Nato-joukkojen isku Pakistanin armeijan tarkastuspisteeseen on aiheuttanut kansainvälisen diplomaattisen skandaalin.
Yhdysvaltojen johtaman Nato-operaation helikopterit hyökkäsivät viime viikolla Pakistanissa kohteeseen, joka osoittautui jo taisteluiden aikana pakistanilaissotilaiden miehittämäksi.
Eilen paljastuneiden tietojen mukaan Yhdysvaltojen joukot saivat tiedon tarkastuspisteen kuulumisesta pakistanilaisille, mutta hyökkäystä ei silti keskeytetty.
Operaatiossa kuoli 24 pakistanilaista sotilasta.
Pakistanin johto on reagoinut voimakkaasti tapaukseen ja vaatinut Yhdysvaltoja tilille sotatoimesta. Pakistan pitää hyökkäystä suunniteltuna sotatoimena maata vastaan.
Yhdysvallat on pahoitellut kuolonuhreja, muttei pyytänyt anteeksi toimintaansa. Viime yönä ulkoministeri Hillary Clinton harmitteli Pakistanin päätöstä boikotoida Saksassa järjestettävää kansainvälistä konferenssia.
Pakistan on jo katkaissut kaksi tärkeää huoltoreittiä, joita Yhdysvallat on käyttänyt Afganistan-operaatiossaan.

Kommentit
Pakistanilaiset tulkitsevat tuollaisen käytöksen rasismiksi
mitäs noista "pakuista"(?) (pacs)
Dulda munandereille.
Ylimielinen USA
Haluaa alistaa muut maat valtaansa.
Afganistanin
tämänkertainen valloitusyritys alkaa olla lopuillaan. Pakistania ärsyteään ja se estää huollon. Venäjäkin uhkaa sulkea ilmatilansa Naton lennoilta Afganistaniin.
Kenelle seuraavaksi tehdään hillaryt?
Joillekin ilmeisesti vaan on
Joillekin ilmeisesti vaan on niin, että mielenosoitus on synonyymi lippujen polttamiselle?
Mitä Pakistaniin tulee, niin sietävätkin saada pikkuisen näpeilleen kun kerran pelaavat (vähintään) kaksilla korteilla... tosin isku olisi kannattanut kohdistaa esim armeijan johtoon.
USA:n valtio maksaa Pakistanille vuosittain miljardeja taaloja
jotta se pitäisi ääriaineksensa aisoissa! Silti Pakistan tekee hyvin vähän ja jos mitään. Käytännössä ei mitään, sillä siellä rajaseuduilla ei valtion armeijalla ole mitään mandaattia edes liikkua.
USA:n ei olisi kannattanut radikalisoida ydinasevalta Pakistania
Eilen paljastuneiden tietojen mukaan Yhdysvaltojen joukot saivat tiedon tarkastuspisteen kuulumisesta pakistanilaisille, mutta hyökkäystä ei silti keskeytetty."
Ydinasevaltio Pakistanissa voi tallaisten tapahtuminen jälkeen maltillinen suunta ppolitiikassa muuttua radikaalimmaksi ja maadrassikouluissa alkaa puolustusvoimien ylipäällikkyyden tavoittelu kiinnostamaan...
Toivon Israelille hieman malttia... omissa toimissaan Iranin 80 miljoonaisen kansan suhteen. Jos Iran ja Pakistan liitoutuu niin Israelin asema ei varmasti helpotu...
Niin. Kun laittaa noita lukuja pöydälle, väestöjä...alkaa
monille selvitä, ettei se islam niin kauhean radikaali aate olekaan kuin miltä länsimediaa lukien uskoisi
Jos Pakistan olisi hyökännyt USA kimppuun tietäen...
Jos Pakistan olisi hyökännyt USA:n tarkastuspisteeseen tietäen että kyse on USA:n tarkastus piste ja tappanut 20-30 amerikkalaista sotilasta...
Olisiko USA:n kansalaisilta kysyttäessä tällöin saatu vastaus että on syytä ryhtyä vastatoimiin ja jos olisi niin millaisiin...?
Pakistan on n. 300 miljoonainen kansa, jolla on n. 80 ydinasetta ja maalla on n. 30% Suomea pienempi BKT.
USA antoi 2009 n. 6 mrd dollaria ja Saudit saman verran. Rahaa tuli myös muilta valtioilta yhteensä summa oli ainakin 15 mrd. dollaria ja valtava määrä tämän päälle aseistusta päälle.
Aiempina vuosina ohjuksia annettiin niin paljon, että niitä ostettiin Neuvostoliiton vetäytymisen jälkeen takaisin talibaneilta... Tämän lisäksi ei-valtiollisen rahan virta ulkoa jatkuu Pakistanin kautta Afganistaniin...
Vuosina 2002 – 2008 USA antoi Pakistanille yli 10 mrd dollaria sotilas- ja muuta apua korvauksena terrorismin vastaisesta taistelusta, vaikka talibanit ja Al Qaida toimi hyvässä yhteistyössä ainakin Pakistanin tiedustelupalvelun kanssa ja rajan yli edelleen vuoti joukkoja ja materiaalia Afganistaniin.
Pakistan "taistelee" viimeiseen amerikkalaisten antamaan dollariin asti Talebaneja vastaa...
Olisikohan amerikkalaisten jo aika hieman viisastua?
USA:n
"liittolaiset" tiedetään. Takki kääntyy tarvittaessa sellaisella nopeudella, ettei kerkeä erkkomafiakaan mukaan, tosin ei ole varmaan tarkoituskaan keritä.
Taas yksi hyvä syy liittyä
Taas yksi hyvä syy liittyä NATOon...