Faktakulma
Schengenin nykyiset jäsenet
Schengenin alueeseen kuuluu nykyisin 25 jäsentä, joista 22 on EU-maita: Belgia, Espanja, Hollanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Kolme EU:n ulkopuolista Schengen-maata ovat Islanti, Norja ja Sveitsi. Myös Liechtenstein on pian liittymässä tähän joukkoon.
Nykyisin Schengen kattaa vapaan liikkuvuuden alueella, jolla on 42 673 kilometriä merirajoja ja 7 721 kilometriä maarajoja. Alueella asuu 400 miljoonaa ihmistä.
Euroopan parlamentti toivotti keskiviikkona Bulgarian ja Romanian tervetulleeksi Schengen-alueeseen. Päätöksen asiasta tekee kuitenkin vasta EU:n ministerineuvosto.
Schengen-maiden sisäisillä rajoilla ei tehdä tarkastuksia vaan liikkuminen on vapaata.
Europarlamentin arvion mukaan Bulgaria ja Romania ovat täyttäneet sopimuksen edellyttämät kriteerit, kertoo parlamentin tiedotus. Parlamentti painottaa kuitenkin, että se tulee pitää ajan tasalla lisätoimista Bulgarian, Turkin ja Kreikan alueella, ”mikäli sinne kohdistuu siirtolaispaineita”.
Parlamentin kanta lähetetään EU:n sisäministereille, jotka kokoontuvat torstaina Luxemburgissa.
Parlamentti kävi läpi arviot Bulgarian ja Romanian edistymisestä sekä paikalla käyneiden asiantuntijaryhmien yhteenvedot maiden tilanteesta. Se katsoi, että vaikka jäljellä on yhä asioita, jotka kaipaavat lisäselvityksiä ja jatkoseurantaa, nämä eivät muodosta estettä maiden täysjäsenyydelle Schengenissä.
–Meidän on mahdollista toivottaa Bulgaria ja Romania tervetulleiksi Schengenin alueeseen. Toivon, että neuvosto ottaa saman kannan saadessaan meidän myönteisen kantamme, sanoi mietinnön esittelijä Carlos Coelho täysistuntokeskustelussa.
Coelho painotti, että laiton maahanmuutto tekee Bulgarian, Turkin ja Kreikan raja-alueesta yhden EU:n herkimmistä ulkorajoista. Tästä johtuen Bulgarian täytyy ryhtyä lisätoimiin, joihin kuuluu erityinen toimintasuunnitelma maan liittyessä Schengeniin. Sen täytyy myös saada aikaan yhteinen näkökulma Kreikan ja Turkin kanssa mahdollisiin siirtolaispaineisiin.
Parlamentti hyväksyi tarkistuksen, jossa todetaan, että Bulgarian ja Romanian on ilmoitettava parlamentille ja EU-maille kirjallisesti jatkotoimista, joihin ne ovat ryhtyneet vielä toteuttamatta olevien suositusten johdosta. Tämän tulee tapahtua liittymispäätöksen voimaantuloa seuraavien kuuden kuukauden kuluessa.
Uusien Schengen-maiden hyväksymisestä päättää EU:n ministerineuvosto. Kaikkien Schengenin alueeseen jo kuuluvien maiden tulee olla päätöksestä yksimielisiä.
Parlamentti arvioi maiden sopivuutta seuraavien kriteerien perusteella: maa-, meri- ja ilmarajojen valvonta, viisumien myöntö, poliisiyhteistyö, valmius liittyä ja käyttää Schengenin tietojärjestelmää sekä tietosuoja.
Parlamentti hyväksyi nyt kantansa äänin 487 puolesta, 77 vastaan ja 29 tyhjää. Kanta toimitetaan EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvostolle, joka kokoontuu 9. ja 10. kesäkuuta keskustelemaan asiasta.
Faktakulma
Schengenin nykyiset jäsenet
Schengenin alueeseen kuuluu nykyisin 25 jäsentä, joista 22 on EU-maita: Belgia, Espanja, Hollanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Kolme EU:n ulkopuolista Schengen-maata ovat Islanti, Norja ja Sveitsi. Myös Liechtenstein on pian liittymässä tähän joukkoon.
Nykyisin Schengen kattaa vapaan liikkuvuuden alueella, jolla on 42 673 kilometriä merirajoja ja 7 721 kilometriä maarajoja. Alueella asuu 400 miljoonaa ihmistä.

Kommentit
Suuri virhe
On suuri virhe päästää Romaniaa tai Bulgariaan Schengen-sopimuksen piiriin. Hoitakoon Romania ja Bulgaria asiansa ensin kuntoon, kuten romani-kerjäläiset yms.
SANOKAA EI TÄLLE JÄRJETTÖMYYDELLE !
EU ei pysty
valvomaan tarkasti muita kuin maajusseja, eikä sekään onnistu kunnolla joissakin eteläisen alueen maissa. Miten sitten Romanian ja Bulgarian kaltaiset korruptiopesät toimisivat osana Schengenin sopimusta, sen aatteleminen ei todellakaan naurata.
