Professorina Karlsruhessa Saksassa työskentelevä Antti Vihinen kertoo blogissaan tyrmistyneensä tuoreen historiankirjoituksen virheistä.
Vihinen kertoo lukeneensa ranskalaislehti Le Monde Diplomatiquen erikoisnumeroa nimeltään ”20. vuosisadan historiakartasto”.
- Ei ole ensimmäinen kerta kun joudun toteamaan, että tietämyksen määrä Suomen asioista on tyrmistyttävän vaatimatonta, Vihinen päivittelee julkaisun Suomea koskevia tietoja.
Vihisen mukaan Suomen verinen vuoden 1918 sota unohdetaan kartastossa kokonaan.
- Talvisota osataan mainita, mutta karttatietojen mukaan Suomen armeija olisi sen aikana hyökännyt muun muassa Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Samaan aikaan venäläisten joukkojen liikkeet Itä-Suomessa on kyllä onnistuttu kuvaamaan suurin piirtein totuudenmukaisesti, mutta senkin käsityksen saa, että maaliskuuhun 1940 mennessä Puna-armeija olisi valloittanut koko Suomen, Vihinen kirjoittaa.
Vihinen kertoo kuitenkin tottuneensa Keski-Euroopassa asuessaan siihen, että tiedot Suomesta ovat hatarat.
- Nyt kuitenkin hämmästyttää se, että tämä on aivan viime aikoina, vuonna 2010 tehtyä historiankirjoitusta. Voisi sitä sentään kuvitella, että Le Monden tasoinen julkaisu viitsisi nähdä edes sen verran vaivaa, että tarkistaisi historiatietonsa vaikkapa vain internetistä. Mutta ei, Vihinen ihmettelee.

Kommentit
Teos voi nousta
Keräilijöiden suosikiksi. :)
Todella
Hienoa historian tuntemista osoittaa kyseinen lehti, itsekkin muistelen että Ranska hyökkäsi albaniaan 20vuotta sitten :)
ET call home...
Eikös tämä Le Monde Diplomatique eli Diplo kavereiden kesken, olekin Suomen kärkisivistyneistön eli siis Erkki Tuomiojan mukaan ainoa lukemisen arvoinen lehti? Jossain muistelen näin ET:n todenneen...
Le Monde lienee yhdistellyt
Le Monde lienee yhdistellyt vuosien 1918 ja 1940 tapahtumia sekalaiseksi keitokseksi.
Keitto on sekalainen
Vuonna 1918 Helsinkiin hyökkäsi Saksan armeija, tosin Mannerheimin kutsusta. Saksalaiset myös pysyivät Helsingissä pitkään, mistä Mannerheim ei sitten enää ollutkaan yhtä tyytyväinen.
Vastoin Mannerheimin tahtoa
kutsuja oli senaatin puheenjohtaja Svinhufvud.
Mannerheim oli kuitenkin aina sielultaan venäläinen upseeri
joka halveksi (?)saksalaisia!
Zournalistit uudelleenkoulutukseen
Kyllä Suomessakin, kun katselee tv uutisia tai lukee valtakunnan ykkös(paperi)lehtiä, niin ei voi muuta kuin todeta, että hosumalla tulee vain "sutta ja sekundaa".
Muutama näppäilu kuukkeliin ja pieni tarkastuskierros ja taustoitus olisi muutamassa hetkessä tehty.
Mutta kun ei, sillä herkullisen otsikoinnin levittäminen on suurta yhteistä "hupaa" eikä totuus kiinnosta, sillä hetikohta on jo taas uusi "uutinen" ilmoilla.
Omakohtainen esimerkkitapaus huhtikuulta 2011:
Kuuntelin aamulla radiosta Jussi Niinistön haastattelua, jossa hän kertoi että "PerusSuomalaiset ovat valmiita jopa puolustusmäärärahojen maltilliseen korotukseen".
( http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/04/perussuomalaiset_voisi_... ).
