Italian presidentti Giorgio Napolitano on brittilehti Telegraphin mukaan ilmoittanut, että maan pääministeri Silvio Berlusconi tulee eroamaan.
Myös BBC raportoi, että Berlusconi tulee eroamaan sitten, kun EU:lle luvatut säästötoimet on otettu käyttöön. Telegraphin mukaan äänestys säästöbudjetista järjestetään vielä marraskuun aikana.
Berlusconi tapasi presidentti Napolitanon tänään parlamentin äänestyksen jälkeen. Tapaaminen kesti noin tunnin, minkä jälkeen Berlusconi vetäytyi Rooman kotiinsa.
Berlusconi menetti tänään parlamentin enemmistön kannatuksen, vaikka viime vuoden budjettiraportti hyväksyttiinkin äänestyksessä. Vaatimukset Berlusconin erosta kävivät tämän jälkeen entistä kovemmiksi. Koko oppositio pidättäytyi äänestämästä protestina Berlusconille.

Kommentit
Mikä ilon ja onnen päivä
Vielä kun J. "vastuunkanto" käteinen tajuaisi tehdä saman ja Urpilainen palaisi opettajaksi niin valtakunnassa kaikki hyvin!
Suomi-pojilla tytöillä on
Suomi-pojilla tytöillä on vielä tekemistä, kun opettelevat toimimaan näiden huippuhuijareiden kanssa. Ranska, Italia, Kreikka ja muut välimerenmaiden poliitikot ovat kovia paloja.
Hyvinvointivaltiota rakentamassa
Vielä riittää suomen päättäjillä työtä rakentaa hyvinvointia
- niin mihin maahan?
Tässä ei auta Vastuunkanto
Tässä ei auta Vastuunkanto Käteisen ja Glamour-kissan vaihtaminen alkuunkaan. Perluskoonin eroaminen ainoastaan vauhdittaa sitä, mitä tuleman pitää: tästä se pojat lähtee, kohta mennään ja lujaa!
Italialainen lupaus
"...Berlusconi tulee eroamaan sitten, kun EU:lle luvatut säästötoimet on otettu käyttöön. ..."
Tämä alusta loppuun luettuna tarkoittaa sitä, että mitään ei tarvitse tapahtua vielä hyvään aikaan !
Burlesconin
mafiashow on jatkunut jo liian kauan, on aika hakea rehellisempi pääministeri Italialle
Kelpaisko italialaisille pohjoisen poika,
tämä perusrehellinen Timo Soini? Puhetyyli ja käsien heiluttelu on kuin Berlusconi itse esiintyisi.
Uskon tämän vasta kun näen
lurjusconi on vähän kuin katalainen & kumpp,mieluummin syö omat lapsensa kun päästää irti vallankahvasta
Enpä ihan tältä istumalta
Usko herran eroavan ihan vielä ..vetelee aika "paksuista" naruista sittenkin tuossa Mafia-valtiossa.Tosin hänhän on hyvä mainos EU:n poliittisten päättäjien tasosta...Maassa maan tavalla,mutta ikävä kyllä nuo tavat ovat syvällä EU:N ytimessä toimineiden Ihmisten tavoissa.Siitä entinen Saksan Liittokansleri Schöder ja Suomen entinen Pääministeri Lipponen ovat toimillaan näyttäneet todelliset karvansa Nord Streamin "palveluksessa"...Tosin kuulemma Mooses Lipponen jää "tauolle" konsultin toimessaan Pressanvaalien ajaksi.Kumpahan olisi päätoimi jos hänet jostain käsittämättömästä syystä valittaisiin Suomen Presidentiksi!?
Tervemenoa
Taisi olla hyvin kallis mies Italialle. Ihan niinkuin nenä Pekka Tiilikaiselle.
