Egyptiläiset aloittavat tänään maaliskuuhun kestävän vaalien sarjan, jolla pyritään muuttamaa maa todelliseksi demokratiaksi vuosikymmeniä jatkuneen presidentti Hosni Mubarakin valtakauden jälkeen.
Tänään maanantaina alkaa 508-paikkaisen kansalliskokouksen valinta. Kansalliskokous on Egyptin kaksipaikkaisen parlamentin alahuone.
Pääkaupunki Kairon keskustassa uudelleen hieman yli viikko sitten alkaneet mielenosoitukset ovat jo vaatineet yli 40 ihmisen hengen, kirjoittavat kansainväliset uutistoimistot.
Mubarakin kaatumisesta lähtien valtaa pitänyt armeijan johdon sotilasneuvosto kertoi tukevansa Egyptin uudeksi pääministeriksi Kamal Ganzouria, Mubarakin entistä ministeriä kymmenen vuoden takaa.
Ganzourin tukeminen ei ole miellyttänyt protestoijia, jotka vaativat todellista muutosta maan johtoon. Sotilasneuvostoa on vaadittu eroamaan.
Eilen neuvoston jäsen sotamarsalkka Hussein Tantawi uhkasi "äärimmäisen vakavilla" seurauksilla, jos vaalit eivät onnistu. Tantawi sanoi pitämässään puheessa, ettei armeija aio sallia vallanvaihdon epäonnistumista.
Sotilasneuvosto antoi viime viikolla julkisuuteen ehdotuksen perustuslaille. Ehdotuksessa armeija olisi jäänyt käytännössä parlamentaarisen valvonnan ulkopuolelle.

Kommentit
Kammareita kaksittain
On "Kansalliskokous on Egyptin kaksipaikkaisen parlamentin alahuone."
P.o. "Kansalliskokous on Egyptin kaksikamarisen parlamentin alahuone."
Sotilasneuvosto johtaa
Sotilasneuvosto sanoo mitä tehdään. Maalla on nimellinen sekä ilmeisesti islamilainen uskonnollinen parlamentti, jolla on jos on pääministeri. Mikä on tulevan presidentin rooli tässä sekametelisopassa. Kuka tai mikä maata johtaa.
Eurooppa on harjoitellut demokratiaa nyt jo pari sataa vuotta. Egypti ei ole sitä ennen tätä päivää tehnyt. Kuullut vain sanan demokratia, sisältöä ymmärtämättä. Edustaako tämä sitä demokratiaa, minkälaiseksi me sen Euroopassa ymmärrämme. Ellei, niin miksi sitten kutsumme sitä demokratiaksi.