Sunnuntai 27.5.2012

Ryöstely levisi jo lomakohteisiin? Ruotsalaistiedot ihmetyttävät

Luotu: 
30.1.2011 09:48
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Ruotsalaistietojen mukaan Egyptin levottomuudet olisivat levinneet jo Punaisenmeren lomakohteisiin saakka.

Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Tuomo Meretniemi kertoo Uudelle Suomelle, ettei Hurghadassa ja Sharm-el-Sheikhissä olevilla suomalaisturisteilla ole toistaiseksi mitään vaaraa. Yhtiö ei aio toistaiseksi tehdä mitään matkamuutoksia.

Ruotsin ulkoministeriö on viime yönä saanut Dagens Nyheterin mukaan viitteitä siitä, että kauppojen ryöstely olisi levinnyt jo Hurghadaan ja Sharm-el-Sheikhiin. Suomen ulkoministeriön eilen päivitetyssä matkustustiedotteessa todetaan, että tilanne Punaisenmeren lomakohteissa tilanne on toistaiseksi rauhallinen.

- Olen myös kuullut tämän Ruotsin uutisen, mutta en tiedä, mihin se perustuu. Olemme olleet yhteydessä omiin yhteistyökumppaneihimme näissä kohteissa [Hurghadassa ja Sharm-el-Sheikhissä], eikä mitään mielenosoituslevottomuuksia ole ollut, Meretniemi sanoo.

Ruotsalaislehti Expressen puolestaan kertoo, että matkatoimisto Apollo on lähettänyt asiakkailleen tekstiviestejä, joissa näitä kehotetaan pysymään hotelleissa. Meretniemen mukaan tällaisia ohjeita ei ole lähetetty Aurinkomatkojen asiakkaille.

- En halua kommentoida tuota suoraan, kun en ole tekstiviestiä nähnyt. Oppaat kiertävät nyt hotelleissa ja tapaavat asiakkaita. Mitään vaaraa ei ole ollut, Meretniemi kertoo.

Aurinkomatkat suunnittelee suomalaismatkailijoiden lennättämistä takaisin kotimaahansa. Yle Uutiset kertoo, että matkanjärjestäjä Lomamatkat lennättää suomalaisia takaisin kotiin jo tänään.

Suomalaismatkailijat ovat suhtautuneet tilanteeseen rauhallisesti.

- Asiakkaiden joukossa ei ole ollut vielä suurempaa reagointia, mutta kaikkia ei ole vielä kontaktoitu, Meretniemi toteaa.

Paluulentoja Egyptin lomakohteista ei tälle päivälle ole Aurinkomatkojen toimitusjohtajan mukaan mahdollista saada, mutta huomenna maanantaina lennot kulkevat normaalisti.

Hurghadassa ja Sharm-el-Sheikhissä on Aurinkomatkojen asiakkaita noin 400. Meretniemi arvioi, että suomalaisturisteja on näissä lomakohteissa yhteensä 2500-3000.

 

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Laitiin

Mitä kertoo demokratian kaipuusta nyt Egyptissä alkanut ryöstely ja vandalisointi? Sama ilmiöhän esiintyi myös Tunisiassa.

Alammeko ryöstellä kauppoja, kioskeja ja julkisia tiloja jos ensi kevään vaalit ei menekkään kuin toivoimme.

Kallevi

"Alammeko ryöstellä kauppoja, kioskeja ja julkisia tiloja jos ensi kevään vaalit ei menekkään kuin toivoimme."

Emme tietenkään, olemmehan suomalaisia. Me emme vastusta meihin käytettyä valtaa, vaan vaadimme sitä aina vain lisää. Hallittuna alamaisena oleminen on suomalaisuuden henkinen ydin.

NotSoBraveNewWorld

"Hallittuna alamaisena oleminen on suomalaisuuden henkinen ydin."

Valitettavasti tuo saattaa olla jopa totta.

<ul>
<li>niin suuri on suomalaisen kaipuu katsomaan vierestä kuinka muut tekevät, jotta voi itse tehdä perässä

<li>niin suuri on suomaisen kaipuu samaan pöytään isompien kanssa

<li>niin suuri on painoarvo suomalaiselle sillä, kun ison maan presidentti antaa Suomen presidentin oikaista kravattiaan
</ul>

Valitettavasti saatat todellakin olla jopa oikeassa.

Mutta hallinnon kaatumiseen liittyvä anarkia kertoo myös alamaisasenteesta, joka siis nimenomaan vaatii itselleen hallinnon, jotta edes kykenee toisten omaisuutta kunnioittamaan.

NotSoBraveNewWorld

Esko Seppäsen blogin mukaan Suomen valtio (lue: Häkämies, Pekkarinen ja muut "hyvät veljet") "myi" Talvivaaran eurolla (1 €).

Jos se ei ole rikollista kansallisomaisuuden hukkaamista, niin mikä on?

ossi.ostaja

1992 olin noussut Finnairin koneeseen Luxorista, kone teki välilaskun Kairoon, josta koneeseen tuli lisää matkustajia, miehistö jäi sinne lepovuoroon. Me matkustajat istuimme koneessa vielä 50 minuuttia ilmoitetun lähtöajan jälkeen, kunnes vaihtomiehistö saapui. He kertoivat, ettei heitä meinattu uskoa tämän koneen miehistöksi vaan valeasuisiksi kaappareiksi luulivat. Tällaista oli kuulema sattunut ennenkin.

