Venäjän armeijan Iskander-ohjusjärjestelmä on saanut merkittävän päivityksen, kirjoittavat venäläislehdet.
Iskandet on Venäjän armeijan vastaus Naton ja Yhdysvaltojen aiemmin suunnittelemalle ohjuskilpihankkeelle. Järjestelmää käsitellään myös taannoin julkaistussa Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-raportissa.
Lehdistön mukaan Venäjä teki onnistuneesti loppuun kokeensa 9M723-ohjuksella. Taktisen ohjuksen ilmoitettu kantama on yli 250 kilometriä. Se voi kantaa maaliinsa räjähteen, erikoisaseen tai taktisen ydinaseen.
Uusi ohjausjärjestelmä perustuu kuvantunnistukseen. Ohjuksen maalintamisjärjestelmään tallennetaan kuva ohjuksen kohteesta. Järjestelmä osaa tulkita ympäristöään siten, että sen osumien virheeksi tulee korkeintaan 5 metriä, lehdet kirjoittavat.
Samankaltainen maaliinohjausjärjestelmä on käytössä myös Yhdysvaltojen risteilyohjuksissa.
Aiemmin Iskander-järjestelmä on kyennyt osumaan 10 metrin tarkkuudella, eli parannus on huomattava.
Iskanderin on tarkoitus korvata 1970-luvulta palvelleen Tochka-ohjusjärjestelmän. Venäjä on perustanut jo ensimmäisen ohjusprikaatin Lugaan, noin 200 kilometrin - 4 minuutin lentomatkan - päähän Helsingistä.
Kaikkiaan Venäjä aikoo hankkia 120 Iskander-järjestelmän siirrettävää laukaisualustaa vuoteen 2020 mennessä.

Kommentit
Että semmosta
Venäjä suuntaa uusia ohjuksia kohti Helsinkiä. Mitä tapahtuu Suomessa samaan aikaan? Tehdään vapaaehtoinen aseistariisunta liittymällä miinat kieltävään sopimukseen.
Rakas itänaapurimme on julkistanut massiivisen puolustusbudjetin kasvattamisen samaan aikaan, kun suomen armeija säästää kaikesta mahdollisesta. Nyt vähenee tärkeät kertausharjoitukset ja ilmavoimienkin pitää rajoittaa lentotunteja entisestään.
Varsin pelottava naapuri
Parasta pitää suhteet kunnossa eikä liittyä vastapuoleen
eli Natoon.
Ovatko suomalaiset pelkurikansaa?
Juu, pidetään suhteet kunnossa vaan. Torjutaan NATO-jäsenyys, siirretään hallitus ja eduskunta samantien Moskovaan ja kysellään millä muulla tavoin voisimme itänaapuria vielä miellyttää, ettei meitä pelottaisi niin hirmuisesti.
Tulee kyllä mieleen, että mitä ihmettä suomalaiset tekevät itsenäisyydellä ja miksi sen puolesta aikanaan on taisteltu ja verta vuodatettu, kun nykyään niin moni haluaa meidän alistuvan samantien Venäjän valtaan ja antaa päätösvallan meidän asioissamme sinne NATO-jäsenyydestä alkaen.
Kyllä taitaisivat aikanaan rintamalla Suomen puolesta taistelleet pyöriä haudoissaan, jos olisivat nykyisten suomalaisten pelokasta selkärangattomuutta suhteessa itä-naapuriin todistamassa.
Naulan kantaan...
Naulan kantaan...
USAn helvetinkoneeseen
USAn helvetinkoneeseen liittyminen vasta parantaisikin asiaa
"...kantaa maaliinsa
"...kantaa maaliinsa räjähteen, erikoisaseen tai taktisen ydinaseen..."
Luetaan: ...kantaa maaliinsa räjähteen, biologisenaseen, kemiallisenaseen tai taktisen ydinaseen.
..bolsemoi, oho..5 metrin tarkuudella...
