Poliisille tulvii vihjeitä viimeisimmästä Malmössä sattuneesta ampumavälikohtauksesta. Poliisi tutkii lukuisia viime aikoina sattuneita ampumisia. Tilanne aiheuttaa pelkoa malmöläisten keskuudessa.
- On selvää, että monet ovat huolissaan, mutta tämä ei ole suunnattu yleisöä vastaan. Ei ole syytä huoleen. Haluamme sanoa, että eläkää niin kuin aina ennenkin, rauhoittelee Malmön poliisin tiedottaja Lars-Håkan Lindholm Svenska Dagbladetissa.
Alle kuuden viikon aikana Malmössä on ammuttu kuoliaaksi viisi ihmistä. Viimeisin murha sattui tiistaina, kun 48-vuotias mies ammuttiin kotikadulleen keskellä päivää.
Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa mahdollisista tekijöistä tai motiivista.

Kommentit
Kuplivaa monikulttuuria
Malmön Rosengård on mallimaa Ruotsin mallikaupunginosa, jossa kaikki on hyvin. Vielä kun saataisiin sama kansainvälinen meininki Helsinkiin.
Onnea Malmö!
Olette saaneet roimasti eksoottista värinää kaupunkinne kaduille!
Jep
Malmö teitä rikastetaan uusilla tuulilla ja kulttuureilla, pitäkää hyvänänne ja naattikaa !
Vähän myös totuutta
Rosengårdissa on maahanmuuttajia 85% ja työttömyys 70%, useita katuja, joissa vain arabiankielisiä liikekilpiä. Tätähän meidän suvaitsevisto haluaa? Malmön poliisi ja politiikot uskovat, että kaikkien ongelmien taustalla on vapaasti saatavt aseet, eikä henkilöt, jotka painavat liipaisinta. Ken uskoo?
Sitä Ruotsikin saa, mitä tilaa
Vähemmistövaltuutettu Biaudet kysymykseen, kuinka suomalaiset saadaan sopeutumaan monikulttuurisuuteen?
"Siedätyshoidolla, minä uskon siedätyshoitoon."
Eli pakottamalla.
Ruotsalaisten siedätyshoitoa:
Malmö 2009:
http://www.youtube.com/watch?v=l0nKZg4u6Eo
Göteborg 2009:
http://www.youtube.com/watch?v=y-SowWl_Oyk&feature=related
Malmön poliisin
Malmön poliisin tiedottaja:
"Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa mahdollisista tekijöistä tai motiivista."
Silti on miehellä otsaa samassa yhteydessä laukoa:
"- On selvää, että monet ovat huolissaan, mutta tämä ei ole suunnattu yleisöä vastaan. Ei ole syytä huoleen. Haluamme sanoa, että eläkää niin kuin aina ennenkin, rauhoittelee Malmön poliisin tiedottaja Lars-Håkan Lindholm Svenska Dagbladetissa."
Voisiko Suomen porvarijohtoinen punavihreä suvaitsevaisto selventää, onko noissa tiedottajan höpinöissä mitään järkeä?
Vai onko tilanne jo niin arkipäiväinen, ettei se pelkäämällä miksikään muutu. Ellei aukea, ystävällinen asiantuntija Jussi Halla-aho varmasti konsultoi, jos kauniisti lähetystönä menette pyytämään.
Tilanne on paha
Oleskentelen vuosittain noin kuukauden etelä-Ruotsissa. Tilanne siellä on todella paha, muuallakin kuin Malmössa.
En yhteään ihmettele, että Sveriges demokraatit alkoivat saada ääniä.
Ruotsi on muuttanut rajusti suhtautumistaan maahanmuuttajiin. Sen linja on tiukempi kuin Suomen.
Ehkä meidän ei ole viisasta päästää tilannetta ajautumaan noin pahaksi. Huolehditaan, että otetaan maahanmuuttajia vain sen verran, kun pystytään kotiuttamaan, lisäksi tietysti työperäistä muuttoa, joka ei tarvitse tukea niin paljon.
Kun katson Ruotsin tv-uutiset päivittäin, lähes joka lähetyksessä ammutaan tai puukotetaan ihmisiä.
Kukkahattulinja on tiensä päässä ja joudutaan käyttämään jatkossa järkeä.
Malmö tänään tässä ja nyt
Välillä kyllä ihmettelee mikä tuon "raivoisan" pakkomokutuksen tarkoitus on yhteiskunnan tuhoaminenko kenties sisältä käsin vai mikä ?
Lisäksi ihmetyttää lähes täydellinen mediahiljaisuus ja uutispimennys asioiden tiimoilta. Luulisi nyt kunnianhimoisten toimittajien olevan kiinnostunut mitä naapurimaassa tapahtuu. Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava että en kyllä itse lähtisi mikrofonin ja kuvausryhmän kanssa Malmöön asioita liikoja tonkimaan.
Jokatapauksessa tästä löytyy pari aika vaikuttavaa linkkiä missä Malmössa tällä hetkellä mennään eli kartat viimeisen vuoden aikana sattuneista ampumisista ja pommi-iskuista. Kartan perusteella koko Malmön ydinkeskusta vaikuttaa olevan yleistä terrori- ja sotatoimialuetta.
http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF&msa=0&msid=213588395659266085821.0...
http://maps.google.com/maps/ms?ie=UTF&msa=0&msid=213588395659266085821.0...