"Europarlamentin arvion
"Europarlamentin arvion mukaan Bulgaria ja Romania ovat täyttäneet sopimuksen edellyttämät kriteerit, kertoo parlamentin tiedotus."
"Ovat täyttäneet", menny aikamuoto. Näitä ei siis tarvita:
"...jäljellä on yhä asioita, jotka kaipaavat lisäselvityksiä ja jatkoseurantaa..."
"...Bulgarian täytyy ryhtyä lisätoimiin..."
"...täytyy myös saada aikaan yhteinen näkökulma Kreikan ja Turkin kanssa mahdollisiin siirtolaispaineisiin..."
Joo-o, taas taitaa sataa Suomessa PS:n laariin...
Schengen on yhtä paha kuin vakausrahasto
Kyllä ihmetyttää. Tätäkin vitsausta on kannattamassa kokoomuslainen meppi Sirpa Pietikäinen. Missä on kansallinen kokoomus?
Tervetuloa
Terve tuloa avustettaviksi, uudet maat, Eurooppaan. Näitä avustettaviahan EUlla ei vielä omasta takaa olekaan.
EUn rakentaminen on kuin Alvar Aallon kultti. Oopperatalo rakennettiin (lauletaanko siellä) ilman akustiikkaa, kuten kulttuuritalokin, ilman akustiikkaa. Pää asia on hienot kulissit, vaikka rapistuvatkin marmorit aika ajoin.
Mikä on muuten tämän Aallon saama ihannointi, kun hänen paras työnsä on maanalainen WC Helsingissä Erottajalla?
No niin...kulp...no...khääkhkroh.....
Omania ja Gulbaria...tai jotaa simmosia S-hengessä ny sit...onk se niinku et ne saa ton S-kortin S-ryhmän kauppoihi ....tai jotai..ja ny ne saa sit konttaa meidä kaduil kupin kans ja repii hihast iha S- henken luval??..mut wellcome tu auor sociali offisee und kela tuu, tank juu.
Kuka uskoo että
Kuka uskoo että nämä maat laittavat keskeneräiset asiat kuntoon kuudessa kuukaudessa siitä kun ovat päässeet Schengenin jäseniksi.
Kun jäsenyys on myönnetty, loppuu kiinnostus ja raha raja-asioiden kuntoon laittamiseksi.
Eikö nyt vähin olisi se että ensin kaikki asiat kuntoon ja sitten vasta jäsenyys. Tällä nykymenolla ne tulevat pysymään ja jäämään retuperälle.
Taas sataa kaatamalla Persujen laariin
.
Helsingin on syytä valmistautua saapumiseen
Nyt sieltä tulee sellainen joukko pienyrittäjiä,että kortit pois.
Mikä
sieltä tulee, SIELTÄ tulee romaani ja bulgaari. (;D)
Shengenin sopimus ja rauhoitetut valkovuokot
"Euroopan parlamentti toivotti keskiviikkona Bulgarian ja Romanian tervetulleeksi Schengen-alueeseen. "
Veikkaan että rauhoitettujen valkovuokkojen kauppa lisääntyy Helsingin keskustassa tai ainakin tarjonta...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkovuokko
Juu..
Tässä on näitä luksusmaita jotka otettiin EUn vain että saatiin ne pois Venäjän etupiiristä, Eurostoliiton etupiiriin. Muistavatko ihmiset paljonko Suomea syynättiin neuvotteluissa? Nämä roskamaat tulivat heittäen sisään.
"Schengen-maiden sisäisillä rajoilla ei tehdä tarkastuksia vaan liikkuminen on vapaata."
Joopa joo, se ei juuri tänne pohjolan perukoille vaikuta, ainoa juttu on se että muutama lapin ukko pääsee ruotsin rajan yli vaihtamaan lipun salkoon, mutta täällä Etelässä ei koko Schengeniä juuri huomaa, pääsee juuri ja juuri laivaan lipulla tullimiesten mulkkaavien katseiden ohi.
Ei kuulosta
Ei kuulosta yhtään hyvältä.
Näiden kahden ei pitäisi edes olla EUssa puhumattakaan Shengenin sopimuksen mukaisessa avoimien rajojen politiikassa.
Minun mielestäni pitää ENSIN täyttää kaikki kriteerit vähintään 100% laajuudessa, sitten jäseneksi. Seuraavaksi pitää täyttää KAIKKI kriteerit vähintään 100% laajuudessa ennen rajojen avaamista.
Pe*kele. Mennään pe*se edellä puuhun.
-----
Mutta kaikkein idioottimaisinta on, että jotkut edes ajattelevat jotta Venäjälle annettaisiin viisumivapaus - EI IKINÄ.
Tässä saa pian istua
tuvan rappusilla haulikko sylissä ja vahtia omaisten ja omaisuuden turvaa 24h/vrk, kun kaiken karvaiset deekumaat saavat ilokseen suoltaa kriminaalinsa muun Euroopan niskoille.
Tää koko EU:n touhu on jo ajat sitten mennyt täysin järjettömäksi.
Sitten kun vielä Venäjä saa viisumivapauden, ja kyllä sekin vielä EU:ssa hyväksytään kiitos kaasun ja muun, niin sitten ne pippalot vasta alkaakin.