Islamistijärjestö Talebanin varakomentaja myöntää järjestön käyvän rauhanneuvotelluja Pakistan hallituksen kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Talebanin korkea-arvoinen johtaja myöntää neuvottelut, kertoo BBC.
Sen sijaan Pakistanin hallitus ei toistaiseksi ole vahvistanut neuvotteluita.
Talebanin varakomentajan Maulvi Faqir Mohammadin mukaan neuvottelut koskevat Pakistanin ja Afganistanin rajalla sijaitsevaa Bajaurin heimoaluetta. Hän väittää, että 145 taleban-vankia olisi vapautettu hyvän tahdon eleenä, ja että viranomaiset todella haluavat tulitaukoa.
Jos neuvottelut ovat onnistuneet, voidaan myös muista alueista käydä vastaavanlaisia neuvotteluita, Mohammad sanoo.
Paikat:

Kommentit
Valtatyhjiö
Afganistanin poistuvat joukot jättävät jälkeensä voimatyhjiön, jonka täyttämisestä nyt kilpaillaan.
Onko Afganistan lopulta osa Pakistania?
Neuvoteltiinko siitä
kumpi on oikeaoppisemmin islamilainen, hallitus vai Taliban?