Israel ja palestiinalainen Hamas ovat molemmat ilmaisseet halunsa tulitaukoon, kertovat kansainväliset tiedotusvälineet.
Taistelut viime päivinä ovat olleet verisimmät muutamaan vuoteen.
Hamas julisti lauantaina Gazaan hätätilan Israelin ilmaiskujen seurauksena.
Paikat:

Kommentit
Rauha rauha
Taisto pienestä aavikon pätkästä on kestänyt vasta noin 6000 vuotta. Kyllä se nyt varmaan tällä sopimuksella muuttuu rauhaksi ja tulitauko saattaa kestää ehkä viikon.
Homma on mennyt YK
päätetttäväksi, eli enemmistö äänestyksellä Palestiinasta tehdään valtio.
Sitten onkin hassu juttu kun Israel rikkoo kansainvälistä sopimusta eli se miehittää suvereenia valtiota, josta sanktioina voi olla kauppasaarto.
Israel nimittäin itsekin hyväksyttiin YKn äänestyksellä.
Hekoheko
Palestiinan arabivaltio perustettiin jo YK:n päätöksellä 1948. Mihinkäs se hävisi? Ai nii, "veljeskansat valloittivat tontin seuraavana päivänä, ja hyökkäsivät Israelin kimppuun.
Lue enemmän, luulet väähemmän.
Hassu Hamas
Ensin ammuskellaan räjähteitä naapuriin ja sitten julistetaan "hätätila", kun saadaan samaa takaisin korkojen kera.
Eipä taida rauhaa tulla.
Hamasin paha uni
Jos Palestiinaan tulee rauha, hamasin terroristit joutuvat töihin. Siis kuokan varteen tai kamelin kakkoja keräämään. Loppuu elo korttelin kunkkuna, jota kaikki pelkäävät ja kunnioittavat.
Niin kauan kuin islaam...
on Lähi-idän arabikulttuurien poliittinen viitekehys ja perusta, rauhaa ei tule, sillä Koraani kieltää sen. Ei siis ole pelkoa, että joutuisvat töihin.