Tanskan vasemmisto-keskustalainen opposition liittouma on voittanut maan parlamenttivaalit. Sosiaalidemokraattien johtajasta Helle Thorning-Schmidtistä tulee näin ollen maan ensimmäinen naispääministeri.
Vasemmistopuolueiden ryhmittymä voitti 92 kansankäräjien 179 paikasta. Porvaripuolueiden blokki sai 87 paikkaa. Porvaripuolueiden hallitusta johtanut pääministeri Lars Løkke Rasmussen on myöntänyt tappionsa.
Thorning-Schmidtin puolue sosiaalidemokraatit sai 24,9 prosenttia äänistä, millä irtoaa 44 paikkaa. Maan suurin puolue on oikeistoliberaali Venstre, joka sai 47 paikkaa.
Vaalien suurimpia voittajia ovat vasemmistoliittoumaan kuuluvat Radikaalit ja Yhtenäisyyslista. Ensiksi mainittu sai 17 paikkaa ja jälkimmäinen 12 paikkaa. Molemmat puolueet saivat kahdeksan paikkaa lisää viime vaaleihin verrattuna.
Oikeistopopulistisen Tanskan kansanpuolueen kannatus laski hieman. Puolue menetti kolme paikkaa, ja sai lopulta 22 paikkaa. Puolue on silti yhä maan kolmanneksi suurin puolue.
- Nyt olemme luunkova oppositiopuolue. Pidämme huolta siitä, että Helle Thorning ja hänen ryhmittymänsä pysyvät aisoissa. He ovat luvanneet paljon, mutta olen silti hyvin hermostunut maahanmuuttolaeista, ja he ovat luvanneet parantaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Joten en odota joutuvani työttömäksi, sanoi Tanskan kansanpuolueen johtaja Pia Kjærsgaard Politiken-lehden mukaan.
Myös hallituksessa olleen konservatiivipuolueen kannatus laski. Puolue menetti kymmenen paikkaa, ja sai kansankäräjille vain kahdeksan paikkaa.
BBC:n mukaan Thorning-Schmidt on ajanut vaalien alla veronkorotuksia ja julkisten menojen kasvattamista. Hän on myös luvannut purkaa maan tiukkoja maahanmuuttolakeja.
Vaalien äänestysprosentti oli 87,7 prosenttia.

Kommentit
"Oikeistopopulistisen
"Oikeistopopulistisen Tanskan kansanpuolueen kannatus romahti. Puolue menetti kolme paikkaa, ja sai lopulta 22 paikkaa. Puolue on silti yhä maan kolmanneksi suurin puolue."
Miten kannatus on "romahtanut" jos menettää vain 3 paikkaa 25:stä? Kyseessä on kyllä vaalitappio, mutta ei suinkaan mikään romahdus, paitsi tietenkin tarkoitushakuisessa uutisoinnissa.
Tanskassa oli vähemmistöhallitus
Ja nyt sinne saatiin taas vähemmistöhallitus, hulluja nuo tanskalaiset mutta keskustelevat ja jopa pärjäävät vähemmistöhallitusten kanssa. Kohta ne taas vaihtavat vähemmistöhallitukseen.
demokratiaa
todellisessa demokraattisessa hyvinvointiyhteiskunnassa äänestäjä tietää etukäteen, kuka tai ketkä nousevat valtaan, mikäli he voittavat. näin äänestysprosenttikin voi olla tuollainen.
on demokratian irvikuva, että suomessa on hallituksessa vaalien tuloksesta riippumatta vuosikymmenestä toiseen rkp.
Pahoittelen
Sinun lausuntoasi demokratian irvikuvasta ja rkp,stä. Suoranaista vihapuhetta johon voi vain yhtyä, suomalainen demokratia on no... jätetään sanomatta. Eikä nyt ole kysymys kielestä.
EI aio purkaa maahamuuttolakeja
Kuka ei osaa tanskaa? Toimitus vai ruotsalaiset lehdet? Täällä sekä vaalikampanjan aikana että tuloksen kommenteissa todetaan, etteivät sosialidemokraatit aio purkaa tiukkoja maahanmuuttolakeja. Dagens Nyheterin mukaan ainoastaan demarien kumppanit vasemmalla tekisivät sen, mutta itse demarit yhdessä oikeiston kanssa tulevat tyrmäämään sellaiset ehdotukset. Tanskan kansanpuolueen vaalitappio ei johtunut esim. maahanmuuttokriittisyydestä vaan siitä, että he tukivat hallituksen vähemmän suosittua eläkelinjaa.
Pitää paikkansa
Maahanmuuttolakeja ei tulla tanskassa muuttamaan ainakaan mitä tulee informaatioon tanskasta.
Kuulostaa ihan demarilta... :(
"Thorning-Schmidt on ajanut vaalien alla veronkorotuksia ja julkisten menojen kasvattamista. Hän on myös luvannut purkaa maan tiukkoja maahanmuuttolakeja."
Lisää veroja jotta voidaan kasvattaa julkisia menoja.
Lisää mamuja jotta joudutaan keräämään rahaa heidän kulujen maksamiseen. Tanskaankin saa tulla töihin, mutta ei asumaan muiden kustannuksella.
Ajattelevan ihmisen painajainen - demari.
Sääliksi käy
Ei mene Tanskallakaan hyvin.
Tanskalaiset
Päättivät sitten mennä sieltä mistä aita on matalin ja syövät seuraavien sukupolvien leivän. Ja vähän omasta huomisestaankin.
Tanskassa on useita kriisipankkeja, asunnot eivät käy kaupaksi ja kaikki on hirveän kallista.
Sitten pumpataan lisää velkarahaa ja korotetaan veroja. Kuulostaa ihan viisaudelta. Ottaisivat velkaa ja laskisivat veroja niin kaikilla voisi olla edes hauskempaa.
Juu-u
Porvarihallitus aiheutti finanssikriisin, joka alkoi kun Lehman Brothers kaadettiin sijoittajien sylkkyyn (sijoittajavastuu vrt. Kreikka).
Vienti romahti, veropohja rapisi ja alijäämä kasvoi. Porvarihallitus päätti aloittaa säästötalkoot, mutta siitäkös kansa kääntyi kallelleen vasempaan päin.
Vanhojen etujen säilyttämistä veronkorotuksin ja velkarahalla lupailleet sossudemarit saivat kansan uskomaan siihen, että lasku hyvinvoinnista kannattaa maksattaa tuleville sukupolville.
Kuulostaa kovin tutulta.