Sunnuntai 27.5.2012

Suomalainen Venäjän-tragedian syystä: ”Mahdollista”

Luotu: 
8.9.2011 10:41
Päivitetty: 
8.9.2011 10:50
  • Kuva: Wikimedia Commons / Gennady Misko
    Onnettomuuskone Jakovlev-42 oli tarkastettu.

Venäjän lentoturman syy on yhä epäselvä. Yksi teoria, jonka nimetön lähde ilmailualalta esittää uutistoimisto RIA Novostille, on että koneen polttoaine oli huonolaatuista ja tämä aiheutti toimintahäiriön moottoriin.

Suomalaisasiantuntija toteaa Uudelle Suomelle, että teoria voi pitää paikkansa.

- Tämä on ihan mahdollinen syy, jos esimerkiksi polttoaineen seassa on vettä tai polttoainetta ei ole säilytetty asianmukaisesti, sanoo liikenteen turvallisuusvirasto Trafin lentotoimintaosaston johtaja Eero Kausalainen.

Kausalainen kertoo, että länsimaiset lentoyhtiöt auditoivat polttoainetoimittajansa eli käyttävät vain tarkastamiensa yhtiöiden polttoaineita. Näin varmistetaan, että asianmukaista bensiiniä saadaan esimerkiksi Venäjällä.

- Länsimaiset lentoyhtiöt tankkaavat vain polttoainetta, joka on niiden oman laatuvalvonnan piirissä.

Kausalaisen mukaan yleisellä tasolla on täysin mahdollista, että bensiinin laatu vaihtelee. Polttoaineen jakeluketju on laaja, joten siihen voi liittyä riskejä.

- Bensiini ei ole yleisimpiä syitä lento-onnettomuuksille, vaikka siitä johtuvia onnettomuuksiakin epäilemättä sattuu, Kausalainen sanoo.

Finnairin viestintäpäällikön Maria Mrouen mukaan yhtiön koneissa käytetään vain sertifioitua polttoainetta eli polttoaineessa ei ole suuria laatuvaihteluita.

Mroue ei halua spekuloida sitä, mikä oli syynä Venäjän lento-onnettomuuteen.

- On viranomaisasia kertoa syitä, Mroue sanoo.

Venäjän lentoturmassa kuoli 43 henkeä, ja kaksi selviytyjää on vakavasti loukkaantuneita.

Venäjän ilmailuviranomaisten mukaan onnettomuuskone Jakovlev-42 oli tarkastettu ja täysin kunnossa ennen kohtalokasta lähtöä. Koneen kelpoisuustodistus oli kuitenkin umpeutumassa: kone olisi vaatinut uuden tarkastuksen jo lokakuun alussa.

Onnettomuuden osasyyksi on epäilty myös sitä, että kone osui radiomastoon nousun alussa.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mikko Tuomas

Lentobensa tai, kun tiedetään jo että lentovehkeestä on kyse, lyhyesti bensa on ihan riittävän tarkka kuvaus. Litkun nimityksellä ei tässä yhteydessä ole sinänsä mitään väliä.

salakankee

"Lentobensiiniä käytetään ilmailun bensiinimoottoreissa, lähinnä pienkoneiden polttoaineena. Yleisin lentobensiinilaatu on 100-oktaaninen 100 LL ("low lead", vähälyijyinen), ja voi sisältää lyijy-yhdisteitä niiden sisältämän lyijyn määrällä mitaten enintään 0,56 grammaa litrassa." (wikipedia)

Kerosiini on kuitenkin aivan eri tuote.

Aku

Cesnat mäntämoottorikoneina käyttävät lentobensaa, matkusjakoneet sen sijaan kerosiinia.
Kerosiinin kutsuminen bensaksi on yhtä oikein ja täsmällistä kuin dieselinkin.

Asioitaseuraava

Jo viikkoja venäläiset jalostamot ovat kiristäneet lentokenttiä kerosiinin loppumisella. Asiaan on jo puuttunut Putin. Nykyvenäläisen kulttuurin mukaan jokainen on oman onnensa seppä ja hyvinkin vedellä jatkettu kerosiini on voitu panna kiertoon.

Riverman

Venäjällä on viime aikoinakin tapahtunut tiheään onnettomuuksia ilma-aluksille. Teknisiä syitä on kaikestä päättäen ollut useita. Vaikka tämän viimeisen onnettomuuden teknistä syytä ei vielä tiedetä, ei ole vaikeata nimetä sitä perussyytä, joka on kaikkien näiden onnettomuuksien takana. Venäjän kielessä on sana, joka kuvaa tätä hyvin. Lausumisen perusteella sana on jotain"nitchivoo" tai ainakin suunnilleen noin. Kyse on venäläisestä asenteesta, joka syntyi Neuvostovaltion aikana kun kaiken piti olla yhteistä eikä kukaan välittänyt hoitaa yhteistä omaisuutta, koska puolue-eliitti eli ihan omassa maailmassaan ja yltäkylläisyydessä. Yhteistä omaisuuttta varastettiin ja jätettiin hoitamatta. Hassuinta on, että tuohon järjestelmään haluaa Suomessakin vielä kaksi eduskunnan jäsentä. jotka erosivat vasemmistoliiton ryhmästtä.

Ola

Koneen putoamisen aiheutti huono polttoaine. Mitenkähän kauan Suomen maanteillä liikkuvat ladat ja mosset käyvät Venäjältä hankitulla polttoaineella. Pian alkavat nekin paukahdella. Se nyt ei ole kovain vaarallasta. Tieden varsien rumistukset vain lisääntyvät. Saataisiin nämäkin neuvostoajan museoesineet pois. Mutta mistähän Finnair hankkii koneisiinsa polttoaineen.

jarmolauros

Hiukan ihmetyttää toimittajien hanakkuus kysyä välittömästi onnettomuuksien syitä raunioiden vielä savutessa.
Jos sen joku tietäisi, ei tutkintalautakuntia tarvittaisi.

emmzet

"Kone, mikä ei saanut ilmaa siipiensä alle"?

Kuulostaa pikemminkin siltä, että solakot/laskusiivekkeet olisivat unohtuneet ottaa ulos starttiasentoon. Tämähän ei valitettavasti olisi ensimmäinen kerta, vrt. vaikkapa Spanair 5022, Air Ontario 1363, Northwest 255, Lufthansa 540...

Surunvalittelut uhrien omaisille, ja annettakoon tutkijoiden tehdä työnsä...