Kansainyhteisön erikoislähettiläs Frank La Rue on huolissaan sananvapaudesta internetissä.
Verkon vapautta uhkaavat tällä hetkellä erityisesti piratismia vastaan suunnatut toimet sekä haitallisen sisällön suodattaminen. Verkkosisältöjä sensuroidaan La Ruen tuoreen raportin mukaan hyvässä tarkoituksessa, mutta ihmisoikeuksia vähätellen.
La Rue vaatii, että pääsy kaikenlaisille verkkosivuille on turvattava sekä teknisestä että sananvapauden näkökulmasta.
Erityisen huolissaan YK:n raportissa ollaan joiden maiden - esimerkiksi Ranskan - tavasta katkaista tekijänoikeuksia loukanneen netinkäyttäjän verkkoyhteys kokonaan.
YK:n kulttuurijärjestö Unesco puolestaan on julkaissut vastikään raportin, jonka mukaan pääsy internetiin on yksi universaali ihmisoikeus.
Suomen kannalta oleellisin kohta La Ruen raportissa on internetsisältöjen harkinnanvarainen sensurointi. Suomessa otettiin käyttöön viime vuosikymmenellä niin kutsuttu lapsipornofiltteri.
Filtterillä tarkoitetaan Keskusrikospoliisin ylläpitämää listaa verkkosivuista, joille pääsyn teleoperaattorit voivat halutessaan estää. Sulkulistan tarkoitus on vaikeuttaa lapsipornon leviäminen, mutta listalle on joutunut myös laillisia verkkosivuja.
Viimeisin käänne Suomen nettisensuurissa tapahtui viime kuussa, kun hallinto-oikeus määräsi, ettei suomalaisia verkkosivuja saa laittaa sulkulistalle. Lain mukaan listalle voi laittaa vain ulkomaisia verkkosivuja, ja suomalaiset lapsipornotapaukset tulee käsitellä muiden lakien alla.
Hallinto-oikeuteen valitti nettiaktiivi Matti Nikki, jonka Lapsiporno.info-sivusto oli laitettu estolistalle. Nikki esitti sivulla kritiikkiä lakia kohtaan ja julkaisi estolistalle joutuneiden verkkosivujen osoitteita.
YK:n erikoislähettiläs Frank La Rue toteaa tiedonvapautta puolustavassa raportissaan, että lapsiporno on yksi selvä poikkeus muutoin verkossa vallitsevaan vapauteen.
- Tällaisen sisällön estäminen on oikeutettua, kunhan lainsäädäntö on tarkkaa ja sisältää keinot estää lain väärinkäyttö, La Rue kirjoittaa.
Suomessa kansalaisten digitaalisia oikeuksia ajava Electronic Frontier Finland on vaatinut salaisen estolistan julkaisemista. KRP on vastustanut tätä, sillä valmis lista lapsipornoa sisältävistä sivuista helpottaisi laittoman sisällön leviämistä huomattavasti.

Kommentit
Effikö?
Effi on tietääkseni vaatinut lapsipornosivujen tehokasta poistamista verkosta ja syyllisten etsimistä sen sijaan että vedetään vain vähän verhoa eteen. Estolistan julkisuus tai salaisuus on siihen nähden aivan toisarvoista.
Suomen perustuslaissa ennekkosensuuri on ehdottomasti kielletty
Suomen perustuslaissa ennekkosensuuri on ehdottomasti kielletty, asia on yksiselitteinen. Asia käy ilmi allaolevasta lausunnosta. Joten muutos siihen vaatisi perustuslain muutoksen, eli jos kiireellisenä halutaan muutos, niin se vaatii 5/6 enemmistön.
LausunnostA:
vaan PL 12 §:n ehdottomasti kieltämä ennakkosensuuri.
Ennakollisten esteiden osalta PL 12 §:n kvalifioitu lakivaraus mahdollistaa tavallisella
lailla säädettävän vain kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä
rajoituksia.
Turun Yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, lausunto lapsipornosensuurilakiin:
21 Turun yliopisto
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa
.