Haastattelun lopuksi naistoimittaja inttämällä intti Niiniston haluttomuudesta piittaamatta, että "mistä sinä leikkaisit, jos olisi aivan pakko kuitenkin jostakin leikata ?" , johon vastaus: "- Perussuomalaiset eivät ole lakkauttamassa yhtään varuskuntaa Suomesta, mutta JOS YKSI varuskunta PITÄÄ LAKKAUTTAA, olkoon se sitten Dragsvik. Sille ei ole sotilaspoliittisia eikä myöskään aluepoliittisia perusteita, on vain kielipoliittiset perusteet."
Pari tuntia myöhemmin YLE:n uutiset julkaisi radiossa ja tv ssä "PerSujen hyökkäyksen Dragsvikia vastaan" ja verkkolehdet uutisoivat YLE:n tulkinnan 100% varmasti itse haastattelua kuuntelematta. (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111449-persun-inttivaite-hiljensi-kenraa... )
Tosin Uuden Suomen jutun kuvatekstistä voi lukea sanat "JOS PITÄISI", mutta mistä siihen ilmestyi "ehdottomasti"?
Sekä alkuperäisen johdattelevan ("jos olisi pakko")haastattelun, että siitä seuranneet ("hyökkäys") uutiset kerrannaisineen kuulleena ja nähneenä voin kokemuksesta sanoa, että Suomalainen "tiedon"välitys on enemmän populistinen propagandakoneisto, kuin journalismia.
Talous"asiantuntijoille"kin voisi aina laittaa sen puoluetunnuksen (kok, dem, kesk, rkp, jne) suosiolla siihen nimen perään, että näkee kenen "tuutti siinä törisee".
Ruotsin koulukirjat!
Ruotsin UUDET oppikirjat antavat suomalaisista järjestään huonon kuvan.
Niissä kerrotaan valheeellisesti, että suomalaiset ovat kouluttamattomia ja taipuvaisia huumeidenkäyttöön!
Kun eräs suomalainen PN-edustja kyseli asiaa Ruotsin opetusministeriön kansliapäälliköltä, vastaus kuului, että "on aivan meidän oma asiamme, mitä koulukirjoissamme lukee".
Eli kokonainen sukupolvi manipuloidaan tietoisesti ajattelemaan kielteisesti suomalaisista! Suomen ulkoministeriö tai suurlähetystö ei ole reagoinut koko asiaan.
Tällaista tämä pohjoismaisuus on suomalaisesta näkökulmasta...
No nyt minä ymmärrän miksi Stubb siellä tulistui ja sanoin v-n
niin kuin se kuuluu sanoa suomeksi, v:llä eikä millään ähvällä!
Se on kuulkaas sillä viisii, että Vorssankaan murteessa ei ole kuin yksi sana jossa esiintyy ähvä, ja se on teefati.
eikä esiinny
tuollainen sana kun ei esiinny Vorssan murteessa lainkaan. Se sana missä on ähvä, on pesu'fati. Kannattaa ääntää nuo kaksi sanaa hyvin huolellisesti: kun ääntää hitaasti "tee", niin suu on leveänä ja kun jatkaa vati-sanalla, niin ihan luontevasti tulee v- kirjain. Mutta kun ääntääpi hitaasti "pesu", niin suu menee suppuun tavalla, josta vee lähtee herkästi äffänä.
Vyötiäinen,
voisitko mainita jonkun oppikirjan nimen niin lupaan ottaa yhteyttä kotikuntani kouluhallintoon! Käsitykseni mukaan ruotalaisilla varsin positiivinen kuva meihin verrattuna 60-luvun "Slussenin sisseihin" =)
Ruotsin koulukirjat!
Ruotsin UUDET oppikirjat antavat suomalaisista järjestään huonon kuvan.
Niissä kerrotaan valheeellisesti, että suomalaiset ovat kouluttamattomia ja taipuvaisia huumeidenkäyttöön!
