Sunnuntai 27.5.2012

Salattu raportti: YK:n sotilaat syy Haitin epidemiaan

Luotu: 
8.12.2010 09:17
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Koleran takia on Haitilla hoidettu jopa sataatuhatta ihmistä.

YK:n rauhanturvajoukot olivat todennäköisin lähde koleraepidemialle, joka on tappanut Haitilla yli 2000 ihmistä. Väitteestä kertoo BBC pohjautuen ranskalaiseen raporttiin, joka on vuotanut julkisuuteen.

Epidemiologi Renaud Piarroux’n selvityksessä todetaan, että kolera pääsi valloilleen YK:n nepalilaisten rauhanturvaajien tartutettua taudin jokeen Haitilla.

YK ei ole vahvistanut eikä kiistänyt väitettä. YK:n Haitin projektista on todettu, että ranskalaisraportti on yksi monista, mutta siihen suhtaudutaan vakavasti.

Kolera on lokakuun jälkeen levinnyt koko Haitille. Haitilaiset ovat jo aiemmin syyttäneet rauhanturvaajia koleran tuomisesta maahan, ja rauhanturvaajien kimppuun on myös käyty.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

NotSoBraveNewWorld

Intiaaneihin tartutettiin aikanaan isorokkoepidemia antamalla saastutettuja huopia lahjaksi.

Joku taitaa nyt oikeasti haluta Haitin kauniin ja luonnonvaroiltaan rikkaan saaren omaan käyttöönsä. Miksihän ihmeessä.

Harmillista, että siellä sattuu asumaan noita haitilaisia.

NotSoBraveNewWorld

HAARP ei todellakaan ole pelkkä yläilman kuumennin, eikä se ole liioin pitkään aikaan ollut nimensä mukainen "tutkimusprojekti". Se on sotateollisen kompleksin omaisuutta ja se on superase.

Samalla se on kommunikaatioväline (ELF). Ja mm. mineraaliesiintymien kartoitin.

Sinun logiikallasi ydinpommikaan ei ole kovin vaarallinen, "koska se on venäläisilläkin".

Tiesitkö muuten, että ultrasalainen Manhattan projektikin oli erittäin pitkään pelkkä "salaliittoteoria".

Vierailija

Tutustuin siihen ja tarinoihin siitä jo 90-luvulla, salaliittoteoriat Haarpista nyt vain ovat enemmän satuja ja tarinoita.

Tavallinen maisteri

Uutisessa kerrotaan Haitista, ja tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan valtiota nimeltään Haiti eikä saarta nimeltään Haiti, joka kieltämättä on Hispaniolan saaren vanha nimi.

Kun on kyse Haitin valtiosta, niin pitää kirjoittaa "...tappanut Haitissa" (ei "Haitilla"), "...tartutettua taudin jokeen Haitissa" (ei "Haitilla") ja "...levinnyt koko Haitiin" (ei "Haitille").

Riippumatta siitä, miten ja mistä kolera on palannut Haitiin noin 50 vuoden jälkeen, on nyt kiire ehkäistä sen leviämistä. Myös jotkut suomalaiset järjestöt tekevät yötä päivää työtä asian eteen.