Herralla on kuitenkin
aika mahtava henkilökohtainen omaisuus,ei mikään tyhmä ihminen ole,mutta aikansa kutakin.Kyllä Suomenkin poliitisesta historiasta löytyy "kalliita" miehiä.Ja uusia tulossa Ahon,Viinikaisen,Liikasen,Lipposen ym.myötä.Tiilikainen oli oma persoonansa omalla aikakaudellaan ja oli vielä halpa mies ja antoi rahalle vastinetta kansalle.En nyt oikein "sisäistänyt" kommenttiasi,koska mielestäni hänen tai vielä komeamman nenän omaavalla Lavin Vepa vainajalla ei ole politiikan kanssa mitään tekemistä.Bisnesmies kun pääsee politiikan paalupaikalle niinkuin Berlusconi,niin kai jokainen ymmärtävä ihminen tajuaa että se tekee sitä osaamaansa joka tilannteessa..Sinällään hatunnoston arvoinen suoritus.Suomessa on toisin,persaukiset poliitikot pyrkii heti paikkaamaan lompakkoaan veronmaksajien rahoilla ym.ostetuilla päätöksillään. Tämä herra käytti "systeemiä" omien bisneksiensä monopolistamiseen,oli rahaa tullessaan valtaan omasta takaa.HÄN osti,eikä ollut ostettavana.Riittävä omarahoitus takaa yleensä terveen hallinnoinin kaikin tavoin.On näyttänyt omalla urallaan kuin valtava arvo on Medialla varsinkin kun hallitset sitä.
Pekka Tiilikainen
ei tullut suinkaan kalliiksi kansalle, päinvastoin, mutta hänen nenänsä tuli hänelle. (Täytyy vain itse osata arvata, miten.) Sisältö luki sanojen taivutusmuodoissa selvästi.
Eduskunnan täysistunnon antia, josta usari ei näemmä kirjoita..
Kimmo Sasi (kok) sanoi eduskunnan täysistunnossa tiistaina 8.11. 2011. Kyse oli Kataisen matkasta huippukokoukseen, joka oli Sasista hyvä ja hieno juttu: "...voi sanoa, että oli tehty hyviä ratkaisuja, jotka olivat uskottavia. Kaikki olivat sitä mieltä, kunnes Kreikka sotki jälleen kerran tilanteen kansanäänestyksellä..."
http://hildakoo.blogspot.com/2011/11/onko-suomen-poliittinen-jarjestelma...
Hildakoo
Näillä mennään,kunnes "katajainen" kansa oravanpyörässä juoksultaan tajuaa vihdoin miten veronmaksajia kusetetaan markkinavoimien ehdoilla toimivien pyrkyreiden avulla.Sasi voisi lähteä todella pitkälle "risteilylle"ja ottaa hanskat mukaan ja duuniin..Nämä pellet on pyörineet tuolla "vallan" keskiössä todella niin kauan että ovat kadottaneet realiteetit täysin."Uusjako" tulee väistämättömasti eteen ellei tilanne muutu Euroopassakin tälle kähminnälle.Hyvä ja realistinen kirjoitus linkissäsi,kiitos.
Vaalijärjestelmässäkin eroa
Näin siinä käy kun äänestetään puoluetta ja puoluejohto valitsee "kansanedustajat". Selvää on miten mädänneeseen järjestelmään se johtaa. Tähänhän se SPD:kin pyrkii ajaessaan listavaaleja. Tässä voi antaa mielikuvituksen lentää, kun kuvittelee minkälainen eduskunta/hallitus meillä olisi tällä systeemillä.
hei punavihreät, muistakaa tämä :-)
Italian talous tahi paska-Euroalueen talous ei parane Berlsuconin erosta mitenkään.
"Pörssit nousevat" päivän, pari. Sitten homma jatkuu.
Harmi vain, että pieni osa suomalaisistakin meni varmaan retkuun ja uskoi tätä Berlsuconi-noitavainosönkötystä.
Muistelkaa asiaa vaikkapa viikon kuluttua :-)
On jo aikakin, mutta Syytesuojaa odotellaan
Tosin B lähtee vasta kun on kun järjestänyt seuraajansa tai presidentin avulla syytesuojan. Muu on vain paikallista näytelmää.
Katainen voi alkaa jo miettimään kuinka Espanjaa rahoitetaan. Pankkien taseissa ovat myymättömät ylihintaiset loma-asunnot. Arvoltaan ovat kai Suomen budjetin tasolla.