Venäläinen ydinturva-asiantuntija Yaroslov Shtrombakh lohduttaa uutistoimisto AP:n haastattelussa Japanin luonnonmullistusta ja ydinkatastrofia seuraavaa yleisöä.
Perjantainen 8.9 richterin maanjäristys rikkoi Fukushima Daiichin voimalaitoksen ykkösreaktorin jäähdytysjärjestelmän, mikä johti reaktorin ytimen ylikuumenemiseen.
Muutama tunti ytimen sulamisen jälkeen ykkösreaktorin betoniseinät romahtivat pölypilvenä alas ja jättivät pystyyn vain metallikehikon.
- Tässä ei ole käynnissä nopeaa reaktiota kuten Tshernobylissä. Uskoisin, että sulanut ydin saadaan eristettyä ja vältämme suuren ydin katastrofin, Shtrombakh sanoo AP:lle.
Tshernobylissä sulanut ydinreaktori sytytti rakennuksensa tuleen, ja radioaktiivinen savu sekä pöly levisi laajalti Eurooppaan ja Suomeen. Tshernobylin tulipalo kesti päiviä ennen kuin se saatuun loppumaan.
Lopulta Tshernobylin reaktorin päälle kaadettiin valtava massa betonia, jotta säteilyn leviäminen saataisiin loppumaan.
Suomen säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen uskoi Uuden Suomen haastattelussa, että myös Fukushima Daiichin onnettomuudessa menetellään näin.
Nyt tulipaloa ei ole nähty, vaikka romahtanut rakennus levittää vielä jonkin verran pölyä ympäristöön. Tällä hetkellä tuulet Fukushiman maakunnassa kuljettavat säteilyä Tyynelle valtamerelle.
Viranomaiset ovat asettaneet maakunnan kahden ydinvoimalan ympärille 20 kilometrin suojavyöhykkeen ja aloittaneet jodin jakamisen ihmisille. Joidenkin lähteiden mukaan suojavyöhyke ulottuu jo 60 kilometrin päähän voimalasta.
Fukushima Daiichi sijaitsee noin 240 kilometrin päässä Tokiosta.
Jukka Laaksonen arvioi tänään Ylen uutisille, että säteilyn määrä ei kuitenkaan aiheuta välittömiä kuolonuhreja.
Lue kaikki Uuden Suomen uutiset Japanin katastrofista.

Kommentit
reaktorin ylikuumenemisen aiheutti se
että ydinvoimala ylipäätään oli maanjäristysherkällä alueella
japanissa on wikipedian mukaan 55 ydinvoimalaa eli siis moninkertainen määr ydinreaktoreita - yhdysvalloissa on 104 ydinvoimalaa
kuinka moni niistä on maanjäristysalueilla - japanissa luultavasti kaikki - yhdysvalloissa ainakin osa
mitä niille aiotaan tehdä
Mitä aiotaan tehdä Jussi
Mitä aiotaan tehdä Jussi Vaaralalle joka spämmää eettis-moraalista-bullshittiä copy&pastella joka paikkaan
hehe
silleen kuten oikeistolainen nimimerkki vapausvalita tekee - vie ihmisiltäö vapauden valita ajatella itse ja ilmaista mielipiteensä itse
oikeistolainen vapausvalita - saat valita kunhan valitset meidän vaihtoehdon
älä valita vapaudesta
jos ajat oikeutta valita vapaasti
:D
Musta kuule tuntuu siltä
Että pahiten tässä on nyt kuumentuneet hysteeristen ituhippien pöntöt. Mutta silti ne eivät edelleenkään säteile...
Nyt tarkkana faktojen kanssa
Japanissa on nimenomaan 55 ydinREAKTORIA, joten löysääpä vähän sitä foliohattuasi...
okei, myönnän
mutta silti siellä on 55 ydinreaktoria odottamassa maanjäristyksen täysosumaa
Uusi Maailmanjärjestys
Tervehdys,
olen ennustanut tämän tuhon 5.päivä tätä kuuta astro.fi foorumilla. Koska tämä hulluus loppuu, Suomen kansa elää jatkuvan ydintuhon uhan alla?
http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64948-koska-tama-hulluus-l...
