Sunnuntai 27.5.2012

Suora tv-lähetys: ”Assange pitäisi salamurhata”

Luotu: 
1.12.2010 13:48
  • Kuva: EPA / All Over Pres
    Julian Assangen Wikileaksin toiminta herättää vihaa.

Calgaryn yliopiston professori, Kanadan pääministerin avustajana toiminut Tom Flanagan hämmästytti tv-kanava CBC:n juontajia ehdottamalla tiistaina suorassa lähetyksessä Wikileaks-johtaja Julian Assangen salamurhaamista. Asiasta kertoo muun muassa brittilehti Daily Telegraph.

Flanagan totesi, että hänen mielestään presidentti Barack Obaman tulisi hankkiutua eroon Assangesta.

Kun uutislähetyksen juontajat huomauttivat Flanaganille tämän heiton olevan melko raju, tämä naurahti tuntevansa olonsa ”miehekkääksi” tänään.

Flanagan perusteli ehdotustaan sillä, että Wikileaksin toiminnasta ei seuraa hyvää. Erityisen vaarallisena hän piti paljastusta siitä, että arabimaat ovat vaatineet Yhdysvaltoja pommittamaan Irania.

–Tällaista materiaalia ei tulisi julkaista. Tällainen voi johtaa jopa sotaan. --- En olisi pahoillani, jos Assange häviäisi, Flanagan sanoi.

Katso video Telegraphin sivuilta.

Flanaganin puheista Suomessa ensimmäisenä kertoneen SuomiTV:n mukaan Flanagan oli suuttunut siitä, että Wikileaks oli tehnyt paljastuksia myös Kanadasta ja pääministeri Harperista.

Telegraphin mukaan Assange on lisätty kansainvälisen poliisijärjestö Interpolin etsintäkuulutettujen listalle. Assangea epäillään raiskauksesta Ruotsissa.

Telegraphin mukaan entinen Pentagon-virkamies on vaatinut Wikileaks-vuodosta epäillylle Bradley Manningille kuolemantuomiota, jos tämä todetaan syylliseksi.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

keskikiukkuinenmies

... jos ehdotellaan että valtio salamurhaisi ihmisiä. Siitä on jo demokratia ja ihmisoikeudet niin kaukana että herran tulisi erota kaikista julkisista tehtävistään.
On todella kauhistuttavaa jos tuommoisia saa puhua veronmaksajien palkkarahoilla.

Mielenkiinnolla todella odotan Wikileaksin pankkipaljastuksia. Voipi olla ettei ihmisten raivolla ole rajaa kun paljastuu mitä on pelastettu kuten on pelastettu.

semi

Jota wikileaks ajaa eteenpäin, sanotaan suoraan ja kiertelemättä ilman diplomatiaa mitä tuleman pitää tai mitä haluttaisiin tehdä mutta mitä ei välttämättä tehdä. Jotenkin on parempi että diplomaatit ja muut meuhkaavat sisäänpäin kiukkunsa kuin suoraan tv,n välityksellä. Sitä saa mitä tilaa eli suoraa puhetta.

semi

Että ihmiset haluavat suoraa puhetta, tämä herra nyt sanoi asian suoraan mutta ei sekään kelpaa. Minusta tuntuu että ihmiset eivät tiedä mitä he toivovat. Wikileaksin paljastukset siitä mitä puhutaan Putinista tai Medejevistä tai Ranskan presidentistä ovat hirmuista luettavaa. Mutta varmasti jokainen joka on asiakaspalvelussa tai omaa oman firman puhuu joko tilaajasta tai asiakkaasta samalla tavalla talon sisällä ainakin joskus. Ei niin kunnioittavasti, jokainen meistä on kertonut varmaan kaverille minkälainen Hitler pomo on tai jotakin muuta vastaavaa. Mutta tuskin kukaan puhuu suoraan kohteelle samalla tavalla, koska mielipide voi myös muuttua ja silloin suoraan puhuminen vie pois mahdollisuuden korjata sanottuja käsityksiä tai sen hetkistä tilannetta missä sillä hetkellä eletään. Tämän herran sanomiset näen aivan puhtaana provokaationa kauhistelijoille.

Diplomatia on minun käsitykseni mukaan liikkuva tilanne, välillä vituttaa ja välillä ei ja joskus Hitleristä "pomo" voi tulla vaikka ystävä myöhemmin.

