Sunnuntai 27.5.2012

Kuolettava EHEC-epidemia laajeni – 1 730 tartuntaa, 18 uhria

Luotu: 
3.6.2011 17:31
Päivitetty: 
3.6.2011 17:40
  • Kuva: EPA/All Over Press
    EHEC-potilas sairaalassa Hampurissa. Saksan sairaalat ovat pyytäneet ihmisiä luovuttamaan verta epidemian vuoksi.

Pohjoisessa Keski-Euroopassa jylläävä suolistobakteeri EHECin aiheuttama epidemia on levinnyt jo 1730 ihmiseen.

Pelkästään Saksassa yli 500 ihmisen pelätään saaneen pysyviä munuaisvaurioita EHEC-bakteerista, kertoo maailman terveysjärjestö WHO. Toistaiseksi 17 ihmistä on kuollut Saksassa ja yksi Ruotsissa bakteerin aiheuttamaan myrkytykseen.

Pahin EHEC-alue sijaitsee pohjoisessa Saksassa, Hampurin ympäristössä. WHO ei ole toistaiseksi saanut selville, mistä epidemia on lähtöisin. EHEC-bakteeri elää tavallisesti karjan mahassa.

Saksalaisia kehotetaan välttämään raakoja kasviksia.

Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tänään, että pääkaupunkiseudulla tavattiin ensimmäinen EHEC-epäily tällä viikolla. Potilas on toipumassa taudista.

Bakteeria on havaittu myös Tanskassa, Hollannissa, Brittein saarilla sekä Espanjassa. Myös Yhdysvalloissa yhden henkilön epäillään saaneen bakteerin. Kaikki tapaukset liittyvät jollain tapaa Saksaan.

EHEC on suolistobakteeri, joka aiheuttaa veristä ripulia. Bakteeri kiinnittyy ihmisen suolistoon ja erittää munuaisille ja hermostolle haitallista myrkkyä. Tartunta voi johtaa kuolemaan.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

mattimies

Huvittavaa kun saksalaisilta sotakonnilta pääsi tämä afrikkalainen ehekkipöpö laboratoriosta karkuun niin syntipukiksi tuli Espanjalaiset kurkut. WHO on täysin pihalla, mahtaako edes erottaa ehekkiä sikaflunssasta vai julistaako taas panepidemian alkaneeksi, johon lääketehtailla on valmiit rokotteet taas aikapäiviä sitten patentoituna.

Ennen vanhaan sitä tavattiin keitellä kahavetta ja ponua kuparipannulla ja hyvää oli kumpaanenkin. Nyt kannattaa kuparipannut ottaa uudelleen käyttöön, sillä englantilaisen mikrobiologian professori Bill Keevillin Southamptonin yliopistossa suorittaman monivuotisen tutkimuksen mukaan kuiva kupari tappaa EHEC-bakteerin 10 minuutissa ja märkä kupari 45 minuutissa. Myös puhtaan kuparin lisäksi, kupariin pohjautuvat metalliseokset kuten messinki ja pronssi tappoivat bakteerit. Tähän uuteen ehekkiin kuparia ei olla vielä kokeiltu, mutta todennäköisesti siltäkin nirri lähtee.

Lähde: http://www.tekniikkatalous.fi/tk/tiede/article637287.ece