Sunnuntai 27.5.2012

Läpimurto Kiinassa: ”3000 vuodeksi uraania”

Luotu: 
4.1.2011 19:50
  • Kuva: All Over Press
    Ydinvoiman vastainen mielenosoitus Hongkongissa Kiinassa.

Kiinalaiset tiedemiehet ovat tehneet ydinpolttoaineen kierrättämisessä läpimurron, joka voi ratkaista maan uraanipulan, väittää Kiinan kansallinen tv-kanava CCTV. Keksintö on Kiinalle tärkeä, koska se haluaa korvata hiilivoimalansa ydinvoimalla.

Uusi teknologia mahdollistaa käytetyn ydinpolttoaineen kierrättämisen jopa 60-kertaisesti.

–Uudella teknologialla Kiinan olemassa olevat uraanivarannot riittävät 3000 vuodeksi, kertoi CCTV.

Ilman kierrätystä Kiinan uraanivarantojen on arvioitu riittävän vain noin 50–70 vuodeksi.

Suuri osa käytetystä ydinpolttoaineesta on mahdollista kierrättää ja käyttää uudestaan polttoaineena, koska vain osa sen fissiileistä aineista palaa käytön aikana. Jälleenkäsittelyä kannattavat Kiinan lisäksi muun muassa Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä, vaikka siihen liittyy erilaisia turvallisuusriskejä.

Näistä suurin lienee se, että ydinpolttoaineen uudelleenkäsittelyn synnyttämää plutoniumia voidaan käyttää ydinvoimaloiden lisäksi ydinaseissa. Tämän vuoksi Yhdysvallat on ollut huolissaan jopa liittolaisensa Etelä-Korean kierrätyssuunnitelmista.

Ydinvoimasta riippuvainen Etelä-Korea haluaisi uudelleenkäsitellä käytettyä ydinpolttoainettaan, koska sillä on vaikeuksia löytää loppusijoituspaikkaa kaikelle ydinjätteelleen. Yhdysvaltain kanssa vuonna 1974 tehty sopimus kuitenkin kieltää toimenpiteet Etelä-Korealta.

Kiinan 12 ydinvoimareaktoria pystyvät nykyisin tuottamaan noin 10 gigawattia energiaa. Vuoteen 2020 mennessä maa toivoo luvun kasvavan 80 gigawattiin. Korvaamalla hiilivoiman ydinvoimalla Kiina pyrkii vastaamaan kansainvälisiin päästövaatimuksiin.

Nykytilanteessa, ilman kierrätystä, Kiina joutuisi tuomaan yli 60 prosenttia uraanistaan ulkomailta vuonna 2020.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

9kautta10

Köyhdytetyn uraanin säteily taso on varsin heikko, ja vaikka uraani ei olekaan yhtä myrkyllistä kuin arsenikki tai elohopea, sen myrkyllisyys aiheutta enemmän vahinkoa kuin säteily jos tomua joutuu ruumiiseen. Turvallista se ei ole, mutta tuollaiset implikaatiot eivät auta ketään. Bagdad ei loista yöllä, valitettavasti.

Isompi haitta sota-alueella on esim. puhtaan veden puute, infrastruktuurin tuhoutuminen ja jätteiden käsittely.

Köyhdytettystä uraanista tehtyjen ammuksien käyttö amerikkalaisissa lentokoneissa on yksi pienimmistä ongelmista mitä Irakilaisilla on, vaikka Rohkean Maailman kaltaiset trollit sitä jaksavat paukutella.

Seuraavaksi varmaan postaat linkin jossa todetaan irakissa syntyneiden vauvojen epämuodostumien määrän nousseen sodan aikana? Tähän ei voi muta sanoa kuin että yritä itse synnyttää vauva joko sodan aikana tai sodan tuhoamassa maassa.

BTW: Oikein komea aasinsilta. Vaati todella paljon taitoa ottaa uutinen kiinalaisten läpimurtoa ydinteknologiassa ja kääntää se amerikan vastaiseksi propagandaksi. Taputukset sulle.

