Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan Iranille asetetaan kovimmat mahdolliset seuraamukset.
Yhdysvallat syyttää Iranin hallitusta suunnitelmasta hyökätä Saudi-Arabian Washingtonin suurlähetystöön ja muun muassa salamurhata Saudi-Arabian Yhdysvaltain-lähettiläs.
Obama sanoi torstaina, ettei Yhdysvallat ota mitään vaihtoehtoja pois pöydältä. Yhdysvaltain viranomaiset ovat käyttäneet samaista lausahdusta useita kertoja, kun puhe on koskenut Irania. Tätä pidetään diplomaattisena tapana vihjata mahdollisista sotilaallisista toimista.
- Tämä on osa Iranin hallituksen vaarallista ja holtitonta käytöstä, Obama sanoi.
Obaman mukaan Yhdysvalloilla on todisteita salajuonisyytöstensä vahvistamiseksi.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
B-52 rauhankyyhkyt ilmaan ja sassiin!
B-52 pommikonearmadan jälkeinen raikas tuulahdus kivikaudelta tekee aina terää, kun on kyse muslimivaltiosta.
En olisi uskonut, että
En olisi uskonut, että Suomesta löytyy vielä noin sinisilmäisiä, jotka uskovat purematta jenkkie propagandan.
US taas voisi alkaa harrastamaan lähdekritiikkiä. Jenkkien propagandan suora kopiointi sivuille on vastuutonta ja tulisi olla myös rangaistavaa.
Taas mennään
Sama pohjustus kuin Irakissa ja Afganistanissa.
Seuraavaksi löytyy "uusia raskauttavia todisteita" Iranin sotilaallisista tai terroristisista pyrkimyksistä.
Sen perään "terrori-isku" joka on "aukottomasti" Iranin valmistelema ja rahoittama.
Liittolaiset kerätään kasaan ja koalitioa ratsastaa kohti uusia seikkailuja. Taas keksitään joku kosmisen pelle nimi operaatiolle jonka tavoitteena on Iranin infrastruktuurin nujertaminen ja valtaapitävien vaihto amerikkalaismielisiin.
EU katselee myötämielisesti sivusta tekemättä yhtään.
Tällä kertaa
vain tuntuu olevan enemmän porukkaa, joka huomaa asian. Toivottavasti sillä on vaikutusta:
"The “very scary” Iranian Terror plot"
http://www.salon.com/2011/10/12/the_very_scary_iranian_terror_plot/singl...
"The LA Times notices the “double standard” on Iran"
"http://www.salon.com/2011/10/13/the_la_times_notices_the_double_standard...
Cheneyn jäljiltä USA:n turvallisuusviranomaisten joukkoon jäi paljon Bushin hallinnon porukkaa. Lisäksi Obama on jatkanut Bushin valitsemalla linjalla tällä rintamalla. EU ei uskalla hiiskua julkisesti tästä terrorismilla pelottelusta.
Britit ja espanjalaiset yrittivät hieman vastustaa, mutta USA sai paimennettua ne ruotuun. Brittejä uhkailtiin tiedusteluyhteistyön lopettamisella.
Greenwald ja muut kiinnittivät myös huomiota siihen tekopyhyyteen, joka liittyy Wikileaksiin ja Al-Awlakin murhaan: Perustellakseen Al-Awlakin tappamista Valkoinen talo vuosi julkisuuteen salaista tietoa tappolistan kokoamisesta jne., mutta Bradley Manning viruu yhä vankilassa ja häntä pidettiin pitkään eristyssellissä paljon alemman turvaluokituksen omaavien tietojen vuotamisesta.
Näissä USA:n jo 110 vuotta aloittamissa "sodissa" miehittäjät
hyödyntävät valvomansa alueen luonnonvarat.Nyt Irakilaiset maksavat oman maansa jälleenrakennuslaskuja, rakennuttajien valitsijana tietysti USA-myönteinen olkinukkehallitus, ja rakentajina amerikkalaiset suuryritykset, ja maksajina, kas kummaa, Irakin kansa.
Viimeksi kuluneen 110 vuoden aikana Yhdysvallat on kaatanut 14 useimmiten demokraattista, vapailla vaaleilla valittua hallitusta. Useimpia kaappauksista on motivoinut se, että kyseisen maan hallitus on jollain tavalla ryhtynyt ryppyilemään maassa toimivien amerikkalaisten yritysten intressejä vastaan.
Monet kaappauksista ovat kääntyneet tarkoitustaan vastaan ja aiheuttaneet Yhdysvalloille enemmän harmia kuin hyötyä pitkässä juoksussa. Esimerkiksi Iran voisi nyt olla parlamentaarisen demokratian kirkas valo Lähi-idässä ellei Yhdysvallat olisi 1950-luvulla öljy-yhtiöiden pyynnöstä kaatanut maan vaaleilla valittua hallitusta, pannut tilalle omaa diktaattoriaan, jonka kansa lopulta syrjäytti nostaen ajatollahit valtaan.
New York Timesin Keski-Amerikan kirjeenvaihtajana 1980-luvulla toiminut ja Berliinin toimistoa 1990-luvulla johtanut Stephen Kinzer osoittaa uudessa kirjassaan, ettei hyökkäys Irakiin vuonna 2003 ollut millään lailla poikkeuksellinen tapahtuma, vaan osa 110-vuotiasta ulkopoliittista jatkumoa.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/07/usa-toteuttaa-vallankaappauksia.html
Iranian Directorate
"Cheneyn jäljiltä USA:n turvallisuusviranomaisten joukkoon jäi paljon Bushin hallinnon porukkaa."
Jo 2006...
"Pentagonin vanha jengi taas koolla, nyt tähtäimessä on Iran"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/12/pentagonin-vanha-jengi-taas-kooll...
Ketä ja mitä uskoa ?
Afganistanin osalta USA:n ja sen liittolaisten iskut olivat perusteltuja. Perusteluna oli Afganistanin taleban -hallituksen antama tuki ( mm. koulutusleirit ) Al Qaida -terroristijärjestölle sekä tämän toiminnan mahdollistamat iskut USA:n Kenian ja Tansanian lähetystöjä sekä 11.9.2001 WTC:n iskut. USA oli useaan otteeseen 1990 -luvun lopussa varoittanut Afganistanin taleban -hallitusta tukemasta Al Qaidaa. 11.9. USA:n mitta tuli täyteen - se vastasi voimalla ja pyyhkäisi taleban -hallituksen sivuun. Sen jälkeen on sitten käyty kymmenen vuotta pienimuotoista sotaa Afganistanissa ja yritetty ylläpitää ja tukea Afganistanin maltillista hallitusta. Tähän on liittynyt myös humanitäärinen työ mm. koulujen avaamiseksi myös tytöille.
