoksi Keski-Aasiaan eli Persianlahdelle ja sen lähiseuduille ennen kuin Venäjä palaa pätkittäin ja ennen kuin Kiinasta tulee liian voimakas.
Toisen maailmansodan aikana Iran oli Neuvostoliiton ja Britanian dominoima ja siellä pidettiin Teheranin konferenssi 1943.
Iranin näkökulmasta kysymys on siitä, annetaanko Yhdysvaltain tehdä Iranille Irakit vai keksitäänkö myönteisiä syitä, kuten islam tai kielteisiä syitä, kuten antisiionismi ylläpitää kansallista koheesiota maassa, jossa on kolme kertaa niin paljon asukkaita kuin Irakissa, mutta vähemmän öljyä kuin Irakissa.
Korean demokraattisen kansantasavallan osalta kysymys on siitä, onnistutaako siellä avaamaa omia kommunistista puoluetta hajottamatta. DDR:ssä ja Neuvostoliitossa ei onnistuttu, mutta Kiinassa yritetään muuttaa kommuistinen puolue Kansalliseksi Kokoomukseksi ja pitää yllä koheesio yksipuoluejärjestelmän avulla.
Valtapoliittisesti emme aivan oikeasti tiedä, mikä Iranin sisällä kytee, koska maa on suojautunut kuoreensa ja yrittää saada Israelin yllyttämään tekemään Yhdysvallat jotain harkitsematonta.
Näin ollen ulkoinen uhka ei olisi enää teoreettinen, vaan siitä olisi "verisiä todisteita".
Kansainvälisessä politiikassa on paljolti kyse siitä, koska koulukiusaaminen ja leikki muuttuvat todelliseksi sotilaspolitiikaksi.
Tarkoitin sitä, että persialaiset edustavat shiialaisia
"Šiialaisia on nykyään kaikista maailman muslimeista alle 30 prosenttia. Valtaosa šiioista asuu Irakissa, Iranissa, Bahrainissa, Libanonissa ja Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Libyassa."
Siis totuuden tieto kansalaisille haittaa maailman poliitikkoja
Minkälaista diktaattori porukkaa maailman poliitikot oikein ovat (myös Suomen siis).
Sehän on poliitikkojen häpeä ja mokaa jos tietoa joka voi vahingoittaa jotain maata, tai maailmaa, on ensinkään menty kyhäämään.
Uusi aika tuo varmasti käsityksen, että kansalliset ja kansainväliset tiedot eivät voi olla enään jossain maailman järjestyksessä salamyhkäisyyden verhoamia ja kansalaisilta heidän elämäänsä vaikuttavia tietoja pantata, ja kyhäillä pimennossa asioita jotka lopuiltaan koskettavat kaikkia ihmisiä.
¨
Ei myöskään voi salata asioita jotka rikkovat yleisiä maailman yhteisöjen säännöksiä ja sopimuksia, kuten esim. jotkin maat rikkovat itse ihmisoikeuksia, kuitenkin osoittaen toisia syyttävästi samoista asioista.
Näitäkö asioita ihmisten ei tulisi saada tietää, nämäkö aiheuttavat enemmän harmia kuin hyötyä...kyllä varmasti niille joilla salattavaa on.
Voisiko olla että...
Koko sivuston tarkoitus on vuotaa "hyödyllisiä" tietoja ja siten mieliä muokata. Mitä Yhdysvaltojen kannalta järisyttävän ongelmallista on noissa paljastuksissa esimerkiksi; "Kiina kannattaa koreoiden yhdistymistä" tai "Arabimaat pyytävät yhdysvalloilta iskua Iranin ydinkohteisiin"? Noita asoita siellä Washingtonissa on toitotettu vuosia, jopa vuosikymmeniä.
--sensuuri iski--
--sensuuri iski--
Iranin öljy tietysti kiiinnostaa kaikkia!
jopa Venäjää!
Turha valittaa jos omat tekemiset eivät kestä päivänvaloa
Turha valittaa jos omat toimet ja tekemiset eivät kestä päivänvaloa. Viestintuojan ampuminen ei siinä auta.
