Ainakin 83 ihmistä on kuollut Chilessä vakavassa vankilapalossa. Loukkaantuneita on kymmeniä. 14 heistä on hengenvaarallisessa tilassa. Palo syttyi San Miguelin vankilassa Santiagossa.
Palon syyksi epäillään tällä hetkellä sotaa, joka on käynnissä vankilajengien kesken. Joidenkin tietojen mukaan yksi jengeistä olisi sytyttänyt tahallaan vankilan patjoja palamaan ylitäydellä osastolla. Ilmeisesti vankilassa oli juuri käynnistynyt kapina.
Uutistoimisto AP:n mukaan San Migueliin on sijoitettu 1900 vankia, vaikka vankila on rakennettu alun perin vain 700
Pelastustöihin osallistuneet palomiehet kertoivat lehdistölle, että paikallinen poliisi ja vanginvartija olivat estäneet palomiehiltä pääsyn vankilan joihinkin osiin ja sulkeneet vangit savua täynnä oleviin selliosastoihin.
Chilen terveysministeri Jaime Manalich kuvaili paloa maan vankilahistorian pahimmaksi onnettomuudeksi.

Kommentit
Kapina/onnetomuus
Tilan tarve oli mitä ilmeisin syy ovien sulkuun ja nyt on mukavasti tilaa kaikille, tulosjohtamista.
Kuka voi mennä vannomaan,
Kuka voi mennä vannomaan, että jokainen vanki olisi täysin reiluin perustein edes joutunut vankilaan? Ihmisten oikeuksia loukataan myös Suomessa ja Chilen historia taitaa olla vieläkin mutkikkaampi. "Uutistoimisto AP:n mukaan San Migueliin on sijoitettu 1900 vankia, vaikka vankila on rakennettu alun perin vain 700"