Irakin sodan 2003 osalta tilanne oli toinen. USA liittolaisensa Iso-Britannian kanssa todisteli että Saddam Husseinilla on hallussaan kemiallisia aseita. Muistan itsekin uskoneeni tähän. Puolueettomat tutkijat eivät Hans Blixin johdolla eivät löytäneet näyttöä Irakin kemiallisista aseista. Toisaalta Irakilla oli vahvat perinteet kemiallisten aseiden käytöstä mm. kurdivähmistöään vastaan.
Jälikäteen USA:n ja Iso-Britannian tiedustelutidot on asetettu kyseenalaiseksi. USA ei liittolaisineen kuitenkaa jäänyt odottelemaan tarkempia tutkimuksia kemiallisten aseiden olemassa olosta vaan iski taas voimalla Irakiin ja valtasi maan sekä syrjäytti Saddam Husseinen hallinnon.
Iranin osalta on ollut vahvoja viitteitä atomiaseen kehittämisestä ja sen hallinto on esiintynyt puheissaan erittäin agressiivisesti länismaita kohtaan. Nämä toimet ovat vuosien mittaan olleet omiaan kasvattamaan lännessä paineita Irania kohtaan. Voi aina kysyä kenen etu tällainen toiminta on ollut ? Olisiko Iranin kannattanut keskittyä enemmän oman maan asioiden kuntoon panoon kuin atomiaseen kehittämiseen ja muihin valtioihin suuntautuvaan agressiiviseen politiikkaan ?
Toki voi kysyä montaako sotaa USA:lla ja sen liittolaisilla on mahdollisuus käydä Irak - Iran - Afganistan - Pakistan -akselilla ?
MM, Käsittääkseni sinun täytyy olla Helsingin Sanomien
kestotilaaja ja/tai iltapäivälehtien lukija päästäksesi noin väärään käsitykseen siitä, mitä on tekeillä.
Lue alkuun ao. linkeistäni nuo kirjat niin jatketaan keskustelua.
Varo edes hiukan
Älä sentään kaikille näytä ymmärtämättömyytesi syvyyttä. Tämä on kuitenkin julkinen media.
"William Blum käsittelee myös väitettä, että Iranissa olisi"
määrätty maan juutalaiset kantamaan keltaista tähteä, mitä Valkoisen talon tiedottaja kommentoi sanoilla: “Jos tämä pitää paikkansa, siinä on kaikuja Hitlerin Saksasta”. Tietysti, mutta keksitty juttu tämäkin. Blumin mukaan tämän tähtiväitteen taustalla on yhdysvaltalainen uuskonservatiivi Amir Taheri.
Pelkkää propagandaa, jonka taustalla olivat muka “Iranista paenneet juutalaiset”. Kumma juttu, jos juutalaisen täytyy paeta Iranista, mutta kun heiltä itseltään todella kysytään asiasta, he eivät suostu lähtemään Iranista, vaikka maksettaisiin.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1272
Saattaahan se tietysti Suomen edustajaksi hakeutunutta byrokraattia ärsyttää, kun hän huomaa edustavansa paljon tyhmempää hallitusta kuin millainen “rättipäillä” näyttää olevan. Kannattaa muuten katsoa myös, kuinka Ahmadinejad hyvin perustellusti kritisoi USA:n ihmisoikeustilannetta ja unilateralistista ulkopolitiikkaa Russia Todaylla:
http://www.youtube.com/watch?v=iZckoJ259E4
Eihän tuollaista puhetta voi sietää?
Vuonna 2010 edustajamme meni kiltisti isojen poikien mukana:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010092312400542_ul.shtml
Myös tänä vuonna sai suomalainen hävetä omaa hallitustaan:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Suomikin%20marssi%20ulos%20YKssa/113...
Eikös Ahmadinejad itse ole juutalaista sukujuurta?
"Ahmadinejad on herättänyt toistuvasti suuttumusta erityisesti juutalaisvastaisilla puheillaan."
Ehkä se on ensisijaisesti Israelin vastaisuutta enemmän kuin juutalaisvastaisuutta? Jos on itse jotakin - voiko sellaista vastustaa?
USA:lle on tärkeämpää ylläpitää terrorismia kuin taistella sitä
vastaan
Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ei ole suunnattu islamilaisen fundamentalismin patoamiseen, itse asiassa pikemminkin päinvastoin. Syyskuun 11. päivän vanavedessä tapahtunut radikaalin islamin merkittävä nousu Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa sopii Washingtonin salaiseen suunnitelmaan. Suunnitelmaan kuuluu pikemminkin kansainvälisen terrorismin ylläpito kuin taisteleminen sitä vastaan.
Tarkoitus on horjuttaa kansallisia rakenteita ja estää sellaisten aitojen kansalaisliikkeiden synty, jotka vastustavat Amerikan imperiumia. Washington tukee edelleen CIA:n salaisten operaatioiden välityksellä islamilaisen fundamentalismin etenemistä, etenkin Kiinassa ja Intiassa. Ahdasmielisten, fundamentalististen ja muiden vastaavien liikkeiden kasvu palvelee kaikkialla maailmassa yleensä Yhdysvaltojen etuja.
Näitä moninaisia järjestöjä ja aseistettuja kapinallisia on kannustettu varsinkin maissa, joiden valtiolliset instituutiot ovat sortuneet IMF:n tukemien talousreformien alle. IMF:n talouslääkkeiden soveltaminen saa usein aikaan etnisen ja sosiaalisen nahistelun ilmapiirin, joka puolestaan suosii fundamentalismin kasvua ja yhteisöjen välistä väkivaltaa. Fundamentalistijärjestöt tuovat oman osansa prosessiin tuhoamalla ja syrjäyttämällä maalliset instituutiot.
Lyhyellä aikavälillä fundamentalismi luo erillisiä etnisiä ja sosiaalisia yhteisöjä. Se heikentää ihmisten mahdollisuuksia järjestäytyä Amerikan imperiumia vastaan. Nämä järjestöt tai liikkeet, esimerkiksi talebanit, yleensä kiihottavat Setä Samulin vastaiseen rintamaan sellaisella tavalla, josta ei ole mitään todellista uhkaa Amerikan laveammille geopoliittisille ja taloudellisille eduille. Washington on koko ajan tukenut järjestöjen kehittymistä keinona riisua aseista ne yhteiskunnalliset liikkeet, joiden se pelkää uhkaavan Yhdysvaltojen taloudellista ja poliittista ylivaltaa.
