Faktakulma
FT Pekka Kauppala (s. 1961) on Venäjän historian ja politiikan asiantuntija ja on toiminut Kansallisarkiston jatkosodan ihmisluovutuksia koskevan hankkeen erikoistutkijana. Hän tuntee erinomaisesti myös Saksan ja Viron historiaa ja politiikkaa. Lähde: Gummerus
Venäjän historian ja politiikan asiantuntija, tutkija Pekka Kauppala katsoo, että Venäjän sotilastiedustelujärjestö GRU "on heittämässä pyyhettä kehään ja valmistautuu viralliseen tai tosiasialliseen lakkautukseensa".
Kauppala kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan, että ainoaksi ulkomaantiedustelupalveluksi jää jäljelle pian SVR, joka puolestaan toimii turvallisuuspalvelu FSB:n, eli entisen KGB:n alaisuudessa. Tällä voi olla Suomen kannalta edullisia vaikutuksia ainakin väliaikaisesti, hän arvioi.
Vaikka GRU ei siis ole vielä lopullisesti hävinnyt taisteluaan siviilitiedustelua vastaan, ovat merkit tästä jo ilmassa. Kauppalan mukaan GRU on panostanut Venäjän sisäpoliittisissa väännöissä aina häviäjään: ensin Boris Jeltsiniä vastaan ja sitten Vladimir Putinia vastaan.
Venäjän armeijareformit ovat jo heikentäneet GRU:n asemaa, mutta ensi vuoden presidentinvaalin jo nyt selväksi käynyt ratkaisu, on Kauppalan mukaan avannut tien "armoniskulle". Kauppala kertoo, että yksi selvä merkki tästä on entisen GRU-kenraalin epätyypillinen, testamentin tapainen lehtihaastattelu.
- Suomella on tässä yhteydessä syytä iloita vakoojaongelmien vähenemisestä. Sillä varmasti tulee kestämään vuosia ennen kuin SVR pystyy astumaan GRU:n sotilastiedustelusaappaisiin.
- Kuitenkin Venäjän demokratialle uutiset ovat uutta jobinpostia: sitä tukahduttava FSB:n ylivalta kasvaa entistäkin mahtavammaksi, vaihtoehdottomaksi ja kontrolloimattomaksi.
Faktakulma
FT Pekka Kauppala (s. 1961) on Venäjän historian ja politiikan asiantuntija ja on toiminut Kansallisarkiston jatkosodan ihmisluovutuksia koskevan hankkeen erikoistutkijana. Hän tuntee erinomaisesti myös Saksan ja Viron historiaa ja politiikkaa. Lähde: Gummerus

Kommentit
Kun tiedustelupalveluja arvioidaan
tiedotusvälineiden ja eläkeläisen lausuntojen kautta, niin silloin astuvat kuvaan käsitteet "harhaanjohtaminen ja harhauttaminen."
Harhaanjohtamisesta
Periaatteessa ihan oikea huomio, varsinkin koskien tiedustelijoitten ja heidän lähipiirinsä esiintymisiä ulkomailla ja ulkomaalaisille. Zavtra’ssa on kuitenkin, kyseessä koko Venäjälle leviävä lehti. Jos sillä pyrkisi hämäämään kourallista sitä lukevia ulkomaalaisia, sekoaisivat omat kotimaiset peruslukijat kokonaan. Eikä omia kannattajia yleensä kannata harhauttaa metsään vaan ohjata sinne, minne halutaankin.
Sehän aivan samantekevää
mitä kotimaassa ajatellaan ulkomaihin suunnatuista tiedustelupalveluista.
Onko venäläisten peruslukijoiden käsityksellä jotain merkitystä asiassa?
KGB/FSB/SVR
Tuo organisaatio siis vahvistuu ja tehostuu.
Se tarkoittaa kovempaa vakoilua ja yksinvaltaa ilman kontrollia.
Tähän kuvioon istuu hyvin myös ent. KGB-upseeri Putin.
Valta tulee keskittymään edelleen kun Putin astuu presidentin virkaan ja aloittaa Venäjän kehittämisen suurvallaksi Neuvostoliiton malliin. Sen hän on jo aiemmin todennut ihanteekseen. Armeijan mittava varustelu on jo vauhdissa ja kiihtyy.