Kun eräs suomalainen PN-edustja kyseli asiaa Ruotsin opetusministeriön kansliapäälliköltä, vastaus kuului, että "on aivan meidän oma asiamme, mitä koulukirjoissamme lukee".
Eli kokonainen sukupolvi manipuloidaan tietoisesti ajattelemaan kielteisesti suomalaisista! Suomen ulkoministeriö tai suurlähetystö ei ole reagoinut koko asiaan.
Tällaista tämä pohjoismaisuus on suomalaisesta näkökulmasta...
Ranskan tietoa Toisen
Maailmansodan historiasta värittää se, että venäjän kielen lähteet ovat käytössä enemmän kuin muut. "Le Monde" lehdelta, etenkin kuukausijulkaisu "Diplomaque`lta" virhe on tosin käsittämätön. Mutta lehden ammattikirjeenvaihtaja on Tukholmassa, mikä värittää sen tietoja. Aiemmin sen Helsingin kirjeenvaihtaja oli ns. avustaja, jota informoitiin väärin, systemaattisesti, jos yleinen kirjeenvaihtajien silmälläpito sen tarpeen osoitti.
Suomen kohdalla syytä on ollut omassa lähetystössäkin. Muistan miten ruotsinkielinen ja sosialistinen pressiattachea ei lähettänyt kutsukorttia ent. kolleegalle, koska hän ei ollut "sopiva," eli oli ei-sosialistinen ruotsalainen, GöteborgPostenin mies. Näiltä perusteilta, ja kun Helsingin kirjeenvaihtajia valvotaan, kuunnellaan, informoidaan väärin, lopputulos on sitten mitä tahansa mistä tahansa. Itse olin "Le Monden" Helsingin miehen mukaan Yrjönkadun uimahallissa aikansa viettävä homottelija, kun se oli Supon "interessi," ja kun Yle myös levitti tätä "sisätietoa."
Niin pitkään kun Suomen hallinto kirjoittelee omat historiansa itse, näitä virheitä voi odottaa. Muuthan ne siis tekevät, mikä on "pääasia" näissä asioissa.
Ruotsin koulukirjat?
Ruotsin UUDET oppikirjat antavat suomalaisista järjestään huonon kuvan.
Niissä kerrotaan valheeellisesti, että suomalaiset ovat kouluttamattomia ja taipuvaisia huumeidenkäyttöön!
Kun eräs suomalainen PN-edustja kyseli asiaa Ruotsin opetusministeriön kansliapäälliköltä, vastaus kuului, että "on aivan meidän oma asiamme, mitä koulukirjoissamme lukee".
Eli kokonainen sukupolvi manipuloidaan tietoisesti ajattelemaan kielteisesti suomalaisista! Suomen ulkoministeriö tai suurlähetystö ei ole reagoinut koko asiaan.
Tällaista tämä pohjoismaisuus on suomalaisesta näkökulmasta...
Stubb ulkoministeriöstä
kertoi juuri mitä mieltä hän oli pohjoismaisuudesta: v-u,mitä p-aa,EVVK. Se on kansankieltä, jota persukin ymmärtää.
Berserk,
ja kirjoituksesi vahvistaa kuvaani osasta persuja: ei eurooppalaisia sen enempää kuin skandinaavejakaan. Oma heimo Fennoskandiassa Euroopan rajoilla=)
Sanalla sanoen
suomalaisia.
Mikä ihmeen Le monden TASOINEN julkaisu?
Onko ulkomailla oikeasti yhtään tasokasta julkaisua.
