Sunnuntai 27.5.2012

Hollantilaiskylä suututti EU:n - rajat kiinni “loisivilta”

Luotu: 
2.8.2011 07:23
Päivitetty: 
2.8.2011 07:38

Yhdeksää sadasta hollantilaisen pikkukaupungin asukkaaksi pyrkivästä EU-kansalaisesta ajaa halu hyötyä yhteiskunnan etuuksista. Näin kommentoi hollantilaisen Vaalsin pormestari Jean-Paul Kompier ja laittoi kaupunkinsa rajat kiinni ulkomaalaisilta, mukaan lukien EU-kansalaisilta.

Nyt samaa pohtii Belgian puolella Plombieres.

Vaalsin uusi kuntakohtainen maahanmuuttopolitiikka on selvä: jos tulija ei kykene elättämään itseään, asumaan ei tarvitse jäädä.

EU-asioihin keskittyvän Euractiv-verkkolehden mukaan unionin asuntokomissaarin toimistossa ollaan tyrmistyneitä Vaalsin päätöksestä.

Kohtalon ivaa on se, että Vaals sijaitsee vain noin 20 kilometrin päässä Maastrichtistä, jossa allekirjoitettiin vuonna 1992 EU:n alueen vapaan liikkuvuuden takaava sopimus.

Euractivin mukaan Vaalsin kuntapäättäjiä hiertää erityisesti puolalaisten ja romanialaisten EU-kansalaisten vaikeudet kotoutua yhteiskuntaan. Pormestari Kompier syyttää sopeutumisvaikeuksista tulijoiden puutteellista kielitaitoa.

- Heillä on huomattavia vaikeuksia löytää töitä, Kompier sanoi hollantilaislehdistölle.

Kompierin mukaan yhteiskunnan etuuksia etsimään tulevia saapuu Vaalsiin noin 9 prosenttia kaikista saapujista. Suhde on paljon korkeampi 10 000 asukkaan pikkukaupungissa kuin vaikkapa suuressa Rotterdamin satamakaupungissa.

Pormestarin mukaan kaupungilla ei yksinkertaisesti ole varaa huolehtia työttömistä tulijoista.

Vapaan liikkuvuuden periaate tarkoittaa sitä, että EU-kansalainen voi asettua unionin alueella asumaan minne tahansa haluaa. Unioni vaatii, että yli kolme kuukautta paikkakunnalla asuva rekisteröityy asuinpaikkansa asukkaaksi. Hänestä tulee näin oikeutettu myös suureen osaan yhteiskunnan tuesta.

Erityisesti Hollanti on ajanut EU:ssa tiukempia säädöksiä liikkuvuuden rajoittamiseksi.

Saako kunta kieltää EU-kansalaista asettumasta aloilleen? Vastaan Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

näkkäläjärvi

"Saako kunta kieltää EU-kansalaista asettumasta aloilleen? Vastaan Uuden Suomen kyselyyn täällä."

Vastaajia näköjään yksi eli 100% kyllä Sinulta, mutta saisimmeko me muutkin vastata?

Komento takaisin.

Sillä välin, kun viisastelin, oli uurna jo auennut.

Hyvää tätäkin päivää kaikille.

aake

Kannatan tuota ajatusta, tosin valtakunnan mitoissa.

Jos ei työtä tee, ei leipääkään tuu.

Saataisiin suomalaisten asiat kuntoon, ja asunnot kaikille, sitten voitaisiin lahjoittaa, niinkuin nyt tapahtuu suomalaisten kustannuksella, ulkomaalaisille asuntoja, joista he eivät tule koskaan maksamaan penniäkään.
Eikä sen puoleen ruoasta tai vaatteistakaan.

Työperäinen maahanmuutto on ok, mutta loisiminen ei, ei suomessakaan.

A_L

Kamalan hirmuiset vihapuheet tualla Hollannissa.
Nuahan yrittää suajata kotimarkkinoita ja kiältää elintasoturistien kototutumisen. Kui ne kehtaa ?
Sit viä nimitellää loisijoiks ja väitetää ettei oo rahhaa.
Eiks nää puukenkä ja tuulimylly pormesterit tiiä, että sitä rahhaa suap pankeista ko pittää piäntä kiirusta. Ja jos huoanot mäneep housuu, ni kyl ne ahkerammat kanssavaltiot sit omilta veronmaksajiltaan pikavipin viäl järjestää.

PT

Saahan sitä vapaasti liikkua, kunhan ei tee pesää toisten kustannuksella.

Mistä ihmeestä kumpuaa tämä nykyinen käytäntö Suomessakin, että ulkomaalaiselle tulee osoittaa asunto ja maksaa vuokrat sossun luukun kautta? Ihan vaan koska?

