Sunnuntai 27.5.2012

YK: Shell tuhosi ympäristön ”yllättävän” pahasti

Luotu: 
6.8.2011 12:21
  • Kuva: EPA / All Over Press
    MIelenosoittajat vaativat Hollannissa Shelliä puhdistamaan Nigerian Ogoninmaan.

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöjärjestö Unep pitää öljy-yhtiö Shelliä syyllisenä yhteen maailman pahimmista ihmisen aiheuttamista ympäristökatastrofeista.

Unepin mukaan Shell on vastuussa Nigerian Ogoninmaan saasteista. Yhtiö porasi lähes viiden vuosikymmenen ajan öljyä Nigeriassa yhteistyössä maan hallituksen kanssa. Raportissa todetaan, että ympäristö saastui Shellin toiminnan ja laiminlyöntien vuoksi.

Järjestö tutki Ogoninmaan tuhot ja arvioi, että maan puhdistamiseen voi kulua useita vuosikymmeniä. Tutkimuksen mukaan saasteet ovat levinneet laajemmalle ja syvemmälle maaperään kuin kukaan osasi aavistaa ennen tutkimusten aloittamista.

Shellin öljykentältä pääsi ympäristöön ja paikallisiin vesistöihin huomattava määrä öljyä ja porauksen yhteydessä käytettäviä kemikaaleja. Saasteet tuhosivat käytännössä koko 1 300 neliökilometrin tutkitun alueen juomaveden.

Joissain kylissä kaivoihin on Unepin mukaan kerääntynyt jopa 8 sentin kerros öljyä veden pinnalle.

Öljy-yhtiö joutui vetäytymään Nigeriasta levottomuuksien vuoksi 1990-luvulla. Yhtiön öljynjalostus ja -porauslaitteet jäivät paikoilleen ilman huoltoa.

Lue Unepin koko raportti täältä.

 

 

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Smerd

Kummallista että Usarikin menee tällaiseen Yle-journalismiin mukaan. Kuuntelin pari päivää sitten radiosta jutun missä toimittaja ääni väristen haukkui Shelliä.

Eikä maininnut sanaakaan, että Nigeria on ollut vuosikymmeniä itsenäinen valtio. Ei kai se Shellin vika ole jos Nigerian valtio- ja päättäjäkulttuuri on myynyt oman maansa saastuttavalle öljyjätille.

Tietääkö Usari muuten että Nigeria on ollut itsenäinen, suvereeni valtio vuodesta 1960? Ja ettei vieras yritys saa tulla maahan tekemään mitä huvittaa ellei maan oma demokraattinen järjestelmä (YK:n hyväksymä) sitä itse halua?

TSV

Olet oikeassa, että pitäisi vierittää osa syytä korruptoneiden johtajien niskoille, mutta ongelma tulee siinä että länsimaissa Shell käyttää aivan eri puhdistus standarde ja väittää olevan "clean" ja sitten kun ei ole valvontaa tuhoaa ympäristön koska se on halvempaa.

Toisaalta ihmetyttääkö se ketään, että öljy-yhtiöt ovat "pahoja"? Ne ovat maksimoineet voittonsa kaikista parhaiten ja torpanneet lähes kaikki yritykset päästä öljyriippuvuudesta.

Silti sanoisin, että loistava sijoituskohde jos haluaa hyvää tuottoa.

j00sua

"Ei kai se Shellin vika ole jos Nigerian valtio- ja päättäjäkulttuuri on myynyt oman maansa saastuttavalle öljyjätille."

Lainkaan puolustelematta Nigerian korruptoituneita päättäjiä on logiikkasi todella omituista. Ei siis ole Shellin vika, jos se on päättäjiä lahjova ja ympäristöä saastuttava öljyjätti...!?!

pekkasaukkonen

Eikä siis taida olla myöskään YK:n pääsihteerin eikä jäsenvaltioidenkaan vika, kun silmät ummessa ja kuulematta korvillaan antavat jonkun jäsen maansa ottaa lahjuksia vastaan ja turmella, hävittää ja saastuttaa luontoa?

Mitäs virkaa tälläisillä puljuilla siten onkaan, kun eivät viroistaan vaaria pidä! Maailma on täynnänsä -yhä edelleen - tälläisia "viranhaltioita".

_Ö_

Kyllä tämä ongelma on sekä Nigerian hallituksen että Shellin syytä.

Ajatus, että Nigerian ongelmat johtuvat Shellistä on klassinen "jalot villit" vs. "pahat länsimaalaiset" -asetelma, jossa tietämätön afrikkalainen ei voi olla täydessä vastuussa, kun taas länsimaalaisten omistama ja johtama yhtiö on vastuussa myös paikallisen työvoimansa tekemisistä.

Mutta hei, mennään nyt kaikki osoittamaan mieltä Shellille.