Myöhemmin samana vuonna olin tullut 11 vuotiaan poikani kanssa viikoksi Kairoon, poika oli merkitty kuvatta passiini. Paluulennon passitarkastuksessa alkoivat väittämään sitkeästi, että yritän salakuljettaa Egyptiläispojan Suomeen, koska eivät olleet maahantulotarkastuksen yhteydessä tehneet merkintää pojasta. Minä olisin päässyt lähtemään, mutta ei poikani. Lähtijöiden joukossa ollut lomaileva lentokapteenikin sanoi passitarkastuspäällikölle; "kun kone on Suomessa, niin koko maailma saa tietää tästä ja turistit jäävät pois Egyptistä sekä joudutte tuomaan heidät yksityiskoneella Suomeen." Kaikki muut lähtijät oli jo viety koneeseen, kun se oli odottanut meitä 15 min., niin kenttäbussi vei meidätkin koneelle, asia ilmeisesti ratkesi jotenkin? Hotellimme mm. olisi voinut helposti vahvistaa asian. Jo ulkomuotomme (pojankin) olisi pitänyt riittää kertomaan, että olimme Skandinaaveja.

Brandheim

Tunisian levottomuudet alkoi toivottomuudesta ja korruptiosta,Eli taas, ei mitään hävittävää,vääryys aiheuttaa vihaa.
Kun raja on ylitetty alkaa köyhät ryöstellä koska vallannousu yleisesti lisää puutetta.

Eilen matkatoimistot ilmoitti ei pelättävää ja tänään jo että pitäisi evakoida.
Matkatoimistot minimoivat tappioita,kun taas Suomen valtio joutuu makasamaan turisteille korvauksia.

Näin irakin sodan aikana kirjoitin avoimen kirjeen viikkoa ennen kuin suomalaiset työntekijät jäivät Saddamin panteiksi ja muistaakseni valtio maksoi silloinkin miljoonien lunnaat.Kyseisen kirjeen osoitin Turun Sanomille silloiselle päätoimittajalle Aimo Massinen.

PetSu

Kuulostaa pahalta se, että demokratiaa halutaan väkivalloin, ilkivallan voimin, ryöstelemällä ja jopa tappamalla.
Olen kuullut ystävältäni, joka on arabi, että heidän kielessään ei ole sanaa, joka tarkoittaisi demokratiaa.

Kaikki on tapahtunut nopeasti, joten tuntuu pahalta, että matkailualan johtaja yrittää vähätellä tilannetta. Suomalaiset ovat Egyptiläisen demokratian (en tiedä miksi he sitä itse kutsuvat) tiellä vääräuskoisia. Vääräuskoinen taas on vähäpätöinen ihminen ääriainesten silmissä.

Jos joukossa on ääriaineksia olisi jo korkea aika lähettää koneet hakemaan jokaisen suomalaisen kotiin. He ovat vaarassa ja vihan yltyessä silmittömäksi on vaarana, että poispääsy onkin mahdotonta.

(Juuri nyt uutisissa kerrotaan, että turisteja lennätetään kotiin ja päätöksen on tehnyt ulkoministeriö)

puutarhamies

Menkää turistit rahapussit ylös ojenettuna kaduille pörräämään.

Aurinkomatkat menestyi hyvin tapaninpäivän tsunamin jälkeen tiedottamalla, että kaikkiin suomalaisiin on saatu yhteys ja kaikki ovat turvassa.

Tämän uutisen jälkeen viimeistään kieltäydyn ostamasta mitään Aurinkomatkoilta.

tuomokokko

Ei ne varmaan aina ole vihaisia, mutta silloin kun ovat, niin pääsevät joka kerta uutisfilmeihin.

Arabimaissa on tosi runsaasti joutilasta väkeä, ja juuri sellaisia nuoria miehiä jotka toimettomina keksivät kaikenlaista koiruutta. Kukas järjestäis äkkiä työpaikat muutamalle kymmenelle miljoonalle itäisen Välimeren ympäristössä? Tarjoon nopeasta ratkaisusta kaljat!

Muutaman päivän sisällä kuullaan varmaan jonkun meikäläisen matkatoimistopomon puhelinraportti Egyptistä: "Mikään ei viittaa siihen, että suomalaiset olisivat jossain erityisessä vaarassa. Toimintamme jatkuu normaalisti, koska alue on täysin rauhall" - naks - tuut...tuut...tuut...tuut..."

casa-

Talousdemokratia, eli itsenäinen, suvereeni raha, ei olisi paha idea Egyptin kaltaisessa maassa, missä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

köpös

Vuosikymmenestä toiseen olemme saaneet nähdä Lähi-idästä tulevia uutisfilmejä ja aina sama katunäkymä: Miehiä tuijottamassa kameraan kesken työpäivän kaduilla. Huolestuttava kysymys kuuluukin,että mitä tapahtuu työttömyyden riivaamille arabimaille, joilla ei todellisuudessa ole paljonkaan annettavaa ns.vapautumisen jälkeenkään.