Sunnuntai 27.5.2012

Kauhea onnettomuus Afrikassa – BBC: ”Ihmistä ei enää tunnista”

Luotu: 
12.9.2011 13:59
Päivitetty: 
12.9.2011 19:39

Kenian pääkaupungissa Nairobissa on tapahtunut suuri onnettomuus. Yleisradioyhtiö BBC:n tietojen mukaan kuolonuhrien määrä vahvistui noin 75 ihmiseen päivän aikana. Vielä iltapäivällä paikan päältä kerrottiin yli sadan kuolleen polttoaineputken räjähdyksessä.

BBC:n tietolähteen mukaan räjähdyksen uhrit ovat palaneet pahoin onnettomuudessa. Paikallinen ambulanssinkuljettaja kertoo, että osa uhreista on palanut ja ruhjoutunut ulkonäöltään tunnistamattomiksi.

Räjähdys tapahtui uutislähteiden mukaan Lunga Lungan teollisuusalueella.

Silminnäkijöiden mukaan putki alkoi ensin vuotaa maahan, ja paikalliset asukkaat kerääntyivät vuotokohtiin ottamaan valuvaa polttoainetta talteen. Lopulta vuotanut polttoaine syttyi liekkeihin, ja palo levisi räjähdysmäisesti.

Nairobin poliisi on vahvistanut BBC:lle 100 kuolonuhria jo nyt, joten luku voi vielä kasvaa tästä rajusti.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit