Asemiehet tappoivat Somalian väliaikaisparlamentin jäsenen Aden Bulle Mohamudin julmasti Mogadishussa keskiviikkona. Mohamud, 67, on Suomen kansalainen, joka asui pitkään Espoossa paettuaan Somalian sisällissotaa 1990-luvulla.
Kolme miestä ampui Mohamudin tämän kotiovelle.
Surmasta kertoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat. Suomen somaliyhteisössä uutinen otettiin vastaan surulla.
–Hän oli hyvin tunnettu henkilö Suomessa ja Somaliassa ja yhteisöllemme hyvin, hyvin tärkeä ihminen, kommentoi Suomen somaliliiton puheenjohtaja Abdirashid Awad Dirie Ilta-Sanomille.
Mohamudin perhe asuu yhä Espoossa. Hän itse on toiminut Somalian väliaikaishallinnon parlamentissa vuodesta 2001. Mohamud oli ennen Suomeen tuloaan eversti Somalian armeijassa.
Shabelle News -sivuston mukaan Somalian väliaikaishallitus on tuominnut järkyttävän surman virallisesti. Mohamud haudattiin sivuston mukaan Somalissa eilen.

Kommentit
Hieno uutiskuva. Rakennus on
Hieno uutiskuva. Rakennus on erittäin kaunis ja kertoo paikan joskus kauan sitten kukoistaneen ja jossa ihmiset ovat asuneet sovussa ja tehneet työtä.
AK-47 kertoo yksiselitteisesti siitä, mitä meininki on tänään.
Miksi tuolta täytyy ottaa vastaan ensimmäistäkään turvapaikanhakijaa tai "pakolaista"? Mikäli he kaikki näkevät ainoana mahdollisuutenaan muuton länsi-maihin, he eivät koskaan opi sietämään toisiaan ja ryhdy laittamaan paikkoja kuntoon. Tuon maan rajojen tiukka valvonta olisi kaikkien etu ja siitä länsimaiden kannattaisi maksaa somalian naapurivaltioille. Tämä on tietenkin vastenmielinen ajatus useille, mutta mikä muu auttaa? Eikö heidän pidä vain itse päättää, että tappaminen loppuu nyt? Tai jakakoon maan usemapaan pieneen osaan.
On kovasti erinomaista se, että 67-vuotias espoolaiseversti asuu suurimman osan vuodesta Mogadishussa. Ja että hän on hakeutunut suomeen turvapaikanhakijana. Ja että hänen edustamansa hallinto ajaa edelleen ihmisiä turvapaikanhakijoiksi. Erittäin kallis ja turhauttava oravanpyörä, joka kertoo paljon myös meidän päättäjien täydellisestä kyvyttömyydestä.
Hieno esimerkki islamilaisesta arkkitehtuurista!
Tuo erittäin kaunis rakennus todellakin näyttää meille, miten hienoa islamilainen kulttuuri on!
Olivatko tappajat suomalaistaustaisia?
Olivatko tappajat suomalaistaustaisia? Miksei sitä kerrota uutisessa?
4 pidätetty - teloitetaanko? Ovatko suomalastaustaisia?
IS:n mukaan neljä on pidätetty. Miksei sitä mainita ovatko suomalaistaustaisia, vai eikö ole väliä vai olisiko se rasismia? Teloitetaanko heidät?
Tapahtuiko islamilainen oikeus?
Holkerin hallitus avasi portit Suomeen Moskovan kautta Somaliasta.Tuolloin Somalian diktaattorin kannattajat pakenivat muualle.Osa ihmisoikeusrikoksiaan.Moskovassa asui paljon Siad Barrelle uskollista porukkaa mm opiskelijoita ja sotilaskoulutettavia.Sinisilmäinen Holkerin hallitus otti tämän porukan Suomeen.
suuri suru
Tässä suuressa surussa voimme iloita ainakin 8 lapsesta ja vaimoista jotka jäivät meitä ilahduttamaan tänne Suomeen.
Minkälaisia lapsia ovat
Minkälaisia lapsia ovat nämä 8 henkeä, joiden sotilas-isä on suurimman osan ajastaan Mogadishussa? Saavatko he keskimäärin sellaista kasvatusta, jota suomessa lapsille annetaan.
Surullista
Aden Bulle Mohamudin murhattiin 9.11. joten hän ei enää elä missään. Uutiskuva on hieno, mutta sen priorisoiminen uutisen ykköseksi kertoo Jonathanin asenteesta ihmisiin. Hänen tekstinsä näyttää kertovan ensisijaisesti myötätunnon puutteesta, mutta se saattaa kertoa myös kirjoittajan hämillisyydestä ja taitamattomuudesta. Kaikki myötätunto Aden Bulle Mohamudinin läheisille ja somaliyhteisön maltillisille.
Mies eikä hiiri.
Mohamud oli selvästi mies eikä hiiri, oman henkensä uhalla työskenteli somalian rauhan rakentamiseksi mogadishussa, vaikka olisi voinut elää rauhassa suomessakin. Iso kunnianosoitus täältäpäin. Siinä on monelle somalinuorukaiselle esimerkkiä, jos 67-vuotias vanhus uskaltaa niin pitäisi kyllä nuoruuden kunnossakin olevien uskaltaa.
Miinuksena täytyy kysyä miksi diktaattori Siad Barren everstille oli myönnetty suomessa turvapaikka? Retorinen kysymys, ei tartte vastata.
Turvapaikka ja kansalaisuus myönnettiin
...kommunistidiktatuurin everstille, koska suomalaiset aatetoverit niin halusivat! Ei siihen sen kummempaa tarvita.
Syvä osanotto omaisille!
Syvä osanotto omaisille!
