Sunnuntai 27.5.2012

HS: Arctic Sea -mysteeri: Nyt syytetään virolaista

Luotu: 
11.12.2011 09:21
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Arkistokuva Arctic Sea -aluksesta. Kesällä 2009 tapahtunutta kaappausta ei ole vieläkään selvitetty.

Virolainen Eerik-Niiles Kross on kutsuttu syytettynä Venäjän Arkangeliin kuulusteltavaksi, kertoo Helsingin Sanomat. Viro vastasi aiemmin tällä viikolla Venäjän lähettämään oikeusapupyyntöön Arctic Sea -tapauksen johdosta.

Vaikka Krossin syytteessä ei Arctic Seata mainita, uskotaan tapauksen yleisesti liittyvän rahtialuksen kaappaamista seuranneisiin oikeudenkäynteihin ja selvityksiin. Viime vuonna Arkangelin oikeudessa tuomittu latvialainen Dmitri Savins oli nimennyt Krossin koko kaappauksen tilaajaksi. Tämä lievensi hänen tuomiotaan, kertoo HS.

Kross on myöntänyt tuntevansa Savinsin. Hänen mukaansa Savins olisi ollut aiemmin hänen vuokralaisensa Tallinnassa.

Arctic Sea -jupakka on herättänyt keskustelua tällä viikolla myös Uuden Suomen Puheenvuoro -palvelussa, kun Matti Vanhasen (kesk.) pääministerikaudella hänen kansliapäällikkönään toiminut Risto Volanen (kesk.) paljasti blogissaan poliisin kieltäytyneen kertomasta pääministerille tietoja kaappauksesta. Pääministeri eli Ruotsin ja Venäjän pääministereiden tiedoilla.

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jouko Heyno

"Matti Vanhasen (kesk.) pääministerikaudella hänen kansliapäällikkönään toiminut Risto Volanen (kesk.) paljasti blogissaan poliisin kieltäytyneen kertomasta pääministerille tietoja kaappauksesta. "

Sehän on laitonta. Joten kuka poliisista sai potkut?

vinbju

vieläkään venäläiset ole kertoneet, mitä tavaraa Kaliningradissa laitettiin Arctic Sea -laivaan ja miksi Pietarsaaressa mitattiin laiturilla kohonneita säteilypitoisuuksia.

Juhani Putkinen

Venäjä haluaisi saada Krossin käsiinsä kostaakseen Krossille, että tämä oli Georgian puolella Venäjää vastaan vuonna 2008 kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan.

Kross on valmis vastaamaan kysymyksiin Viron maaperällä Viron viranomaisten läsnäollessa, vaan ei lähtemään Venäjälle.

Penttijuhani

Polonium-murhan yhteydessä esitettyyn brittivaateeseen saada sinne kuultavaksi evp KGB-agentti, jonka jäljiltä Poloniumia näytti löytyvän eniten. Hänta ei luovutettu, kun Venäjän laki kieltää sellaisen. Lisäksi miehen immuniteettia vahvistettiin valitsemalla hänet Duumaan.

Mutta Krossin voisi olla parasta pysyä ulkona myös Suomesta, ainakin ajatella asiaa vähintään ensi presidentin vaaleihin. Kyllä Suomenkin touhut koko asiassa ovat olleet outoja, mistä kukaan ei tiedä mitään eikä ole millään tavalla vastuussa.