Sunnuntai 27.5.2012

Ongelma Pohjanmaalla: Mihin Suomi vie merirosvot?

Luotu: 
11.4.2011 12:44
  • Kuva: Puolustusvoimat
    Pohjanmaa saapuu Dar Es Salaamiin.

Miinalaiva Pohjanmaan miehistö odottaa Atalanta-operaation johdolta ohjeita, minne toimittaa pidättämänsä merirosvot. Uusi Suomi tavoitti Pohjanmaan miehistön Omanista, jossa laiva oli maanantaina satamassa täydentämässä muona- ja polttoainevarantojaan.

Alus joutui olemaan merellä tavanomaista pidempään, sillä Adeninlahden rannikkovaltiot eivät tahtoneet ottaa vastaan alusta, jolla on merirosvouksesta epäiltyjä henkilöitä.

Pohjanmaa pidätti viime viikolla 18 merirosvouksesta epäiltyä ihmisiä ja upotti heidän aluksensa operaation ohjeiden mukaisesti. Epäillyt merirosvot olivat vielä maanantaina Pohjanmaalla säilössä.

–Odotamme operaation johdolta ohjeita, mitä heidän kanssaan tehdään, Pohjanmaan tiedottaja Jussi Virkkunen kertoo Uuden Suomen haastattelussa.

Epäillyt ovat tämän hetken tietojen mukaan somalialaisia. Somaliassa ei kuitenkaan ole toimivaa valtiollista oikeuslaitosta, joka voisi käsitellä epäiltyjen syytteet oikeudenmukaisesti.

Virkkusen mukaan yksi vaihtoehto on ollut epäiltyjen luovuttaminen Singaporen viranomaisille. Tässä on kuitenkin yksi mutta:

–Meillä pitää olla takuut siitä, ettei heitä kiduteta tai tuomita kuolemaan. Olemme EU:n operaatio, ja velvoitamme että epäiltyjä kohdellaan inhimillisesti, Virkkunen sanoo.

Suomen valtakunnansyyttäjä on aiemmin todennut, ettei epäiltyjä merirosvoja syytetä Suomessa.

–Heidän toimillaan ei ole riittävästi yhtymäkohtia Suomeen. He jäävät joka tapauksessa tänne, Virkkunen sanoo.

Miinalaiva Pohjanmaa irtaantuu Omanista pian ja jatkaa valvontatehtäviä Somalian rannikolla ja Adenin lahdella.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

hanari

Vanhan ystävyyden nimissä venäläiset voisivat ottaa merososvot. Heillä on viimeaikaista kokemusta näissä asioissa. Vaikka edellinen kaapattu laiva oli suomalainen, he veivät merirosvot venäläiseen tuomioistuimeen. Pohjanmaa voi koukata Mustanmeren tukikohtaan ja luovuttaa rosvot asiantuntijoille tuomittavaksi.

Juhnis

Täällä näitä on jo vaikka kuinka. Tuo vaikka sitten samalla kyydillä kun seilaavat paatin tänne. Tai tokihan sitä voisi kerätä ensin koneellisen kuorman ja sitten tilaa finnairilta charter-lennon. Eihän niitä merirosmoja kannata heitteille jättää. Suomessa heitä odottaa valoisa tulevaisuus. Rahaa, asunto, kauniita naisia ja tietenkin vapaata olemista.
Minä sanon .. Tervetuloa... :D

Rommeli

Eikö ne nyt edes alkeellisintakaan armeijan oppia ole oppineet, eli olemaan kysymättä lupaa kun sitä ei kuitenkaan saa jos kysyy. Hommat pitää hoitaa vähin äänin.

Nyt sitten on Mustapekka kädessä kun piti mennä rinta rottingilla mölyämään että saatiin muutama Rosvo kiinni. Voi räkä, nyt niistä ei pääsekään eroon.