Brainless

Sinänsä voisi olla hyvä asia, mutta todellisuudessa energia mahdollistaa muut ongelmat, kuten järjettömän kasvun teollisuudessa. Seurauksena muut luonnonvarat käy vähiin ja maapallo saastuu entisestään.

9kautta10

Taitaa ydinvoima olla se pienempi paha jos verrataan hiilivoimaloihin.

Jos ennuste on edes puoleksi totta on tämä hyvä asia sekä energian että ympäristön kannalta.

Tätä "läpimurtoa" ei pidä katsoa pelkästään kiinalaisena asiana, vaan läpimurtona ydinvoima teknologialle yleensäkin.

koito

Raaka-aineiden hinta on laskenut vuosikymmenten, jopa vuosisatojen ajan, ruoankin.

Teknologian kehityshän jatkuvasti auttaa löytämään uusia esiintymiä, louhimaan halvemmalla ja sellaisiakin esiintymiä, jotka olisivat aiemmin olleet mahdottomia, kierrättämään tehokkaammin, tuottamaan korvikkeita jne.

Jos kuitenkin jokin raaka-aine käy niukaksi eli kalliiksi, se luo kannustimen innovoida ja jalostaa hyödyntämistä ja korvikkeita ym. entistäkin tehokkaammin.

Tulevaisuudessa kierrätyksen automatisointi ja tehostuminen jo yksin riittäisi loputtomaan talouskasvuun laadun ja soveltuvuuden paranemisen ja palveluiden kehittymisen kautta, mutta ei kestä pitkääkään, ennen kuin saamme lähimmistä taivaankappaleista uskomattomia määriä mineraaleja.

Suhteessa rikkauteemme luonnonvarojen hinta eli saatavuus on laskenut vieläkin nopeammin kuin niiden reaalihinta eli niukkuus.

K-Veikko

Ei ole keksitty.

Tarkoituksena on luoda harhakäsitys, että kierrätys olisi keksitty, jotta uraanikaivosten hinta ei nouse pilviin ennen kuin Kiina on ostanut haltuunsa ne.

sakari_j

Ensimmäiseksi meidän maaperän uraanivarannot tulisi suojella meidän omilta ministereiltämme että heidän lähipiireiltään.

joukoakoskinen

http://tinyurl.com/2v9peux

Kiina pyrkii nopeaneutroni-reaktorien laajaan käyttöönottoon - kuten muutkin. Teksti ei ole ydinspesialistin,
siinä on havaittavissa epäjohdonmukaisuutta.

Näyttää suuntaa kyllä - kun PUOLUE on päättänyt satsata nopeisiin niin tuloksia tulee kyllä. Täkäläisten vihervasurien riekkuminen on tyhjää - rakit haukkuu karavaani kulkee.

ROOSTER

Analogia:Muistelisin jo Neuvostoliitosta tulleen aikanaan useita kertoja tietoa toimivan syöpälääkkeen keksimisestä.

"Kiinalaiset tiedemiehet ovat tehneet ydinpolttoaineen kierrättämisessä läpimurron, joka voi ratkaista maan uraanipulan, väittää Kiinan kansallinen tv-kanava CCTV. Keksintö on Kiinalle tärkeä, koska se haluaa korvata hiilivoimalansa ydinvoimalla."

Tähän asti on julkisuudessa enimmäkseen väitetty, että uraania kyllä riittää, jopa laajenevaan ydinvoimatuotantoon.

"Ilman kierrätystä Kiinan uraanivarantojen on arvioitu riittävän vain noin 50–70 vuodeksi."

Hyvä jos edes 20:ksi vuodeksi.

"Suuri osa käytetystä ydinpolttoaineesta on mahdollista kierrättää ja käyttää uudestaan polttoaineena, koska vain osa sen fissiileistä aineista palaa käytön aikana."

Tuskin palaa mitään ja tosiaankin vain pieni osa hyödynnetään - kuten syntyneestä lämmöstäkin. Ydinvoimala on suurta haaskausta, monellakin tapaa.

