Sunnuntai 27.5.2012

Uuden-Seelannin maanjäristys: Piina ei lopu vielä

Luotu: 
28.2.2011 07:58
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Pelastustöitä on yhä jatkettu Christchurhcissa, Uudessa-Seelannissa, mutta myrskytuulet pakottavat todennäköisesti keskeyttämään etsinnät.

Jälkijäristykset ja uhkaavat myrskytuulet piinaavat maanjäristyksen runtelemaa Christchurchin kaupunkia Uudessa-Seelannissa. Pelastustyöntekijät etsivät viime tiistaisen järistyksen uhreja yhä raunioista, mutta jälkijäristykset tekevät työstä vaarallista.

Kovimman jälkijäristyksen voimakkuudeksi mitattiin 4,7 Richterin asteikolla, kun viime tiistaisen tuhoisan järistyksen magnitudiksi mitattiin 6,3.

- Koko ajan on mietittävä, että jos tulee suuri jälkijäristys, niin mihin menee. Juoksenko pakoon, vai olenko turvassa tässä, pelastustyöntekijä John Langan sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Jälkijäristysten lisäksi Christchurchia uhkaavat myös lähestyvät myrskytuulet. Niiden nopeudeksi on mitattu 130 kilometriä tunnissa. Viranomaisten mukaan pelastustyöt ja etsinnät kaupungin joudutaan todennäköisesti keskeyttämään tuulien uhatessa romahduttaa raunioita.

Viime tiistain maanjäristys on vaatinut jo 148 ihmisen hengen. Uuden-Seelannin poliisin mukaan uhriluku voi nousta yhä, sillä 50 henkilöä on yhä kateissa.

 

Jaa artikkeli: