Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa poliisi on pidättänyt yli 700 Wall Street -mielenosoittajaa. Pidätyksiin poliisi ryhtyi, kun mielenosoittajat siirtyivät Manhattanilta Brooklynin sillalle tukkien liikenteen, kertoo muun muassa The New York Times.
Mielenosoittajat kuuluvat löyhästi rakentuneeseen "Vallatkaa Wall Street" -liikkeeseen, joka on jatkanut jo kaksi viikkoa mielenosoitustaan pääasiassa Zuccottin puistossa Manhattanilla lähellä entistä World Trade Centeriä.
Huffington Post -lehden mukaan mielenosoituksen tavoitteena ei ole niinkään tarkat poliittiset vaatimukset, vaan vastustaa taloudellisen epätasa-arvon kasvamista
Paikat:

Kommentit
Kummallinen juttu, Jemenin
Kummallista, Jemenin ja Tunisian mielenosoituksista oli alati löpinää lehdistössä, nämä Wall Streetin jatkuvat mielenosoitukset tulevat monelle uutena juttuna vaikka ovat olleet menossa jo syyskuun puolivälistä.
Keskiluokan kärsivällisyys
Merkittävää on se, että nimenomaan keskiluokka on lähtenyt kadulle. Kun keskiluokka alkaa kapinoida ja osoittaa tyytymättömyyttään niin ongelmat ovat todellakin syvällä.
Vaatii nimittäin aika paljon, että tästä joukosta jaksetaan lähteä mieltä osoittamaan. Mitä ilmeisimmin kärsivällisyys alkaa olemaan lopussa ja tuttavaporukoissa riittävästi samoin ajattelevia. Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa tästä seuraa suuri mielenosoittajien vyöry.
Hallinnolle on epäedullista näyttää kuvia ihmisistä, joihin suurin osa voi samaistua sen sijaan, että näytettäisiin vaikkapa ärhäköitä antiglobalisaationuoria (jotka kylläkin jo kauan aikaa sitten tiesivät missä ongelman ydin on), tai jotain eri näköisiä ihmisiä toiselta puolelta Maapalloa.
Odotetaan sitä vyöryä
Mistä muuten tiedät mielenosoittajien taustat?
Heitä luultavasti pidetään vasemmistoliberaaleina, mikä ymmärtääkseni on enemmistöllä haukkumasana.
Miksi pitäisi löpistä
Onhan selvää, että Yhdysvalloissa eivät mielenosoitukset voi vaikuttaa juuri mitään, eivät ainakaan kaada hallituksia.
Mustien kansalaisoikeusliike 1960-luvulla oli paljon paljon suurempi, joutui kamppailemaan vuosikausia, hyvin järjestäytynyt ja sillä oli selkeä sanoma ja päämäärä.
Näillä vaatimukset ovat kovin epämääräisiä ja amerikkalaisten valtaosalle vaikeasti sisäistettäviä.
Uuutiskuvissa noi "löyhästi rakentuneet" kyllä jämäkkää
porukkaa, eikä nyt kovin löysää pehmoa, BBC ja Aljazeera taas parempi lisä maailman tapahtumiin (pikku engl. kielitaidolla), Suomen tv-uutisannin ruokinnalla luulis ettei sie3llä nyt mitää kovin kummosta! On se valikoivaa tarjontaa suomalaisille kuin x-SovietU:ssa tai P:Koreassa!
Jemen, Egypti, Syyria, Afgan, Pakistan, Afrikan manner...nämäkin jää vaisuksi kuvaksi todellisuudesta jollei seuraa noita kahta uutislähdettä sekä engl.kiel.-RT (Russian TV uutiskanava 24h)
Niinpä. Kumman
Niinpä.
Kumman sinnikkäästi jatkuu päivästä toiseen tuo "löyhästi rakentunut" mielenosoitus. Ilmeisesti jotakin tarvetta moiselle demonstraatiolle on heidän mielestään olemassa.
Kaikki uutislähteet ovat jonnekin kallellaan.
Koska kaikki uutislähteet ovat jonkun tahon äänitorvia, tulkoon tämäkin:
http://aangirfan.blogspot.com/2011/10/wall-street-protests-9-11-cia.html
Kansalaisliikehdistä on kuulemma hallituksen masinoimaa, perinteisesti.
Hallitus tukee yleensä konfliktin kaikkia osapuolia, koska konflikti palvelee hallituksen etua.
Taloustilanne on niin huono, että ihmiset halutaan mellakoimaan, jonka oikeuttamana voidaan lisätä voimatoimia kansalaisten kurissapitämiseksi.
Eikä hallituksen tarvitse korjata varsinaisia mellakoinnin syitä eli heikkeneviä oloja, köyhyyttä, työttömyyttä.
Saksassa ei vielä mellakoida, vaikka kansa ei hyväksy ERVV-lakia ja maksutaakkaa. www.hildakoo.blogspot.com
Kalikat kalahtaa
.. ja koirat älähtää.
Eli älähdit ! :)
:D
Kuulustelut
"Wall Streetin mielenosoitukset: 700 pidätettiin"
US
_________________
Toivoa sopii, ettei tunnetun huumekauppiaan, CIA:n, edustajat pääse suorittamaan kuulusteluja menetelmineen.
Kyseessä on paljon laajempi liikehdintä kuin annetaan ymmärtää
October2011 (Lokakuu2011) -liike käsittää tuhansia ihmisisä ja jo 150 organisaatiota ympäri maailmaa ja ajoittuu Afganistanin sodan 11 vuosipäivään. Ihmiset haluavat aitoa tasa-arvoa ja rauhaa aseiden ja sotimisen sijaan. Wall Streetin lisäksi keskilännessä protestoidaan ankaria budjeteja, Tar Sands putkilinjalla ympäristön puolesta. Yli 1,200 on pidätetty. October2011 liike vaatii hallituksia edustamaan ihmisiä, ei vain huipun 1%.
Tämä on väkivallatonta ruohonjuuritason toimintaa, joka voi olla alku siirtymisessä pois nykyisestä raha- ja velka-paradigasta.