- Kiltamestari
Ai jaa
Tänne Suomeenkin on siis odotettavissa vastaavanlainen maanjäristys ja tsunami?
Miksi viranomaiset eivät tee asialle mitään? Kuka korvaa? Miksi on pakko käydä töissä? Miksi kalja pissittää?
mielipide maailmalle
Japanissa on 55 ydinvoimalaa eli moninkertainen määrä ydinreaktoreita joista taitaa kaikki olla maanjäristysherkillä alueilla.
Yhdysvalloissa on 104 ydinvoimalaa joista osa on maanjäristysriskialueilla.
Mitä noille voimaloille aiotaan tehdä. Mikään riskivalmius ei taida riittää estämään maanjäristyksen tuhoa jos se tai sen aiheuttama tsunami kohdalle osuu.
Tästä seuraa - maailmassa on luotava maailmanlaajuinen ydinvoimastrategia riskinäkökulmasta lähtien.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Edelleen, tarkistapa
Edelleen, tarkistapa uudestaan niiden reaktoreiden lukumäärä Japanissa, yllätyt itsekin.
Olennaisempi kysymys voisi mielestäni olla, mitä tehdään energiankulutuksen kanssa koko maailmassa; millä energian kulutus voidaan kattaa, miten energiankulutusta voidaan hillitä?
Ydinvoima on yksi vaihtoehto energiatarpeen kattamiseksi, ydinenergian vaarallisuus perustuu poikkeustilanteisiin, kuten Japanissa nyt tai Neuvostoliitossa aikanaan, ja polttoaineen loppusijoittamiseen. Toisin sanoen niin kauan kuin ydinvoimala toimii kuin pitääkin (kuten yleensä) saamme hengitellä raikasta ilmaa. Onnettomuuksia sattuu harvoin, nytkin on epäselvää kuinka vakavasta ongelmasta loppuen lopuksi on kyse. Loppusijoitus on kiistaton ongelma, mutta ratkaistavissa.
Toisessa vaakakupissa on fossiilinen polttoaine, maailman käytetyin energiamuoto, jolla taas on mittavia aktiivisia terveysvaikutuksia sekä suoraan ihmisiin (ja muihin eliöihin), että ympäristöön yleensä. Muistaakseni esimerkiksi Tanskassa kuolee vuosittain kymmenisentuhatta ihmistä ennenaikaisesti "turhaan", koska Tanskan hallitus kielsi 1980-luvulla ydinenergian tuotannon maassa ja keskittyi uusiutuvan energian kehittämiseen ja käyttöön. Nykyään 75% Tanskan energiantuotannosta syntyy fossiililla polttoaineilla...
Puhtaat energiamuodot taas nykyisellään näyttävät olevan riittämättömiä kattamaan koko tarvetta.
Ydinvoima aiheuttaa ymmärrettävästi huimia tunteita, pelkoa, on mystinen radioaktiivinen säteily, jota ei edes voi tuntea, nähdä tai haistaa, mutta joka aiheuttaa hirvittäviä seuraamuksia sille altistuttua. Ydinvoima on myös asia mitä ihmiset eivät tunne, siitä ei ole kokemusta arkielämästä, toisin kuin vaikka ölyjalosteesta hurisemassa auton moottorissa tai tuulesta tai auringonvalosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei ydinvoimaa voitaisi hallitta ja käyttää hyväksi turvallisesti. Sitä voidaan myös suojata sellaisilta ilmiöiltä mitä emme voi hallita, viime päivien tapahtumista on ehdottomasti otettava opiksi.
Vesi ei pala
Toisin kuin Tsernobylin ydinvoimalassa käytetty grafiitti...
Aika yksinkertainen asia, mutta ei vaan mene kiihkoilijoiden tajuntaan.
Tuo räjähtänyt tserno-voimala oli tehty nimenomaan ydinasemateriaalin tuottamiseksi, sähkö oli siinä vain sivutuote. Eikä se voimala olisi räjähtänyt, mutta äärimmäisen sitkeän yrittämisen jälkeen "homo sovjeticus" sai kun saikin sen räjähtämään, kytkemällä kaikki mahdolliset turvalaitteet pois päältä.