"Jälleenkäsittelyä kannattavat Kiinan lisäksi muun muassa Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä, vaikka siihen liittyy erilaisia turvallisuusriskejä."

Nämä maat ovat niitä jotka yleensäkin vähiten välittävät kansalaisilleen aiheuttamistaan hengen tai terveyden riskeistä.

"Ydinvoimasta riippuvainen Etelä-Korea haluaisi uudelleenkäsitellä käytettyä ydinpolttoainettaan, koska sillä on vaikeuksia löytää loppusijoituspaikkaa kaikelle ydinjätteelleen. Yhdysvaltain kanssa vuonna 1974 tehty sopimus kuitenkin kieltää toimenpiteet Etelä-Korealta."

Mielenkiintoinen sopimus kahden suvereenin maan välillä.

"Nykytilanteessa, ilman kierrätystä, Kiina joutuisi tuomaan yli 60 prosenttia uraanistaan ulkomailta vuonna 2020."

Maailman ydinvoimajärjestön arvion mukaan kaivoksissa tällä hetkellä tunnettu uraani riittää nykykulutuksella ydinvoimalaloiden tarpeisiin noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Uraanin_esiintyminen

Hymiö

Tämä tekee kaikki vihreät puolueet tarpeettomiksi. Ja erityisesti taloutta jarruttavat teennäiset keksityt mukasyyllisyysverot. Nyt lähtee talous ja ihmisyys nousuun, jessss.

kktalo

Siitähän tässä on kyse, Normi uraanissa on 0.711% käyttö kelpoista isotooppia U235 loput on kelvotonta täytettä U238, tavallisen ydinvoimalan poltoaineeseen rikastetaan U235 pitoisuus noin 4%. Ja tällä systeemillä maapallon uraani varat on nyky käytöllä noin 70 vuodessa loppu.

4.polven laitos pystyy käyttämään täyte isotooppia U238 jota luonnon uraaanissa on yli 99% Sekä thoriumia. Tähän asti kuulostaa hyvältä. Ongelma on kuumuus jossa fissio tapahtuu, laitoksen rakennus- ja käyttökulut on kalliit. sähkön hinnan pitää monin kertaistua ennen kuin tästä saadaan kannatava.

Tämän tyyppisiä koelaitoksi on useissa maissa, mutta kaikilla on sama ongelma, kalleus ja materiaalien kestävyys. Oletetaan että tämän tyypiset laitokset saataisiin kaupalliseen toteutukseen noin 2050, Tällä hetkellä on ongelmana saada 3.sukupolven laitokset tuotanto kuntoon (OL3)

Täsä sitä ydinvoiman vastustaja taasen joutuu opettaan perus asioita kannattajille, Komenteissa voite taasen solvat viherpiipertäjäksi ja vihervasuriksi, ihan miten vaan.

Juhani Putkinen

Nykyisinkin käytetystä ydinvoimalan polttoaineesta voidaan kierrättää noin 95% uudelleenkäytettäväksi ydinvoimalan polttoaineena ja vain noin 5% menee loppusijoitettavaksi syvälle peruskallioon lasiin valettuna kuparikapseleihin.

Suomenkin kannattaa harkita kierrättämistä tulevaisuudessa, sillä arvokkaan raaka-aineen hautaaminen peruskallioon tuntuu virheeltä.

Käytettyä polttoainetta säilytetään joka tapauksessa voimalan alueella vesialtaissa noin 40 vuotta - eikä ole mitään estettä säilyttää pidempäänkin.

Jossakin vaiheessa sitä käytettyä polttainetta sitten on niin paljon, että kierrättäminen on taloudellisesti kannattavaa.

Lauri Rantalainen

Putkinen on oikeassa. Nykyisilläkin reaktoreilla (myös Suomessa olevilla) voidaan käyttää käytetystä polttoaineesta kierrätettyä uusiopolttoainetta.

