Ruotsin Ikea joutuu maksamaan yhteensä noin 7000 euron korvaukset perusteettomasti kyttäämilleen romaninaisille, kertoo uutispalvelu Edilex.
Neljä romaninaista, jotka olivat vierailulla Göteborgin lähellä sijaitsevassa Ikea-tavaratalossa, olivat joutuneet tavaratalon vartijan silmätikuiksi lähes välittömästi tavarataloon saavuttuaan. Vartija oli seurannut naisia ja pitänyt heitä jatkuvasti silmällä. Myös muut asiakkaat olivat havainneet vartijan selvästi valvovan naisia.
Naiset kokivat tulleensa syrjityiksi etnisen alkuperänsä takia ja ilmoittivat tapahtuneesta syrjintäasiamiehelle. Tämä katsoi, että vartijan toiminta oli todella syrjinyt naisia, sillä syrjinnällä oli yhteys naisten etniseen alkuperään. Asiamies piti naisten tarkkailua perusteettomana.
Ikea vältti oikeudenkäynnin suostumalla syrjintäasiamiehen esittämään sovintoratkaisuun, jonka mukaan Ikea maksaa kullekin naiselle hyvityksenä noin 1 700 euroa.

Kommentit
Monesti vartiat seuraavat
Monesti vartiat seuraavat suomessakin niitä henkilöitä jotka he muistavat entuudestaan.
Uskon että tässäkin tapauksessa on kyseessä ollut "entuudestaan tuttu" ja heitä on syystäkin seurattu. On naurettavaa että vartijoiden töitä aletaan tällä tavoin rajoittamaan.
Kyllä uskon että tuo samaine vartija on seurannut myös muita henkilöitä, tässä vain tehdään asiaa tyhjästä koska on sattunut seuraamaan myös vähemmistön edustajia.
Mukava ennakkotapaus
Nyt kaikki tietyn maineen omaavat etnisten ryhmien edustajat joukolla Ikeaan ostoksille. Käyttäydytään laumassa hieman mutta vain hieman silleen kivasti. Sitten kerätään Ikealta ne rahat mitä sossu ei ole antanut.
En ymmärrä
Minä en ymmärrä näitä syrjntäjuttuja. Jos vartijan kokemuksen mukaan tietyt ehdot täyttävä ihminen varastaa todennäköisemmin, niin eikö silloin kannata varkauksien minimoimiseksi kytätä näitä tarkemmin? Ihan sama mikä on syynä, jos sillä päädytään tehokkaampaan tulokseen, vai tahallaanko täällä pitää toimia epätehokkaasti.. Ei ihme että hinnat nousevat.
Ehkä ikeakin tajuaa
Ehkä ikeakin tajuaa parantaa kameravalvontaansa ja kytätä sen kautta epäilyttävät henkilöt sekä poimia vainotut varkaat siististi ulko-ovelta.
Niiden kautta saa kytätä pelkäämättä rasismisyytteitä.
Rikosten ennaltaehkäisy on
Rikosten ennaltaehkäisy on siis Ruotsissa kiellettyä.
Jos friidut olivat jotenkin erikoisen viehkoja?
:)
Hyvän näköistä koppeloa pivossa liikkuu aina Ikeassa! Muistaakseni Matti Vanhanenkin väitti iskeneensä naisystävänsä siinä juomalasitarjoushyllyn kohdilla, vai muistiko väärin - saattoi olla pussilakanaosastolla ..tai..
Hyvin menee
Etninen koskemattomuus on hieno asia. Me todella upotamme itse itsemme.
Ikea meni maksamaan turhaan
Att vända sig till DO för att få ersättning för upplevd eller påstådd diskriminering är allt vanligare, inte minst bland zigenare.
Zigenare har vunnit rykte om sig att vara tjuvaktiga vilket gör att många butiksägare gärna håller ett extra öga på dem, något som visat sig kunna bli lönsamt för representanter för folkgruppen.
Panin tuon nyt toisella kotimaisella ettei kaikki hörhöt syytä rasistiksi.