Sunnuntai 27.5.2012

BBC: Diabetes-pommi räjähti käsiin ympäri maailmaa

Luotu: 
26.6.2011 10:29
  • Kuva: Creative Commons / dotbenjamin
    Ylipaino lisää riskiä sairastua diabetekseen.

Sokeritautia eli diabetesta sairastavien määrä on yli tuplaantunut maailmanlaajuisesti vuodesta 1980, kertoo BBC. Väitteen esittää Harvardin yliopiston ja Imperial College London -tutkimusyliopiston yhteinen tutkimusryhmä.

30 vuodessa diabetesta sairastavien määrä on kasvanut 153 miljoonasta 347 miljoonaan, tutkimus väittää.

–Diabeteksesta on tulossa yhä yleisempää joka puolella maailmaa, sanoi Imperial College Londonin tutkija Majid Ezzati.

Tutkijoiden mukaan sekä taudin tunnistamista että hoitoa pitää tehostaa, jotta sen lisääntyminen saadaan kuriin.

–Jos emme kehitä parempia ohjelmia, joilla havaitaan noussut verensokeri ja autetaan ihmisiä pitämään painonsa kurissa, diabetes tulee jatkossakin aiheuttamaan valtavat kustannukset terveydenhoitojärjestelmille ympäri maailmaa, sanoi Ezzati.

70 prosenttia taudin lisääntymisestä johtuu siitä, että ihmiset elävät pitempään kuin vuonna 1980, BBC kertoo. Tyypin 2 diabetes on kuitenkin yhteydessä ylipainoon.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

salakankee

ylipainosta eikä iästä! Eli luvut 30/70 ovat väärinpäin!
Vanhuusiän diabeteksellä ei aina välttämättä ole lihavuuden kanssa tekemistä.
"70 prosenttia taudin lisääntymisestä johtuu siitä, että ihmiset elävät pitempään kuin vuonna 1980, BBC kertoo. Tyypin 2 diabetes on kuitenkin yhteydessä ylipainoon."

Hep0nen

Hiilihydraattipitoisella ravinnolla ihmiset vanhemmiten lihovat. Lihominen aiheuttaa tyypin 2 diabetesta. Voidaan siis sanoa, että pidempään eläminen aiheuttaa diabeteksen lisääntymistä. Voisi tuon kyllä sanoa selvemminkin.

Petteri_Sahlsten

Kaikki on lähtöisin ruoka- ja lääketeollisuuden symbioosista. Ruokateollisuus suunnittelee ja myy sellaisia eines/karkki/lisäaineita, jotka tekevät ihmiset sairaiksi ja sitten lääketeollisuus "hoitaa". Mitään sen kummempaa asiassa ei oikeastaan ole. Pikaruoat ja useat lisäaineet on tarkoituksella valittu/suunniteltu siten, että tulee näitä "elintaso" sairauksia. Mitä lihavampi on, niin sen enemmän tietenkin tätä mössöä suhteessa vetää ja sitä nopeammin nämä taudit iskevät. Lihavuus ei todellakaan aiheuta diabetesta vaikka on asiaan yhteydessä. Suurin syyllinen on tämä lisäainepaska. Mistä muuten näistä viisaista tutkijoista mahtaa johtua ykköstyypin diabeteksen lisääntyminen? Vauvojen elämisestä vanhemmaksi? Vauvojen lihomisesta? Mistä?

Mojo Rising

Ei sitä lisäainepaskaa ole pakko syödä jos vaivautuu tekemään itselleen ruokaa. Helppo on syytellä ilkeitä korporaatioita, mutta tosiasiassa jokaisella on vastuu omasta terveydestään. Eiköhän kaikki ymmärrä että luonnonmukainen ruoka ja liikunta ovat avain hyvää terveyteen.

Brainless

Missäs markerttissa Suomessa saa aitoa lehmän maitoa raakana? Tai luomulihaa? Kyllä vähän saa syytelläkin kun maailma on muokattu korporaatioiden edunmukaiseksi.

köpös

ovat vain osatotuus elämän ihanuuteen, mutta "täydellisten" tehtävänähän on syyttely. Voisi päätellä, että diabeetikot (siis 1 ja 2 tyyp.)ovat laiskoja, jotka eivät itse viitsi edes valmistaa ruokaansa. Sairauksien lista on loputon, mutta "täydellinen" vetää itseaiheutettujen osalta rajan itselleen sopivaan kohtaan. Lasketteluhan on täydellistä elämää, mutta veronmaksajat maksavat kunnallisen kipsin..

Mojo Rising

Jos Aulis Autonasentaja vaihtaisi makkaraperunat salaattiin niin sekä hän että yhteiskunta voittaisivat.

Tätä ei tule tehdyksi jos ajattelee että "täydelliset" tässä vaan sortaa minua syyttämällä laiskaksi ja pelottelemalla diabeteksellä. Kaikki on kiinni omasta asenteesta.

A_L

Diabetes on lisääntynyt samaan aikaan, kun on myyntiin tuotettu esim. erilaisia makeutusaineita.
Näidenkin syy-yhteyksiä olisi syytä puolueettomasti tutkia, sillä esim. EU:ssa edelleen sallittu aspartaami on hermostomyrkyllisenä kielletty mm. USA:ssa.
Elintarviketeollisuudessa käytetään myös lisäaineina/pakkausmateriaaleina hormonihäiritsijöiksi todettuja aineita/ainesosia, joiden terveellisyyttä puoltaa vain kansainvälisten suuryritysten itsensä rahoittamat subjektiiviset tutkimukset. Ei pidä unohtaa, että mm. tupakkateollisuus rahoitti vuosikymmenet "tutkimuksia" tupakan vaarattomuudesta, kunnes faktat kävivät ylitsepääsemättömiksi.
Diabetes tuskin johtuu ihmisen käyttäytymisestä, vaan pikemminkin siitä millaisia uusia elintarvikkeiden "jalosteita ja lisäosia" elintarviketeollisuus on ahneuksissaan kehittänyt.