"Teos on lähdeviitoitettua journalismia ja argumentaatioltaan painavaa. Globalisaation kritiikki ja kärjekkäätkin mielipiteet perustuvat terävään analyysiin, joka haastaa lukijan ajattelun suhteuttamaan tekstin sisällön käsitykseemme nykypäivän maailmantilasta."
- Jarkko Lauri, Oulun Ylioppilaslehti
http://www.like.fi/kirjat/sota-globalisaatio#
Sota ja globalisaatio: Syyskuun 11. päivän taustaa. Michael Chossudovsky, (War and globalisation:
The truth behind September 11, 2002.) Suomentanut Petri Stenman. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-161-3.
Terrorismi vähenee n. 90% kun maailmanpoliisi USA sulkee
700 sotilastukikohtaansa 140 eri maassa
Usa tarvitsee terrorismia oikeuttaakseen ja perustellakseen veronmaksajille mielettömän yli 700 MRD hyökkäysbudjetin. Media peloittelee koko ajan kansaa kaikin keinoin, varsinkin nyt kun 9-11 iskuista on kulunut 10 v.
USA vakuutteli 70 v ajan maailmalle, että jossain väijyy kansainvälinen salaliitto. Se oli kansainvälinen kommunistisalaliitto, joka pyrki koko planeetan hallintaan, ilman mitään yhteiskuntaa parantavia päämääriä. Maailma saatiin uskomaan, että se jotenkin tarvitsi USA:ta pelastautuakseen kommunismin pimeydeltä.
"Ostakaa vain meiltä aseita" sanoi Washington, "antakaa armeijamme ja suuryritystemme riehua maassanne, ja antakaa meidän valita johtajanne, niin me suojelemme teitä"
Mitä USA, maailman ainoa todellinen supervalta, on tehnyt ansaitakseen terroristien leppymättömän vihan?
Kirjailija William Blum dokumentoi hätkähdyttävästi USA:n ihmisoikeusrikkomuksia ja toimintaa "maailmanpoliisina" viidenkymmenen viime vuoden ajalta.
”En aio ikinä pyytää anteeksi Yhdysvaltain puolesta. Faktoilla ei ole merkitystä.”
- George Bush
"Roistovaltio"
SAMMAKKO 2006, uusittu laitos, NID., 384 s.
eiköpä sotiminen maailmalla ole kuin annettu vakio
hiljaisinta oli hetken heti WWII:n jälkeen...mutta heti kun sukupolvi vaihtui ja muisti sodan kauhuista katosi, sama meno jatkui.
Varsinaiset "rauhankyyhkyt" derkut, näkyvät olevan tänä päivänä kiivaimpia uusnatseja? Ei siis sekään enää pidä paikkaansa että lapsista tulee tasapainoisia kun niille ei anna kuin simppeleitä puuleluja
Eikö näiden samojen virheiden ja valehtelun jatkuva sarja
ala vähitellen tuntua tarkoituksenmukaiselta politiikalta?
http://english.aljazeera.net/news/middleeast/
00.48 -> Iranin Hitman on texasisilainen epäonnistunut käytettyjen autojen kauppias, joka on usein niin sekaisin, ettei löydä edes avaimiaan.
Bushin ja hänen isänsä miljoonavarallisuus on kerätty öljyllä. Siksi Yhdysvaltojen sotilastukikohtien sijaintikartta on lähes identtinen tunnettujen öljykenttien kanssa.
Yhdysvalloille öljy on niin tärkeä, että se on vuosikymmeniä pitänyt Saudi-Arabian itsevaltaista kuningassukua pystyssä. Maata, joka on käytännössä diktatuurivaltio ja josta puuttuvat kaikki vapaan Amerikan ajamat normaalit demokraattiset vapaudet.
Aina näiden Lähi-Idän operaatioiden taustalla on ollut tarkoitus turvata amerikkalaisen liike-elämän edut, ei suinkaan humaani pyrkimys oikeudenmukaisuuteen.
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/08/kenen-etuja-nato-oikein-ajaa.html
Öljy
Jos ja kun Iraniin tehdään invaasio, niin epäilen, että koko maailman talous halvaantuu lopullisesti, koska öljykuljetukset loppuvat. Meidän jokapäiväinen elämä pyörii öljyllä --> systeeminen kriisi edessä.
Kiina ja Venäjä ovat käsittääkseni Iranin puolella, joten USA:lla on kyllä kovat paikat edessä, jos sotaan lähtevät.
USA:n pitää ensin pyytää Kiinalta pikavippiä ennen kuin lähtee
uuteen sotaretkeen. Maa mellastaa lainarahalla!
Follow the money!
Miten on mahdollista, että USA kävi "kylmää sotaa" tukeakseen demokratiaa, mutta päätyi tukemaan paitsi kreikkalaisia diktaattoreita, myös kymmeniä muita tyranneja.
Olivatko ne kaikki vain vääriä päätöksiä, virheitä, kuten Guatemalassa.
Eikö virheiden jatkuva sarja ala vähitellen tuntua tarkoituksenmukaiselta politiikalta?
Ja jos USA:n intressit kylmässä sodassa menivät demokratian edelle, on pakko kysyä mitä nämä demokratiasta poikkeavat intressit ovat? Nämä "intressit" joihin amerikkalaiset valtiomiehet aina rutiininomaisesti viittaavat, mutteivät koskaan kutsu niitä nimeltä.(Vihje: Seuraa rahan liikkeitä)
Sota ja terrorismi ovat valtavaa businestä jenkeille. Jenkkien "puolustukseen" kuluu lähes USD 2 MRD joka päivä.
Aika huono sijoitus kuitenkin!
"Jenkkien "puolustukseen" kuluu lähes USD 2 MRD joka päivä."
se on tehty sosiaaliturvan kustannuksella USA:ssa.
Antaisivat nekin rahat köyhäin hoitoon, voisi viimeisellä tuomiolla esiintyä rennommin elein
Amnesty International has called on Canadian authorities to
arrest and prosecute George W Bush, saying the former US president authorised torture in the course of the United States' "war on terror".
Bush is expected to attend an economic summit in Surrey in Canada's westernmost British Columbia province on October 20.
The human rights organisation said in a statement released on Wednesday that the Canadian government has "international obligations ... given [Bush's] responsibility for crimes under international law including torture".
The London-based group also released a 27-page memorandum that it had submitted in September to Canada's attorney general laying out its legal case.
