Venäjän pääkaupungissa Moskovassa odotetaan laajimpia mielenosoituksia lähes vuosikymmeneen. Opposition järjestämissä mielenosoituksissa vastustetaan viime viikonloppuna järjestettyjen duuman vaalien manipuloitua tulosta.
Iltapäivällä yhden aikaan virallisesti alkavaan mielenosoitukseen odotetataan jopa 30 000 ihmistä. Miliisejä ja mellakkapoliiseja on hälytetty kaupunkiin 50 000, kertoo BBC. Venäjän itäosissa on järjestetty lauantaina jo pienempiä mielenosoituksia.
BBC:n kirjeenvaihtajan Daniel Stanfordin mukaan Moskova on viime päivinä muistuttanut enemmän poliisivaltiota kuin demokraattista valtiota.
Uuden Suomen Venäjä-asiantuntijan Jarmo Koposen mukaan mielenosoitusten edellä on levitetty disinformaatiota ja valmisteltu provokaatioita. Sosiaalisessa mediassa ja eri verkkosivuilla on annettu ohjeita ja varoitettu lankeamasta vedätyksiin, Koponen kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Venäjällä on Koposen mukaan käynnistynyt myös hiljaisen protestin muoto: valkoiset nauhat.
Valkoisen nauhan -liike kehottaa ihmisiä kiinnittämään valkoisen nauhan vaatteisiin, autoon tai ripustamaan sellaisen vaikka ikkunasta protestiksi vaaleille.

Kommentit
30 000 rauhallista
30 000 rauhallista mielenosoittajaa Moskovassa. Näitä vastassa valvomassa 50 000 polisiia. Mielenkiintoista. Lisätään tähän OMON sisäministeriön joukko ja FSB:n turvallisuusmiehet niin valvova joukko lähes kaksinkertaistuu. Näin Putinin demokratia toimii. Sääli venäläisiä. Poliisivaltio parhaimmillaan näyttää kyntensä.
kun sataa lunta, voivat aloittaa lumisodan miliisejä vastaan
jotka tietysti vanhan kaavan mukaan vastaavat kovilla
No eipä sitä suomessakaan
No eipä sitä suomessakaan saa mielenosoituksia järjestää, kuten Marko Sihvosen esimerkki osoittaa. Siitä vaan ei suomen "ammattimainen" media osaa juttua tehdä.