Sunnuntai 27.5.2012

Kanada jättää ilmastosopimuksen – ”Säästämme 14 miljardia”

Luotu: 
13.12.2011 07:37
  • Kuva: All Over Press
    Kanadan ympäristöministeri Peter Kent.

Kanada vetäytyy ensimmäisenä maana Kioton ilmastosopimuksesta, kertoo muun muassa Kanadan yleisradioyhtiö CBC. Päätöksestä kertoi ympäristöministeri Peter Kent, jonka mukaan vetäytyminen säästää Kanadan arviolta 14 miljardin dollarin eli noin 10 miljardin euron sopimusrikkomussakoilta.

Kanadan konservatiivihallituksen mukaan sopimukseen jääminen ei sakkouhan vuoksi ole vaihtoehto nykyisessä taloustilanteessa. Maa ei ole kyennyt vähentämään hiilidioksidipäästöjään sopimuksen edellyttämällä tavalla.

Kanada myös väittää Kioton sopimuksen olevan hyödytön, koska Yhdysvallat ja Kiina eivät ole mukana sopimuksessa. Ministeri Kentin mukaan maa uskoo enemmän uuteen ilmastosopimukseen, jota alustettiin äskettäin Durbanissa.

Sopimuksesta jättäytyminen on laillinen ja odotettu toimi Kanadalta.

Opposition mielestä kyse on siitä, että Kanadan hallitus hylkää kansainväliset velvoitteensa.

–Olemme kuin lapsi, joka ei tule pääsemään luokaltaan, joten hänen täytyy lopettaa koulunkäynti ennen sitä, kritisoi oppositiopuolue NPD:n Megan Leslie.

Leslien mukaan ministeri Kentin laskelma sakoista, joita Kanada joutuisi sopimukseen jäädessään maksamaan, on ”täyttä mielikuvitusta”.

Vuonna 1997 allekirjoitettu Kioton pöytäkirja tähtäsi ilmastonmuutoksen ja maailman lämpenemisen hillitsemiseen teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöjä vähentämällä. Sopimusta on arvosteltu riittämättömäksi.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

demarien vihollinen no1

...kehitysmaat tarvitsevat energiaa, fosiiliset(hiili) olisi hyvä askel energian saantiin. Ja sitä mukaa kehittää ajanmukaiseksi ,kun mahdollisuuksia siihen on.
Nyt ilmastopolitiikalla on saatu valtava ydinvoima buumi aikaiseksi, koko touhu on selvästi lähtenyt käsistä.
Hyvää ilmasto höpötyksessä on se, että on ryhdytty ajattelemaan saastuttamista ja ihminen saa ympäristöään kuntoon.
Nyt olisi lievennettävä sanktioita ja tavoitteita muutettava, jotta hyvää asiaa ei pilattaisi. Fosiilisia energian tuottajia pitäisi sallia, koska on saatu päästöjä pienentäviä menetelmiä.
Kanadan reaktio on ymmärrettävää, puhumattakaan intiasta tai kiinasta, joissa on energian saanti avain kaikkeen kehitykseen.
Jokin alhainen raja päästöille, minkä kaikki pystyisivät toeuttamaan, olisi hyvä lähtökohta.Mikä tahansa arvo, jotta ihmiskunta saisi käsitteen saastumisen valvonnalle!Saasteiden vähentäminen varmasti parantaa ihmisen elämänlaatua-ei tietysti välttämättä maapallon systeemeille tehdä mitään...

HAT

Kanada näytti ymmärtävän pelin hengen.
Käytännössä nämä ilmastosopimusaktivistit ovat verorahoilla eläviä hobbyclubeja, jotka eivät suostu näkemään mihin tämä johtaa. Se johtaa läntisen Euroopan alasajoon ja siirrymme kohti paidanpesu- ja vaipanvaihtoyhteiskuntaa.
Teollinen tuotanto tulee siirtymään kokonaisuudessaan Kiinaan ja kasvavan ja vaurastuvan keskiluokan myötä toimihenkilöiden asiantuntijatehtävät Intiaan. Nämä valtiot näkevät tässä itseleen niin suuren mahdollisuuden että osaavat kyllä pelata korttinsa oikein.
5 vuoden päästä kaikki merkittävät valtiot ovat korviaan myöten velkaa Kiinalle ja Kiina vie ja muut vikisee.

tim

Tuli uusi vivahde virheiden Satu Hassin ja Ville Niinistön hehkutukseen Durbanin kokouksesta. Voi tulla vielä muitakin seuraajia tälle Kanadan linjalle. Vettä sataa, mutta antaa sataa.............

sos

Järkevää porukkaa Kanadassa - osaavat vetää oikeita johtopäätöksiä ja säästää rutkasti rahaa.

