Sunnuntai 27.5.2012

”Kiinan laivaston valmistauduttava sotaan”

Luotu: 
7.12.2011 07:05
  • Kuva: EPA / All Over Press

Kiinan laivaston tulisi nopeuttaa kehitystään ja valmistautua sodankäyntiin, on Kiinan johtaja Hu Jintao sanonut BBC:n mukaan.

BBC kertoo, että Kiinan mediassa Hu Jintaon kerrottiin puhuvan sodasta, mutta sana käännettiin englanniksi ”sotilaallisiksi toimiksi”.

Kiinalla on aluekiistoja useiden maiden kanssa Etelä-Kiinan merellä. Sekä Filippiinit että Vietnam ovat syyttäneet Kiinaa julkisesta aggressiosta alueella. Poliittiset suhteet kiristyvät myös Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat haluaa kasvattaa läsnäoloaan Etelä-Kiinan merellä.

Hun kommentteja on arvioitu poikkeuksellisen suorasukaisiksi.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

avataR

Esimerkiksi Filippiinit on Yhdysvaltojen vanha siirtomaa (Espanjalta jossakin sodassa vallattu). Ja tietysti Taiwan oli osa kommunismin vastaisen doktriinin toteutusta, ehkä maailman suurin läpilinnoitettu saari. Ja Etelä-Koreakaan ei ole erityisen kaukana.

ustk

Johtajalla on tullut tarve esittää kovaa johtajaa. Tästä syystä nyt tulee muutama tiukka lausunto. Loppukädessä Kiina ei mihinkään sotatoimiin ryhdy. Se on kertakaikkisen huonoa bisnestä kaikille muille maille paitsi Yhdysvalloille.

Ola

Kiina on palauttamassa mahtiaan 600 vuoden jälkeen.
Agressiiviset suurvallat Kiina ja Venäjä ovat nopeasti nousemassa alennustilastaan. Se tullaan todistamaan asein. Näille mahdin tunnusmerkkejä ovat vahvat asevoimat. "Me näytämme kuka täällä määrää. Asevoimat sen takaavat." Näin on tapahtunut läpi historian. Sama jatkuu.

A_L

Ei pidä unohtaa, että Kiina on kommunistivaltio, jolla on takanaan tai meneillään vähän pienempiä (Japani, Intia, Vietnam, Venäjä) ja vähän isompia (Tiibet) selkkauksia naapureidensa kanssa.

Kiina on myös ilmoittanut, ettei se hyväksy Iran-pakotteita, joten jännite USA:n kanssa öljyn hinnan määrittelemiseksi on sekin valmis. Kiina on voimissaan oleva suurvalta, mutta USA/Nato ovat talousvaikeuksissa...

IlkkaSaukko

Onhan kaikki merkit nähty, että Kiina valmistautuu valtamaan Venäjän öljy- ja mineraalialueet.
Vaatimukset alkavat Mantsurian palauttamiseen takaisin Kiinan yhteyteen.
Toivottavasti Kiina "pelmuuttaa" Venäjän henkihieveriin, eli tekee saman, mitä Neuvostoliitto teki Suomelle 1939-1944.
Samassa "sohinassa" Karjala palautuu jälleen Suomen omaksi alueeksi.
Sitä saa, mitä tilaa!
Kun Putin aseistaa, hän juoksee miekkaan, eli harjoittamalla kovaa politiikkaa kansan kustannuksella.
Mistä "persaukinen" KGB-mies on nyt miljonääri?

theaxmancometh

Kiinan sotilaslaivasto on varsin pieni (ottaen huomioon maan koon, rantaviivan pituuden, asevoimien koon yleensä, jne.), miesmäärältään pienempi kuin USA:n vastaava, ja ainostaan yksi lentotukialus (ja sekin vanha ja alkeellinen). Tahtoa ja rahaa sen parantamiseen ja laajentamiseen on, joten tuntuvaa kasvua voi odottaa jo aivan lähivuosina. Ja tämä tulee muuttamaan voiman tasapainoa ei vain läntisellä Tyynellä valtamerellä vaan maailmanlaajuisesti.

Ilkka Luoma

[Orig 29.10.2010] Suomi luovutti Turusta toistaiseksi viimeisen loistoristeilijän Amerikoihin. Laiva edustaa jotain sellaista, mitä maailmalla ihaillaan ja se on suomalaista työtä. EU on taantuva talousalue, nyt vielä maailman suurin, mutta Kiina hengittää niskaan ja ajaa ohi. Kiina rakentaa/ tilaa viisi maailman suurinta lentotukialusta, olisiko EU:lla ja Suomella jotain siihen annettavaa?

[ ... suomalaiset tekevät maailman parhaat loistoristelijät, ne ovat myös maailman suurimmat. EU on kääpiö omassa puolustuksessaan, omaten kuitenkin suurimmat suunnittelu- ja kehitysresurssit puolustustekniikan kehittämiseksi ... ]

USA kansainvälinen voima on lentotukialuksien laivastot, jotka hallitsevat maailman meriä ylivoimaisina voimakeskittyminä. USA Navy hallitsee 15 lentotukialusosastolla kaikkea sitä meriliikennettä, joka johdattelee raaka-ainevirtojaan kotimaahansa. USA elää energiasta, joka tuodaan muualta. USA puolustaa vimmatusti "ikiaikaista oikeuttaan" käyttää 33% maapallon energian tuotannosta 5%:n väestönosalleen.

EU:n omat puolustusvoimat

EU voi aloittaa yhtenäistämisensä ja Euroopan puolustusjoukkojen perustamisen yhteisestä suunnitelmasta valmistaa riittävän suuret, modernit ja puolustuskykyiset lentotukialukset omaan suoraan tarpeeseensa turvaamaan Euroopan oikeutettuja tavoitteita väestömääränsä mukaisesti. Sulava Jäämeri asettaa uusia vaateita nimenomaan eurooppalaisille.

Lentotukialuksia on käytännössä tehokkaassa muodossa vain amerikkalaisilla. Ne ovat niin kalliita, monimutkaisia ja vaativia konstruktioita kaikkinensa, että Euroopassa se vaatii yhtenäisyyttä ja työnjakoa. Suomi kykynee valmistamaan laivoja joiden runkopituus on lähes 400 metriä, kuten ovat USA:n suurimmat lentotukialuksetkin.

Suomalainen laivansuunnittelutaito

Työllistävänä operaationa lentotukialukset ovat vertaansa vailla. Suomalainen laivansuunnittelutaito voisi olla yksi osatekijä yhteisessä Eurooppa-EU projektissa, jossa päämääränä on saavuttaa omin voimin riittävä kyky puolustaa taloutta, meriliikennettä ja sanan saattoa, jossa ympäristö on asettunut sen vaatimaan mittaan ja arvoon.

Jos EU haluaisi ottaa osaa itsellisesti konfliktien hallintaan maailmalla pyydettäessä, vaatii se omia lentotukialusjoukkoja voimakeskittymien siirtoon tarvittavviin paikkoihin - meritiet ovat ainut järkevä keino siirtää näitä riittävän suuria asioihin puuttumisvoimia niitä "aidosti tilattessa".

Maailman vaativin laivakonstruktio

Lentotukialus on ehkä vaativin laivakonstruktio maailmassa - se pitää sisällään myös lentovoimat, jotka USA:n suurimmissa aluksissa vastaavat pienen valtio koko ilmavoimien operointikykyä. Eurooppalaiset kykenevät tuottamaan vastaavat ja modernimmat alukset kuin USA. Omaehtoisella valmistuksella otamme irtiottoa kohti omaa yhtenäistä puolustusaatetta ja -toteutusta.

Kiinasta strateginen kumppani EU:lle?

Tähän yhteistä puolustusta vahvistavaan operaatioon saisimme todennäköisesti yhteistyökumppanuutta Kiinasta, joka suunnittelee jo nyt omien lentotukialuksien suunnittelemista ja valmistamista. Kiinalaiset ovat bulkkilaivojen tekijöitä, toistaiseksi. Me eurooppalaiset emme pärjää itäisten veljiemme palkkapolitiikan alhaisuudelle, toistaiseksi. Me voimme suunnitella ja valmistaa näitä erikoisaluksia kaikkinensa, joiden valmistustekniikoita mm. korealaiset himoitsevat.

EU:n on syytä nähdä yhtenäisyys päämääränä ja kohteena. EU:n puolustus on suuri asia, sillä EU on tänä päivänä maailman suurin talous ja meidän energiatukena on maailman suurin raaka-ainevarasto Venäjä. Nämä ominaisuudet vaativat yhteistä EU-puolustusta sekä hyviä ja vakaita yhteistoimintasuhteita Venäjälle.

EU:n suurin puolustuksen ja yhteisöllisyyden projekti käynnistyisi uuden huomisen luokan lentotukialusten suunnittelulla, jossa mukaan rahoinensa tulisivat kaikki EU-valtiot, olivat ne Natossa tai eivät. Täysin uusi lentotukialusluokka ei sido tai estä nykyistä Nato-kytkentää heillä, jotka siinä jo ovat, ... toistaiseksi - mutta eivät estä myöskään niiden osallistumista, jotka Natoon eivät halua ja haluavat olla kokemassa yhteistä Eurooppalaista puolustusta.

Ilkka Luoma

http://www.facebook.com/first.ilkka
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://ilkkaluoma.kuvat.fi

USP
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50372-eurooppalainen-puolustu...