"As the US authorities have, so far, failed to bring former president Bush to justice, the international community must step in," said Susan Lee, Amnesty's Americas director, in the statement.
"A failure by Canada to take action during his visit would violate the UN Convention against Torture and demonstrate contempt for fundamental human rights."
A spokesman for the Canadian government was not immediately available for comment.
Bush cancelled a visit to Switzerland in February after facing similar public calls for his arrest.
http://english.aljazeera.net/news/americas/2011/10/20111012162428380639....
Päivän selvää
On päivän selvää, että nykyinen Iran on kuin Natsi-Saksa 30-luvulla. Iranin toimille on ehdottomasti laitettava piste ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Kotona korjattavaa
Näkeehän tuon kenen toiminnalle piste pitäisi laittaa. Jenkit kun pysyisivät omassa maassaan omien asioidensa parissa, niin maapallo olisi paljon paljon rauhallisempi asua.
Kyse ei ole jenkeistä...
vaan jonkun on pistettävä Iranin fasistihallinnolle piste. Ihan sama kuka. Jenkithän pelastivat Euroopan natseilta jo kerran. Nyt sama täytyy tehdä Iranille ennekuin homma hajoaa käsiin. Mitä aikaisemmin sen parempi. Näin se vain on.
Jenkkeihin pätee vanha viisas kiinalainen sananlasku: "ken sikojen kanssa painii, tahriintuuu itsekin". Iran on tässä se sika. Puhtain asein ei voida tuollaisia voimia vastaan kamppailla.
Voihan Brutus
Onpa sinulla kovin USA myönteinen maailmankäsitys. Eli maailmaan pitää saada monokulttuuri hinnalla millä hyvänsä. Kuka määrittelee minkälaista on oikeanlainen eläminen? Ai niin. Tottakai Länsi, USAn johdolla. Viimeisetkin pisarat öljystä pitää saada toimitettua USAn omistukseen ja poltettua taivaan tuuliin ikuisentalouskasvun kulutuskulttuurissa.
Voinpa sen vielä tähän lisätä, koska Maailma on ohittanut öljyhuipun jo 2006 vuoden tienoilla, niin paluuta kasvuun ei ole. Länsimainen elämänmuoto on alamäessä ja paluuta ei ole. Se joka muuta väittää ei tiedä mitä entropia tarkoittaa. Voimme odotettaa, että USA pistää vielä yhden mylläkän päälle, jotta se saisi vielä hieman lisää öljyä, ennen systeemin totaalia romahdusta.
Onko ihan normaalia, että USA saa ryöstellä öljyvaltioita tuosta noin vain vedoten diktatuuriin, demokratian uupumiseen tai vaikkapa tyranniaan? Vaikka oikeasti sieltä ryöstetään öljy, muu on enemmäkseen silmän lumetta.
Vanha vitsi
Tämä öljyahneuden kanssa vehtaaminen on vain tekosyy eräiden suomalaisten patologiseen USA-vihaan á la Halonen/Tuomioja. Ei kukaan täysjärkinen tuota usko.
En ole mikään jenkkifani, mutta en soisi lasteni kasvavan missään Iran-Venäjä-Kiina maailmassa, jossa erilaiset ajatollahit ja Putinit määräävät, mikä on oikein ja mikä väärin.
Pitää ottaa järki käteen ja ajatella, mikä tässä nyt oikein mättää. Onko tervettä, että jokin valtio menee toiseen valtioon tappamaan suurlähettiläitä ja viattomia kansalaisia. Ei tässä tapauksessa nyt suoranaisesti öljystä ole kysymys - paitsi vainoharhaisten mielissä. Eivät jenkit tätä kohtausta ole järjestäneet. Äly hoi!
Niinpä
"Pitää ottaa järki käteen ja ajatella, mikä tässä nyt oikein mättää. Onko tervettä, että jokin valtio menee toiseen valtioon tappamaan suurlähettiläitä ja..."
On se...
"Brittiläinen Mirror kertoo Yhdysvaltain edellisen presidentin George W. Bushin näyttäneen vihreää valoa salamurhille 12 maassa kausiensa aikana."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/George%20W%20Bush%20siunasi%20salamur...
Kuten yllä totesin
"Ken sikojen kanssa painii, tahriintuu itsekin."
Tosi on
"Sioilla ei ole toimivia hikirauhasia ihossaan, minkä vuoksi niiden kyky johtaa vettä ja tätä kautta lämpöä iholtaan on heikentynyt. --- Vapaana ollessaan sika hakeutuukin kuumalla säällä rypemään savi- tai mutakuoppaan." (Wikipedia)
Sian kanssa lämpimissä maissa ja Suomessakin kesäkuumalla painiva tahriintuu siis saveen tai mutaan.
Kyllä
Siat ovat likaisia mutta älykkäitä eläimiä. Ehkä on sikoja loukkaavaa verrata niitä Iranin ajatollaheihin.
Sisäsiistejä
Ovat kuulemma siistejä muuten, mutta tosiaan tarvitsevat mutakylpyjä tai muuta vilvoitusta, jos joutuvat olemaan kuumassa.
Eivätkä ole uskonkiihkoisia.
Onko?
Katseleppa hieman faktoja Iranin sotilasmahdista ja vertaile niitä Iraelin ja Saudi Arabian armeijoihin. Iranin armeija pystyy korkeintaan puolustamaan omaa aluettaan ja heikosti sitäkin modernia suurvaltaa vastaan. Iranin ilmavoimat on "vitsi 70-luvulta" ja laivastolla ei ole mitään merkittävää maihinnousukykyä. Siten se ei ole sotilaallinen uhka kenellekään. Israelilla on satoja ydinpommeja, moderneja sukellusveneitä ja muita ohjuksia niiden pommien "jakeluun" sekä todettu halu käyttää sumeilematta sotilaallista mahtia. Israel on teokratia siinä kuin Irankin, jos maan uskonnollinen järjestelmä on joku mittari.
Verrata Irania Natsi-Saksaan 30-luvulla on typerää. Iran on kuin 30-luvun Tšekkoslovakia. Maa, jota todelliset nykyajan natsit hamuavat.
Joo...
Eipä Iranin sotilaallinen mahti kovin kummoinen ole, mutta ydinpommi ajatollahien hallussa olisi katastrofi. Tällä Natsi-Saksan vertailulla tarkoitin lähinnä ideologisia pyrkimyksiä enkä sotilaallista mahtia. Iranin johdon moraalinen taso on sama luokkaa kuin kansallissosialisteilla. Paljon pahaa he pystyvät saamaan jo ennestäänkin räjähdysalttiissa Lähi-Idässä.