Totuus on Tärkeää
Wikileaksin ja julkisuuteen tarkoitetun tiedon välinen valtava ero merkitsee ilmeisellä tavalla sitä, että poliitikoiden (tai ns. valtaeliitin) ja tavallisten ilmisten välillä on huomattava kuilu.
Poliitikot elävät toisessa todellisuudessa.
Tulee mieleen, kuinka poliitikot näin, toisen maailman asukkeina, voivat edustaa tavallisia ihmisiä.
Parempi, että kuilua kurotaan umpeen, vaikka sitten väkisin ja politiikkojen yli.
Totuus on tärkeää.
Tuomioja nyt varmasti toppuuttelee
vaikka vähän arkaillen, syitä löytyy kyllä SDP:n riveistä, ei vähiten Lipponen, ...ei varmasti maailman mullistava juttua, mutta meitä kiinnostavaa kyllä, odotellaan..
Ja milloin ilmestyy ensimmäiset valewikileaksit?
Ei noilla wikileaksin vuodoilla maailmaa ainakaan paremmaksi tehdä ja sitten kun maailmalla alkaa kiertää "keksittyjä" wikileaks vuotoja, niin luottamus on nolla. Ja kun luottamus menee, niin sen jälkeen rautaa vaan rajalle.
rautaa vaan rajalle.
Rajasta ei kuitenkaan aina mennä Uralille asti, koska toisellakin puolella on rautaa - ei tosin enää Venäjällä kuin rautaromua ruosteessa.
Syylliset vastuuseen
Turha syyttää Wikileaksia, joka ei ole mikään vakoiluorganisaatio. Tiedot toimitettiin sille jostain. Syyllisiä vuotoon pitää etsiä Yhdysvalloista.
Stubbin mielestä "avoimuutta julistava sivusto toimii itse asiassa avoimuutta vastaan, koska paljastusten vaara voi estää diplomaatteja kertomasta havaintojaan suorasanaisesti."
Just, joo. Tietämättömyys on voimaa. Lisäksi on sota on rauhaa, ja vapaus orjuutta.
Ha, ha ha...
"Just, joo. Tietämättömyys on voimaa. Lisäksi on sota on rauhaa, ja vapaus orjuutta."
Kiitos hyvistä nauruista, Orwell tuli mieleen myös...
Siitä puheeenollen, yhdysvaltalaiset poliitikot ovat Stubbia avoimempia näkemyksissään tavallisista ihmisistä, jotka tulevat sotkemaan totuudella heidän kuvioitaan.
Parhaan tähän mennessä on esittänyt Sen. Lindsey Graham, R-South Carolina:
"People who do this are low on the food chain as far as I'm concerned."
http://arabnews.com/world/article203739.ece
Obaman hallinto valikoinee asiakirjoja
Kuten huomasimme, salaisia asiakirjoja ei ollut kuin muutama. Tämä cablegates ei muuta maailmaa niin kuin Julian Assagen on väittänyt, vaan puolustaa demokraattien hupenevaa johtoa Yhdysvaltain politiikassa Barack Obaman, nobelistin, uudelleen valitaa varten.
Vuotojen tarkoituksena on todistaa, että Bushin hallinto on syyllinen Obaman hallinnon kaikkiin vaikeuksiin niin kuin toki onkin.
Jätettäkööt omaan arvoonsa.
Valittakoot vaan. Olkoot hyväksymättä. Onx epistä? No, käyttäkööt voimaa, jos eivät saa oikeuden eteen, niin lähettäkööt oikeuden syyllisten luokse.
Salattavaa
Eivätkö kaikki valtio- ja poliisivaltaa kannattavat estatistit aina jaksa itkeä kuinka kenelläkään ei ole mitään pelättävää jos ei ole mitää salattavaa?
Päteekö tämä sitten vain tavallisiin kansalaisiin eikä valtioihin?
Yhdysvalloilla ei ole mitään salattavaa
Yhdysvalloilla ei ole mitään salattavaa, koska se ja Venäjä lähes ainoina maailman noin 193 valtiosta toimivat moraalisesti.
Siis..
"Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) tuomitsee Iltalehden paperiversion haastattelussa WikiLeaks-ilmiön ”vastenmieliseksi”. Hänen mielestään avoimuutta julistava sivusto toimii itse asiassa avoimuutta vastaan, koska paljastusten vaara voi estää diplomaatteja kertomasta havaintojaan suorasanaisesti."
Se että kansa ei oikeasti tiedä mitä heidän diplomaatit tai ministerit oikeasti ajattelevat?
Tämä on Alexi sama asia kun juorutaan ihmisten selän takana ja haukutaan heitä, mutta sitten hymyillään ja ollaan "mukamas" kavereita. Pelkäätkö, että kansa jossain vaiheessa tajuaa (tosin hyvin epätodennäköistä), että poliitikoilla on myös oma roolinsa kansalle ja muille, voi kuinka paljon paskaa siellä Eduskunnassakin puhutaan varmaan mediasta ja kansalaisista, vielä kun joku vuotaisi ne mailit ulos. Veikkaan että Stubilta löytyy sanaisesta arkusta jotain sanottavaa, että on parempi jos Brysseli hoitaa ajattelemisen Suomi junttejen puolesta.
EUssa tapahtuu sama asia mikä on jenkeissä jo lähtenyt käsistä eli lobbaus.
Uudet urat
Diplomaattisten sanomien sisältö on sen tasoista, että tuo ammattikunta on aikansa elänyt ja voisi aloittaa uuden uran "stand up" koomikkoina.
Jotain statuksen vastineeksi
Monet sanomat ovat sellaisia, että ne olisi voinut kirjoittaa kotimaassa http://www.topix.net :stä, http://www.gazeta.ru :sta ja ne kuvastavat ehkä käsiteltyä asiaa enemmän kirjoittajansa luonteenlaatua sekä sivistystasoa.
No sitten tulee kysymys siitä, kuka nuo hassunkurisetkin viestit on valinnut.
No tietenkin se, joka on toimittanut Assagenille tiedot, jotka tuottavat pääasiassa kunniaa Barack Obaman hallinnolle kyseenalaistaen Bushin hallinnon.
Tässä mielessä kyse on yhdysvaltalaisten jäsentenvälisestä, jonka tuomareiksi haetaan harhaanjohdettavia yleisöjä kautta maailman.
http://truthrss.com/2010/07/28/wikileaks-cointelpro/
Tuosta vuodosta saadaan
nyt tekosyy kiristää turvatoimia, vaikeuttaa ihmisten elämää ja lisätä kontrollia. Kenen asialla tää Assagne onkaan ? CIA:n ? NSA:n ? Kuka lopulta rahoittaa Wikileaksia ?
Rahoitus
Kannattaa muistaa, että Assagen viivästytti hyvin mainostettua julkaisemista. On siis mahdollista, että ne yhdysvaltalaiset ja englantilaiset lehdet, jotka saivat jonossa kaikkien muiden ohitse tiedot ennakkoon, maksavat Assagenille vuotojen preemium-ajasta.
Ilmeisesti koko operaation organisoitu niin läheltä presidentin miehiä, että oli varaa tehdä Hillary Clinton naurettavaksi kehoituksella kerätä biometrisiä tunnisteita Yhdysvalloissa YK:ssa olevasta diplomaattikunnasta.
Juuri tuo osoittaa, minkä tasoinen eukko Hillary Clinton on, kun lähetyttää moisen viestin omalla allekirjoituksellaan, vaikka viralliseksi typerykseksi oilsi liuta apulaisulkoasiainministereitä, joita voisi kompromettoida ja pitää oma nimensä kirkkaana.
Tällaista Hillarya sitten Stubb Kokoomuksen joukkueesta ja Halonen entisestä SAK:n ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen joukkueesta ovat olleet kieli pitkällään kärkkymässä tavattavaksi, jotta joko SDP tai Kokoomus, molemmat tunarit, voisivat osoittaa olevansa ensiluokan ulkopolitiikan hoitajia kuva- ja naistenlehdissä.
Conzoleezza Rice oli sentään järkevä, vaikkakin usein republikaanisen puolueen vuoksi ei aina niin oikealla asialla.
USA on itse rysän päällä
minun mielipiteeni tästä asiasta voi lukea blogistani:
http://www.scriptio.fi/blogit/?x2126163=w2961669