Esimerkiksi sellainen julkaisu kuin Financial Times kirjoittaa jatkuvasti suomalaiset nimet väärin
Kerran aikaisemmin
Kerran aikaisemmin 90-luvulla pantiin, jos oikein muistan, Suomen historiaa käsittelevässä ranskalaisten koulukirjassa Mainilan laukaukset Suomen tekemiksi. En muista tarkkaan, mutta koulukirjan tietolähteeksi paljastui jonkun entisen N-liiton aikaisen venäläisen tutkijan vanhentunut tieto, ennenkuin Venäjä virallisesti oikaisi, mikä on oikea tieto laukauksista. Syy oli siis huolimattomassa oppikirjan tekemisessä, käytettiin ekaa helposti netissä tai vanhasta kirjasta saatua tietoa eli ei tarkistettu tietoja suoraan Suomesta. Näin voidaan tehdä, koska oppikirjaa käytettiin vain Ranskan kouluissa, jossa kukaan muukaan ei tiedä, mikä on oikea tieto, ennenkuin kirjaa lukee suomalainen.
Suomesta ja suomalaisista on liiankin helppoa levitellä väärää tietoa niissä maailmankolkissa, joissa meistä ei siihen asti ole mitään tiedetty. Pitäisikö toimittajien tehdä esim. kyselykierros amerikkalaisten keskuudessa, mitä tavalliset jenkit tietävät Suomesta, lähtien kysymyksestä, missäpäin Suomi-niminen maa sijaitsee, ja kun selviää että Venäjän kyljessä, jatkokysymys voisi olla, missä määrin olemme "itsenäisiä", meidäthän luokiteltiin vielä 90-luvullakin Venäjän alistamaksi kuten Viro, Unkari, Latvia ja Liettua olivat ja että olimme vasta toipumassa siitä kurjuudesta.
Sitten jopa Financial Timesin toimittaja oli ällikällä Oulussa, miten oli mahdollista äkillinwn IT-alan kehityksemme! Se toimittaja oli käynyt Oulun torilla ostamassa pikku pullollisen tervaa (matkamuistoksi) ja oletti, että 90-luvun alkuun asti meillä vielä oli elinkeinona tervanpoltto... Helsinki varsinkin oli takavuosina jenkkituristien mielestä ankea paikka. Juuri kuten Ultra Bra laulaa laulussaan "Helsinki" youtubessa...
Liekö nuo kaikki suomalaiset julkaisutkaan
...ovat aina täysin totuuden- ja oikeudenmukaisia. Kyllä sitä pistää harva se päivä virheitä silmään Suomenkin lehdissä, US ja HS mukaanlukien. Samaten muistan omista koulukirjoistani useampiakin mokia, joko aivan puhtaita asiavirheitä tai sitten poliittisesti värittyneitä historiantulkintoja jne. joita on jälkeenpäin oiottu (tai sitten ei). Mutta auta armias jos joku uskaltaa mennä meistä sanomaan, että Suomessa on ongelmia tai käytöksemme sotien aikaan ei ollut aivan korrektia tai Lapissa on jääkarhuja, niin johan nousee haloo.
Vanhoja koulun
Historiankirjoja katsoessa huomaa niissä asiavirheitä virheiden perään.
Jääkarhu = polar bear
Jääkarhujen on oletettu kävelevän Suomessa, koska Suomi sijaitsee pohjoisen Kanadan tasolla, vaikka ilmastoamme leudontaa Golf-virta. Suomen vesistöillä ei ole yhteyttä pohjoisen jäätyviin valtameriin, joissa jääkarhu yksistään viihtyy.
Julkaisujen asiatietojen tarkistaminen jää tekemättä, jos ei ymmärrä epäillä tai jos tekstistä vastaava taho ei koe asiaa tärkeäksi. Ammattikääntäjien ja kirjantekijöiden kuuluu epäillä, tarkistaa, tarkistuttaa. Ennen nettiaikaa kääntäjä istui arkistoissa ja selasi lähdeteoksia. Nettiaikana taas on kyseenalaistettava netistäkin löytyvä tieto. Netin käytön opetus kouluissa onneksi kasvattaa nuoria aivan uudella tavalla kriittiseksi lukijaksi.