On totaalisen typeraa väittää, että kaiken taustalla on vain USA:n himo öljyyn.
Mitä tulee Israelin ydinaseisiin, niin henkilökohtaisesti uskoisin nämä mielummin heidän kuin Iranin haltuun. Tuntuu paljon turvallisemmalta. Mutta tietenkin tämä on henkilökohtainen kysymys.
niinkö?
Tottakai USA on Lähi-Idässä öljyn (= raha + valta) vuoksi. Ei ne pidä lentotukialuksiaan ja sotilaitaan siellä opettaakseen naisia lukemaan ja nostaakseen maat demokratiaan. 200 vuotta läheistä ”yhteistyötä” USAn kanssa ei tehnyt Latinalaisen Amerikan kansalaisista rikkaita, tasa-arvoisia ja koulutettuja. Ne jotka rikastuivat olivat USAssa, latinot saivat tehdä työt ja pitää roskat.
Kun luen uutisia varsin monista lähteistä, niin harvoin törmään uutisiin missä iranilaiset uhkailevat muita tai esittävät uskonnollisia näkemyksiä, jotka olisivat "pahempia" kuin mitä israelilaiset, afgaanit tai saudit esittävät. Jatkuvasti on uutisia missä erilaiset israelilaiset (ja heitä tukevat USAlaiset) politiikot, sotilaat ja rabbit uhkailevat Iranin ohella kaikkia muita.
Israelilaiset rabbit (rabbi Yitzhak Shapiro) kirjoittelevat nykyaikana kirjoja toisuskoisten (mukaanlukien lapset) tappamisen oikeutuksesta ja kirja nousee maassa bestsellerlistalle. Israel on aloittanut toistuvasti sotia ja hyökännyt kaikkia naapureitaan vastaan. Vuonna 1956, 1967, 1982, 2006 jne. Ainoastaan vuonna 1973 arabit olivat hyökkääjiä. Eivät arabit vastusta Israelia siksi, että arabit ovat pääosin muslimeja. He puolustavat maitaan ja omiaan, niin kuin kaikki kansat tekevät. Israel on ekspansiivinen uskonnollinen alueellinen suurvalta ja ilmeisen valmis mihin tahansa pitääkseen asemansa.
Jos halutaan ydinaseetonta Lähi-itää, niin se tarkoittaa, että alueella ei ole ydinaseita kenelläkään.
Pari kommenttia
Brutus vaikuttaa yhdysvaltain suurlähetystön työntekijältä tai henkilöltä joka on muuten sidoksissa maan poliittiseen hegemoniaan. Muuten noin päättömät kommentit eivät ole perusteltavissa.
Mutta Iranin sotilaallisen kyvyn osalta uskaltaisin olla vähän toista mieltä. Maassa on melkein 80 miljoona asukasta ja niistä vajaat 40 miljoonaa palveluskelpoista miestä.
Puolustajalle maihinnousukyvyn tai mittavan laivaston tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä mutta ymmärrykseni mukaan maa ei ole näidenkään osalta täysin altavastaaja. Tämän lisäksi Iran on varustautunut jo pitkään puolustuksellisilla aseilla.
Jos tilanne ei sotilaallisesti olisi yhdysvaltain ja israelin verihurtille niin epäedullinen kuin on, olisi invaasio alkanut jo ajat sitten.
http://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.asp?coun...
Puppua
Minkähän aatesuunnan ihmisiä itse mahdat olla. Väitteesi: "Tämän lisäksi Iran on varustautunut jo pitkään puolustuksellisilla aseilla." on absurdi.
Iran nimenomaan rakentelee hyökkäyksellisiä aseita (pitkän matkan hyökkäysohjuksia, ydinkärkiä jne...). Se on julistanut että Israel tulee hävittää maailman kartalta ym. Maa on lisäksi hourupäisten ja omaa kansaansa orjuuttavien ajatollahien hallinnassa.
Tavanomaisin asein Iran jäisi alakynteen mm. Israelia vastaan. Määrästä huolimmatta sen aseteknologia on ainakin 20-30 vuotta ajasta jäljessä. Tämä on päivänselvää. Itse saat olla aivan vapaasi Iranin sotilaallisista kyvyistä ihan mitä mieltä tahansa.
Puppua? - Tuskin
En todellakaan ole syvästi perillä Iranin todellisesta sotilaallisesta kyvystä. Tärkein indikaattori puolustuskyvylle lienee se, että Iran on saanut olla rauhassa länsimaiden sotilaalliselta voimalta.
Yhdysvallat ei ole - toistaiseksi - hyökännyt yhtään maata vastaan jolla on toimiva ja tehokas ilmapuolustus tai edes jossain määrin toimiva sotilaallinen pelote.
Ohjus on tärkeä nykyaikainen puolustusase kantomatkasta riippumatta. Ohjuksiin tukeutuu pitkälle myös Suomen meri- ja ilmapuolustus. Tekeekö tämä sitten Suomesta hyökkäyksellisen maan jää omaan harkintaasi.
Valmistaako Iran ydinkärkiä on sekin asia josta ei ole täyttä varmuutta. Toisaalta voi perustellusti kysyä miksi ydinaseiden yksinoikeus olisi ainoastaan Iranin vastustajilla. En todellakaan toivo että Iranilla olisi ydinkärkiä mutta Israelin yksinoikeus ydinpelotteeseen tuntuu erikoiselta. Varsinkin kun Iranin mahdollinen hyökkäys Israeliin olisi puhdas itsemurha.
On todennäköistä että tavanomaisin asein Iran jää alakynteen mutta voisi olettaa että maan ja armeijan koko tarjoaa myös USA:lle jonkinlaisen vastuksen.
Vanha tahallinen virhe
"Se on julistanut että Israel tulee hävittää maailman kartalta"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahmud_Ahmadined%C5%BEad
Ahmadinežad sanoi..."Jerusalemia miehittävä hallinto on pyyhittävä historian sivuilta", joka länsimaissa käännettiin säännönmukaisesti "Israel pitäisi pyyhkiä maailmankartalta".
Susi lampaiden vaatteissa
tämä Nobel-Obama. Mikään ei muutu sisällä, vaikka pinta vaihtaa väriä.
Weapon of Mass Destruction
Samaa soopaa tämäkin tapaus. Saapahan sillä kuitenkin 'oikeutuksen' aloittaa Iranin öljyn kaappaaminen. Tulevaisuuden valtias on se jolla on maapallon energiavarat hallussaan. USA ei jätä sitä mahdollisuutta toisille. Ei niin kauan kuin Kiina herää ja aloittaa vastatoimet. Silloin on jo todennäköisesti myöhäistä.
