Libyan veriseksi muuttunut kansannousu ei osoittanut perjantaina laantumisen merkkejä. Lähes koko itäistä Libyaa hallitsevat mielenosoittajat marssivat nyt jo pääkaupunki Tripolissa.
Maan johtaja Muammar Gaddafi on aiemmin onnistunut pitämään pääkaupungin otteessaan, mutta eilen tuo ote alkoi lipsua.
Uutistoimistot kertovat, että Gaddafille uskolliset palkkasotilaat avasivat tulen kohti Tripolissa marssineita mielenosoittajia. Kuolonuhrien määrästä ei ole tietoa.
Libyasta on ollut vaikea saada ajantasaista tietoa, sillä hallitus ja Gaddafin palkkaamat sotilaat jahtaavat toimittajia. Suomen ulkoministeriö ilmoitti eilen, että erityisesti journalistien tulee välttää matkustamista Libyaan.
Yhdysvallat ilmoitti perjantaina, että se ei hyväksi Gaddafin pyrkimystä lopettaa kansannousu verisesti. Valkoisen talon edustaja kertoi tiedotusvälineille, ettei presidentti Barack Obama ole sulkenut edes sotilaallisen väliintulon mahdollisuutta.
Jos Yhdysvallat hyökkäisi Libyaan, maa todennäköisesti romahtaisi lopullisesti sisällissotaan. USA sulki samalla lähetystönsä Libyassa ja veti diplomaattinsa maasta pois.
YK käsittelee tänään pakotteista Libyaa kohtaan. Yhdysvallat kertoi jo jäädyttäneensä Muammar Gaddafin ja hänen lähipiirinsä ulkomailla olevat varat.

Kommentit
Palkkasotilaat uhmaavat kuolemaa Tripolissa
Palkka mahtaa olla hyvä, ja eläke maksetaan ilmeisesti paratiisissa, koska voiton mahdollisuutta heillä ei ole.
näinkö on päätetty?
stubb vaiko obama päättäny?
En kommentoi muiden vaaliteemoja
Mutta kun armeijakin on kääntynyt Libyassa mielenosoittajien puolelle, Gaddafin eliittijoukot eivät voi enää voittaa. Sen mahdollisuuksia ovat pako, vangiksi jääminen tai kuolema.
Lisätuhon aiheuttaminen ennen sitä vain huonontaa heidän asemaansa. Ennustan, että Gaddafi roikkuu hirressä jo ensi viikolla juuri kapinan aikaisten tekojensa takia. Muuten hän olisi päässyt vähemmällä.
Pelottavin vastustaja, jonka
Pelottavin vastustaja, jonka ikinä voi kohdata taistelukentällä on sellainen, jolla ei ole mitään muuta ulospääsyä tilanteesta kuin taistella omaan kuolemaansa asti.
Gaddafin kannattajat tietävät, että jos he häviävät heidät hirtetään, heidän perheensä tapetaan ja raiskataan viimeistä jäsentä myöten kyse ei ole mistään pienestä joukosta vaan yli 300 000 ihmisestä, joka on ajettu nurkkaan taistelemaan omaan kuolemaansa asti.
Ne jotka luulevat Gaddafi tulleen hulluksi eivät ymmärrä alueen heimokulttuuria. Gaddafi tietää, että veritekojen jälkeen hänen kannattajillaan ei enää ole mahdollisuutta jäädä kilpailevien heimojen armoille ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää taistella kuolemaan asti. Tämä sen takia, että vaikka Gaddafi kuolisi verikostot häntä kannattaneita heimoja kohtaan jatkuisivat.
Sotiminen Libyassa tulee tästä syystä jatkumaan vielä pitkään.
Uhkaavat vai uhmaavat?
Uhkaaminen ja uhmaaminen eivät muuten ole sama asia.
Moraalin kukkasia
versoilee nyt YK:n ja EU:n kiiltävien pöytien ääressä, kun Libyaan kaavaillaan jopa ihan aseiden vientikieltoa.
Sen jälkeen kun kun nimellinen Gaddafin saarto päättyi v. 2004, EU:n jäsenmaistakin on viety sinne aseita sadoilla miljoonilla. USA, Venäjä ja Kiina eivät varmaankaan ole jääneet sen huonommiksi asekauppiaiksi.
Gaddafilla palkkasotilaineen riittää varmasti arsenaalia omien kansalaistensa murhaamiseksi niin kaun kuin rahaa riittää. Kansalta kähmittyä rahaa rahaa ja kalliita helyjä on kunnon diktaattorilla aina holvit pullollaan.
Missä ne jenkkien paljon mainostetut täsmäaseet nyt ovat? Reagan sentään aikoinaan yritti tehdä jotain.
Nämä Twitteri-vallankumoukset eivät välttämättä luo kovinkaan
stabiileita tulevaisuuksia yhteiskunnille. On kiva kiekua demokratian puolesta länsimaissa, mutta arabimaissa on aina toteltu heppua, joka pystyy hirttämään vastustajansa tai leikkaamaan vastustajilta käden poikki varoitukseksi. Demokratiaa siellä ei ole ollut tuhansiin vuosiin ja epäilen, että Twitter tai Facebook sen toisi. Hienoahan se olisi, jos tulisi.
Länsimaissa kannattaa olla kuitenkin ihan hissunkissun ja uhoamati. Gaddafin tilalle tulee toinen Gaddafi tai pahemmassa tapauksessa käy kuten Irakissa: Saddamin tilalle ei löytynytkään uutta saddamia ja sekasorto jatkuu.
Missä EUn ulkopolitiikka
Taas odotetaan, että USA ja NATO toimii ja ensiviikolla kiukutellaan, kun joku sanoo, että Suomen pitäisi liittyä NATOon. Jos Nato on niin pahasta niin miksi sitä ja USAtasyytetään, ettei ne tee mitään.
Halosen ja muiden NATOn vastustajien puheet Euroopan oman turvallisuus järjestelmän täydellisyydestä ja Naton korvaavuudesta taitaa olla vain tyhjää puhetta.
Mistä nyo palkkamurhajat pääsee Libyaan. Ilmateitse tietenkin ja EU kesksutelee viisumikiellosta Gaddafille, kun pitäisi päättää ilmatilan sulkemiseksi libyalaisten siviilien suojelemiseksi.
ETYJn hengessä odotetaan mitä tapahtuu ja ollaan tekemättä mitään. Tulee mieleen Ruanda: sielläkin vaadittiin radiossa torakoiden tappamista: Gaddaf on luvannut kannattajilleen aseet jos he lähtevät rotiksi ja torakoiksi nimeämiä mielenosoittajia tappamaan.
YK ei tehnyt mitään Ruandan teurastuksen estämiseksi: nyt taitaa käydä ihan samoin: lasketaan kuinkapaljon Gaddafin tukijat saa tapetuksi.
Ehkä suvaitsevuuden ja saamattomuuden aika on ohi: ongelmat on ratkaistava. Pelkkä vakauen turvaaminen ei riitä.
Snachy