Sellainen ahkera työmyyrä on vakaumuksellinen kommunisti. Tappaa talossa ja puutarhassa, ja on nykyään vihreän liikkeen jäsen. Kommunismi kun meni pois muodista..
vesi palaa. Kun se kuumenee, se jakaantuu hapeksi ja vedyksi
ja silloin tapahtuu vetyräjähdys. Ilmiö on toki palokuntien tiedossa, ettei aivan tavatonta
Voi hyvä v**tu
Toivon todella, että tämä oli tarkoitettu vitsiksi, mutta kirjoitan nyt omaksi ilokseni.
Perusasioiden kertausta, jotkin asiat reagoivat alkuaine-hapen (O) kanssa, tällöin puhutaan arkikielellä hapettumisesta tai palamisesta. Esimerkiksi hiilen tapauksessa palamisen tuloksena syntyy hiilidioksidia (CO2) ja jonkin verran hiilimonoksidia (CO).
Kysymys: Miten poltat divetyoksidia (H2O)?
Vastaus: Et mitenkään, divetyoksidi, eli VESI, on jo itsessään vedyn (H) palamistuote. Sellaisenaan myös kemiallisesti hyvin vakaa, eli ei reagoi juurikaan muiden aineiden kanssa. Tämän ja veden lämmönvarausominaisuuksien ansiosta esim. mainitsemasi palomiehet suosivat vettä tulipalojen sammuttamiseen jäähdyttämällä ja tukahduttamalla...
Ei niin pientä pilaa ettei puolet totta
Suomalaisten BWR -reaktorien reaktoritila ilmastoidaan
inertillä senvuoksi että mahdollinen vetypurkaus ei voi
palaa (räjähtää) koska happea ei ole.
Tässä ohje kuinka tehdä vesihöyrystä vetyä palavaa kaasua
"Parhaat hyötysuhteet elektrolyysi saavuttaa korkeissa lämpötiloissa. Tätä pyritään hyödyntämään höyryelektrolyysissä. Korkea lämpötila asettaa elektrolyysikennon valmistusmateriaaleille ja rakenteelliselle suunnittelulle ongelmia, joita toistaiseksi ei ole tyydyttävästi kyetty ratkaisemaan. Teknologia on kuitenkin sangen lupaava ja voi tulevaisuudessa parantaa elektrolyysin hyötysuhdetta.
Höyryelektrolyysi tapahtuu kartiomaisista segmenteistä koostuvassa putkessa, jonka seinämän läpi happi-ionit kulkevat. Rakenteeltaan höyryelektrolyyseri koostuu putkimaiseen sarjaan liitetyistä katkaistun kartion muotoisista zirkoniumoksidisegmenteistä, jotka ovat läpimitaltaan noin 1–2 cm. Niiden koko pinta-ala on elektrodia – sisäpuolelta katodia ja ulkopuolelta anodia. Elektrodit on kytketty sarjaan siten, että edellisen segmentin sisäpinta on kytketty seuraavan sisäpintaan ja päinvastoin. Suurin teknologinen ongelma liittyykin tällä hetkellä sopivan elektrodimateriaalin valintaan.
Höyryelektrolyysi perustuu zirkoniumoksidin kykyyn johtaa happi-ioneja. Kuumaa vesihöyryä suihkutetaan putken alaosasta sisään ja veden sisältämä happi kulkeutuu ioneina putken ulkopuolelle. Putken toisesta päästä virtaa ulos vedyn ja reagoimattoman vesihöyryn seosta, josta vety erotetaan kaasunerottimella. Laitteen suoraviivainen toimintatapa ja korkea hyötysuhde tekevät siitä erittäin houkuttelevan teknologian, mutta toistaiseksi materiaalien kestävyys on ollut suuri ongelma ja nykyiset laitteet ovat herkkiä rikkoutumaan." (wikipedia)(höyryelektrolyysi)
Olkaa varovaisia!
Teeveden keittäjien on syytä olla varovaisia, että vesi kuumentuessaan ei pääse jakaantumaan ja aiheuttamaan räjähdystä.
Silloin on nimittäin myös sammutuskeinot vähissä.