Page 30
Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen.
Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka
perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan,
mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen
lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen. Sensuurin sisältö perustuisi
poliisiviranomaisen ylläpitämään listaan internet-osoitteista. Järjestelmä esitetään
operaattoreille vapaaehtoisena, mutta mikäli operaattorit eivät sensuuria toteuttaisi,
säädettäisiin operaattoreita velvoittava sensuurijärjestelmä.
Vaikka esityksen tavoite lasta esittävän pornografisen aineiston levittämisen
estämisestä on sinällään legitiimi, on huomattava, että esityksen tarkoituksena on
nimenomaisesti ja julkilausutusti poliisin avustuksella toteutettava, tietyn viestin
sisältöön perustuva, mutta tietyn sisällöntuottajan olemassa olevaan ja tulevaan
aineistoon kokonaisuudessaan kohdistuva ennakkosensuuri. Vaikka estosta esityksen
mukaan huolehtisikin teleoperaattori ”vapaaehtoisesti”, on huomattava vakiintuneesti
katsotun, että PL 12 §:n sisältämää ennakkosensuurin kieltoa ei voida kiertää
osoittamalla ennakkotarkastustehtävät yksityisille
1
. Kun lisäksi otetaan huomioon
esitykseen sisältyvä ajatus siitä, että mikäli operaattorit eivät vapaaehtoisesti toteuta
ennakkosensuuria poliisin rekisterin perusteella, harkitsee ministeriö ”velvoittavia
lainsäädäntötoimia”, on kyseessä oleva sääntely kokonaisuudessaan arvioituna PL 12
§:n sanamuodon vastainen. Kyseessä ei ole säännöksessä tarkoitettu sananvapauden
käytön sääntely, vaan PL 12 §:n ehdottomasti kieltämä ennakkosensuuri.
Ennakollisten esteiden osalta PL 12 §:n kvalifioitu lakivaraus mahdollistaa tavallisella
lailla säädettävän vain kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä
rajoituksia.
Turun yliopiston oikeustietellisen lausunto (kohta 20, PDF-tiedosto):
http://www.mintc.fi/oliver/upl180-Lausuntokooste.pdf
Ydinvoima ja sensuuri
Ydinvoimasta kielteisesti kirjoittelu on yksi eniten sensuroidusta ja jopa kiusaamiseen saakka menevistä verkkohyökkäyksitä mielipidettä vastaan. Erityisesti olen huomioinut siihen liittyvänä henkilökohtaisuuksiin menevää, hyvin järjestälmällistä toimintaa jonkun tahon toimesta.
Höpö höpö
Totta kai ydinvoiman vastaisia kirjoituksia saa kritisoida siinä missä ydinvoima myönteisiä. Ja myös mielipiteiden kirjoittajia voi arvostella. Se on sitä sananvapautta! Tilanne muuttu jos VALTIO alkaa säätämään lakeja siitä mitä saa sanoa ja ei saa sanoa! Esimerkiksi lehden omistaja voi määrätä mitä palkatut toimittajat saavat kirjoittaa! Tämä siksi koska lehti on omistajan omaisutta. Jos toimittajaa asia ei miellytä niin hän voi perustaa oman lehden ja kirjoittaa siinä aivan mitä haluaa! Valtio tai viranomaiset eivät voi lainsäädännöllä määrätä mitä lehdissä saa ja ei saa kirjoittaa!
Tässäpä mm. Teoston,
Tässäpä mm. Teoston, Kopioston, Gramexin ja levy-yhtiöiden työntekijöille ja lakimiehille miettimistä ensiviikoksi.
Toivottavasti omaatuntoa kolkuttaa.
Älä viitsi ohjata ...
... keskustelua pois asiasta! Tässä nyt on kyse ihan eri asioista.
Sivuhuomautus: Jos työn arvo on digitaalisessa muodossa - kirjailija, säveltäjä, bändi, kuvataiteilija, koodaaja jne, jne jne ...
