Faktakulma
- Kolibakteeri, Escherichia coli (E. coli), on suolistobakteeri, joka aiheuttaa ruokamyrkytyksen.
- Bakteeri leviää pääasiassa elintarvikkeiden välityksellä. Se tarttuu ihmiseen vasta, jos se joutuu elimistöön suun kautta.
- E. colin aiheuttama ruokamyrkytys oirehtii esimerkiksi verisenä ripulina, mistä nimitys EHEC. Myrkytys aiheuttaa myös munuaisvaurioita.
Saksan elintarvikeviranomaiset eivät ole vielä varmistaneet alasaksilaisen luomufarmin ituja EHEC-epidemian alkulähteeksi. Epäily on kuitenkin vahva.
Suomen Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio sanoo Uudelle Suomelle, että vaarallista suolistobakteeria ei ole toistaiseksi eristetty epäillyistä iduista. Saksalaislehdistö kertoi tänään, että idut olisivat syy epidemiaan.
- Minun tietoni perustuu siihen, mitä henkilökohtaisesti kuulin Saksan viranomaisilta eilen puhelimessa, Husu-Kallion sanoo.
- Heillä on vahva epäily, joka liittyy luomufarmiin. Sieltä on lähetetty ituja niihin kaikkiin 20 paikkaan, josta epidemia on levinnyt Hampurissa.
Aiemmin lehdistö, myös Uusi Suomi, kertoi luomufarmin osoittautuneen puhtaaksi suolistobakteerista. Husu-Kallio kuitenkin kumoaa tämän tiedon.
- Siellä on sairastunut kolme työntekijää, joista yhdeltä on eristetty tämä bakteeri. Kahdelta sitä ei ole löytynyt.
Nyt saksalaisviranomaiset tutkivat "aihetodisteita", jotka viittaavat kaikki alasaksilaiseen luomufarmiin ja sen ituihin. Toistaiseksi vahvistusta epäilylle ei ole saatu. Muiden kasvisten kuin itujen syöntikielto on kuitenkin kumottu Saksassa.
Eviran mukaan elintarvikkeet on käytännössä ainoa tapa, jolla tappavan vaarallinen suolistobakteeri e. coli voi levitä.
- Muita vaihtoehtoja ei käytännössä ole. Bakteeri ei leviä ihmisestä ihmiseen, ellei ole niin sanotusti likaiset kädet. Toinen vaihtoehto on saada bakteeri naudan ulosteesta, mutta se on kaupunkilaiselle pieni riski. Silloinkin pitää saada kakkaa suuhun.
Viranomaiset ovat aloittaneet nyt noin 500 näytteen erän tutkimisen. Näytteet ovat Bienenbüttelissä sijaitsevalta luomutilalta haettuja ituja.
- Tuloksia saadaan kolmen tai neljän päivän ajan, Husu-Kallio kertoo saksalaisten kertoneen.
Epidemian pahin huippu on jo laantunut, mutta 30 ihmisen kerrotaan kuolleen ruokamyrkytykseen.
Jaana Husu-Kallio kertoo, että Evira on ollut yhteydessä Suomessa ilmenneitä EHEC-tapauksia tutkiviin tahoihin. Yksi todettu EHEC-potilas liittyi Hampurin alueen epidemiaan.
Sen sijaan tänään Helsingin Sanomien paljastama EHEC-tapaus pääkaupunkiseudulla ei ole yhteydessä Saksaan.
- Näitä havaitaan Suomessa vuodessa 20-30 tapausta vuodessa. Evira ei ole antanut rajoituksia vihannesten käyttöön. Tuoreet kasvikset kuuluvat suomalaiseen kesään.
Turhaa kritiikkiä
Saksalaiset elintarvikeviranomaiset antoivat EHEC-epidemian alettua euroopanlaajuisen hälytyksen, jonka mukaan epidemia olisi aiheutunut espanjalaisista kurkuista. Tieto ei pitänyt paikkaansa, mutta aiheutti maanviljelijöille satojen miljoonien eurojen tappiot.
Eviran pääjohtaja ei niele järjestelmän saamaa kritiikkiä.
- Hälytysjärjestelmän lähtökohta on varoittaa ennalta epidemioista muiden maiden viranomaisia. Jos tieto ei kulkisi viranomaisverkossa, missä sitten?
Husu-Kallion mukaan on eri asia, miten media reagoi ja levittää saamaansa tietoa.
- Minun näkemykseni on, että järjestelmä toimii erittäin hyvin.
Pääjohtaja kertoo Eviran olevan jatkossakin läheisessä yhteydessä saksalaisiin elintarviketurvallisuudesta vastaaviin viranomaisiin EHEC-epidemian tiimoilta.
Faktakulma
- Kolibakteeri, Escherichia coli (E. coli), on suolistobakteeri, joka aiheuttaa ruokamyrkytyksen.
- Bakteeri leviää pääasiassa elintarvikkeiden välityksellä. Se tarttuu ihmiseen vasta, jos se joutuu elimistöön suun kautta.
- E. colin aiheuttama ruokamyrkytys oirehtii esimerkiksi verisenä ripulina, mistä nimitys EHEC. Myrkytys aiheuttaa myös munuaisvaurioita.

Kommentit
Miksi EU maksaa
Miksi meidän rahoilla pitää maksaa Saksan median ja muka "terveysviranomaisten" moka Espanjalle.
Maksakoon saksalaiset ite sen 150 miljoonaa euroa aiheuttamastaan tietojen vääristelyistä. Tuohon kun vielä lätkäistään päälle Venäjän asettama tuontikielto, niin summa on paljon suurempi.
Miksi taas tullaan meidän veronmaksajien kukkarolle? Mehän tuota EU:ta nettomaksajina pidämme yllä. Maksais Iso Britaniakin omat maksusnsa, että meidän ei tarttis sitä valtiota rahoitaa noin 80 miljoonan edestä vuosittain. Saksa mokasi ja pahasti!
syy epidemiaan
Die Welt kirjoittaa tänään http://www.welt.de/vermischtes/weltgeschehen/article13422871/EHEC-Errege...
että mahdollisesti ihmistartunnasta olisi kyse eikä idut tai kurkut.
Husu-Kallio on aina hieman jälkijunassa!
Kuuleha Husu! Kyllä ne on niitä luomu-ituja joista henki lähtöö!
Usko kerralla! äläkä venkoile!