Faktakulma
Salaperäisiä Bilderberg-kokouksia on järjestetty vuodesta 1954. Kokouksen nettisivuston mukaan tapaamisten tarkoitus on epävirallinen tiedonvaihto eurooppalaisten ja amerikkalaisten eri alojen päättäjien välillä, mutta kriitikoiden mielestä kyseessä on "maailman varjohallitus". Kokousten keskustelujen sisällöistä ei kerrota julkisuuteen juuri mitään.
Tämän vuoden kokouksen virallinen osallistujalista, jolla ei tosin soraäänien mukaan ole kaikkia vieraita, on julkistettu kokouksen sivuilla. Suomesta listalla on neljä nimeä: Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson, Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
Brittilehti The Guardianin Bilderberg-kirjeenvaihtaja Charlie Skelton todisti historialliseksi kutsumansa tapahtuman salaperäisen johtajatapaamisen suljettujen ovien edustalla lauantaina.
Skelton kertoo sveitsiläisen Suvretta House -hotellin edustalle kerääntyneiden uteliaiden pidättäneen hengitystään, kun nationalistipuolueen kansanedustaja Dominque Baettig pyrki kokoukseen ilman kutsua. Vaikka kansanedustajat saavat luonnollisesti kutsuja maailman johtajien kokoukseen, oli tämä Skeltonin mukaan ensimmäinen kerta kun kansan valitsema parlamentaarikko yritti kuokkia itsensä Bilderberg-kokoukseen.
–Haluaisin tulla sisään, kertoo Skelton kansanedustaja Baettigin todenneen turvamiehille.
–Olen Sveitsin parlamentin jäsen ja haluaisin tulla sisään.
Vastaus oli vähemmän historiallinen.
–Olen pahoillani, mutta ei, sanoi turvallisuuspäällikkö.
Baettig kääntyi kannoillaan ja poistui paikalta. Yrityksen vaatimattomasta tuloksesta huolimatta Skelton – entinen Guardianin toimittaja, joka on sittemmin siirtynyt käsikirjoittajaksi – katsoo sveitsiläispoliitikon tempun kertovan yleisemminkin ilmapiirin muutoksesta Bilderbergin ympärillä. Baettig tosin tunnetaan poikkeavista näkemyksistään; hän kuuluu muun muassa holokaustin kieltäjiin.
Skeltonin mukaan kokouksessa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisen mediatapahtuman tuntua: St. Moritzissa on jopa pressikeskus ja Transparency Bilderberg -järjestö kampanjoi avoimuuden puolesta.
–Oli aika, eikä siitä ole kovin monta vuotta, kun jo Bilderbergin olemassaolon mainitsemista pidettiin merkkinä höyrypäisyydestä, kirjoittaa Skelton.
Nyt näyttää Skeltonin mukaan siltä, että Bilderberg aletaan salailusta huolimatta tunnustaa yhdeksi länsimaailman tärkeimmistä kokoontumisista. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Naton pääsihteeri Anders Rasmussen saapuivat kokoukseen lauantaina, The Guardian kertoo.
Bilderberg-kokouksen virallinen osallistujalista, jolla ei ole kaikkia vieraita, on julkistettu kokouksen sivuilla. Suomesta listalla on neljä nimeä: Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson, Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
Uusi Suomi kysyi Matti Apuselta, mistä Bilderbergissä keskusteltiin. Lue Apusen haastattelu tästä.
Faktakulma
Salaperäisiä Bilderberg-kokouksia on järjestetty vuodesta 1954. Kokouksen nettisivuston mukaan tapaamisten tarkoitus on epävirallinen tiedonvaihto eurooppalaisten ja amerikkalaisten eri alojen päättäjien välillä, mutta kriitikoiden mielestä kyseessä on "maailman varjohallitus". Kokousten keskustelujen sisällöistä ei kerrota julkisuuteen juuri mitään.
Tämän vuoden kokouksen virallinen osallistujalista, jolla ei tosin soraäänien mukaan ole kaikkia vieraita, on julkistettu kokouksen sivuilla. Suomesta listalla on neljä nimeä: Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson, Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Kommentit
Matti Apunen on hyvä tyyppi
Stillerin ohjelmista tutuksi tullut
Kertoo paljon miehen
Kertoo paljon miehen puolueettomuudesta ja tarkoitusperistä, jos hän käy näissä kokouksissa.
Kas kas
Median salailu alkaa murentua. Olisi muutoin kaiketi menettänyt lopunkin uskottavuutensa.
Kuvittajavuori
Ei avoimien yhteiskuntien tarvitse tuollaisista salaseuroista välittää. Yhteiskunta voi eristää toiminnoistaan salapuuhastelijat, olivatpa miten äveriäitä tahansa. Nimet lienevät tiedossa, kuten vapaamuurareittenkin.
Sitä hiukan ihmettelen, että tasavaltaisen ja avoimen provinssin korkeita upseereita ja tuomareita on mukana salakerhoissa, enkä nyt tarkoita upseerijuottoloita tai potkupallotuomareita.
Heh
ehkäpä upseerit ja tuomarit viettävät joskus aikaansa ihan mielellään kerhossa jonne ei kaikki juopot tunge mukaan keskusteluun. Mut niinhän se on että jos on omalle porukalle varattu kabinetti juottolassa niin kyllä sinnekin aina joku utelias on tunkemassa.
Hyvä Uusi Suomi!