Kun syyllinen on tiedossa, niin kyllä se rikoskin löytyy.
Pätee näköjään kaikkiin suurvaltoihin.
Tässähän on kyse sotilaalis-korporatiivisen maailmanherruuden luomisen jatkamisesta ja loppuun saattamisesta pienen eliitin eduksi. Ei mistään muusta. Iran ei paljoa hyötyisi muutamasta salamurhasta. Paitsi jos sen hallinto pelkääkin omaa kansaansa ja haluaa ajaa kohti kriisiä salaisessa yhteistyössä USA:n hallinnon kanssa.
Sotilaallis-korporatiivinen hallinto tarvitsee pelkoja ja uhkia. Viha ei koskaan häviä vihalla ja väkivallalla, vaan synnyttää sitä lisää. Sitä on testattu jo monessa paikassa mm. Lähi-Idässä ja hyvin on toiminut. Toivoa on kuitenkin etenkin nuorten keskuudessa sielläkin. Näistä ei vain vielä uutisoida mediassa.
"Love of Power is destructive, Power of Love is creative."
Myös Wall Street -liike on hyvä osoitus, että ihmisille alkaa riittää.
Toistaiseksi vielä isot uutistoimistot määräävät, mitä uutisia ja uutiskuvia me saamme mediasta luettavaksi ja ajateltavaksi.
Sotilaallisten keinojen lisäksi eliitti käyttää velkaannuttamista itsenäisten valtioiden talouden kontrolloimiseen. Tässä paikalliset poliittiset sisarpuolueet ovat hyvänä apuna, valmiina ottamaan lainaa, muuttamaan lainsäädäntöä kansainvälisiä korporaatioita suosivaksi, lisäämään kansalaisten valvontaa, vähentämään vapauksia sekä myymään teknologiamme ja omaisuutemma saadakseen kustannettua itselleen joksikin aikaa virat ja hyvät oltavat. Pelko se ajaa heitäkin. Pelko ettei heistä huolehdita ja ettei heille riitä. Luvataan huolehtia heistäkin - kohtuudella. Maailma ei muodostu sattumalta, vaan se muodostuu sellaiseksi kuin haluamme (tai pelkäämme).
gautama, kuinka me saisimme näiden viestiemme sisällön
taottua ihmisten takaraivoihin? Kovin harva valtamediaan uskova ihminen ymmärtää näin suurta kokonaisuutta.
"Chomsky esittää hyvin selkeitä analyysejä siitä, miltä osin asiat ovat huonosti maailmassa." -Ulkoministeri Erkki Tuomioja
MIT:n kielitieteen professori Noam Chomsky on Yhdysvaltojen johtava poliittinen toisinajattelija. Tämä arkisto on omistettu hänen poliittisen tuotantonsa esittelemiselle suomen kielellä; runsaasti englanninkielisiä Chomskyn tekstejä löytyy osoitteesta http://www.zmag.org/chomsky.
Juhani Yli-Vakkuri
Chomskysta
-Kuka on Noam Chomsky?
-Olli Tammilehdon esipuhe kirjaan Uusi sotilaallinen humanismi
Chomskyn artikkeleita
Zapatistojen kansannousu (helmikuu 1994)
WTO levittää "amerikkalaisia arvoja" (helmikuu 1997)
Kieltämisen oireyhtymä (Naton arvoista, kesäkuu 1999)
Itä-Timorin veriteot (lokakuu 1999)
Uuden vuosituhannen valikoivat visiot -- osa 1 (tammikuu 2000)
Uuden vuosituhannen valikoivat visiot -- osa 2 (tammikuu 2000)
Länneltä "vihreä valo" sotarikoksille (lisää Itä-Timorista, huhtikuu 2000)
Jälkisanat Naton sodasta Jugoslaviaa vastaan (huhtikuu 2000)
Kolumbia -- osa 1 (toukokuu 2000)
Kolumbia -- osa 2
"Rauhanprosessin" lupaus (Camp Davidista, syyskuu 2000)
Kaksi kokousta (YK:n ja G-77:n huippukokoukset, syyskuu 2000)
Palestiinalaisten uusi kansannousu (Lokakuu 2000)
Huomautuksia Yhdysvaltain presidentinvaalista (Tammikuu 2001)
Hyökkäys Yhdysvaltoihin (Syyskuu 2001)
Chomskyn kirjoja
-Uusi sotilaallinen humanismi Kosovon opetukset (2000)
Koko ajan yhä suurempi osa ihmisistä herää
Maailman muuttuminen on sikäli vain ajan kysymys, mutta on luonnollista että sen haluaisi muuttuvan vieläkin nopeammin.
Kun jokainen aloittaa itsestä ja lähipiiristään, niin kohta se on tehty.
Kielenkorjailua
US kirjoittaa: "Obaman mukaan Yhdysvalloilla on todisteita salajuonisyytöstensä vahvistamiseksi." Minä kirjoittaisin: "Obaman mukaan Yhdysvallat pystyy todistamaan syytöksensä" tai "Yhdysvalloilla on Obaman mukaan todisteita syytöstensä tueksi."
Miksi suomensuomalaiset venyttävät sanoja? "Salajuonisyytös" on aivan tarpeeton möhkäle. Sen voi ihan hyvin soukentaa "syytökseksi" ko. yhteydessä.
Jenkit sotahulluja
Kaikkihan ton tietää että noi väitteet ovat valheita ja USA haluaa sotaa ja varastaa Iranin öljyn.
Päivän paras
Tällaisen löysin.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/jos-he-halusivat-007n-he-kylla-saivat...
Sopii kuvaan.
Ei pidä nuolla diktaattorien saappaita!
Älkää huoliko, ei USA ikipäivänä hyökkää Iraniin. Iran ei ole mikään romahtanut valto kuten Afganistan ja se on valtavasti suurempi ja yhtenäisempi kokonaisuus kuin Irak. Se on kerta kaikkiaan liian iso pala USA:lle. Lisäksi Iran saisi konfliktitilanteessa tuekseen Kiinan ja Venäjän. Ei toki siksi, että Kiina tai Venäjä haluaisivat tukea Irania sinänsä; ne vain haluavat turvata diktatuurien elintilan maailmassa, sillä ovat itsekin diktatuureja.
