Israeliin alkoi perjantaina saapua apujoukkoja ulkomailta valtaisan metsäpalon sammuttamiseksi, kertoo uutistoimisto AP. Palossa on kuollut ainakin 41 henkeä ja tuhannet ovat menettäneet kotinsa.
Palomiehet taistelevat tulta vastaan toista päivää. Nyt heidän avukseen tulee apujoukkoja muun muassa Britanniasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Egyptistä, Jordanista, Bulgariasta, ja Romaniasta.
Apu tulee tarpeeseen, sillä tulimyrsky on levinnyt jo suuren Haifan kaupungin lähettyville.
–Tulipaloalue on valtavan kokoinen, tuuli on hyvin voimakas, emmekä pääse vuorille ja laaksoihin, kertoi Israelin pelastuslaitoksen edustaja.
Israelilta puuttuvat maastopalojen sammutukseen tarvittavat lentokoneet. Tämänkin vuoksi se joutui poikkeuksellisesti pyytämään apua ulkomailta.
Ulkoministeri Avidgor Lieberman toivoo, että palo saataisiin hallintaan lauantai-iltaan mennessä.

Kommentit
valtaisa täytyy tarkoittaa jotakin suhteellista ottaen huomioon
maan pieni koko.
ei katastrofeilla ole kokoa !
kun Carmel vuoren laaksot ja kukkulat palavat ei sille voi tehdä juuri mitään - muuta kuin suojata Haifaa . Olen järkyttynyt tiedosta että Beit Orenin kibbutsi
on palanut maan tasalle - olin siellä 70 -luvulla vapaaehtoisena työntekijänä .
nypin kanoja naisten kanssa , joilta oli sormet katkottu keskitysleirillä , ja opin siellä kuulemistani tarinoista aika lailla ihmisluonnosta .
varsinkin siitä kuinka helppoa on olla välinpitämätön ja piiloutua mittailun taa -
vähän niinkuin kotimaisissa köyhyyslaskelmissa ...
En halua ilkeillä, mutta miksi juuri nuo naiset joilta sormet
oli katkottu - oli pantu kibbutsilla nyppimään jotakin?
Tuliko
on Zorn Gottes?
Miksi?