Jos kunnolliset rauhanneuvottelut eivät ala ja etene pian, Israel saattaa jäädä eristyksiin naapureidensa väliin.
Tämä uhkakuva huolestuttaa Yhdysvaltojen puolustusministeriä Leon Panettaa. Panetta kommentoi Lähi-idän rauhanprosessia lentokoneessa matkalla uusiin neuvotteluihin.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on viime kuukausina ottanut tiukan kannan Lähi-idän tilanteeseen. Yhdysvaltojen painostus Israelin palauttamiseksi neuvottelupöytään palestiinalaisten kanssa on tuottanut jo alustavia tuloksia.
Palestiina jätti YK:lle viime viikolla hakemuksen kansainyhteisön täysivaltiaseksi jäseneksi. YK: yleiskokouksessa puhunut presidentti Mahmoud Abbas sai yleiskokoukselta seisoma-aplodit.
Nyt puolustusministeri Panetta pyrkii avaamaan keskustelut palestiinalaisalueiden ja Israelin välillä.
Tällä hetkellä ongelmana on se, että Israel jatkaa yhä siirtokuntien rakentamista palestiinalaisalueille. Palestiinalaiset vaativat rakentamisen loppumista.
Viime viikolla Israel ilmoitti rakentavansa yli tuhat uutta asuntoa Itä-Jerusalemiin. Alue on perinteisesti ollut palestiinalaisten hallitsemaa.
Panetta pelkää, että Israel eristää itsensä naapurimaista, jotka ovat protestoineet siirtokuntien rakentamista. Ministeri tapaa matkallaan Israelin johtoa.
Toistaiseksi on epävarmaa suostuvatko palestiinalaiset neuvottelupöytään tulevaisuudessa.

Kommentit
Haluaako Palestiina rauhaa?
Kysymys kuuluu mielestäni pikemminkin haluaako Palestiina/Abbas päästä rauhaan Israelin kanssa. Käsittääkseni Oslon rauhan sopimuksessa Israel tarjosi Arafatille aluetta palestiinalaisille -olisiko ollut Gazan kaistale, mutta Arafat ei suostunut tällaiseen rauhaan. "Työväenpuolueen voitettua vuonna 1992 Jitzhak Rabin aloitti neuvottelut PLO:n kanssa rauhan aikaansaamiseksi, ja vuonna 1993 osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen. Myös nimellä Oslo I tunnetussa sopimuksessa Israel ja PLO tunnustivat toisensa." Wikipedia Lähihistoriassa palestiinalaiset, jotka ovat palestiinalaisten alueella asuvien arabien jälkeläisä vrt. inkeriläiset tai karjalaiset, eivät Israelin valtion perustamisen aikana saaneet turvapaikkaa esim. Syyriasta. Lähi historiassa naapurivaltiot ovat yrittäneet useaan otteeseen tuhota Israelin esimerkiksi1967 ja 1973. Lisäksi monissa ulostuloissa Syyria, Iran ilmaisevat halunsa hävittää Israelin. Käsittääkseni ei myöskään Abbas ole kauhean myötämielinen hyväksymään kahden valtion mallia, jossa hän tunnustaisi Israelin itsenäiseksi valtioksi?
<a> http://fi.wikipedia.org/wiki/Israel </a>
ps. Vielä tuohon artikkeliin. Kun vähän tietää Lähi-idän taustoja, niin kommentti: - Israel saattaa jäädä eristyksiin naapureidensa väliin, kuulostaa vähän huvittavalta. Se ei varmaankaan ole mitään uutta Länsirannalla.
...
Niksi Israel ei halua rauhaa? No siksi, että se pystyy pyyhkimään kaikilla lähialueen arabimailla lattiaa. Joten miksi suostua heikompien ehtoihin.
Miten niin "uusi"?
"Israel saattaa jäädä eristyksiin naapureidensa väliin." Anteeksi kuinka? Israel on ollut eristyksissä naapureidensa välissä vuodesta 1948.
Siirtokuntatouhua en ole ikinä käsittänyt. Tietty määrä väestöä asutetaan tuosta vain uudelle alueelle. Mitä he tekevät työkseen ja missä? Miten kulkuyhteydet ja muut palvelut on järjestetty? Kuka maksaa koko lystin? Mistä yleensä riittää muuttohalukkaita ihmisiä?
Israelille uusi uhka on vanha uhka
Jos on vaivautunut lukemaan ns. Palestiinan historiaa muutoinkin kuin värillisten silmälasien läpi, tietää, että naapurit ovat enimmäkseen olleet Israelin tuhoamisen kannalla.
Nyt hallinnot, jotka eivät edes tunnusta Israelin olemassaoloa, vaativat tätä "olematonta" tunnustamaan niiden hallinnoimien alueiden itsenäisyys.
Itse olen Karjalasta pakkosiirretty ihminen, mutta en ole jäänyt Venäjän rajalle vaatimaan kotiseutuani takaisin tai vielä enemmän, ammuskelemaan raketteja Venäjälle. Varmaan ne samat suomalaiset, jotka ovat valmiit vaatimaan Israelista lähteneiden ja heidän jälkeläistensä paluuoikeutta, ovat valmiit taistelemaan Karjalan ja muiden Suomelta varastettujen alueiden palauttamista.
Eikö?
YK jakosuunnitelmassa vahvistamat rajat...
Mitä, jos palautettaisiin YK jakosuunnitelmassa vahvistamat rajat... Toisaalta edellytyksenä on myös että Israelin olemassaolo tunnustetaan.
Kelpasikohan molemmille osapuolille että todetaan että sodalla ei voi rajoja YK:n jakosuunnitelmasta muuttaa... ?