Tämä taisi olla vasta toinen maininta tämän vuoden Bilderberg-kokouksesta Suomen valtamediassa. On käsittämätöntä, että vuoden merkittävin kokous saa näin vähän huomiota medialta. Tai ei siinä oikeastaan ole mitään ihmeellistä, sillä mukana ovat myös suurimpien mediatalojen johtajat esim. Helsingin Sanomien Mikael Pentikäinen, joiden kanssa on sovittu ettei tilaisuudesta hiiskuta hallintoalamaisille.
Kokoukseen osallistuivat myös seuraavat henkilöt, joita ei mainittu virallisella osallistujalistalla:
Anders Rasmussen – Current Secretary General of NATO
Angela Merkel – German Chancellor
Jose Luis Zapatero – Spanish Prime Minister
Bill "rokotteet ovat ratkaisu väestönkasvuun" Gates – Former Microsoft CEO, Head of the Gates Foundation
Robert Gates – Serving US Secretary of Defense
Mielenkiintoista seurata lähiviikkoina ja -kuukausina maailman tapahtumia, kun Bilderberg-kokouksen osallistujat alkavat toteuttamaan kokouksessa tehtyjä päätöksiä.
Kattavin Bilderberg-uutisointi löytyy Alex Jonesin Infowars-sivustolta: http://www.infowars.com/
Foliohattu
Missä te foliohatuista puhuvat, "salaseuroja ei ole" kaikentietävät kuormahevosenlaputsilmilläkulkijat luuraatte?
Odottelen hassuja kommenttejanne.
Uusisuomi parantaa koko ajan tyyliä. Hyvä.
Voi hyvänen aika...
- Yritäpä kävellä yhtäkkiä vaikka eduskuntataloon, valtioneuvoston linnaan tai presidentinlinnaan. Et pääse.
- Tai yritä kävellä EU:n ulkoministerien epäviralliseen kokoukseen, jos se taas ensi keväänä pidetään Saariselällä. Et pääse.
- Tai yritä kävellä minkä hyvänsä yrityksen tai järjestön johtoryhmän tai hallituksen kokoukseen. Et pääse.
- Tai yritä kävellä jonkin poliittisen puolueen hallituksen kokoukseen. Et pääse.
- Tai yritä kävellä jonkin marketin varastoon. Et pääse.
- Tai yritä kävellä jonkin ala-asteen opettajien kokoukseen. Et pääse.
- Tai yritä kävellä junan veturin ohjaamoon. Et pääse.
- Tai yritä kävellä junan vessaan, kun se on varattu. Et pääse.
Onko noissa paikoissa siis salaseuroja? Juonitellaanko noissa paikoissa salaliittoja?
Olipas mahtava todistelu
Kysymys olikin siitä, että kyseinen tapahtuma on pidetty täydellisessä uutispimennossa yli puoli vuosisataa.
Eikö sinua yhtään häiritse, että maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset kokoontuvat joka vuosi saman katon alle sinulta salaa?
Monien maiden valtiosääntö jopa kieltää tällaisen toiminnan.
Tietämättömyyden kupla
"Missä te foliohatuista puhuvat, "salaseuroja ei ole" kaikentietävät kuormahevosenlaputsilmilläkulkijat luuraatte?"
Aivan! Missä nyt ovat puheet foliohatuista? Kuten uutisessakin todetaan, jo Bildenbergin mainitseminen johti aiemmin henkisesti tasapainottoman tai vähintäänkin epäilyttävän henkilön maineeseen.
Foliohatuista puhuvat ovat yleensä itse henkisesti heikoilla. Heidän mielenrauhansa ei kestä maailmantilanteen rehellistä tarkastelua, joten he elävät mieluummin tietämättömyyden kuplassa. He jättävät tietoisesti perehtymättä vaikeisiin ja häiritseviin asioihin ja yrittävät vältellä niistä puhumista. Kun häiritsevä asia tulee liian lähelle, he reagoivat defensiivisesti leimaamalla viestintuojan hulluksi.
Hulluja salaliittoteoreetikkoja toki on, ja maailmantilanteen mutkistuessa heitä on aina vain enemmän. Se ei kuitenkaan ole mikään tekosyy livistää todellisten ilmiöiden tiedostamisesta.
Helsingin Sanomat
Helsingin Sanomat, ja sitä myöten koko Suomen sanomalehdistö on siis kesytetty nuolemaan Bilderbergin kättä.
Se, että myönnetään B:n olemassaolo ei tosiaankaan vielä tarkoita avoimmuutta.
Mutta pölhö kansa ajattelee, että onpa hienoa, nythän me tiedetään, meille kerrottiin.
Siis mitä kerrottiin?
Vähän sama, kuin "kerrottaisiin", että kyllä me tässä suunnitellaan sun talon varastamista, mutta ei kerrota milloin ja miten.
Kai silloin on lupa olla varuillaan?
Paluu maanpinnalle
Voisiko joku salaliittoteoreetikko kertoa, mitä iljetyksiä siellä Bilderberg-kokouksissa suunnitellaan?
Criminals?
There has been an interview to a swiss banker that says what these meetings are about:
"during my work i have been asked to execute the payment of a killer that killed a head of state in the 80's" (My opinion is that it could be the head of Burkina Faso)
"we received a lot of letters that ordered to pay people from secret services"
"it was a special fund stored in a certain place of the bank, important letters were written by hand for the payments"
"we had to pay for the killing of people that did not obey the orders of Bilderberg or of the world bank"
"we are talking of triliards, not billions and all not taxed"
"in 2009 they were in Greece, in 2010 Spain....and look what happened to them"
if you can read italian go here http://neovitruvian.wordpress.com/2011/06/10/banchiere-svizzero-smascher...