Kiinan uutinen kertoi uudesta kierrätetyn polttoaineen valmistustekniikasta. Kiina on atomipommimaa, joten sillä on ollut vuosikymmeniä kyky valmistaa pommipuhtauteen tarvittavaa plutoniumia. Sama kyky on tietysti kaikilla merkittävillä ydinpommimailla. Pommilaadun tekeminen on vaikeaa ja kallista, ja siksi sen käyttö voimalaitospolttoaineen kierrätyksessä on resurssien tuhlausta.

Uutisen pääviesti on se, että Kiina ilmoittaa kehittäneensä voimalaitospolttoaineentuotantoon sopivan jälleenkäsittelytekniikan. Kyse on siis uudesta pommilaatutekniikkaa helpommasta ja halvemmasta tekniikasta. Tällaista tekniikkaa on odotettu jo vuosikymmenet. Uraanin halpuuden ja riittävyyden vuoksi länsimaat eivät ole olleet kiinnostuneita kehittämään erillistä vain polttoaineelle sopivaa jälleenkäsittelytekniikkaa.

On tavallaan ironista, että Kiina kommunistimaana kehittää sellaista teollista toimintaa, josta on hyötyä kaikille. Länsimaat saavat tässä katsoa peiliin, sillä meillä ollut teknologinen etumatka menetettiin poliittisista syistä. Sellaiset ydinenergiaosaamisen huippumaat kuten Tanska (isä ja poika Bohr ja Risön ydintutkimuskeskus) ja Ruotsi (oma menestyksekäs ydinvoimateollisuus) panivat pillit pussiin, ja molemmissa maissa poliitikot (vallanahneudessaan mielistellessään viherhömppää) kielsivät ydintekniikan kehittämisen. Sama tauti levisi laajalle mm. Saksaan, Ranskaan ja USAan.

Kamppailu paremman tulevaisuuden puolesta ei ole vielä kokonaan ohi, vaikka heiluri on ydinenergiaan suhtautumisen osalta kääntymässä järkevämpään suuntaan. Änkyrävihreät eivät ole vielä historiaa, ja se näkyy osassa tämänkin uutisen kommenteissa.

PS: Vielä emme tiedä kuinka merkittävästä läpimurrosta on kysymys. Mutta jos uutinen on totta, niin se on tärkeimpiä ydinvoimauutisia vuosikymmeniin.

salakankee

ehkä tässä kuitenkin on käynyt niin, että viivyttelyllä on jotakin voitettu. Tekniikka on kehittynyt ja toivon mukaan myös turvallisuuden taso?
On toki muistettava, että myös maailma on muuttunut ja pienet terroristiryhmät hamuavat huomiota. Säteilevällä materiaalilla on heillä kysyntää. Ei ole sinänsä suositeltavaa, että joka maassa on jokin peltivarasto josta vain pakettiautolla "noutaa" tavaraa.
Venäjän varastokirjanpito esim käytetyn uraanin osalle on hyvin puutteellinen. Tavaraa on paljon hukassa, luultavasti myyty ulkomaille. Ties mihin tarkoitukseen

joukoakoskinen

Energiaratkaisut pyörittävät niin valtavia rahavirtoja että politiikka on mukana pakosta. Suomalaiset grillaisivat karhupaistia rakovalkealla ellei muinainen vasemmisto olisi ollut riippuvainen ruplavirrasta yhdessä idänkauppaneuvosten kanssa LO I lupahakemuksen aikoihin.

Onko tämä Nokia, netti, rosteri, paperisuomi sitten parempi tai onnellisempi. Ei siltä näytä - enrgiavalinnat ovat edelleen paras ase yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen. Nyt 180 astetta käännettynä. Työläisensuojelusta karhujensuojeluun. Suojelukohteilta ei kysytä.

liinalaani

Tässä esitelty Pu-239 plutoniumtalous on 2,5 kertaa nyky-ydinvoimaa kalliimpaa ja 1000-kertaa saastuttavampaa kuin edelliset ydintappajavoimalat.