Eri asia on sitten, tuleeko tästä Iranin fasistivallan vallassa pysymisestä olla mitenkään tyytyväinen. Fasistien, kuten talebanin tai Iranin mullahien, vastustaminen on jalo teko, jopa silloin, kun sen takana ovat taloudelliset motiivit.
Alkaa mennä vähän överiksi tämä länsimaiden parjaamisen sivutuotteena tullut diktatuurien ylistäminen. Kiinaa, Venäjää, Irania ja Gaddafia ylistetään kuin mitäkin sankareita - vain siksi, että ne sattuvat olemaan kaiken demonisuuden ytimeksi nimetyn USA:n vastapooleja. Kehotan jokaista tutustumaan pintaa syvemmälle elämään esimerkiksi Iranissa, Kiinassa ja Venäjällä, ja vertaamaan sitä sitten avoimin silmin länsimaiden oloihin.
Tämä asia tulee kyllä valkenemaan jokaiselle kaikessa karmeudessaan siinä vaiheessa, jos ja kun Kiina saavuttaa maailmanherruuden. Kyllä silloin tulee suurvalta-Amerikkaa ikävä. Afrikassa tämä jo nähdään: kiinalainen kolonialisti on läntistä pahempi.
Kaikista vioistaan ja ongelmistaan huolimatta länsimainen kulttuuri on voittaja, sillä se on avoin, uudistumiskykyinen ja kykenee itsekritiikkiin. Siitä osoituksena on tämä näilläkin palstoilla käytävä keskustelu paremmasta maailmasta. Lännessä se on syntynyt ja lännessä sitä käydään. Lännessä voidaan protestoida ilman pelkoa hengen menetyksestä. Venäjällä, Kiinassa ja Iranissa protestit tukahdutetaan väkivalloin. Siksi niiden maiden muutokset ovat aina olleet väkivaltaisia ja brutaalea ja johtaneet tavallisen kansan kärsimyksiin.
Teemme karhunpalveluksen koko maailmalle, jos rupeamme nuolemaan idän diktaattorien saappaita vain sen vuoksi että lännen valtakeskuksissa on mätää.
Kiitos Brutukselle hyvistä kommenteista ylempänä.
Jokin tolkku hoi!
Ei voi kuin ihmetellä sitä, miten typerältä nämä fasismia ja totalitarismia puolustavat mielipiteet kuulostavat. Kiinassa asuvat tuntemani kiinalaiset ovat minulle suoraan, mutta kuiskaten sanoneet, että eivät missään tapauksessa ikinä uskaltaisi käydä tätä keskustelua, mitä tällä palstalla käydään. Voisi helposti kuvitella, että Iranissa se olisi vielä vähemmän terveellistä, samoin kuin myös Pohjois-Koreassa ja varmasti myös Venäjällä. Näille tietyille nimimerkeille on varmaan hienoa esittää "tietävänsä" mitkä meidän länsivaltojen motivaatiot ovat. Heille on varmaan vielä hienompaa kuvitella kuuluvansa johonkin toiseen, "fiksumpaan" ryhmään ja osoittaa tukeaan suoraan ja epäsuorasti näille fasisteille ja diktaattoreille. Se on mukavaa ja turvallista täältä länsimaisesta sananvapaudesta sanoa. Siitä tulee ikävä kyllä mieleen lähinnä kanalan äänimaailma.
Mitä tulee maailman sotilasmahtiin: Kiina, vaikka se kasvaakin kovaa vauhtia, on silti edelleen jopa Venäjää jäljessä, mikä tarkoittaa lähinnä kehitysmaa-asemaa suurvaltakategoriassa. Oletteko muuten tosissanne uskoessanne, että Kiina ja Venäjä liittoutuisivat Yhdysvaltoja vastaan jonkin Iranin takia? Oletteko yhtään miettineet tätä asetelmaa, vai onko se vaan "tunne"?
Tolkku vastaa
Yhdysvalloissa tällaisesta keskustelusta joutuu terroristilistalle ja lentokieltoon.
Mutta mahdollisen sodan tullen Iran on täysin yksin. Apuun ei tule Kiina, Venäjä, EU tai kukaan muukaan. Luokan isoin kaveri saa vetää pienempää köniin aivan rauhassa.
"Yhdysvalloissa tällaisesta
"Yhdysvalloissa tällaisesta keskustelusta joutuu terroristilistalle ja lentokieltoon."
Hölynpölyä. USA:ssa heitellään kaikenlaisia väitteitä täysin vapaasti. Jotkut vain pönkittävät omaa egoaan esiintymällä marttyyreina.
"Mutta mahdollisen sodan tullen Iran on täysin yksin. Apuun ei tule Kiina, Venäjä, EU tai kukaan muukaan."
Ei toki varsinaisina sotatoimina. Mutta kostotoimia USA:ta vastaan tulisi talouden ja politiikan alalla.
Kuka puolustaa fasismia?
Jos kyseenalaistaa Yhdysvaltojen motiivit ja metodit, ei se tarkoita, että puolustaa fasismia, totalitarismia ja hirmuhallitsijoita. Tuo on sitä Bushin, "olet joko meidän liittolainen, tai vihollinen"- retoriikkaa. Eivät asiat ole noin yksinkertaisia.
Varmasti kukaan ei surrut Saddam Husseinin kohtaloa, mutta se, että Yhdysvallat julistautui suureksi Irakin kansan vapauttajaksi, saa voimaan pahoin. Onko Irakilaisten maksama hinta missään suhteessa siihen, mitä on saavutettu. Ehkä Lähi-Idän kehittynein ja länsimaisin valtio on pommitettu kivikaudelle. Irakilla oli Lähi-Idän maista vähiten tekemistä islamisti-fundamentalistien kanssa, mutta mikä onkaan tilanne nyt?
Yhdysvaltojen toiminnalla Lähi-Idässä ei ole mitään tekemistä länsimaisen sivistyksen ja moraalin kanssa.Kaksinaamaisuudessan se hakee vertaistaan. Sen toiminta Irakissa on tästä ehkä raadollisin esimerkki.
Infowars: Iranin sota alkaa kahden viikon sisällä
Suosittu amerikkalainen kansalaismedian edelläkävijä Alex Jones kertoi 13.10. ohjelmassaan, että Israel tulee hyökkäämään Iraniin kahden viikon sisällä. Tietonsa Jones oli saanut Pentagonin sisäpiiristä. Yhdysvaltojen kiihdyttäessä Iranin vastaisia toimia perusteena väitetty Washingtonin Israelin ja Saudi-Arabian lähetystöä vastaan suunniteltu terrori-isku, YK:n atomijärjestö IAEA valmistautuu esittelemään todisteita Iranin ydinaseohjelmasta.
