Turkin pääministeri Mesut Yilmazin viikonloppuna julkaistu haastattelu on raivostuttanut kreikkalaiset.
Yilmaz mainitsi Birgun-lehden haastattelussa ohimennen Turkin salaisen palvelun olleen 1990-luvulla useiden valtavien metsäpalojen takana. Kreikan johtavat poliitikot ilmaisivat ärtymyksensä kreikkalaisen Kathimerini-lehden mukaan voimalla.
Ajatus vuosien 1995-1998 poikkeuksellisen tuhoisten metsäpalojen tahallisuudesta ei ole uusi. Jo tuolloin osa kreikkalaisista uskalsi epäillä ääneen turkkilaisia paloista. Virallisesti Turkki ei kuitenkaan ole ottanut vastuuta paloista.
Pääministeri Yilmaz paljasti toimittajalle Turkin valtion vaikenemista salaisuuksista.
- Yksi tällainen on Kreikan metsäpalot, jotka järjestimme kostoksi, Yilmaz sanoi haastattelussa.
Kreikka ja Turkki pitävät yllä kireitä välejä, jotka juontuvat ennen kaikkea Kyproksen tilanteesta. Kreikka vastustaa henkeen ja vereen Turkin EU-jäsenyyttä.
Kreikan ulkoministeriö vaati eilen selitystä Turkilta. Turkkilaiset ovat toistaiseksi olleet hiljaa.

Kommentit
Turkki on edennyt
EU-jäsenyysvaatimusten täyttämisessä, kuten suomalaiset poliitikot ovat todenneet...
Onneksi Rehn ei ollut EU:n laajenemiskomissaarina kauempaa, vaikka ehtikin vetää mukaan Romanian, Bulgarian ja Slovakian, mutta Turkilta toistaiseksi säästyttiin.
Nyt on sitten talous vaakalaudalla.
Entinen pääministeri
Tuolla yllä lukee (ainakin vielä tätä kirjoitettaessa) "Turkin pääministeri Mesut Yilmaz". Hän on entinen pääministeri. Eri puoluetta kuin nykyinen.
Turkki ja Kreikka kuuluvat
Turkki ja Kreikka kuuluvat Natoon. Ei niillä mitään hätää ole. Kyllä Nato suojelee kumpaakin!
Pyromaanien sukua?
Ottomaanit polttivat naapurimaitaan jo satoja vuosia sitten, keski-Eurooppaa myöten. Tapa näkyy säilyneen, kävisikö peräti maailmanperintöluetteloon?
Kyproksen tilanteesta?
Eiköhän noiden maiden vihanpito ole hieman pidempää perua kuin Kyproksen tilanne.
Bofors saa myydä tykkejään molemmille puolille !
Suomi ei kenellekään.
Venäjän toistuvat palot ihmetyttää
Kyllä niitä tulitikkuja löytyy muilltakin kuin turkkilaisilta. Joka kesä palaa Moskovan kulmilla. Ovat
varmaan hoksanneet, että itsemurhapommien kylväminen
on vaikeampaa ja vaarallisempaa.
Onhan näitä
Myös Yhdysvalloissa laajoja paloja Kalifornian suunnalla liki joka vuosi, samoin nykyisin näyttää olevan myös Australiassa suuret pensaikkopalot lähes jokavuotisia.
Ystävämme Zorbas
On hienoa, että zorbakset suojelevat EU:ta pahalta Turkilta. Turkki voisi tuoda holtittomuutta, valehtelua ja tilastopetoksellisuutta mukanaan.
Niinpä. Kiitos zorbas, teiltä saamme oikeat tienviitat. Teihin voimme aina luottaa.