Suomen puolustusvoimat taantuvat eivätkä pysty vastaamaan tähän haasteeseen. Lisäksi suomettunut asenne estää liittymisen Natoon ja turvatakuisiin. Kuvittelemme että YYA suojaa edelleen tai pystymme piiloutumaan eikä Suomea uhkaa mikään. Historiakaan ei enää toista itseään ja ollaan hiljaa. Aloitetaan taas kotiryssämeininki, otetaan kontaktit SVR:n miehiin Tehtaankadulla ja salataan kaikki niinkuin ennenkin.
mitäs turhia
mitäs turhia vakoiluorganisaatioita ylläpitämään kun suomen pääministerit menevät sinne suurlähetystöön kertomaan kaiken ihan vain koska arvostamavat venäjää enemmän kuin suomea.
t: paavo "mungo" lipponen
mikä ihmeen venäjän
mikä ihmeen venäjän demokratia? Ei sellaista asiaa ole koskaan ollutkaan hyvä toimittaja!
TERVETULOA VENÄJÄN ARMEIJA
Kun Venäjällä on nyt mahtava ja kohta vieläkin mahtavampi
armeija aseissa Suomen rajoilla, ei tietystikään sitten
enää tarvita mitään sotilastiedustelua, vaan marssikäsky.
Aika työväenliikkeen vapauttamiselle käy vähiin, kun ne
presidentinvaalitkin pakkaavat päälle. Ja nykyinen DDR-
specialisti on vallassa vain joitakin kuukausia.
Viisainta olisi lopettaa Suomen puolustusvoimat kokonaan
ja kutsua Venäjän armeija hoitamaan Suomen puolustuksen.
Todellista informaatiota
Aivan aluksi voisi kysyä, kenen nimittämä tämä historian asiantuntijan on. Ja sitten, mistä hän on saanut tälläisiä sisäpiirin tietoja. Vai olisiko se vain disinformaatiota, jota venäläiset osaavat erinomaisesti jakaa. Ja sitten, mihin tälläisella informaatiolla halutaan vaikuttaa. Tavalliseen kansaanko. Asioista hyvin perilläolevat tahot varmaankin ymmärtävät viestin oikein, mutta muut eivät.
Informaatioista
Historian asiantuntijoita ei nimitetä. Arvot ovat akateemisia ja tohtorinarvo kohdallani Länsi-Saksasta. Ei minulla ole mitään erityisiä sisäpiirin tietoja, vaan tietojeni pohjat löytyvät Venäjän, joissakin tapauksissa kansainvälisestä lehdistöstä ja internetistä. Venäjän lehdistöä olen seurannut, mutta sellaisista kohdista, joihin yleensä ei Suomessa kiinnitetä huomiota, parinkymmenen vuoden ajan. Analyyttinen pohdinta on sitten kyllä ihan omaani.
Ja minä en kyllä usko!
Että Venäjä, joka koko ajan varustaa armeijaansa ja kasvattaa sen sotilaallista voimaa, luopuisi sotilastiedustelusta???
Hah, hah ... onko yksikään maailmassa oleva armeija koskaan edes historian hämärissä luopunut tiedustelusta? Tuskin, epäilen enkä usko.
Tämä historioitsija näyttääkin vahvasti vievän Vuoden Harhaanjohtaja -palkinnon ylivoimaisilla pisteillä.
Tai ... jos historioitsija jostain syystä sattuisi olemaan sinisilmäinen ja lapsenuskoinen ... GRU on muuttamassa nimeään. GRU lakkautetaan ja X aloitetaan.
Ks. vastaukseni "Tiedustelun
Ks. vastaukseni "Tiedustelun kaksijakoisuudesta".
Suomen puolustus
on happivajeessa. Hampurilaiseväin hoidettuna juoksujalka kantaa lyhyen matkan. Kenen armeijan haluamme rajojamme puolustavan, Suomen, Venäjän vai Naton?
Halonen & consortes tarjoaa Suomea_____?
Putin ei edusta mitenkään oppositiota
Putin ei edusta mitenkään oppositiota, johon kaikki muut kuuluvat. Pitää myös muistaa, että Venäjä varastettiin ja se loppui. Duumalle ei kannata antaa mitään arvoa. Rakennamme jo tuotantolaitoksia.