Huh, vai hyökkäsi Suomen armeija omiin kaupunkeihinsa? Sekoitettu sodat yhdeksi sopaksi. Koulussa saadaan perustiedot, mutta jos koulukirjojen taso on tämä, ollaan sitten eskimoita, mongoleja ja neukkuja yhtäaikaa, jos saadaan pitää omat ennakkoluulomme muista maista.
Sekopäinen Gallian kukko
Ei ihmekään, että omahyväisten ranskalaisten historian tietoisuus on sitä mitä on. Muutaman kerran Ranska on Saksaa uhittelemalla saanut tältä turpiinsa, ettei ole ihme, jos sekavuutta ilmenee järjenjuoksussa historianteosten kirjoittajia myöten. Melkoisella varmuudella sama sekavuustila vaikuttaa myös maan hallinnossa, joten kohta voi odottaa, että sekin maa tarvitseen apupaketteja tervejärkisemmiltä EU-mailta.
Historia
on tämänhetkinen totuus menneestä sellaseina kuin se halutaan
missäkin kertoa.
Ihmekö
tuo on, tämä ranskalaisten sekoilu Suomen historiassa, kun katselee Arevan toimintaa Olkiluodossa!
Ehkä tässä näkyy
Ranskalaisten tapa juoda lounaallakin punaviiniä, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, ehkä artikkelin kirjoittanut oli päättänyt tutustua historiaan perusteellisesti ja otti siksi koskenkorvaa tavalla, miten sitä nauttivat ne joista kirjoitetaan.
Kenen syy
Tuskin kuitenkaan perimmäistä syytä tarvitsee hakea Ranskasta saakka. Kyllä se on meidän oma syy, että meistä ei tiedetä muuta kuin iglut ja suomettuminen.
Syyllä ei tässä merkitystä
Se, joka esittää tietoa julkisesti, on velvollinen selvittämään asiat ensin itselleen. Suhteellisen luotettavaakin tietoa ja tosiasioita on saatavissa runsaasti, joten tietämättömyyteen ei voi eikä saakaan vedota.
Massat ovat eri asia, mutta juuri heidän valistamisekseen onkin esitettävä tarkkaa tietoa.
eurooppa alkaa arveluttamaan...
..italia, kreikka, espania jne...
koko eu alkaa olemaan konkurssi kypsä.
Koska, euroopassa on aina eletty näin. Kansalaisia huijataan näissä maissa, varastetaan jne. sivistystaso surkea, kuten Ranskassa, uskomatonta mutta totta.
Saksassa nykysaksan isät tekivät lapsista lampunvarjostimia ja saippuaa , miljoonittain murhattiin ihmisiä tehdasmaisesti.
Lyhyt aika on myös imperialismista, Belgian murhista afrikassa, kaikesta toiseen ihmiseen kohdistuvista halveksunnasta ja almittaisuuksista.
Kaikki muut on tehty, nyt tehdään tämä rahan varastamis- episodi.
Pikkuhiljaa kannattaa ryhtyä ajattelemaan kuten Soini ja kumppanit, englantilaiset jne. Koko eurooppa oli vain saksojen yhdistymiseen ja euroopan vapautumiseen kommunismista tehty bluffi.
Paskat niistä deekuista, hoidetaan jokainen maa asiamme, nyt joku sakemanni haikailee hollantia ja pohjoismaista rahakoalitiota!?! johan se oli väyrysen idea jo ennen EU:ta, silloin häntä arvosteltiin kovasti, myös sieltä saksasta.
Ranskalaiset ovat taas vasemmisto buumissa ja kaikki asiallinen tuhotaan sielläkin..on järjetöntä enää olla suureen ääneen "eurooppalainen", kuten pääministeri Katainen haikailee ja haihattelee. suunnan muutos on tehtävä, kun katsoo Italian vastuuttomuutta, se sentään on euroopan "sivistysvaltio" ja 4:ksi suurin talousmahtiko?...mamma mia näitä pellejä..