Sunnuntai 27.5.2012

Näin Tallinnan tilanne eteni: ”4–5 laukausta, kuulitko?”

Luotu: 
11.8.2011 20:04
  • Kuva: Uusi Suomi
    Poliisin erikoisryhmät tunkeutuivat rynnäkkökilpien suojin Viron puolustusministeriöön alkuillasta.

Viron puolustusministeriön ammuskelutilanne Tallinnassa on päättynyt. Poliisi kertoo muun muassa virolaiselle Postimees-lehdelle, että ministeriöön tunkeutunut ampuja sai surmansa laukaustenvaihdossa poliisin kanssa.

Lehtitietojen mukaan kohtalokkaat laukaukset vaihdettiin noin kello 17.20.

Samaan aikaan olin puhelimessa Uuden Suomen lukijan kanssa.

– Tuossa lähellä on poliisin kommando- tai erikoisyksikkö, joka näytti äsken käsimerkkejä. Jotain on selkeästi tekeillä, hän kertoi.

Mies oli seurannut tilannetta aiemmin virolaislehdistä. Hän kuvaili tilannetta paikan päällä sekavaksi, vaikka varsinaista paniikkia ei ollut ilmassa. Erityisesti hän hämmästelee, kuinka läheinen kauppakeskus on auki, ja elämä jatkuu normaalina aivan lyhyen matkan päässä.

Paikallinen lehdistö oli aiemmin kertonut, että sisältä oli kuulunut räjähdys ja laukauksia. Tuolloin silminnäkijä ei vielä ollut paikalla.

– Nyt odotellaan. Se rynnäkkö ilmeisesti epäonnistui, hän kertoi.

Hetken kuluttua hän hätkähtää.

– Hei nyt tapahtuu jotain – nyt ammutaan. Neljä–viisi laukausta, kuulitko? silminnäkijä kysyy.

Vastaan myöntävästi.

Alle kymmenen sekunnin kuluttua kuuluu samalla tavalla neljä–viisi terävää, perättäistä paukahdusta. Jäkimmäinen paukkeiden sarja on selkeämpi. Ääni muistuttaa konetuliaseen lyhyttä sarjaa.

Hetken on jälleen hiljaista. Lyhyt laukaustenvaihto on päättynyt. Silminnäkijä alkaa kuvailla, kuinka ympärillä olevat Viron suojelupoliisit tallentavat tilannetta videokameroin. Päätän puhelun, jotta saan nopeasti kirjoitettua uutisen tilanteesta.

Runsaan kymmenen minuutin jälkeen paikalla on nyt Uuden Suomen lukijan mukaan enemmän väkeä seuraamassa tilannetta. Edellisen puhelun ja kahden lyhyen sarjan jälkeen mies kuuli vielä muutaman lyhyen sarjan. Lisäksi sisään rakennukseen oli mennyt ensihoitajia.

Uusi iskuryhmä valmistautuu tunkeutumaan sisään ministeriöön. Viiden–kuuden hengen ryhmällä on mukanaan rynnäkkökilpi ja koira.

– Tuo on niin iso, ettei se varmasti ole etsintätarkoituksiin, silminnäkijä sanoo.

Ryhmiä on hänen mukaansa useampia.

Päätämme jälleen puhelun. Hetken kuluttua luen Postimees-lehden verkkosivuilta, että ministeriöön tunkeutunut ampuja on menehtynyt.

Tallinnassa tilanne alkaa rauhoittua hieman ennen kuutta, vaikka puolustusministeriön pihalla ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että ammuskelija olisi kuollut. Lehtitietojen mukaan Tallinnan ampujalla oli kaksi panttivankia. He molemmat pääsivät vapaaksi laukaustenvaihdon yhteydessä.

Ensimmäiset huhut kertovat, että ampuja kuuluisi maanpuolustusjärjestö Kaitseliitiin. Viroa tunteva Uuden Suomen lukija kertoo, että tämä tarkoittaisi sitä, että mies olisi mahdollisesti saanut sotilaskoulutusta enemmän kuin tavallinen suomalainen varusmies.

Tieto osoittautui myöhemmin vääräksi. Viron pääministeri Andrus Ansip ja puolustusministeri Mart Laar kertovat, että ampuja oli vuonna 1954 syntynyt armenialaistaustainen mies. Poliisi oli ollut kiinnostunut miehen toimista jo jonkin aikaa.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tepeteus

Ampuja Karen Drambjan on Eestimaa Ühendatud Vasakpartein (The Estonian United Left Party) puolueen jäsen.

Äärivasemmistolainen terroristi siis.

http://en.wikipedia.org/wiki/Estonian_United_Left_Party
1990 was registered the independent Estonian Communist Party (EKP).
1992 the congress of EKP renamed party to the Estonian Democratic Labour Party (EDTP).
July 1995 EDLP joined with New European Left Forum.
1997 the party was renamed the Estonian Social Democratic Labour Party (ESDTP).
2004 ESDTP is a founding member of European Left party.
December 2004 Estonian Social Democratic Labour Party changed the name to Estonian Left Party (EVP).

Juhani Putkinen

Viron Puolustusministeriötä vartioivat Viron suojeluskuntalaiset (kaitseliitlased) olivat Viron pääministeri Andrus Ansipin ja puolustusministeri Mart Laarin mukaan toimineet tilanteessa ammattimaisesti eristäen hyökkääjän ensimmäisen kerroksen oikeassa siivessä sijaitsevaan huoneeseen, jossa tämä ei voinut saada aikaan suurta vahinkoa.

MattiMeikäläinen

varoittavana esimerkkinä muillekin hörhöille!

Nyt odotellaan sitten tietoja, saiko vasemmistoterroristi inspiraatiota Paavo Arhinmäen blogikirjoituksista ja sanoutuuko Paavo irti tästä väkivallasta!

K-Veikko

Uudella Suomella on paljon lukijoita. Joku näistä aina on paikalla silloin kun sattuu ja tapahtuu.

On tärkeää, että helposti löytää sähköpostiosoitteen, johon lähettää kuva tai video ja numeron, johon soittaa.

Tämän lisäksi voisi olla <em>"uutisellinen blogi"</em>. Tänne voisi "uutisoida ensimmäisenä" sellaiset tapahtumat, joita ei välittömästi voi varmentaa. Varmennuksen hetkellä etulyöntiasema on jo menetetty.

<ul>Iltalehtien taktiikkana näyttää olevan uutisen kuin uutisen julkaiseminen ja sitten poistaa utinen jos se oli perätön.</ul>

Uutisellisessa blogissa kirjoittajat voivat kommentoida omilla havainnoillaan tapahtumasta.