Lisäksi uraanitalous on ja p y s y y vuodesta 2008 eteenpäin energianegatiivisena sanoo USA MIT tutkimus jo 1988!! Asian ASEA/ TVO:n opettamana ammattitietäjänä tietysti totuutta ei SUPO:n mielestä saisi edes kansalle sanoa. Koska maahamme ydinssikaniskat haluaa 9kpl ydinvoimalaa ja energianegatiivisen 3 000MW ydinjalostamon. Jonka vuoden energiahaaskukäytöllä saamme pelleluvun 53kg uraania EU:n ydinaseisiinsa.

Petri Paavola US-blogi 11.01.2011

*Mielenkiintoisinta tässä allaolevassa miten jopa tutkat näköjään ON kiistatta havainneet ydinvoimalaionisaation säteilypilvien kulun alueella eläintuhojaan tehdessään! E r i t t ä i n mielenkiintoista päälle tässä on, miten juuri tämä fakta on systemaattisesti poistettu IAEA:n toimesta maailman tiedotuskanavistoista, jottei ydinvoiman säteilykytkös vaan tulisi ilmi!

- "Samaan aikaan kun linnut putosivat ja kuolivat, niin alueen yllä tutkakuvissa liikkui jotakin, joka ei ollut pilvi tai myrsky. Tutkankuvan läikkä liikkui noin. 390-420 metrin korkeudessa (1300-1400 feet). Ei tiedetä mikä oli tutkakuvan läikkä. Mustarastaat olivat paljon alempana kuin tutkakuvan läikkä."

Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan kotisivulta osoitteessa:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/elainkuolemat.html

liinalaani

- Hurjan mielenkiintoista uutisointia Paulalta! Että eläimet on JO todettu lentäneen "energiakenttien silpomiksi!" onkin päivän selvää, että säteilyn ja energiakertymien aiheuttamat lauttumat ja sisäisetveripurkaumat eivät jätä juurikaan muita syitä kuolemaien tutkijoille. Outoa vaan, ettei kaloista uskalleta kertoa missään.
-----
_Itse olen tosiaan ITSE omin silmin nähnyt TVO:lla olo vuosikymmeninäni miten tonneittain säteilyyn savuten kuolleita lintuja vuodesta toiseen poistettiin lapioiden TVO:n pihoilta. Seurasin myös vuodesta toiseen miten hehtareittain kaloja tapettiin samaan säteilyyn TVO:n lauhdekanavavirtoihin. Ikinä ei YLE, MTV, Radiot uskaltaneet kommentoida, tai iottaa edes yhtä kuvaa!

-Länsi -Suomi julkaisi TVO:n tappavan säteilyteurastajillaan vuosittain 10 000 000kalaa. Mutta kun 2007 joulukuussa TVO:n Pertti Simola antoi tuhansille ydinorjille sisäministeriön uhkaukaasit vaieta näkemistämme kirjallisena kukaan ei lisäkseni ole uskaltanut julkisesti näkemistään toki puhua! Jopa tuhannet TVO:lla tekemäni ydinturvaraportit sisäministeriön maailman korruptoitunein POLIISI varasti TVO:n sisäisistä vartioiduista erikoisarkistoista. Näin taataan valtiorikollisuuksille oikeudet tappaa myös jatkon kansamme säteilyynsä paljastumatta!
---
Styrge/ Arto/ Paavo 2010

Hankkija
Hero Member

Vs: Styrge/ Arto/ Paavo 2010.
« Vastaus #12 : tänään kello 00:25:10 »

--------------------------------------------------------------------------------
Lainaus käyttäjältä: TV:stä tuttu Arto - Tammikuu 11, 2011, 21:48:19 pm
Mitäs pidät tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=X3iuLxfGp-8

Mielenkiintoinen pätkä. Näitä lisää. Tällaiset videot päihittivät mennen, tullen ja palatessa korruptoituneen valtaeliitin tiukassa pakkopaidassa olevien Ylen, MTV3 ja Nelosen pläjäykset.
---------
Tässä saksalaisamppareista näyte:

http://www.youtube.com/watch?v=uX0iFOamNmw