Vihreät järkkäsivät Suomelle ison laskun järkevästä omien metsiemme käytöstä. Mahtavatko vihreät myös ottaa vastuun teollisuutemme pakenemisesta sitä paremmin ymmärtäviin maihin. Risupaketteja kasaamalla eivät suomalaiset töllisty.

setvertti

Jos on surkeata EU -touhu, niin vielä surkeampaa tuo piiperrys. Kaiken maailman hälöttäjiä istuu valtavassa salissa päiväkausia selailemassa tietokoneitaan. Vaikuttaa kansainvälisen kommunistisen liikkeen nuorisotapahtumalta moderniin malliin. Tietysti lopputulos on, että saatiin aikaan valtavaa edistystä. Hauskaa oli ja tuli paljon uusia ystäviä. Saastuttamisen vähentämiseksi ei tullut tehtyä yhtään mitään. Kanadassa on rohkeutta lopettaa kallis hölmöily, niin pitäisi olla meilläkin.

Tarkkalijat

Suomi irtisanoutuu Kioto-tyyppisistä ilmastosopimuksista myös!
Toivottavasti.

Perustelut:
-Maapallon lämpötila on satell.mittausten mukaan v2011 < v2010
Maapallo siis jäähtyy. (älä sekoita sää / ilmasto termejä)
-Täysin virheelliset sopimukset tulevat hyvin kalliiksi ja nopeuttavat globalisaation haittoja viemällä työpaikkoja ja teollisuutta Suomesta rajojen ulkopuolelle.
-Suomi ja Eurooppa ovat kohta "alikehittyneitä" maita

Surullista!

Mikkeli

Sikäli, että nyt Kanada voi oikeasti käyttää vaikka koko tuon 14 miljardia dollaria vuositasolla omien päästöjensä leikkaamiseen, tuottamalla vaikka uusiutuvia energiamuotoja.

Tuolloin potista ja ilmastotalkoista hyötyvät nimenomaan kanadalaiset. Se tuo työllisyyttä ja teknologista etumatkaa.

Suomessa vain maksetaan, eikä kukaan oikeastaan tiedä, että mihin.

Laittakaamme mekin sakkorahamme mieluummin suomalaiseen työllisyyteen ja energiaratkaisujen kehitykseen. Kenenkään ei pitäisi tuntea edes moraalista alemmuutta, mikäli päästörahamme oikeasti menisivätkin ilmaston hyväksi. Nyt ne eivät mene.

ristoi

Jos Suomi tekisi kanadat, säästyi verovarojamme ehkä 0,5...2,5 miljardia. Edellinen luku on laskettu pinta-alojen suhteessa ja jälkimmäinen asukaslukujen suhteessa. Tätä ilmasta maksettavaa hintaa ei vain ole kerrottu selkeästi suomalaisille veronmaksajille, joten joutuu veikkailemaan.

Juha Leppänen

Ettei vaan olisi tällainen säästäminen yhtä lyhytnäköistä kuin vaikkapa nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisy: maksamaan joudutaan lopulta paljon enemmän.

Rahan käyttöä ilmastonsuojeluun moititaan täälläkin kovasti. Taitaa sitä rahaa mennä esim. sotimiseen maailamassa hiukkasen enemmän. Ja mitä sillä sitten saavutetaan? (Mutta sotimistahan on tylsä moittia, kun sillä tehdään jopa rahaa, ja se on niin miehekästä. Saadaan suomeenkin uusia veteraaneja kun nykyiset alkaa kuolla pois...)

Ja hyvä meidän täällä pohjoisessa olla välittämättä maapallon lämpenemisestä. Mutta niinhän se on että jos Suomessa on kylmä talvi niin koko maailmassa on kylmää, niinhän?

Mikkeli

En minä ainakaan ole moittinut ilmastoon satsaamista. Uskotko kuitenkin, että Kanadalla on nyt paljon enemmän varoja käytettävissä ilmastotyöhön?

Tuo ilmastomaksu on kuin suomalainen jätevero. Ei sillä mitään ohjaavaa vaikutusta ole, vaan kyse on rahastuksesta.

Toimiva ilmastostrategia menisi niin, että satsaisimme nykyiset päästömaksumme esim energiatehokkuusavustuksiin. tuosta olisi ihan oikeasti hyötyä sekä ilmastolle, että suomalaisille itselleen.

Ja siksipä noin ei tehdäkään. Hirveä parkuhan siitä syntyisi, jos suomalainen keskiluokkainen saisi itseltään kerättyjä veroja oman energiaremonttinsa maksamiseen tai vähäpäästöisen eko-ajoneuvon subventioihin.

Suomalaisen keskiluokkaisen osa on nääs olla maksumiehenä, joka sähköverossaan ja polttoaineverossaan makselee nuo rahat huijareille.

Dirty Harry

Nyt vaan tiukemmin puihin kiinni puolinelsonilla, Satu Hässi & co. niin kyllä se maailma siitä pelastuu!

Ihminen nääs ei mahda näille Ukko-ylijumalan säänlämpenemistouhuille yhtään mitään päästöjä vähentämällä (vaan sademetsien hakkuita rajoittamalla!) ja sen jo Kanadakin tajuaa...