Hannu Mikael

Eikö asiaa pohdittu, sovittu ja ratkaistu etukäteen?
Rosvot on tietenkin tuotava Suomeen, kun Braxin ja arvojohtajan mielestä vankilaolot muualla ovat liian epämukavat.
Ruanda-käräjöintikin Afrikassa tuli niin kalliiksi, että parempi käräjöidä Suomessa ottamalla todistajat ja sukulaiset mukaan.
Kuljetus onnistuu parhaiten lentokuljetuksena, kun Pohjanmaan on jäätävä alueelle hankkimaan lisää maahanmuuttajia.

keskikiukkuinenmies

Kokoomuslaisen ulkoministerin ja puolustusministerin kouhkaamisellahan meidät sinne on mukaan viety.
Ehkä olisivat voineet selvittää millainen menettely on vangittujen merirosvojen suhteen tehdään.

SUOMEN LAKI on nimittäin se mitä sovelletaan kun ollaan suomalaisen lipun alla olevassa laivassa.
Soitellen on taas lähdetty sotaan eikä ole kotiläksyjä tehty näissä _kokoomuslaisten_ johtamissa ministeriöissä.

Hannu Mikael

"Ruanda-jutun puinti alkaa hovioikeudessa
Hovioikeuden valmisteluistunnossa puidaan muun muassa sitä, missä ja miten jutun todistajia kuullaan. Päätös asiassa annetaan myöhemmin. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus matkusti todistajien kuulemista varten kahdesti Afrikkaan."
ksml.fi

intrigööri

ehdittiin romuttaa. Siitä olisi saanut hyvän vankilalaivan ja huoltoaluksen, kun Suomesta on nyt tulossa merenkulun turvaamisen suurvalta.
Mutta vakavasti puhuen, kyllä se on paras päästää köyhät kalastajapojat vielä ehjillä pikkuveneillään kotirantaan jatkamaan kalaverkkojen paikkaamista. Siellä on iso liuta nuorten miesten vaimojakin rannalla ruikuttamassa ja saalista turhaan odottamassa.

Don Otho

Ei ole mitään ongelmaa, yksinkertaisesta asiasta tehdään väkisin ongelmaa ja sekoitetaan siihen joitakin "ihmisoikeuslakeja" on tiettyjä tapauksia joissa ihmisoikeudet voitaisiin unohtaa, ja tässä on yksi sellainen.

Heittäkää ne mereen!

Jos ne tulevat Suomeen on varmaa että anovat turvapaikkaa ja jos niin tapahtuu on varmaa että minä aioin muuttaa pois Suomesta varoineni, en halua edes epäsuorasti tukea tuollaista terrorismia.

kotihiiri

Ennen vanhaan pirtin hämyssä iltapuhteella kerrottiin kurittomille lapsille että susihukka tulee ja syö jos et oo kiltisti. Nykylapsille ei aikuinen saa olla tuhma eikä uhkailla petoeläimillä ainakaan. Tai tulee trauma. Miten vastuutonta! Tarinatuokion jälkeen piti lähteä pimeään pihan perillä käymään ennen nukkumaanmenoa.

Minua pelotteli Nastolan puolella tätilässä tädin mies, että pihapuussa on monesti nähty ilves, no tädin mies kävi metsällä, kuului ikänsä kylän hirviporukkaan ja komeita metsästyskiväärejä oli useita tuvan seinällä naulassa aina samassa paikassa. Kyllä se ilveskin olis varmaan pystynny pikkulikan hameineen kaikkineen syömään ja pistin aina juoksuksi pihan poikki illalla. Sellaista oli sukulaislasten kasvatus meilän rakkaassa tätilässä.

Sitten "isona" olin muiden töiden ohella hakemistoa aakkostamassa murretarinakirjaan Elimäkeläistä kansanelämää. Tein hommaa työpaikalla iltapuhteella ypöyksin ja tarinoissa vilisi pikkupiruja kolttosiaan ihmisparalle tekemässä, niin kyllä suomalainen kansanperinne aina merirosvot voittaa. Puistattaa vieläkin -

Eräs isä

Mutta EI Suomeen.

Harkintaan: Intian valtameressä on paljon tilaa ja siellä niistä olisi kalanruokana jotakin hyötyäkin.

Espoo 70

Voin kuvitella kuinka pakolaisten neuvontaan erikoistuneet juristit jo katselevat joukkoa silmät kiiluen. Lakkautetaan muutama terveyskeskus tuolta ja päiväkoti täältä..kunhan lisävaroja saadaan näiden ihmispolojen Suomeen sijoittamiseksi.

Yksi näistä juristeista pyrkii Suomen eduskuntaankin.

10mar07

Kyllä erityisesti Thors ja Sinnemäki ovat pyytämällä pyytäneet lisää osaajia maahamme. Nyt kun sellaisia on käytettävissä, niin mitä jahkaillaan.

Mitäs muualta kuvittelette löytyvän sellaisia maita, jossa ko. ammattilaisia arvostetaan yhtä paljon kuin meillä.

Marko Paananen

Ei niin vaikeaa, kuuluu laivan rutiineihin!

- MP.

PS: Spuulaaminen tarkoittaa laivan kannen pesemistä. Lika ja pinttynyt suola pestään pois suolavedellä huuhtelemalla ja harjoilla jynssäämällä. Viimeinen huuhtelukierros tehdään makealla vedellä, jolloin myös suola saadaan pois.

Yucca

että mitä jos saadaan joku kiinni, ei &x?¤¤"# !
Suomalaisten typeryydellä ei ole mitään rajaa.

Tällä menolla suomalaisten uskottavuus sotilaina, tai edes rauhanturvaajina on mennyttä.

Kotiin sieltä, HETI!

tot

Saa nähdä, milloin joku rupeaa ihmettelemään epäiltyjen merirosvojen aluksen upottamista. Kenen se mahtoi olla ja kenen luvalla se upotettiin?

Ja jos nyt käy todella niin, että mikään tuon alueen rannikkovaltio ei ota rosvoja vastaan tai sopivaa valtiota ei löydy, niin mitä sitten tapahtuu? Mitä vaihtoehtoja on?

parviainen

Millä oikeudella ne toisten paatteja upottelee?

Jotenkin noloa mennä leikkimään tuonne ja olla niin äijää niin äijää. Nyt sitten ihmetellään että mitä pitäisi tehdä.

Orion

Kait siellä päin on autiosaaria. Koko porukka sinne vaan muonaa ja vettä sekä työkaluja majojen rakentamiseen siksi aikaa, että asia selviää. Joku tykkivene siihen vartiohommiin. Tehkööt rosvot joskus oikeitakin hommia.

jarmolauros

Minne merirosvot on aikaisemmin toimitettu, vai oliko Pohjanmaan suorittama pidätys peräti ensimmäinen??
Voisihan heidät toki toimittaa humanitäärisesti Hämeenlinnan naisvankilaan.

siviilitarkkailija

Ainoa mistä heitä voidaan syyttää on vastuuttomasta veneilystä ja sotilasaseiden hallussapidosta. Perustan väitteeni siihen että kyseessäolevia henkilöitä ei ole saatu kiinni itseteosta. Näinollen rikosta ei Suomen Lain eikä kansainvälisen merilain mukaan ole tapahtunut.

Mutta koska Pohjanmaan päällikkö tovereinen sai riemukkaan idean ampua ko henkilöiden alus säpäleiksi, henkilöt jäävät laivalle aika pitkäksi aikaa ellei pohjanmaa luovuta heidän haltuunsa laivan omia pikaveneitä korvaamaan menetys.