Groenendael

Ensimmäinen vastaus:
Shell in Australia our aim is to meet the needs of society, in ways that are economically, socially and environmentally viable - now and in the future.
Aika hyvin :-D

A_L

Voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan.
Nykypolvet rahastavat halvan energian ja siivouslasku jätetään tuleville polville.
Huolestuttaa jo etukäteen, kuinka satojen suljettavien ydinvoimaloiden jälkihuolto tullaan toteuttamaan.
Pelkään pahoin, että niissä mennään tällä samalla kaavalla.

Eikka

YK:n arvio: Nigeriaa odottaa maailman työläin öljynpuhdistus,ympäristön saattaminen enalleen voi viedä jopa 30 v. juomavedet, maat, lahdelmat ja tärkeät egosysteemit kuten mangrovepuut ovat saastuneet ja ihmiset sairastuneet.
Shell on vuosikausia viis veisannut todetuista öljyvuodoista ja arvoinut vuodot pelkästään paikallisten tekemiksi ilkivallaksi.
Todellisuudessa Shellin omat ylläpito- ja valvontatoimet ovat pahoin pettäneet ehkä tarkoituksella eikä yhtiön omia turvallisuussääntöjä ole joistain syystä noudatettu.
Wikileaksin mukaan Shell on räikeästi korruptoinut Nigerian hallitusta ja siirtänyt mm. omia henkilöitä ministeriöiden avainpaikoille.

Shelliltä todella törkeää piittaamattomuutta ihmisten terveyden kustannuksella ja tahallista luonnon saastuttamista pelkästään yhtiön voiton maksimoimiseksi.

Shellin hallituksen pj. Ollila on esiintynyt Suomessa hyvinkin vihreänä, luonnon suojelijan roolissa ja kestävän kehityksen kannattajana.

Ollilalla tosi vakavan selityksen ja pohdinnan paikka omassa roolissaan, enää ei riitä olla vain kommentoimatta tätä vakavaa ympäristörikosta.
Suomi ja varmaan koko maailma odottaa myös vastuunkantoa eikä pelkästään ympäripyöreitä selityksiä Shellin hallituksen puheenjohtajalta, asemasta maksettava miljoonapalkkiokin edellyttää nopeita konkreettisia toimenpiteitä.

Jarko Häkkinen

Kansainvälisestä liike-elämästä huomattava osa perustuu enemmän tai vähemmän rikoksille. Kun ainoana kriteerinä on voiton maksimointi, väistyy tarpeettomana pidetty moraali. Onneksi on edelleen olemassa joitakin kunniallisiakin yrityksiä.

TSV

Kertoo monissa maissa, että tarkoitus on maksimoida voitto.

Yrityksillä ei ole moraalia, siksi tarvitaan valtioiden säätelyä, mutta kun osa valtioista on ostettuja ja osa haluaa houkutella yritykset paikalle hinnalla millä hyvänsä.

Jos yritysjohtaja yrittää "tehdä hyvää" hän löytää nopeasti itsensä pihalta. Suurinta osaa kuluttajia ei kiinnosta, joten näin se maailma vaan pyörii, ikävää kyllä mutta eiköhän jokainen jo näe että tämä laji on matkalla jonkun näköistä kriisiä ehkä jopa sukupuuttoa vähän pidemmällä aika välillä.

j00sua

"heikkileivo

Eikä siis ole Nigerian päättäjien vika, jos ne ottavat vastaan lahjuksia?"
Heikki Leivolle:

Teit olkiukon. Esitit nimissäni väitteen ja ryhdyit sitä itse torjumaan. Minä nimenomaan sanoin, että "lainkaan puolustelematta Nigerian korruptoituneita päättäjiä..." Mitä kohtaa tässä lauseessa et ymmärrä?

pekkasaukkonen

Eikä siis taida olla myöskään YK:n pääsihteerin eikä jäsenvaltioidenkaan vika, kun silmät ummessa ja kuulematta korvillaan antavat jonkun jäsen maansa ottaa lahjuksia vastaan ja turmella, hävittää ja saastuttaa luontoa?

Mitäs virkaa tälläisillä puljuilla siten onkaan, kun eivät viroistaan vaaria pidä! Maailma on täynnänsä -yhä edelleen - tälläisia "viranhaltioita".

Pekka Saukkoselle:

Jäsenmaa on yhdyssana ja viranhaltija kirjoitetaan j:llä.

Eräs isä

Vastuu on kai Nigerian päättäjillä; meilläkin Suomessa viranomaiset valvovat yritysten toimintaa, ei toisinpäin.

_Ö_

Todellakin, viranomaisten tarkoitus on valvoa yrityksiä, ei ottaa niiltä lahjuksia. Toki olisi kiva, jos länsimainen yritys ei menisi paikalliseen meininkiin mukaan vaan toimisi eettisesti silloinkin kun paikalliset eivät toimi.

j00sua

Shell toi tämän lahjontakulttuurin täydellä voimalla kehitysmaahan, jossa ei mitään viranomaisvalvontaa meidän ymmärtämässämme edes ollut. Sitä kiinnostivat vain suunnattomat voitot, jäljistä piittaamatta, kuten näköjään muutamia tälläkin palstalla kommentoivia.

Usko "länsimaisten yritysten etiikkaan" on todella hellyttävää.