Isku humanitääristä apua Gazaan toimittanutta laivasaattuetta vastaan oli täysin laillinen, todetaan tapausta seitsemän kuukautta tutkineen komitean raportissa. Iskussa kuoli yhdeksän aktivistia. Komitean selonteossa kerrotaan Haaretz-lehden mukaan, että Israelin sotilaat puolustivat itseään.
Selonteossa todetaan myös, ettei Gazan kaistaleen kolme ja puoli vuotta kestänyt merisaarto riko kansainvälistä lakia.
Israelin puolustusministeri Ehud Barak onnitteli Haaretzin mukaan raportin valmistellutta komiteaa.
Barakin mukaan kuuden laivan saattueella ei ollut mitään tekemistä humanitäärisen avun kanssa, ja että selonteko todistaa Israelin olevan lakeja noudattava valtio, joka kykenee tarkastelemaan myös omia toimiaan.
Komiteassa kaksi mukana ollutta ulkomaista tarkkailijaa on kieltäytynyt allekirjoittamasta selontekoa.
Saattueessa mukana ollut Israelin parlamentin, Knessetin, jäsen Hanin Zuabi arvostelee tiukasti selontekoa, sillä siinä ei huomioida hänen mielestään lainkaan surmansa saaneita aktivisteja. Zuabin mukaan selonteko laadittiin puhtaasti diplomaattien ja sotilasvirkamiesten antamien lausuntojen perusteella.
Raportissa kerrotaan, että aktivisteja kutsuttiin todistamaan, mutta kutsuihin ei koskaan vastattu.

Kommentit
Näin tästä on jo keskusteltu tuoreeltaan toisaalla USArissa
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/108524-israel-julkistaa-oman-versionsa-...
Kaikki apu, joka vähentää siviileihin kohdistuvia tappioita, on humanitaarista.
Komitea
olikin kuin Pekkarisen asettama työryhmä selvittämään suomalaisen bioetanolin tuotannon kannattavuutta puheenjohtajanaan MTK:n ex-puheenjohtaja Härmälä.
Lopputuloksesta ei ollut mitään epävarmuutta edes ennen ensimmäistä kokousta.
Niin tässäkin.
Jos aluksissa olisi ollut muuta, kuin humanitaarista apua, niin kai sitä muuta olisi käytetty, eikä vain teräaseita ja putkenpätkiä?
Toisaalta jos Israel olisi sallinut alusten saapua Gazaan, se olisi ollut päänavaus, ja katsottiin, että vähitellen alueen kontrolli menetetään.
Israelin toiminnan arvioinnista
Israelin toiminnan arvioinnissa ja vastapuolen toimien arvioinnissa voi halutessaan ottaa huomioon että kun toisella puolella on ydinase ja toinen osapuoli tavoittelee sitä niin ajankuluminen ei varmasti ole Israelin etu niin kauan kuin sovintoratkaisu ei ole näkyvissä.
Pitäisikö Israelin aktiivisesti pyrkiä sovintoratkaisuun rehellisellä toiminnalla ja saada siten maltilliset tahot vastapuolella tukemaa tätä tavoitetta? Nyt suunta ei ole tämä.
Se että Israel on luonut itselleen tuhoisat pelisäännöt -hankkimalla ydinaseen eli siten myös vastapuoli tavoittelee vastaavaa -ei ole kovin viisasta taktiikkaa Israelilta.
Se, mistä se vastapuoli nyt tavoittelee niitä ydinaseita, on Pakistan, jonka politiikkojen hallinta ei enää onnistu USA:lta ja Saudeilta rahalla. USA:lla on ainoastaan Pakistanin militari-puoleen suhteet lähinnä Pakistanin aemeijan ylipäälikköön ja ... niihin joihin dollarit tehoavat...
Eli Israelin ydinaseet liittyvät tähän siten että Israelin pitää nyt pyrkiä sopimaan ei sotimaan jotta saa kaiken mahdollisen tuen vastapuolelta ja kansainväliseltä yhteisötä taakseen.
Israel on Hamasin tehokkain vahvistaja tarjoamalla vaihtoehdottomuutta palestiinalaisille. Tämä Israelin vaihtoehdottomuus vahvistaa Hamasin kaltaisten toimijoiden kansainvälistä kannatusta ja ymmärrystä.
UPI / Tuulia Nieminen Lainaus
"Ensinnäkin, niin kauan kuin Hamasia ei oteta mukaan konfliktin kansainvälisiin ratkaisuyrityksiin, tilanne hyödyttää kovan linjan kannattajia Hamasin sisällä. On harhaluulo kuvitella, että Hamasin sisällä kaikki olisivat täysin yksimielisiä, muistuttavat raportin kirjoittajat."
Lähde yllä olevaan lainaukseen Ulkopoliittisen instituutin (UPI) sivulle:
http://www.upi-fiia.fi/fi/blog/106/mita_eu_voisi_lahi-idan_kriisissa_tehda/
Nyt tilanne on se että marginaaliin jäävät sekä Israelin että Hamasin maltilliset. Kriittisen massan kasvaminen ei varmasti ole Israelin eikä palestiinalaisten etu.
Merirosvot
Merirosvovaltio Israel noudattaa periaatetta: "Oikeus on miekkani kärjessä".
Israelin rauhantyö...
...on modernia ja humanitääristä, ja osoittanut toimivuutensa jo vuodesta 1973 asti suomalaisia rauhanturvaajia työllistävällä tavalla. Kaikki lähi-idässä kannattavat rauhaa kunhan ehdoista päästään sopimukseen, sitten joskus.
Niinpä niin
Taisipa samalla ratketa seuraava rauhan nobelisti; Ehud Barak. Perusteluissa todetaan, muun muassa, hänen vaikeissa olosuhteissa puolustavan rauhaa vaikka laillisesti ampumalla laillisesti saarretulle alueelle humanitäärisen avun tuojiksi naamioitunutta ruotsalaista kirjailijaterroristia ja muita häiriköitä. Ehdokas, pitkästä aikaa, noutaa itse palkintonsa.
EN SANO MITÄÄN
JOS SANOISIN MITÄ MIELTÄ OLEN - SAISIN SUOPON JA MUUT VAPAUDEN PUOLUSTAJAT NISKOILLE - USKOMATONTA TÄMÄ PYHÄ JA JUMALAN KANSA.....