Penttijuhani

jo olleet varsin lähellä erilaisia murhatoimia. Ruotsi oli sekaantunut Lumumban murhaan. Kanada taas diskreditoi itse kenraalinsa, joka yritti estää Ruandan etniset massamurhat. Kofi Annam, joka oli vastuullinen apulaispääsihteeri, juoksi ulos vastuustta ja sai pääsihteerin viran.

Siinä todellisia totuuksia. Ruotsi, kuten muuten Suomikin Palmen, Kekkosen ja Koiviston alla, oli muuten mukana noissa "raiskausdiskreditoinneissa." Niitä tuotti mm. yritys tarjota tietoa - ilman korvausta - Palme-murhan jälkeen. Toistot tulivat Lindh-murhan jälkeen. Ruotsillahan on pitkä perinne vallanvaihdoista murhan avulla, ja se on ihanne maissa kuten Suomi ja Kanada.

Nämä jutut on järjestetty parhaiten Tanskassa. "Raiskattavilla" on myös Aids, jos lakipuoli ei onnistuisi.

Jouna Pyysalo

Eilen Suomen ulkoministeri kertoo totuuden, tosiasioiden paljastamisen olevan vastenmielistä...

Tänään Kanadan pääministerin avustaja puoltaa murhaa...

Panee miettimään, ketkä oikeastaan ovat tämän ns. terrorisodan terroristit...

Kaunista kaunista....

Matti O Koskela

Flanagan, umpitollojen haukka-terroristi-poliitikkojen ansiokas edustaja:

"–Tällaista materiaalia ei tulisi julkaista. Tällainen voi johtaa jopa sotaan. --- En olisi pahoillani, jos Assange häviäisi, Flanagan sanoi."

Pitäisi miettiä etukäteen mitä möläyttelee, koska juuri se voi johtaa sotaan, ei paljastukset.

Mila F

Olen sanaton, mihin kaikkeen meilläkin ns. sivistysvaltioissa ja ihmisoikeuksien ihmemaissa ollaan valmiit ryhtymään hankalan ihmisen suun tukkimiseksi.

Mitähän paljastuksia onkaan vielä tulossa, kun tilanne näyttää nyt jo näin lopulliselta. Ilmeisesti riskiarviot on ennätetty tehdä emmekä ole kuulleet vielä mitään.

Toisaalta, Suomihan on maailman lääkäri ja sosiaalitäti ja kaiken puolueettoman kantamuoto ynnä kaikkien turvaa hakevien Shangri La - miksen ole kuullut kenenkään ehdottavan, että Assange pitää hakea turvaan Suomeen? Missä Halonen? - demarit? - edes vihreät??

intrigööri

eliitin salailu tästäpuolin vain tiivistyy ja sakenee. Wikileaks on sentään onnistunut vähän raottamaan mustaa ja paksua esirippua, minkä takana pelottomat johtajamme juonittelevat. Pelottomat siksi, etteivät he kaihda mitään keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.
Ranskan vallankumouksesta on jo liian pitkä aika, nykyajan raha-aatelia ja päättäjiä ei enää pelota mikään. Kyllä turvafirmat heitä suojelevat.
Euroopassakin yhä useammat ihmiset putoavat totutun hyvinvoinnin rattailta. Mitä siitä, ainahan köyhät ja joutoväki ovat olleet kurjia. Tärkeintä on turvata ja parantaa pöhö-pankkiirien, suuryritysten ja suursijoittajien rajattomia etuja.
"Mitä, eikö leipäjonossa ole leipää? Söisivät leivoksia!"

pietro

Paljastukset Kiinan tuen lopettamisesta Pohjoiskorealle ja
iranin pommitukset palvelevat joltain osin myös itse Yhdysvaltoja. Sota ja uhkailu kun on siellä prioriteetti numero yksi.

Mila F

Taitaa olla maailman ensimmäinen ihminen, joka on saanut Interpolin peräänsä raiskauksesta. Ehkä se johtuu siitä, että Assange on osannut raiskata kaksi naista yhtä aikaa ;).

Anteeksi vain, mutta en usko sanaakaan noista raiskauspuheista. Minkähänlaiset diplomaattineuvottelut niiden taustalta löytyvät.