_Ö_

"Saako kunta kieltää työtöntä EU-kansalaista asettumasta aloilleen?"

Siis no ei tietenkään saa, mutta pitääkö kunnan muka maksaa kenen tahansa asuminen EU-päätöksellä? Millä rahoilla?

Eli joo, työtä saa tulla etsimään, mutta kunnan asuntoon ei pitäisi olla asiaa ennen kuin on työpaikka.

pyry

Huoltosuhde alkaa olemaan Euroopassa siinä kuosissa, että joku 9% on siinä hyttysen ininää. Mitä tehdään lapsille ja vanhuksille, entä kotoperäisille työttömille? Etenkin vanhusten määrät alkavat olla kipurajoilla. Pannaanko mummut ja papat ulkkkareiden kanssa pihalle?

SaraLinda

Suurin ristiriita-aika on vielä nyt ennenkuin tehdään lopullinen päätös kansallisten valtioiden alasajoon. Kansa haluaa pitää omat valtionsa kun taas valtionjohto ajaa suur-euroopan eli EU-valtion asiaa. Tämä on se iso risti, joka tällähetkellä aiheuttaa suuria vääntöjä euroopassa.

Mutta mitä mieltä olet, liittovaltio vaiko kansalliset valtiot?

Hannu Mikael

EU-maissa vähitellen kurjistetaan taloussyistä yleistä terveydenhuoltoa, vanhusten huoltoa, koulutusta, sosiaaliturvaa, ja samaan aikaan samoihin suurtyöttömyyden maihin muuttaa mijoonittain väestöä EU:n ulkopuolelta elintasopakolaisina, joten lopputuloksena voi olla vain koko EU:n väestön keskimääräinen kurjistuminen ja työttömyyden lisääntyminen. Suomikin on saanut ja tulee saamaan tästä osansa.
EU on utopistisella tekohumanismillaan itsensä tukehduttava kommuuni.

EU:n perimmäinen tarkoitushan on ajaa vain omistavien luokkien etua vapaalla liikkuvuudella ja maahanmuuton lisäämisellä, joilla entisestään kiristetään kilpailua globalisaation vuoksi vähenevistä työpaikoista, ja näin lasketaan työvoimakustannuksia ja lisätään yhtiöiden sekä niiden omistajien voittoja.

intrigööri

on koko humanitaarisen maahanmuuton ongelma tiivistettynä!
Valtion ja kuntien rahoilla on monien suomalaistenkin kai kiva leikkiä suurta humanistia ja ihmiskunnan ystävää, jos itsellä sattuu vielä menemään hyvin tai edes kohtuullisesti.
Suomessakin on melkein miljoona kotoperäistä köyhää ja työmarkkinat toimivat huonosti. Kunnatkin rypevät pahassa velkasuossa. Ihmisten synkkyys ja toivottomuus lisääntyvät.
Mutta eipä ole suurten humanistien mielestä hätää, sillä rahaa tulee aina taikaseinästä, kuten vaikka kreikkalaisille, portugalilaisille tai irlantilaisille. Suomikin on kuulema rikas maa?

Hannu Mikael

on EU:n markkinoima julkikuva sosiaalisesti ja taloudellisesti harmonisesta Euroopasta, vaikka jäsenmaat ovat työmoraaliltaan, asenteiltaan, ja elämäntavoiltaan erilaisien maiden tilkkutäkki.
Niiden sosiaalinen ja taloudellinen tasapäistäminen onnistuu EU:ssa yhtä huonosti, kuin onnistui Neuvostoliitto omassa kokeilussaan.

Tapio Arjo

Mukavaa, että myönteisiä uutisia tulee lähes joka päivä.

Saattaa olla, että Suomella on vielä toivoa, vaikka se vaatii muun muassa Herra Kataisen ja Rouva Urpilaisen potkimista kauas päätöksenteon ulkopuolelle.

En pitäisi kaupunkia kovin pienenä. Täällä Helsingin ulkopuolella 10 000 asukkaan kylä on keskisuuri kaupunki.

Tästä se alkaa.

Esa Mattila

alkaa sullekin tulla ikävä, kun kaikki töitä tekevät muuttavat pois eikä Kelalla enää riitä rahat työttömyyskorvauksien maksamiseen sulle...

joukahinen

Loisimisen puolestapuhujako???
Kataiselta ei käteinen ( lapsilta luvatta lainattu ) lopu.
Tänne vaan kaikki yhteiskunnan tukea tarvitsevat kieli- ja ammattitaidottomat notkujat tänne Suomeen "kulttuuria rikastuttamaan" huutaa kuorossa SDP,RKP-kåkoomus, viheriät, kommarit ja kepu.
Vapaa liikkuvuus = vapaa rikollisuus = vapaa harmaa talous,
näillä mennään.
"Kantaväestön on pakko sopetua teidän omituisiin tapoihin ja maksaa ne, eikä päinvastoin"
Pähkähullu Suomi 2011, ihan hanurista.