Alueen valtiot eivät ole halukkaita ottamaan vastaan kokoomusministerien pikku apulaisten kiinniottamia merirosvo-terroristi-epäiltyjä? Pitäisikö tästä olla yllättynyt. Kokoomus asetti ulkoministeriksi aidon ääliön. Tuloksena on aitoa ääliöpolitiikkaa. Miljardi euroa kankkulankaivoon ilman vastinetta. Ehkäpä tämä ääliö voisi majoittaa merirosvoepäillyt omaan kotiinsa.

http://siviilitarkkailija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68925-mayday-maydaymi...

Jouko Heyno

Lainatakseni kuuluisaa Simo Salmisen levytystä: Hyvät Tarja ja valtioneuvosto. Olis pitäny vähän ajatella, enste.

Narasteenkale

Ongelma taitaa olla lopulta se, että merirosvouksesta ei ole näyttöä. Haagi kai voisi muuten tuomita. Hölmöä todellakin.
Kai heidät tulee laskea vapaalle jalalle, mieluummin Somaliaan.

välitäkin poosu

Rahtilaivaissa ei Afrikan jäniksiä otettu vastaan missään Euroopan satamassa, missä poikkesimme. Aina satamaan tullessa jänikset laitettiin käsirautoihin, joiden jatkeena oli pätkä vaijeria, että pääsivät punkkaansa. Merellä jänikset naputtelivat ruostetta leipänsä eteen. Onneksi se oli linjalaiva, niin saatiin jänikset potkastua yön pimeinä hetkinä takaisin johonkin Afrikan satamaan.

Saksalaisessa laivassa olivat erilaiset otteet, kun tuskastuivat jäniksiinsä niin, että kännipäissään hakkasivat jänikset kakkosnelosen pätkillä hengiltä ja heittivät ruumiit Intian valtamereen. Saivat siitä kylläkin muutaman vuoden saksalaista täyshoitoa.

Mauri T Taavitson

Jos ei Pohjanmaalta löydy sellaista lankkua, jota pitkin
rosvot pantiin ennen muinoin kävelemään, niin vapautetaan
yksi pikaveneistä Somalian rannikolla.
Moottoriin jokin aikapommi, ja merirosvoille tehdään selväksi,
että kohta räjähtää. Hyvä pila, tuskin uskaltavat koskea
enää veneeseen, vaikka siinä ei pommia olisikaan.

tot

Kyllä siitä voi tulla sanomista, kun ovat kadottaneet sen aluksen, jonka suomalaiset upottivat. Lisäksi palaisivat muutenkin täysin tyhjin käsin ilman kalaa tai muutakaan, joten tuskin tuosta joukosta ketään sankarina pidettäisiin.

Sekin on mahdollista, että saisivat Somaliassa tuomion merirosvoudesta, jos oikeuteen päätyisivät. Siksipä kai sinne tarvittaisiin silloin myös joitakin todistajia paikalle. Lähtisikö Pohjanmaan miehistö?

Ja jos nuo kiinniotetut vapautettaisiin Miinalaiva Pohjanmaalta jonnekin muuten vaan, niin miksi ihmeessä ja millä valtuuksilla se alus piti upottaa?

Professori

Jäitä hattuun. Ei näitä moniosaajia varmaankaan tuoda Suomeen ennen ensi sunnuntaita. Sen jälkeen saatetaan tuodakin. Riippuu vaalituloksesta. Muistakaa äänestää.

Arbatin lapsi

Suomella on annettavaa muuttovoittonsa maksamiseksi Somalialle. Kehittybyt oikeuslaitoksemme voi tulla apuun. Muutama sataa merkkaria mahtuu hyvin vaikkapa Suomenlinnan avovankilaan. Olisi kohtuutonta teljetä merten sankareita kuivalle maaalle saman kiven sisään maakrapujen kanssa.

Netissä on muuten viikonlopun aikana julkaistu ns. Thorsin lista. Sitä ei liene koskaan julistettu salaiseksi, joten julkaiseminen ei varmaan ole laitonta. Mutta sitä kyllä epäillään ns. poliittisesti epäkorrektiksi teoksi, jonka vastuullisuus saattaa olla komissarovien mielestä maanpetoksellista luokkaa. Liittyyhän se mm. maahanmuuttokeskustelun avoimuuteen.

