Egyptin kansannousu otti eilen jälleen uusia kierroksia, kun kansan keskuuteen levinneiden tietojen mukaan presidentti Hosni Mubarakin ja hänen perheensä omaisuuden olevan noin 50 miljardia euroa.
Kansainvälinen lehdistö ei ole saanut vahvistettua tietoja Mubarakien varallisuudesta. Yhdysvaltalainen televisiokanava ABC julkaisi kuitenkin arvioita, joiden mukaan Mubarak olisi ehtinyt 30 vuoden aikana kerätä omaisuutta 30-50 miljardia euroa.
Yli kaksi viikkoa Tahririn aukiolla viettäneet Mubarakin eroa vaativat tuhannet mielenosoittajat saivat muualta maasta kannattajia, kun tavallinen kansa ryhtyi protestilakkoon, kertoo uutistoimisto AP.
Maailmanpankin mukaan Egyptissä jopa 40 prosenttia kansasta elää globaalin absoluuttisen köyhyysrajan alla, eli tulee toimeen alle 2 dollarilla (noin 1,5 euroa) päivässä.
Paljastuksen jälkeinen lakko sulki Egyptin julkisen liikenteen sekä joitain peruspalveluita, kuten sähkön ja jopa toistaiseksi mielenilmauksilta rauhassa pysyneen Suezin kanavan.


Kommentit
kerätä omaisuutta 30-50 miljardia euroa
Paljonko Suomen valtio on kerännyt kansalta rahaa 30 vuodessa? Missä rahat?
Katsoppa ympärillesi
Tiet, talvikunnossapito, sairaalat, terveydenhoito, virkamiehet, poliisi, oikeuslaitos, puolustusvoimat, sosiaaliturva, lapsilisät, talvikunnossapito, koulut, muut oppilaitokset, yliopistot ja tutkimus, luonnonsuojelu?
Aivan
Seuraava suomalainen vientituote on PR-konsultointi diktaattoreille. Eli kuinka saada kansa uskomaan, että sen ryövääminen on sen hyvinvointia.
Kun suomalaisia teitä ajelee, jonottaa hoitoon, yrittää saada poliisia kiinnostumaan polkupyörävarkaasta, jne. niin todellakin ihmettelee, mihin kaikki kansalta ryöstetyt rahat ovat menneet. Vastaus piilee kommentissasi: virkamiehet.
Sinne ne rahat ovat menneet. 600 000 virkamiestä syö sinunkin pöydässäsi, jollet sitten itse ole kuokkavieras, mikä on todennäköisin vaihtoehto.
Olen kuullut että Ejyptin pyramidit olivatkin Hosnin
rakennuttamia, ei ne mitään kovin vanhoja ole... turistipyydyksiä kaikki
Sieltä niitä "löydetään" melkein joka vuosi uusia,
hiekan sisältä. Tuota kanssa joskus ihmettelin, kun löytyi Israelin jostain kallioluolasta niitä vanhoja Raamatturullia, eikä satoihin vuosiin kenellekää juolahtanut mennä aikaisemmin sinne kurkistelemaan.
Suomessa asiat on ollut hyvin
Kuten Hyvatti sanoi.
Suomessa on asiat on aikaisemmin hoidettu todella hyvin progressio verojen johdosta.
Käyppä ulkomailla niin huomaat tuon kontrastin parhaiten. Kun tulet takaisin suomeen kaikki tuntuu todella mahtavalta tiet ja kaikki hoidettu ja tehty kunnolla verrattuna mihinkään ihme tasavero tai matalaverotus maahan.
Nakymätöntä
Summa tuskin näkyy Sveitsin valtiontaseissa.
ei kannattanut sitten yrittäminen
tuollakaan kun prolet on noin kateellisia kun varallisuus vähän kasautuu. 50 miljardia jaettuna 80 miljoonalle ei tekisi kuin ..625 euroa nuppia kohti. Entäs kun ne on tuhlattu. Jotkut vaan todella ansaitsee enemmän. Sitä paitsi tuollaisesta rahakasasta väistämättä tippuu murusia myös kansalle.