Mutta kieltämättä tätä nimenomaista tapausta voisi hieman enemmänkin esitellä julkisuudessa - miksi tuli pakolaiseksi, kenen joukoissa seisoi, kuinka palasi Somaliaan jne.
Saisimme selkeämmän kuvan Somalian tapahtumista kuin myös nykyisten pakolaisten taustoista.
pelkurit
Näitä esim. Suomeen Somaliasta paenneita miehiä pidetään pääasiassa pettureina omassa maassaan jättäessään naiset ja lapset taakseen sodan jalkoihin. Miesten tehtävänä olisi puolustaa maataan ja taistella, mutta sen sijaan lähtivät karkuun muiden elätettäviksi.
Jos suomalainen mies olisi 70 vuotta sitten ollut raukka ja pelkuri niin huonosti olisi käynyt.
Suurin osa pakolais-somaleista
Jotka alkuun tulivat mm. Suomeen, olivat sotilaskarkureita. Nuoria miehiä, jotka lähtivät koston pelossa. Oma diktaattori klaani-heimo johtaja oli syrjäytetty.
Todellisuudessa ensimmäisissä muuttoaalloissa Suomeen
he kaikki olivat olleet tuolloisessa Neuvostoliitossa opiskelemassa eri oppilaitoksissa, mm. Moskovassa Patrice Lumumballe nimetyssä kansainvälisessä yliopistossa, ja yllättäen Neuvostoliiton perestroika aiheutti stipendien maksatuksen loppumisen.
Somalian sotaa he eivät olleet koskaan nähneetkään muuta kuin lehtikuvissa.
Suomalaiselle suurelle yleisölle asia syötettiin mediassa tietoisen valheellisesti heidän saapuneen Suomeen sotapakolaisina Somaliasta Moskovan KAUTTA, vaikka eivät saapuneetkaan Somaliasta, vaan Moskovasta ja muista N:liiton kaupungeista, joissa olivat asuneet vuosia.
Myöhemmin aloitettiin perheiden yhdistäminen.
Mistäkö tiedän heidän oleskelunsa ennen Suomeen lähtöä?
Heiltä itseltään.
Olen pahoillani?
Olen todella pahoillani tapahtuneesta, mutta Suomi ei ole millään tavoin osallinen tapahtuneeseen.
Sen sijaan on ehkä kyseenalaista, miten ikinä on voitu myöntää "turvapaikka" kyseiselle henkilölle ja hänen perheelleen?
Oleellisia tietoja asiasta ei tietenkään saada?
Eiköhän se turvapaikan tarve nyt tullut todistettua?
Vai kuinka?
espoolaiset veronmaksajat tulee hätiin
rahaa tulee vainajan useille eri leskille ja kunkin lapsille sossun kautta ovista ja ikkunoitsa.
Ja jos rahat loppuvat kaupungilta, niin vähennetään hiukan vanhustenhoitopaikkoja. Ja se on mummoille ihan oikein, rasisteja lienevät.
No eivät ne Sinun rahojasi ole
Toimeentulotuestasi ei mene veroa.
täsmennysesitys:
1. onko mahdollista että myönnät preferoivasi afrikkalaista verrattuna Espoon mummoon? Saat heti rahtusen arvostusta jos myönnät :-)
2. En saa toimeentulotukea. käyn töissä ja maksan korkeita veroja enkä saa päättää verojeni käytöstä. toisin kuin eräät :-)
Arvatkaa?
Arvatkaa kuka maksaa sotaherran kuljetuksen kotiin? Meillähän on tasa-arvoisuus ja sotaveteraaneille maksetaan asianmukaiset avustukset ja perheille leskeneläke.
Kuoli maansa puolesta
Somalialaissyntyinen suomalainen eversti kuoli entisen kotimaansa puolesta. Se tuntuu oudolta lauseelta, mutta yhtä kaikki: perheen suru on syvä.
On hyvä muistaa, että sotiemme aikana Suomea avusti moni suomalaissyntyinen Yhdysvaltain kansalainen. He palasivat vanhaan kotimaahansa hädän hetkellä.
On kokonaan toinen kysymys, missä ominaisuudessa ja miten eversti Mohamud toimi Somaliassa ennen Suomeen pakenemistaan 17 vuotta sitten ja mitä hän siellä edusti. Uutinen ei sitä kerro.
Liput puolitankoon
Suomalaiseversti on kaatunut vieraalla maalla. Toivottavasti hänelle löytyy leposija isänmaamme aiempien puolustajien rinnalla Hietaniemen hautausmaalla. Edellyttäen tietysti, että maamme imaamipiirit hyväksyvät tällaisen ratkaisun.
Suomen kansalaisen kuolisyyntutkimus yms.
Suomen kansalainen on kuollut ampumalla (mahdollisesti sotilaiden väärinkäsityksen johdosta) ja hänet on haudattu vieraalle maalle pikaisesti. Eikö tässä ole syytä valtiovaltamme selvittää tämän Suomen kansalaisen kuolemaa tarkemmin, selvittää kuolinsyy ja madollisesti nostaa syyte jne.
Jos viranomaiset hyväksyvät, että vaikkapa pigmenttiperustaisesti ei ole niin väliä, miten Suomen kansalainen kuolee ja haudataan, niin eikö tässä ole eriarvoisesta kohtelusta kyse? Ääritapauksessa lomalla oleva yksinäinen suomalainen murhataan ja murhaajat kertovat haudanneensa ystävänsä ja valtiovaltamme kiittää. Se on siinä.
Odotan siis valtiovallaltamme toimenpiteitä tämän surman selvittämiseen ja vastaavien tapausten toistumisen ehkäisyyn sekä esitän surunvalittelut vainajan läheisille.