Näin vähän vaivaa, tulipalon sammutusohjeita; esimerkki
"Suoria vesisuihkuja on vältettävä, kuten kaikkien
tulipalojen kohdalla, koska ne saattavat kiihdyttää ja levittää palavia
nesteitä ja näin laajentaa tulipaloa. Automaattiset tulipalon sammuttamiseen
tarkoitetut sprinklerijärjestelmät suihkuttavat vesisumun
kaltaista vettä, mikä on havaittu tehokkaaksi sammutuskeinoksi
sammutettaessa 1107 Fluid -nestettä sisältäviä paloja.
Käytettäessä vesipohjaisia sammutusaineita on oltava varovainen,
sillä tällöin saattaa muodostua vetyä, joka tulipalon sammuttua kertyy
huonosti tuuletettuihin tai rajallisiin tiloihin. Syttyessään tällainen aine
saattaa aiheuttaa äkillisen tulipalon tai räjähdyksen. Vaahtohuovat
saattavat myös tukahduttaa syttyviä kaasuja tai vetykaasuja aiheuttaen
pinnan alapuolisia räjähdyksiä."
m.o.t.
Lisää kysymyksiä!
Venäläisten nimien translitterointi
Kysymyksessä siis lienee Jaroslav Shtrombah, kun oikein translitteroidaan. Tosin Sh:n sijasta pitäisi olla hattu-s, mutta siihen tämä systeemi ei anna mahdollisuutta.
Lehdissä tuollainen yksinkertainen taito kuin venäläisten, kreikkalaisten ym. nimien siirtokirjoitus on toimittajille täysin vieras, ja siksi nähdään mitä kummallisimpia esityksiä. Noiden nimien omistajat toki haluavat olla niin amerikkalaista, niin amerikkalaista, mutta meillä Suomessa on omat sääntömme, joita toivoisi kaikkien noudattavan. Siksi Kreikan valtiovarainministeri on Papakonstantinou, koska sen paremmin kreikassa kuin venäjässäkään ei ole c:tä, x:ää tai q:ta.
J. Korpelan sivuilta saa asiasta helppoa oppia: www.cs.tut.fi/~jkorpela/iso9.html8
Venäjällä Bill Gates on Bil Geits, Suomessa☃on lumiukkomerkki
Unicodella onnistuu http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Unicode_characters Hauskimpia niistä ovat http://en.wikipedia.org/wiki/Miscellaneous_Symbols ☠
Paniikista
Hiroshimakin rakennettiin heti uudelleen omille sijoilleen, elikä se niistä sadoista saasteen vuosista.
olet varmaankin perehtynyt syvällisesti kuinka monta ihmistä
vammautui, sairastui, invalidisoitui a-pommien takia! Sinulla on tarkat tiedot asiasta ja siksi meidän muiden pitää olla hiljaa! Nice!
Hetkinen?
Venäläinen ydinturva-asiantuntija?
Scandinavian plate
To all you mini brains . Scandinavian plate is 3 kms thick granite formation starting from S. UK .and it goes all the way to Murmansk in N. Russia ,There is never any danger for earthquages in Finland ,because of this safety shield .
so no worries ,just watch out for your stupid money hungry politicians .Yours Truly .Kal
säteily
Ydin säteily mita me saamme liian paljon jo nyt johtuu useista ydin pommi maanpäällisistä rajaytyksistä,200 tai silleen.
Myös luodit granaatit sisaltävat ns. lautudettua uraania ,mika vitsi , ei sellsta ole olemassa
Amer. tankit on tehty tästä uraanista 100 mm paksu panssari
ja nämä surkeat sotilaat jotka niita kayttää kuolevat syopään nuorena ,mut ei se ole American hallituksen vika
Se on ´.Act of god.,sano.
Myös melkein kaikki ammukset on tehdy uraanista ,ja tamä pöly on jo levennyt ympäri mailman ,Että jodia suuhun ,tai ruoka suolaa pari lusikkaa pusu huulten väliin päivässä ,se ehka auttaa ,sano
kalat
säälittää noi teitin särjet ja ahvenet ja silakat siella Härmän maassa,kun ne loistaa kun katulyhtyt,kun ne ui niissä hyvin säteilytyissä vesissä