Mutta mikä ihme on listan julkaisemisen takana olevaksi väitetty Kehittyvien kulttuurien Suomi? Mitä yhteyksiä sillä kenties on esimerkiksi hämärärahamiehiin ja päättäjiin?

Ks. http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?p=6371742#post6371742

Ns. Thorsin lista:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/linnanmaen_joukkotappe...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/45215-raiskaaja-iski-huopalahde...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/nuoret_miehet_tunnusti...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012513067367_uu.shtml
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/47904-kultakelloliikkeen-aseell...
http://www.suomitv.fi/uutiset/poliisi_ala_kiinnita_huomiota_ruusukaupust...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Helsingin%20taskuvarkauksissa%20uusi%2...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/42772-ita-helsingin-maastokatko...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011022313234334_uu.shtml
http://www.ts.fi/online/kotimaa/197972.html
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Savon+Sanomat+Poliisille+kaksi+raiska...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030213286845_uu.shtml
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KS...
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/veroprofessori-tikan-tappaja-vapautui-...
http://www.kaleva.fi/uutiset/julman-raiskauksen-tuomiot-ennallaan/621642
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=37208
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061111842435_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194664640200/artikkeli/je...
http://www.findance.com/uutiset/13564/somalia-naisen-raiskaus-ok-naisen-...
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ruandan%20kansanmurhasta%20elinkautine...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112412754094_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110132-pizzerian-sytyttajan-outo-palkkio...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Talonv%C3%A4ki%20her%C3%A4si%20koliste...
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pfbd/54B5D8ABB3A838B8C225772F...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012613074533_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111065-salakuljettajien-suomi-hitit-tupa...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040713507801_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ESS%20Hiv-mies%20raiskasi%2016-vuotiaa...
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2009/12/1012655/tutkimus-joka-...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021813215735_uu.shtml
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194662717412/artikkeli/my...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Siivoojan%20raiskannut%20tunnusti/art-...
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194666476183/artikkeli/k...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011032213413092_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011032113411582_ul.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnon+toimintamallit+puuttuvat+maaha...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011040813513467_ul.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunniaan+liittyv%C3%A4+v%C3%A4kivalta...
http://www.stat.fi/til/syyttr/2009/syyttr_2009_2010-12-16_tie_001_fi.html
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671347567/artikkeli/ulk...

semi

Ja BB talo, siitä jatketaan eheyttämistä kun eukko kantaa merirosvoa ja duusonilaisittain päädytään lantakasaan ja lopulta seiska palkitsee heidät kuuban lomamatkalla Amerikkalaisten hoteisiin tai yllätävästi siperiaan hiihto urheilun maailmaan tutustumiseen. Tästä voisi jo maksaa.

Viha

Aina ennenkin kapteenilla ollut oikeus niin vihkiä kuin jaella tuomioita, sekä toimia sosiaalisena kassana pidätellessä osan merimiesten palkoista ettei kaikki mene viinaan ja naisiin.

Eli ihan puhtaasti pitäisi oikeudenkäynnin siellä laivalla, ja mikäli todetaan että ovat merirosvoja, hirttää ne. Ja tämä ei siis ole niska-poikki-hirttoa, vaan kuristus-hirttoa kuten kansainväliset merenkulkusopimukset edellyttää.

Kauko Putki

Kaikista merkeistä päätellen tämä on Ylipäällikön suunnittelema operaatio.
Kohta meillä on täällä 18 merirosvoa, niiden perheet, perheiden kaverit ja niiden perheet. Täällä ne sitten seisovat merkkifarkuissa kauppakeskuksen käytävällä uhkaamassa nuorisoa antamaan rahaa.

Koska tämä loppuu? Toivottavati vaaleissa!