Kongressiedustaja Peter King vaati puolestaan CNBC:n haastattelussa Obamaa antamaan maan armeijalle valmistautumiskäskyn Iranin vastaista sotaa varten.
Toimittajat: Janus Putkonen, Hansi Harjunharja
14.10. 2011, Verkkomedia.org
Infowars: Iranin sota alkaa kahden viikon sisällä
Jonesin oma sukulainen oli lähetetty juuri Kuwaitiin USA:n armeijan sotilaana. Muutaman puhelun jälkeen Jones oli vakuuttunut tiedon autenttisuudesta.
Alex Jones oli pitämässä suositusta radio-ohjelmastaan parin päivän lomaa, kun hän sai kuulla järisyttävän tiedon Israelin aikeista hyökätä Iraniin. Hän toimittikin uutisen puhelimitse kotoansa Alex Jones Channelin toimitukseen. Jones itse pitää tietoa 100% varmana. Tuekseen hän mainitsee ohjelmassaan muun muassa varoittaneen Libyan valtaamisesta kaksi kuukautta ennen sen tapahtumista ja terrori-iskusta muutama viikko ennen 911-tapahtumia.
Myös Verkkomedia on uutisoinut koko kuluneen kesän ajan kasvaneesta ja vääjäämättömältä näyttäneestä Iranin vastaisesta sotahankkeesta.
Jones kertoo, että Iranin ympärille on jokaiselle mahdolliselle taholle toimitettu aseita, joilla Irania tullaan pommittamaan. Aikarajan umpeutumisen kerrotaan johtuvan sää-strategisista syistä. Koko Persianlahden alue on varustettu tankeilla, helikoptereilla ja ohjuksilla. Israeliin tiedetään toimitetun viime aikoina rypälepommeja ja "bunker buster" - maanalaisten bunkkereiden tuhoamisohjuksia.
Jones painottaa, että USA:n armeija ei haluaisi toteuttaa tätä hyökkäystä. Jones kertoo saanensa tietää FBI-sisäpiiriläisen kautta, että jonkinlaisia lavastettuja terroritekoja on odotettavissa, jotta USA:n tukemalle interventiolle saadaan "oikeutus". Nämä terroriteot tullaan toteuttamaan Israelia, Saudi-arabiaa, USA:ta tai jopa joitain EU-maita kohtaan.
Jones väläyttää myös mahdollisuutta, että Yhdysvalloissa otetaan käyttöön sota-ajan lakeja, jotka antavat suuret valtuudet maan puolustus- ja poliisivoimille pitää mahdollinen vastarinta kotimaassa kurissa.
Jones arvioi jo kesällä, että Iraniin tullaan hyökkäämään loppuvuodesta. Myös Wikileaks on kertonut aikaisemmin tänä vuonna Israelin varustautuvan kovaa vauhtia uuteen sotaan. Kesällä lokakuun loppuun ajoitettu ennuste invaasiosta Lähi-Idässä näyttää siis tarkoittavan Iranin lisäksi mahdollisesti myös Syyriaa, joka on Iranin lähimpiä liittolaismaita ja mailla on myös strategiset turvatakuut. Näiden takeiden piiriin kuuluu myös Libanon.
Yksi tärkeä yhteinen nimittäjä Libyalla ja Iranilla on öljyn lisäksi maiden taloussektorit. Näissä maissa rahanluontioikeus on valtiolla, eli maat toteuttavat niin kutsuttua talousdemokraattista talousmallia. Tämä on ongelma yksityisille ulkomaisille pankeille ja rahoituslaitoksille. Yhdysvallat ilmoittikin torstaina että pakotteiden kohteeksi se on asettamassa maan keskuspankin.
Samoin yhtenä suurimminsta vihamielisyyden syiksi on usean asiantuntijan suulla mainittu Iranin käynnistämä öljypörssi Persianlahden saarella, josta voi hankkia raakaölyä muillakin valuutoilla kuin dollarilla. Tämä uhkaa Yhdysvaltojen petrodollari-hegemoniaa.
Hyökkäystä Iraniin on saatu odottaa jo viisi vuotta, kun vuonna 2006 Pentagonin entinen neljän tähden kenraali Wesley Clark kertoi viisivuotissuunnitelman sisältävän seitsemän lähi-idän maan johtajan syrjäyttämisen vallasta, joihin hän mainitsi myös Iranin lukeutuneen. Vuonna 2001 presidentti George Bush luetteli nimeltä "pahan akselin" johon se luetteli myös Iranin - joten onko tämän 10-vuotissuunnitelman seuraava vaihe nyt käynnistynyt?
Kansainvälinen atomijärjestö IAEA julkaisemassa todisteita Iranin ydinaseohjelmasta
Ei varmasti ole sattumaa että IAEA on ilmoittanut julkaisevansa todisteita Iranin ysinaseohjelmasta. Muutama päivä sitten Verkkomedia uutisoi laajasta korruptiosta kansainvälisen organisaation toiminnasta. Ranskalainen Le Figaro kertoo että nämä todisteet tullaan julkaisemaan ensi kuussa. Raportin sisältöä kuvaillaan sanoilla "kilpailu aikaa vastaan", jolloin Iranin kerrotaan saavan valmistettua käyttökelpoisen ydinaseen.
Tietojen julkaisun odotetaan tasoittavan tietä Israelin pommituskampanjalle Irania vastaan, johon tarkoitukseen Yhdysvallat on jo toimittanut erikoisaseistusta.
Lisää tuoreita uutisia aiheesta englanniksi eri lähteistä:
Britannia ryhtynyt toimiin Iranin valtiollisen TV-kanavan sulkemiseksi maassaan:
http://www.guardian.co.uk/media/2011...?newsfeed=true
http://www.prisonplanet.com/press-tv...with-iran.html
Yhdysvallat saartaa Irania, vaatii voimakkaampia kansainvälisiä toimia:
http://www.sfgate.com/cgi-bin/articl...ZE7C0UQVI9.DTL
Olisiko onnistunut terrorihanke käynnistänyt Iranin ja USA:n välisen sodan?
http://www.google.com/hostednews/ap/...865c366195f686
Pääasialliset lähteet:
http://www.prisonplanet.com/sources-...an-strike.html
http://www.infowars.com/king-labels-...ot-act-of-war/
http://www.infowars.com/iaea-to-rele...-nuke-program/
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1476
http://www.youtube.com/watch?v=lsFWq6L_fSk
http://www.infowars.com/us-eyes-more...-central-bank/