Sunnuntai 27.5.2012

BBC: Mies räjähti itsekseen

Luotu: 
23.9.2011 17:42
  • Kuva: Creative Commons / Capture Queen

Kuolinsyyntutkijat ovat päätyneet pitkällisen harkinnan jälkeen siihen, että irlantilainen 76-vuotias mies syttyi tuleen ja räjähti itsekseen vuoden 2010 joulukuussa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo omituisesta kuolemantapauksesta, joka on Irlannissa ensimmäinen laatuaan.

BBC:n haastattelema patologi kertoo, ettei hän ole 25-vuotisella urallaan joutunut kertaakaan antamaan vastaavaa kuolinsyytä. Mitään muuta selitystä vanhuksen kuolemalle ei kuitenkaan ole.

Vanhus löydettiin pahoin palaneena kotoaan tulisijan edustalta. Rikospaikkatutkijat selvittivät kuolinhuonetta, mutta päätyivät tulokseen, ettei liekki voinut tarttua mieheen avotakasta.

Huoneessa miehen lisäksi oli rajuja palojälkiä katossa ja lattiassa juuri sillä kohtaa, mistä miehen kärventynyt ruumis löydettiin. Takan ja ruumiin väli ei kuitenkaan ollut kärsinyt vaurioita.

Myöskään itse miehestä ei löytynyt merkkejä ulkoisesta sytyttimestä tai polttoaineesta.

Miehen kuolemaa tutkinut patologi yritti keksiä syyn vanhuksen syttymiselle, ja hän törmäsi vastaaviin tapauksiin muualla maailmassa. Mitään sen järkevämpää kuin spontaani syttyminen ei löytynyt.

BBC kertoo, että Britanniassa tunnetaan ainakin yksi samankaltainen kuolema.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

yrjo.taneli

"Mitään sen järkevämpää kuin spontaani syttyminen ei löytynyt."

Päätinpä spontaanisti syttyä ja räjähtää :D hahaha!

intrigööri

siitä, että ihminen voisi syttyä itsekseen tuleen, se taisi olla jotain parapsykologian kirjallisuutta. Dokumentointiakin on semmoisesta tehty, vain kengät ja jalkaterät olisivat jääneet ihmisestä jäljelle.
Ensimmäisen kerran luen nyt, että ihminen olisi räjähtänyt. Onpa ollut sähäkkä pappa. Varsinkin, kun suurin osa ihmisestä pitäisi olla vettä.
Piti ihan tarkistaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsesytynt%C3%A4

Hannu Mikael

Ja tuli ei mukamas millään voinut tarttua vaatteisiin avotakasta, ja pappa palaa niille sijoilleen vähän kauemmas lattialle.
Britit ja irkut suorastaan janoavat aaveita, mysteerioita ja paranormaalia.
Anglosaksisen kansanperinteen vahva taikausko tarvitsee BBC:nkin ylläpitoa.

MURSU

ainakin teoreettisesti sopivien yhdisteiden reaktiona tällainen inflaminaatio voisi olla mahdollinen, itseasiassa mahdollisuuksia voisi olla lukuisiakin, on vain sattuman kysymys oikeiden aineksien sekoittumisesta.

Ylläesitettyyn tietysti mahdollisuuksia lisää henkilön mahdollisesti suunkautta nauttimat aineetja niiden lisäämät kemialliset yhdisteet reaktio herkistymiselle.

Asiaa paljon käsitelty mysteeriona parapsykologisissa aiheistuksissa, mutta tälle ilmiölle tuntuisi (olettamusta) olevasn mahdollisuus aivan maanläheinen syymahdollisuus.

space

Tästä miehestä kun joku ilkeä järjestö saisi talteen DNA-näytteen ja ruokailutottumukset, niin siinä olisi itsemurhapommittajilla "pomminvarma" tapa päästä lentokoneeseen.

Riittävän Älykäs

Onko BBC:llä alkamassa joku yliluonnollishömppäsarja, jonka profiilia tässä nostetaan?

Vai olisiko patologeihinkin lipsahtanut yksi yliluonnollishömppäskeidaan vinksahtanut virkaan, yksi joka hyötyy tästä saamalla julkisuutta.

Lienee mahdotonta ajatella minkään tapahtuvan ilman syy-seuraussuhdetta. Takasta se tuli tuli, tavalla tai toisella ja tappoi. Liekkö tarttunut hihaan ja siitä edennyt.

Skeida on skeidaa BBC:ssäkin.

jormaturpeinen

Pari vuotta sitten USA:ssa tehtiin tutkimuksia kuinka vainajat maatuvat, palavat yms. jotta poliiseilla olisi tarkemmin sitten käsitys minkä aikaa ruumis on ollut kuolleena.

Ruumiin palamisesta saatiin seuraavat jutut esille:

Kun kuolleen ihmisen vaatetus alkaa palamaan ja palo etenee iholle saakka, iho alkaa kärventymään ja sitten halkeaa. Halkeamasta paljastunut rasva alkaa sulamaan ja palamaan ja lopulta koko kehon rasva palaa aivan samalla tavalla kuin kynttilä, pikkuhiljaa. Jos vaikka vainajalla on vain kalsarit jalassa ja kalsarit syttyvät tuleen, niin tuli lopuksi leviää hiljalleen pitkin koko ruumista siten, että hiiltynyt haavan reuna toimii kuin kynttilän sydämenä ja ihon alainen rasva steariinina.

Tämä irkkumies oli takan ääressä. Melko varmasti on käynyt niin että ukko on kuulahtanut takan ääreen ihan luonnollisesti ja takasta on lentänyt hiili joka on sytytänyt miehen vaatteet tuleen. Tuli on polttanut vaatetuksen läpi ja sitten mies on palanut läpikotaisin ja jäljelle jäänyt varsinainen kroppa, ilman ihonalaista rasvaa. Siksi nokinen palojälki löytyy pääasiassa katosta.

Silviisii.

nivala

Onpa ilo huomata että täällä meillä ei tyydytä noin typeriin selityksiin kuin Irlannissa ja Englannissa.Jos suhteellisuuden taju katoaa maailmalla tätä vauhtia vähän joka asiassa,lopulta elämme kuin pimeällä keskiajalla. Kiitokset"jormaturpeiselle". Ps.Olisit laittanut kyseisen selvityksen myös sille patologille ja BBC:lle!!