MURSU

marttyyrit kun nousevat kannattajien gloriaan jalustalle, ja muistetaan tunnusmerkkinä pitkänaikaa. Jos asian joku taho olisi halunnut teloituksella hoitaa, niin nyt se on jo myöhäistä, ei toimi enään tuohon tarkoitukseen, muuta kuin päinvastoin.

Jouna Pyysalo

mutta on tavallaan raskasta, että länsimaiden johtajat itse paljastuvat mielisairaiksi terroristeiksi käynnissäolleen sodan takana.

Kun katselee tätä valesotaa niin kuin se on:

FBI Celebrates That It Prevented FBI's Own Bomb Plot
http://www.techdirt.com/articles/20101130/05014712057/fbi-celebrates-tha...

on vaikea välttää tuntemasta oloaan sairaaksi.

"Terror" on latinasta lainattu englannin sanan "fear" hienompi vastine, ikäänkuin sivistyssana ja siksi ylemmissä sfääreissä, tarkoituksena tietysti ettei kukaan oikeastaan ymmärtäisi, mitä "terrorismi" edes on.

Määritelmän mukaan "terroristi" on kuitenkin hyvin yksinkertaisesti henkilö, joka aiheuttaa pelkoa.

Jos pelkäämään pitäisi ruveta, niin täytyy sanoa, että pelkäisin kyllä näitä valtiojohtajaterroristeja milloin hyvänsä sata kertaa enemmän kuin mitään terrorijärjestöä ikinä, koska jälkimmäisellä ei ole valtioiden kapasiteettia ja väkivaltamonopolia.

Terroristien itse istuessa länsimaiden hallituksissa ja muissa vaikutusvaltaisissa elimissä on ilmeistä, ettei tämä pääty hyvin...

Jouna Pyysalo

Ei kestänyt päivänvaloa - saati rehellisten suomalaisten arviota - se salainen todistusaineistokaan, jolla nämä valtioterroristi-lunaatikot lähtivät Afghanistaniin...

foinikkialainen

Ja sen mukaan meillähän on terroristeja eduskunta täynnä. Ja kohta ne samat terroristit juhlivat Suomen presidentin linnassa itsenäisyyttä. Koskakohan Supon terroristit tulevat ja "poistavat" minut? Eniten pelottaa kuitenkin nämä kolmannen sukupuolen terroristit, jotka piiloutuvat homoiksi. Hinttejä kun ei osaa oikein pelätä, jollei tule syliin istumaan.

non-registered_offshore

Hacking
In 1987, after turning 16, Assange began hacking under then name "Mendax" (derived from a phrase of Horace: "splendide mendax," or "nobly untruthful").
He and two other hackers joined to form a group which they named the International Subversives ("Kansainväliset Kumoukselliset").

Assange wrote down the early rules of the subculture: "Don’t damage computer systems you break into (including crashing them); don’t change the information in those systems (except for altering logs to cover your tracks); and share information".
It's very annoying to see modern day articles calling me a computer hacker.

Computer programming and university studies
In 1993, Assange started one of the first ISPs in Australia, known as "Suburbia".[5] Starting in 1994, Assange lived in Melbourne as a programmer and a developer of free software.
In 1995, Assange wrote Strobe, the first free and open source port scanner. He contributed several patches to the PostgreSQL project in 1996. He helped to write the book Underground: Tales of Hacking, Madness and Obsession on the Electronic Frontier (1997), which credits him as a researcher and reports his history with International Subversives.
Starting around 1997, he co-invented the Rubberhose deniable encryption system, a cryptographic concept made into a software package for Linux designed to provide plausible deniability against rubber-hose cryptanalysis;
- he originally intended the system to be used "as a tool for human rights workers who needed to protect sensitive data in the field."
In 1999, Assange registered the domain leaks.org; "But", he says, "then I didn't do anything with it."

Assange has reportedly attended six universities.
From 2003 to 2006, he studied physics and mathematics at the University of Melbourne.
Melbourne is ranked among the top universities in Australia and the world
http://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Melbourne

On his personal web page, he described having represented his university at the Australian National Physics Competition around 2005.
He has also studied philosophy and neuroscience
_
http://en.wikipedia.org/wiki/Julian_Assange
_
http://www.unimelb.edu.au/

non-registered_offshore

By JANE PERLEZ, DAVID E. SANGER and ERIC SCHMITT
The New York Times
updated 11/30/2010 6:45:33 PM ET 2010-11-30T23:45:33

ISLAMABAD, Pakistan — Less than a month after President Obama testily assured reporters in 2009 that Pakistan’s nuclear materials “will remain out of militant hands,” his ambassador here sent a secret message to Washington suggesting that she was worried about just that.