Rohmar

- Pääkaupunkiseudun kunnat eivät ole enää vastaanottaneet turvapaikanhakijoita.

- Helsinki on ilmeisesti kiristänyt uhkauksella julkistaa maahanmuuttoon liittyviä kulujaan. En tiedä liittyykö tähän, mutta valtionosuusjärjestelmää muutettiin Helsingin eduksi.

- Mahdollisisten ongelmien ratkaisemista ei helpota poliittinen takalukko. Persut nostavat kannatustaan, ja samaan aikaa vastapuolella ei suostuta epäkohtien tarkastelemiseen.

isovaari

Niinpä niin: näin me KAIKKI, jotka aikanaan mentiin Ruotsiin,
Saksaan, Ranskaan, Hollantiin... mihin tahansa saadaksemme
paremmat oltavat/rahat/tulot kuin -60luvun Suomessa oli
ylipäänsä mahdollista. Sitähän me haimme. KAIKKI. Ja mitä
ihmettelemistä olisi siinä, että muuidenkin maiden kansalaiset
haluaisivat itselleen/perheelleen samaa kuin me kynmeniä
vuosia sitten? Hollantilaistenkin -uskokaa pois- saivat paljon
apua ulkomailta kunhan ensiksi saivvat natsit pois nurkiltaan.
Kyllähän saivat. Lyhyt on ihmisten muisti. Ja valikoiva. Ja
pettävä. Ja mätänevä. Kuinka on päässyt unohtumaan? HÄHH?
Meiltäkin, jotka nyt ollaan niin vastaisia, niin vastaisia...
Mihin vietiin meidän voi- viljavuoreet ja mitä niilä saatiin?
Eikö ole muistissä? Ai...JUUUU. EI OLE.

Tom B

Kun suomalaiset menivät Ruotsiin niin menivät sinne TÖIHIN ja elättivät itsensä TYÖLLÄ ja maksoivat TYÖTULOITAAN veroja Ruotsin valitiolle! Romanialaiset "hevosurheiluun ja saapashousuihin mieltyneiden" heimoveljet eivät ole tulleet töihin vaan KERJÄÄMÄÄN ja VARASTAMAAN.

Hietsuarska

Jokainen maa hoitakoot itse omat köyhänsä, nykyinen tyyli köyhyyden ulkoistamiseksi muihin maihin ei taatusti tule onnistumaan, siinä yhdellä jos toisellla maalla loppuu usko tähän "Vapaaseen kerjäläisten liikkumiseen".

Tosin suomessa nyt on niin tolloja sosiaalitanttoja että ensin täytyy valtion/kunnan kassasta loppua jopa tollojen sosiaalitanttojenkin palkkarahat että loppuu tämä elättien haaliminen ulkomaita suomeen.

Hölöpöttäjä

Ryhmä 1 :saapuvat katselemaan josko olisi töitä,ei ole.
(sosiaali järjestelmään,asunto,käyttörahaa ym)
Ryhmä 2 :saapuvat ulkolaisen keikkafirman
piikkiin ns.ohi suomalaisen kirjanpidon.
Ryhmä 4 Kavereiden firmoihin jelppimään...(pizza "bisnes")
Ryhmä 5 Suoraan systeemiin saapujat,maa jossa ei tarvitse
tehdä töitä.
Ryhmä 6 Rakastajat,katoava luonnonvara?
Ryhmä 7 Kenellä on varaa maksaa jobbarille laittomasta/
laillisesta maahantulosta,pakolaiskeskukseen.
Ryhmä 8 Erilainen perhekäsitys (perheenyhdistäminen)
Ryhmä 9 Kiertolaiset,irtolaiset,liikuminen veressä....
(taskuvarkaat,pikkunilkit,kerjäläiset)

Ryhmä 10 Opiskelupaikka,työpaikka jo maahan saapuessa!

Nokian imu hiipumassa mutta näitä okei tulijoita
jonkinverran.Bussit kulkee...verokertymää.

Kyosti_Rajantaka

Nyt äkkiä lähetettävä suomalainen iskuryhmä - ei kun siis itkuryhmä, siis itkijänaiset M.Jungner, E.Tuomioja, Urputtajainen, K.Kiljunen, P.Lipponen, selittämään Hollantiin, että ne ovat saaneet pahan Perus-tartunnan. Siltä voi pelastaa vain sosialisti-demokraattinen pakkovalta ja he voivat konsultoida, miten se pystytetään.