..kunpa saisivat samalla tarkuudella tehtyä talojensa ovetkin ja ikkunat. Jääkääppi kiinni "5cm tarkkuudella"..heheh, että sillä tavalla ja höpöhöpö...
Etsi: montako virhettä artikkelissa?
Iskander nimi on ainakin kahdesti kirjoitettu väärin.
Kuvassa lienee Katyusha tai Grad raketinheitin.
Molemmat lukeutuvat Suomessa lähinnä tykistöaseisiin.
Iskander on sen sijaan keskipitkän matkan taktisiin ohjuksiin luokiteltava suhteellisen järeä ase. Todenmukaisempi kuva löytyy mm. >> http://rt.com/news/iskander-missile-photo-test-361/.
Toivoisin US:lta parempaa journalismia kiireen sijasta.
t.
Keppasetä
Kuva
Eikö olisi mistään löytynyt Iskanderin kuvaa - lyhyehkö paksu pötykkä ajoneuvossa.
Nykyinen uutisessa oleva kuva ei liity mitenkään Iskanderiin.
Väärän kuvan liittäminen on vakavaa disinformaatiota
Väärän kuvan liittäminen aiheeseen kuin aiheeseen on mielestäni yhtä vakavaa disinformaatiota kuin tekstuaalinenkin. Eli kuvallista valehtelua, joka on usein tarkoitushakuista, joko myynnillisistä tai ideologisista syistä. Ennen vanhaan toimittajan etiikkaan kuului varmistaa asioiden oikeellisuus, niin kuvien kuin tekstinkin osalta.
Kuvan teksti
Se kertoo kyllä asian laidan, että kyseinen kuvassa esiintyvä:"Prikaati on saanut käyttöönsä 5 metrin tarkkuuteen yltävän Ikander-järjestelmän.", kirjoitusvirhe toki oli.
Niin
Suomessa olisi pitänyt olla käytössä koko ajan pitkälle tulevaisuuteen vanha hajautettu puolustussysteemi. Suuri reservi maamiinoineen. Ei ohjukset riitä koko maata pommittamaan. Ei ole riittäneet missään sodassa missä kyetään toimimaan paikallisesti. Aina on hyökkääjän teknoarmeija saanut tai tulee saamaan selkäänsä. Balkanilla ja Libyassa ei ollut kyse ns. "henkiinjäämissodasta. Miten kuvantunnistuksella osuu Suomen "pusikoissa"?
aikamme sankarit, aseiden kehittäjät, kuinka saada lajitoveri
aina vain paremmin hengiltä! Pyhä Pietari kiittelee heitä Taivaan portilla! Jumala onnittelee kädestä pitäen! Että on onnistunut luomaan moisia jonglöörejä! Tappajien eliittiä!
Tietysti kaikki äiti-Venäjän, uuden Jerusalemin kasvatteja!
250 km länteen, tarkkuus 5 m
Tämä tarkoittaa Suomea. Miksi se ei olisi uhka Suomelle?
Puolustusvoimien raportin mukaan täällä kukaan ei ole esteenä vastaamassa hyökkäykseen ja armeija ajetaan alas säästöjen vuoksi. Jalkaväkimiinatkin poistetaan.
Suomi sitä vastoin rahoittaa Kreikan sotalaivojen ja tankkien hankintoja.
HALOO SUOMI JA HALONEN !!!
Ei ole uhka
Eivät kai ne tänne mitään atomipommia ampuisi, täältäpäin kun yleensä tuulee.
Ei kai ne...
mutta entä muut?
"Reagan puhui 1984 joukolle amerikkalaisia sanomalehtien päätoimittajia mahdollisuudesta rajata ydinsota ainoastaan Eurooppaan..."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/117645-suomalainen-luottaa-tietoon-iran...
Osuu kohteeseensa 5 metrin tarkkuudella
kohde on tietenkin siellä mihin ohjus nyt sattuu lentämään.