Niin millä ihmeen oikeudella sinä saisit ilman korvausta hakea tai levittää heidän töitään? Sitä paitsi tuostakaan ei vallitse edes herttaista viisimielisyyttä, miten se pitäisi hoitaa. Osa digitaalisen sisällön tuottajista haluaa antaa näytteitä töistään, osa jakaa ne kokonaan ja osa haluaa, että ostetaan perinteisellä tavalla ...
Mutta asiaan: Mikä ihmeen aivonyrjähdys siellä KRP:ssä on vallalla, kun he kuvittelevat, että estolistalla on yhtään mitään merkitystä lapsipornoa vastustettaessa? Se nimenomainen listahan toimii tällä hetkellä kaikkien pervojen hakukoneena eikä yhtäkään noista kammottavista tapahtumista poisteta sen listan vuoksi netistä.
Lapsiporno PITÄÄ POISTAA netistä KOKONAAN, ei panna eteen lappua, jonka taakse ekaluokkalainen koneenkäyttäjä osaa kurkistaa. Ne puolestaan, joita saasta kiinnostaa, pitävät listasta kovasti.
En suoraan sanoen ihmettele yhtään, että maamme tietotekninen taso on jäänyt kääpiöksi, kun tämä tuotos on oikein eduskunnassa laadittu.
Piratismi on kulissi
Verkkosensuurin kiristämien kohdistuu mielipiteitä vastaa ja jolla voidaan valvoa mitä tietoa verkossa voi jakaa. Kyse on paremminkin sananvauden rajoittamisesta vähän samanlaiseta kuin USA:n terrorismilait joissa ketä vain voidaan vangita määräämättömäksi ajaksi terrorismin perusteella. Näihin asioihin pitäää kiinnittää huomiota lakeja laadittaessa lain hyväksymisen jälkeen se on vaikeaa olkoon laki kuinka tyhmä tahansa.
Kun KRP vastustaa
Se on kuin täysi idiootti olisi vallankahvassa. Tällä lailla piilotetaan kaikki ja lakaistaan vain maton alle.
Aikanaan Nikin, Petteri Järvisen ja Viherahon Pasin kanssa kävimme KRP:n kimppuun. Silloin kun Google oli vielä hakurobotti, ihmettelin miksi Google.com kuten muitakaan ei suljeta myös. Pasi Viheraho soitti KRP:lle, joka totesi sen Googlen olevan selain, jota se ei siihen maailmanaikaan ollut. Eli laissa voi olla porsaareikä, kun asiaa käsittelevä viranomainen on riittävän tyhmä! Tyhmyyshän on tekosyy olla hoitamatta asioita lain edellyttämällä tavalla.
Myös KRP:n amatöörit pyrkivät selittämään kuinka estolistaa ei saisi julkaista. Siis hetkinen? Mikään ongelma ei ole pientä scriptiä tehdä niin, että Google löytäisi juuri ne sivustot jotka on suljettu ja muodostaisi listan. Kerroin aikanaan tarkemmin kuinka se tapahtuisi. Tämmösiä listoja on myös julkaistu netissä pilkkana sittemmin KRP:lle.
Yhdellekään sivustolle 12 vuotiaallakaan ei ole vaikeuksia päästä, ne osaavat kiertää, jotka sivustoille haluavat. Jäljittämään ei myöskään pysty.
Kysymys 1. Onko tarpeen työntää valtion laitokselle rahaa, joka valvoo olematonta lakia, joka oli toukokuuhun saakka 2011 laillista toimintaa.
Kysymys 2. Onko tarpeen työntää valtion laitokselle satoja miljoonia siitä syystä, että se perustaa järjestelmiä jotka ei noudata lakia, ota selvää asioista ja lakaisee kaiken maton alle.
Onko vain rahalla väliä?
MINKÄ TAKIA kaikissa muissa rikoksissa on olemassa kansainvälinen poliisi etsimässä tekijöitä, mutta pedofiliassa vain suljetaan epäilyttävät sivut? Aina jos sivu jossa havaitaan pedofiliaa tulisi etsiä syylliset ja uhrit, sekä tutkia tarkoin missä tämä on tapahtunut.