The ambassador’s concern was a stockpile of highly enriched uranium, sitting for years near an aging research nuclear reactor in Pakistan. There was enough to build several “dirty bombs” or, in skilled hands, possibly enough for an actual nuclear bomb.

In the cable dated May 27, 2009, the ambassador, Anne W. Patterson, reported that the Pakistani government was yet again dragging its feet on an agreement reached two years earlier to have the United States remove the material...
...The reactor had been converted to use low-enriched uranium, well below bomb grade, in 1990, according to the International Atomic Energy Agency, or I.A.E.A. But the bomb-grade uranium had never been returned to the United States and remains in storage nearby. Ms. Patterson’s cable noted that Pakistan had “agreed in principle to the fuel removal in 2007.”

Video: On the run, WikiLeaks' Assange speaks out
http://www.msnbc.msn.com/id/21134540/vp/40441970#40441970
-
Video: Clinton to face criticized leaders
http://www.msnbc.msn.com/id/21134540/vp/40430258#40430258
-
Video: Who gave WikiLeaks confidential documents?
http://www.msnbc.msn.com/id/21134540/vp/40430275#40430275
-
Timeline: WikiLeaks timeline
http://www.msnbc.msn.com/id/40439751/ns/world_news-the_new_york_times/#s...
_
http://www.msnbc.msn.com/id/40439751/ns/world_news-the_new_york_times/

Rasvasilli

<ul>"Assangea epäillään raiskauksesta Ruotsissa."</ul>

Onko tuo nyt joku ihme kun naiset eivät saa perättömästä ilmiannosta käytännössä mitään rangaistusta?

Lähes kaikki julkisuuden miehistä tehdyt raiskausilmoitukset ovat oikeasti perättömiä. Feministinen propaganda on johtanut oikeudenmukaisuuden vääristymiseen kun naiset voivat pilata miehen maineen vailla pelkoa rangaistuksesta.

Vierailija

"Wikileaks-Assangelle on annettava turvapaikka Suomesta

Muutos 2011 r.p. ehdottaa, että Suomi myöntää Wikileaks-sivuston päämies Julian Assangelle turvapaikan. Henkilöön kohdistuva poliittinen vaino täyttää kansainvälistensopimuksen kriteerit ja se on periaatteellisesti koko turvapaikkajärjestelmän ydinasia..."

http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53724-wikileaks-assangelle-...

Suomi tuskin myöntäisi paikkaa, on sen samaan tapaan kontillaan yhdysvaltojen edessä kuin Ruotsikin.

IsoKimppuLimppuja

Pahasti alkaa näyttää siltä, että hätä eliitin parissa lisääntyy, kun paljastukset lähenevät koko paskan juurta, pankkimaailmaa.

Mikähän se salatun tiedoston "henkivakuutus" on, joka on ladattuna monen kotikoneenkin erillismuistiin? En yhtään ihmettele, vaikka koko netti suljettaisiin jonakin kauniina päivänä.

Turtunut

Samaa minäkin naureskelin. Eipä tule mieleen vastaavaa, varsinkin kun kyseessä on edelleen vain EPÄILY.

Kyllä koko homma haiskahtaa todella pahasti vain wikileaksin johtohahmon mustamaalaamiselta.

Kohta kuullaan uutisissa kun Assange on joutunut "onnettomuuteen" ja sattui kuolemaan siinä.

parviainen

yritin etsiskellä netistä vastaavia interpol-tapauksia, enkä löytänyt ainuttakaan. Olisiko sitten hakusana ollut väärin tai jotain.

Kenenkähän piikkiin tuo "onnettomuus", joka sittemmin osoittautuu salamurhaksi, mahdetaan laittaa? En ollenkaan epäile, etteikö Assange ole hengenvaarassa. Vastassa on sellaiset mahdit, että ihmettelen miksi hän ylipäätään on enää hengissä.