Sveitsin hallitus kerääntyy tänään hätäkokoukseen Euroopan velkakriisin keskellä sen oman valuutan, frangin voimistuttua, kertoo BBC.
Epävakaina aikoina Sveitsin frangia on kohdeltu samalla tapaa kuin kultaa. Sitä pidetään lähes riskittömänä sijoituksena, jonka arvo voisi jopa nousta talouden heilahdellessa. Luottoluokittaja Standard and Poor’sin laskettua Yhdysvaltain luottoluokitusta, dollarin hinta on pudonnut ennätysalhaalle frangiin nähden. Pudotusta viime vuoteen nähden on peräti 30 prosenttia.
Frangin vahvistuminen on myrkkyä Sveitsin vientiteollisuudelle. Maan hallitus pohtiikin, kuinka tilanteeseen pitäisi nyt tarttua.
Sveitsin pörssi oli avautuessaan 2 prosentin laskussa ja vientiriippuvainen rannekelloja valmistava Swatch Group putosi 4 prosenttia.
Sveitsin keskuspankki leikkasi viime viikolla yllättäen ohjauskorkoaan frangin vahvistumisen hillitsemiseksi.

Kommentit
No, Katainen / Urpilainen konsultoimaan
Kyllä ne arvot saadaan maanrakoon, noilla konulteilla on keinot!
Sveitsi mukaan euroon
Sveitsin kannattaisi liittyä euro-alueeseen. Näin se saisi vientiteollisuuden kannalta edullisemman valuutan. Samalla euro saisi lisää luottamusta ja resbectiä uusien joukkovelkakirjojen liikkeellelaskemiseen ilman pelkoa hallitsemattoman inflaation irtipääsemisestä. Tästä olisi hyötyä myös Sveitsin laajan pankkisektorin kannalta.
Tässä erinomaiset terveiset Sveitsin hallituksen hätäkokoukseen!
Siivelläeläjät
Kyllä se on niin, että kaikki maat jotka ovat EU jäsenvaltioita ja joilla on oma valuutta on nyt potkittava ulos EU:sta tai niiden on liityttävä Euroon. On epäoikeudenmukaista, että jollain menee paremmin vaikka ollaan samassa porukassa. Urpilaisen pitää ottaa tämä agendalle seuraavassa kokouksessa. Jutalla on näkemystä. Vaalien alla Jutta hoki koko ajan epäoikeudenmukaisuudesta.
Onhan meillä kokemusta
mihin johtaa itsepäinen oman vahvan valuutan hautominen. Sveitsin pulma on siinä, että muut maat veivaavat frangia ylös. Pian pitää kaivaa pankkien holveista tuntemattomien kuolleiden rahat yleiseen käyttöön.
D-vitamiini
Se D-vitamiini oli niin hyvää! Kaikki tuontitavarat kallistuivat ja keinottelijat rikastuivat. Oli niin turvalista asua maassa jonka valuutan arvoa keinottelija pystyi muuttamaan pikkurahan tarpeessaan. Oli niin kivaa ostaa jatkuvasti kallimpia tavaroita kaupasta. Voi mikä onnela!
Näin varmaan EU:n osalta
Mikäs siinä, mutta Sveitsi ei ole EU:n jäsenvaltio. Sveitsi on kuulunut vuodesta 2008 eteenpäin Schengen-alueeseen, muttei EU:hun. Eikä varmaan perinteisesti puolueettomana maana tule myöskään kuulumaan.